marras 132009
 

Uusi kivun kokemista käsitellyt tutkimus osoittaa, että jopa suhteellisen lyhyt ja yksinkertainen tietoisen meditaation (mindfulness meditation) harjoittelu voi edistää merkittävästi kivunhallintaa.

Aiemmin on jo useassa tutkimuksessa todettu, että meditoinnilla voi olla positiivista vaikutusta kivuntunteen karkoittamiseen, mutta meditointia on pidetty aikaavievänä ja kalliina tekniikkana. Uusi North Carolinan yliopiston tutkimus kuitenkin osoittaa, että 20 minuutin harjoitus kolmen päivän ajan voi tuoda saman hyödyn.

”Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa näin lyhytaikaisen harjoituksen vaikuttavan kivun kokemukseen”, kertoo yksi Journal of Painin uusimmassa numerossa julkaistun tutkimusartikkelin kirjoittajista, psykologi Fadel Zaidan.
”Kivuntunne ei lieventynyt pelkästään meditaation aikana, vaan myös sen jälkeen.”

Kolmen tutkimuksen aikana koehenkilöille annettiin harmittomia sähköiskuja. Tietoisen meditaation lyhyen opetuksen saaneita koehenkilöitä verrattiin kontrolliryhmään sekä ryhmään, jotka käyttivät muita rentoutu- tai häirintätekniikoita. Koehenkilöt arvioivat kivunkokemustaan yksinkertaisella ”korkea” ja ”matala” -asteikoilla erilaisten toimintojen yhteydessä, sekä yleistä kivunsietoa kalibroidakseen mitta-asteikon ennen koetta.

Kivun tunteesta harhauttavan tekniikkan – vaikeiden matemaattisten tehtävien – havaittiin vähentävän korkean kivun tuntemuksia, mutta meditaatiolla oli tätä suurempia vaikutuksia, sillä se vähensi sekä korkean kivun, että matalan kivun tuntemuksia.

Meditaation vaikutuksen huomattiin jatkuvan myös meditaatioharjoituksen jälkeen, johtaen yleiseen kivuntunteiden lievenemiseen, mikä myös oli merkittävä ero meditaation ja harhautustekniikan välillä.

”Tiesimme jo aiempien tutkimusten perusteella, että pitkäaikaisella meditoinnin harrastamisella on merkittäviä vaikutuksia kivunsietoon, pitkäaikaisten harrastajien aivot vaikuttavat olevan selkeästi muuttuneet, mutta yllättävä tulos oli, että sama vaikutus saatiin aikaan kolmena päivänä tehdyllä 20 minuutin meditoinnilla”, Zaidan sanoo.

”Kun uudelleenkalibroimme koehenkilöiden kipukynnystä, huomasimme että he tuntevat vähemmän kipua kontrolliryhmään verrattuna”, Zeidan huomauttaa. ”Tämä oli täydellinen yllätys, sillä yleinen kivuntunteen aleneminen ei kuulunut työhypoteesiimme.”

”Ensimmäisen kokeen jälkeen olimme niin yllättyneitä, että teimme kaksi koetta lisää. Ajattelimme, ettei kukaan uskoisi meitä, koska tätä ei oltu tehty koskaan aikaisemmin. Kaikki kolme koetta antoivat kuitenkin saman tuloksen.”

Zeidan korostaa että kivuntunteen aleneminen ei tarkoita tuntoaistin häviämistä. Tehdyt kalibroinnit viittasivat pieneen tuntoaistimuksen vähenemiseen sähköärsytyksessä, mutta sähköiskusta johtuva kivun tunne aleni merkittävästi.

”Se oli hyvin outoa. 400-500 milliamppeerin sähköiskuilla koehenkilöiden kädet nytkähtelivät edestakaisin sähkövirran stimuloidessa liikehermoja, ja kuitenkin koehenkilöt vain kysyivät ’A 2?’ (’2’ merkitsi sähköiskua, joka aiheuttaa matalaa kipua). Se oli todella yllättävää” hän sanoo.

Zeidan arvioi että tietoisuusmeditaatio alentaa kivunkokemusta, koska se kouluttaa koehenkilön aivot huomioimaan vain käsillä olevan hetken tuntemuksia, sen sijaan, että he odottaisivat tulevaa kipukokemusta tai piehtaroisivat aikaisemman kivun aiheuttamassa ahdistuksessa.

”Tietoisuusmeditaatio opettaa heille, että häiriöt, tunteet ja tuntemukset ovat vain ohimeneviä, eivätkä ansaitse tulla nimetyiksi tai tuomituiksi, koska kokemisen hetki on jo mennyt ohi” Zeidan arvioi. ”Meditoinnin harjoittelun avulla he pystyvät huomioimaan kivun, kokemaan sen, mutta päästämään siitä irti. He oppivat palauttamaan huomionsa takaisin nykyhetkeen.”

Uudet tutkimustulokset ovat arvokkaita siksi, että työläänä pidetty meditointi onkin paljon helppokäyttöisempi apu kivunhallintaan kuin on oletettu, koska kaikki mitä tarvitaan on lyhyt ja yksinkertainen koulutus. Jopa yksin tehty harjoitus voi vaikuttaa, arvelee Zeidan.

”Hienoa että helpoimman ja yksinkertaisimman keinon päästä meditatiiviseen tilaan huomattiin helpottavan suuresti kivunsietoa. Ihmiset jotka haluavat hyötyä tästä tekniikasta, voivat löytää tarvittavan opetusmateriaalin vaikka internetistä, ilman henkilökohtaista opettajaa” Zeidan sanoo. ”Kaikki mitä tarvitaan, on pieni aivojen käyttö, kivun kokemisen muuttaminen, ja jo se voi olla tarpeeksi vähentämään kivun tuntemista.”

Tutkimuksen tekivät psykologit Fadel Zaidan, Nakia S. Gordon, Junaid Merchant ja Paula Goolkasian.

Lähde.

funny-pictures-cat-is-zen-master

touko 092009
 

Esitelmässä Jaakko Närvä tutkailee ufokokemusten ja ns. mystisten kokemusten samankaltaisia piirteitä, esimerkkitapauksin maustettuna. Esitelmän järjesti Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry. 21. huhtikuuta.

Katso jälkimmäinen osa täältä.

Jaakko Närvä muualla:

tammi 132009
 

Pienellä kaivelulla webistä löytyy kaikkia kivoja äänikirjoja ja luentoja kasapäin. Linkkailen nyt joitain vastaantulleita kiinnostavia juttuja.

Echkart Tolle on ainakin minuun henkilökohtaisesti tehnyt vaikutuksen. Tollen läpimurtoteos Power of Now ei lopulta antanut mitään uutta itämaisvetoiseen hengellisyyteen, mutta Tollen esitystapa on selkeä ja monipuolinen ja onnistuu kuromaan asian monesta suunnasta kasaan.

Power of Now löytyy täältä.

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Sekä uudempi kirja The New Earth, josta tykkäsin vielä enemmän. Tässä alkua:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Luento Allowin presence to arise:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Ja loput sekä pari muutakin luentoa.

Osa haastattelusta Robert Anton Wilson Explains Everything (or Old Bob Exposes His Ignorance). Tietoisuus, huumeet, jooga jne:

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Samasta paikasta löytyy myös paljon muita herkkuja, McKennaa, Albert Hoffmania ja sensellaista.

Brian Tracy, self-help-guru ja mies jolla on mörkö-hymy (kato vaikka, sen hymy näyttää ihan muumipeikkojen möröltä!) julistaa menestysteologialta tuoksahtavaa tietä maineeseen ja mammonaan. Pidän kuitenkin Tracyn ”todellisuus on sitä miksi sen luot”-ajattelussa, vaikka välillä mies tuntuu olevan hiukan hukassa. Maagisessa mielessä The Luck Factor -äänikirjan väite on ainakin kiinnostava: lykky on ennustettavissa.

Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.

Loput löytyy tuolta.

Tuotakin tsekkaillessa menee varmasti rattoisasti aika. Nuo homobuddhalaisten järjestämät luennot vaikuttaa ensisilmäykseltä aika hyvältä matskulta. En linkkaa suoraan audioihin koska niitä on aika paljon.

joulu 152008
 

Muistakaas katsoa tänään 20.30 Teemalta toinen osa kolmiosaisesta dokkarista Islamilainen retriitti. Siinä kourallinen eritaustaisia brittejä sysätään suufilaiseen retriittiin tarkoituksena johdattaa heidät suoraan kosketukseen Allahiin tai ainakin herätellä jotain pyhyyden tuntemuksia.

Ensimmäisen osan kiinnostavin anti oli pieni kahnaus, joka syntyi ”klassisen islamin” – kuten retriitin ohaajat suufilaista islamin muotoa kuvaavat – ja nykyaikaisen dogmaattisen islamin välisistä opillisista eroista. Suufilaisuus on islamin mystiikkaa, jossa vähät välitetään dogmaattisista opeista, ja pyritään suoraan Jumalyhteyteen, usein ekstaattisten tekniikoiden avulla. Ekstaattisuus on tietenkin ”tapaislamistille” yhtä omituista ja pelottavaa kuin vahvasti ekstaattiset herätysliikkeet tavan luterilaiselle kirkkoväelle.

Toinen kiinnostava teema on erilaisten ihmisten taipuminen henkisyyteen, ”herääminen” kohtaamaan mystiset kokemukset. Joku porukasta uppoaa heti sanojen ja rituaalien kauneuteen, joku itkee silmänsä pihalle sisäisistä myllerryksistä, kolmatta ei voi vähempää kiinnostaa. Mielenkiinnolla odotan miten kaksi seuraavaa seurattavaa viikkoa etenee. Kuukauden eristyksessä ja ohjauksessa saadaan epäilemättä aikaan melkoinen henkinen mylläkkä kenen tahansa todellisuustunneleissa, varsinkin jos mukaan on lähtenyt vapaaehtoisesti ja ennakkoluulottomasti.

Toinen osa uusitaan ensi sunnuntaina, ja kolmas osa tulee sitten taas maanantaina.

Linkki

Kaksi jälkimmäistä osaa löytyy muuten Google videosta, mutta ekaa osaa ei oo tullu vastaan paitsi kuolleena torrenttina.

marras 082008
 

Minulla on ollut tapana keräillä eräänlaisia ohjenuoria, jotka koen helpottaviksi ajatuksiksi jokapäiväisessä elämässä, varsinkin pienissä ja suurissa kriisitilanteissa. Toinen ohjenuorien hyöty on vastaantulevan informaation seulominen. Jos pystyn sitomaan uudet ajatukset osaksi ohjenuorista syntyvää assosiaatioverkkoa, se helpottaa tiedon ymmärtämistä, sisäistämistä ja muistamista. Eräs ohjenuorista on lähtöisin itämaisperäisestä käsityksistä identiteetin luonteesta ja kehityksestä.

Nykypsykologia pitää vahvaa identiteettiä tärkeänä osana ihmisen aikuistumisprosessia ja yhtenä edellytyksenä ”onnelliselle elämälle”. Tärkeänä pidetään myös ihmisen vaikutelmaa kokonaisesta minästä. Mielikuvaa siitä, että oma itse on muuttumaton ja jatkuva kokonaisuus. Vahvaa identiteettiä arvostetaan myös muissa ihmisissä (wikipedia).

Itämaiset (tai yleismaailmalliset mystiset suuntaukset, en oikeastaan osaa sanoa mistä tämä filosofia on alunperin kotoisin) ajattelijat korostavat sen sijaan identiteetin purkamista. ”Egon” purkamista. He tunnustavat näkemystä, että yhtenäinen, kokonainen identiteetti on nimenomaan kokemus, ei todellisuutta. Jokainen hetki, jokainen halu, jokainen mielipide ja tilanne luo oman erivahvuisen identiteetin, jotka vaihtuvat hyvinkin nopeasti. Ihminen voi haluta jollain hetkellä jotain asiaa ja seuraavalla hetkellä on jo unohtanut halunsa, kun uusi halun kohde on näköpiirissä. Hän identifioi itsensä halun kohteen mukaan: sitten olen onnellinen ja täydellinen kun saan tuon uuden tavaran. Mikä vielä pahempaa, hän voi identifioida itsensä puhtaasti halujensa tyydyttäjäksi, kuluttajaksi.

Muutkin tunteet ovat yhtä häilyviä ja muuttuvia, vaikka tunne tuntuisi hetkessä täyttävän koko maailman. Onnistumisen ja osaamisen tunteet vaihtuvat nopeasti pettymyksiin ja sitten taas seuraavassa hetkessä kontrollin tunteeseen kun on saanut pettymyksen taltutettua ja toistettua itselleen peilin edessä että ”minä olen voittaja, minä olen voittaja”… Suru ja epätoivo lamauttavat joksikin aikaa, jopa pitkiksi ajoiksi, mutta väistyvät aina lopulta jonkun muun tunteen tieltä. Ihmisen ongelma ei siis ole itsessään tunteissa, vaan niihin samaistumisessa. Pettymyksen tunteen kokenut ihminen voi helposti oppia ajattelemaan, että jostain asiasta johtuvat pettymykset jotenkin liittyvät hänen persoonaansa.

Esimerkiksi lapsi, joka pärjää syystä tai toisesta huonosti matematiikassa, alistuu pian ajatukselle ”minä olen huono matematiikassa”, jolloin hänen mahdollisuutensa oppia matematiikkaa vähenevät radikaalisti. Eihän kukaan viitsi kunnolla opetella asiaa jossa on luonnostaan huono vaan mieluummin keskittyy niihin asioihin jotka ovat joskus aiheuttaneet onnistumisen tunteita, jos niitä nyt sattuu olemaan. Samoin surullinen ihminen ajattelee helposti: ”Minä olen surullinen”, vaikka lopulta ihminen itse ei ole muuttunut surulliseksi, tai iloiseksi tai miksikään, vaan hän tuntee tunnetta, joka on nimetty sanalla suru. Tallaisesta mallista voi olla yhtä hankala päästä eroon kuin uskomuksesta ”olen huono matematiikassa”.

Uskomuksista eroon pääsemistä hankaloittaa myös ihmismielen taipumus löytää todisteita omille uskomuksilleen. Tämä liittyy alussa mainitsemaani assosiaatioverkkojen luomiseen. Todellisuuden hahmottamisen mahdollistamiseksi ihmismieli on tottunut filtteröimään järjettömästä määrästä ympäristöstä sinkoavaa informaatiota ne palaset jotka sopivat kulloiseenkin mielen ylläpitämään todellisuusmalliin. Ristiriitainen informaatio joko sivuutetaan, unohdetaan tai selitetään todellisuuteen sopivaksi. Niinpä todisteita haitallisen identiteetin purkamiseen joutuu tietoisesti etsimään.

Identiteetti on siis jatkuvassa muutoksessa, kunnes mieli kerää tarpeeksi todistusaineistoa, joko määrällisesti tai laadullisesti. Esimerkiksi shokit ja ”katastrofit” ovat vahvova tekijöitä mielen muutokseen, pääasiassa siksi, että shokeeraava tilanne jättää pysyvämmän ja selkeämmän muistikuvan tilanteesta. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan onnellisen minäkuvan luomiseen vaikuttaa enemmän pienet jatkuvat onnentunteet kuin kertarysäykset. Kaikki tämä jokatapauksessa luuduttaa mielikuvan itsestä. Ja tämä mielikuva on pelkkä mielen luoma harha.

Tämänkaltainen ohjenuora avaa mahdollisuuksia kahtaalle. Ensinnäkin identifioituminen epäonnistujaksi jossain tehtävässä on mahdollista kääntää mahdollisuudeksi oppia hallitsemaan mitä tahansa inhimillisten kykyjen piirissä olevaa asiaa. Oppimisen voi siis nähdä rajattomana mahdollisuutena. Tietenkin joitakin geneettisiä rajotteita on, mutta aivotutkimus on antanut viimeaikoina rohkaisevia tuloksia asian suhteen. Harjoittelun on todettu vaikuttavan aivojen neurologiaan, joten syntymässä annetut ominaisuudet eivät enää ole rajoite siinä mitassa kuin aikaisemmin on ajateltu.

Toisaalta tunteiden, halujen ja tarpeiden käsittely helpottuu. Ne voi nähdä ohimenevinä mielitekoina ja mielentiloina, vaikka ne kuinka tuntuisivat sillä hetkellä pysyviltä. Tietenkään negatiivisista tunteista ei pääse tyystin eroon (eikä positiivisista edes halua). Ahdistus voi tottakai lamauttaa kuten ennenkin, mutta tieto siitä, että tila on lopulta ohimenevä ja pelkkä mielentila, on vapauttava ajatus. Tunteelle vastaan paneminen, siitä väkisin irti rimpuilu aiheuttaa mielensisäisen konfliktin ja tekee tunteesta entistä voimakkaamman. Lisäksi konflikti itsessään aiheuttaa kärsimystä. Tärkeintä on siis tunteiden huomioiminen, niiden tunnistaminen, seuraaminen ja niihin reagoimattomuus. Eräs ystäväni oli saanut joltain buddhalaismunkilta tätä nuoraa noudattavan ohjeen tupakoinnin lopettamiseen: tutki itseäsi kun tupakanhimo iskee. Huomaat että himo on ohimenevä asia. Älä reagoi, anna sen mennä ohi.

Uudempaa persoonallisuuden tutkimusta käsittelevässä kirjassa Multiplicity: The Groundbreaking New Science of Personality kirjailija Rita Carter käsittelee identiteetin moninaisuutta. Voit lukea Carterin haastattelun tuolta tai testata persoonallisuutesi moninaisuutta. Vaikka Carterilla on esittää uusimpia neurologisia ja psykologisia tutkimuksia aiheesta, kovin mullistavia ja maatajäristyttäviä itse ideat eivät ole. Esimerkiksi kreikkalais-armenialainen mystikko G.I. Gurdjieff on painottanut ykeyden puutetta ihmisessä. P.D. Ouspenskyn kirjassa ”Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta” hän kuvailee elävästi ihmisen häilyntää eri identiteetistä toiseen ja näiden ristiriitaista käyttäytymistä:

”Ne kaikki kutsuvat itseään ’minäksi’ pitäen itseään herroina eikä niistä kukaan halua tiedostaa toista. Jokainen on kalifina tunnin ajan ja tekee mitä haluaa ottamatta mitään huomioon, ja myöhemmin muiden täytyy maksaa siitä. Eikä niiden joukossa ole minkäänlaista järjestystä. Se, joka pääsee niskan päälle on herra. Hän ruoskii jokaista joka puolelta eikä välitä mistään mitään. Kuitenkin seuraavassa hetkessä toinen anastaa ruoskan ja kurittaa ja löy häntä. Ja niin se jatkuu ihmisen koko elinajan. Kuvitelkaa maata, jossa jokainen voi olla kuningas viiden minuutin ajan ja tehdä kuningaskunnalla mitä tahtoo. Sellaista on elämämme.”

marras 022008
 

Kuolema kiinnostaa kaikkia. Ihan kaikkia. On valhetta väittää, että se ei kiinnostaisi tai että kuolemaan voisi suhtautua välinpitämättömästi. Niin puhuvat vain ihmiset, jotka ovat joko täysin valaistuneita tai sitten he ainoastaan luulevat olevansa sitä. Ja jos he luulevat olevansa valaistuneita niin sitten ollaankin jo syvällä valheessa.

Palaan taannoiseen aiheeseen, jossa käsittelin ajatusta siitä, että jos ei olisi kuolemaa, ei olisi myöskään uskontoja. Jokaisessa uskomusjärjestelmässä on oma maailmansyntymyyttinsä. Itseäni uskonnoissa kiinnostavat ne kohdat, jotka ovat yhteneväisiä toisten uskontojen samojen kohtien kanssa. Eli uskontojen universaalisuus ja se, että jos näitä kohtia tutkimalla löytyisi vaikka absoluutti totuus. Olisi mukavaa kertoa, että olen käynyt kuolemassa, mutta en ole vaikka läheltä on pitänyt. Nämä ’läheltä piti’ -tilanteet ovat johtaneet kuoleman – ja elämän – kunnioittamiseen.

Leikitään ajatusleikkiä, että kuolema on raja. Se on siirtymä johonkin kolmanteen todellisuuteen, johon voi ehkä päästä myös unien tai meditaation eli kakkostodellisuuksien kautta. Unissa ja meditaatiossa päästetään irti rationaalisesta mielestä. Kuolemassa voitaisiin ajatella rationaalisen mielen jäävät ruumiiseen – eli mieli kuolee. Mikä olio unissa ja kuolemassa sitten liikkuu ja siirtyy sinne rajan taa? Monet puhuvat elävien olentojen sieluista.

Raja.

Olotilan muutos.

Sielu.

Mikä on sielu? No tässä ajatusleikissä ihminen olisi lihassaan energian tiivistymä samoin kuin koko fyysinen maailma. Sielu on energian haihtuma eli siis tiivistymän vastakohta. Hienoinen ja kuultava, hohtava. Kulttuuriantropologi Clifford Sather teoksessaan Seeds of Play, Words of Power http://www.nanzan-u.ac.jp/SHUBUNKEN/publications/afs/pdf/a1477.pdf tutkii Iban-kansan shamanismia. Hän on onnistunut kuvaamaan sielun. Kirjassa on valokuva sielusta erään miehen kämmenellä. Sielu on kapeahkon puunlehden muotoinen, hohtavan valkoinen, väreilevä energia. Kuin huokaus.

Miksi elävillä olioilla sitten olisi sielu? No se pitäisi meidät tavallaan elossa. Ruumis olisi sielun kulkuväline, joka jää maatodellisuuteen ihmisen kuoltua. Se mihin sielu sitten matkustaisi kuolemassa, onkin toinen juttu.

Meksikossa vietetään paraikaa kuolleiden päivää. Kuolleiden päivä on meksikolainen perinne, jossa asteekki-intiaanien sekä heidän aikaansa edeltävien kansojen piirteitä yhdistyy katoliseen perinteeseen. Kuolleiden päivän tarkoitus on pitää yllä hyviä suhteita kuolleisiin esivanhempiin ja sukulaisiin.

Asteekkien kosmogonian mukaan maan alla on 9 kerrosta, joihin kuolleet päätyvät. Vainajat päätyvät eri kerroksiin riippuen kuolintavasta. Esimerkiksi jumalille uhratut ja synnytyksessä kuolleet lapset pääsivät suoraan Auringon eli suurimman jumalan luo. Vainajien kuoleman jälkeisen matkan uskottiin kestävän 4 vuotta, minkä vuoksi kuolleiden arkkuihin laitettiin mukaan matkaa varten sopivia tarvikkeita (ruokaa ja henkilökohtaisia, rakkaita esineitä).

Kun kristillinen perinne yhdistettiin asteekkien perinteeseen, sai juhla nykyisen muotonsa: kodit ja kadut täyttyvät alttareilla, joihin on laitettu kuolleiden henkilöiden herkkuruokia ja lempitavaroita. Lisäksi alttarit ovat täynnä kukkia, valokuvia, kynttilöitä sekä sokerisia pääkalloja, jotka muistuttavat kuolemasta ja jotka juhlan lopuksi jaetaan naapurien kanssa ja syödään pois.

Kuolemasta on erilaisia käsityksiä, siitä mitä siinä tapahtuu ja mihin sitten mennään. Entä, jos elämä onkin vain tämä hetki eikä mitään muuta. Ateistit taitavat ajatella niin. Millaisen elämän se tuottaa?

Entä jos sieluteoriat ovatkin totta. Entä jos me synnymme maailmaan kerta toisensa jälkeen ja joudumme kohtaamaan jokaisen tekomme seuraavassa elämässämme. Miten silloin suhtauduttaisiin elämän ja luonnon tuhoamiseen, raiskauksiin, murhiin, pettämisiin ja toisten ihmisten satuttamisiin? Ajateltaisiinko me kaksi kertaa ennen kuin aloittaisimme teon? Ajattelisimmeko me jopa sitä, että ajatuskin on energiaa ja ajatus johtaa tekoihin… että ajatus on voimakas ja wttä kannattaisi miettiä, mitä ajattelee?

Näissä hajatuksissa tämä pyhäinpäivä.

loka 262008
 

Onpas taas mielenkiintonen artikkeli psilosybiinin ja muiden hallusinogeenien terapiakäytöstä: Sacred Intentions: Inside the Johns Hopkins Psilocybin Studies

Artikkeli kertoo 2001-2005 tapahtuneista tutkimuksista ja tämän vuoden seurannasta, tutkijoista asian ympärillä, sekä muutaman koekaniinin omakohtaisista, elämää mullistavista kokemuksista.

Bill Richards kertoo psilosybiinitripin yleisestä kaavasta: ensin testattavat kokevat värien korostumista ja muita visuaalisia vaikutuksia, sitä mitä huumetripin yleensä kuvitellaan olevan. Tämän jälkeen siiirrytään psykodynaamiseen vaiheeseen, jossa käsitellään itsetuntemusta, pelkoja, vastuksia elämässä ym. henkilökohtaista. Tämän vaiheen jälkeen astutaan arkkityyppiseen todellisuuteen. Koetaan visioita uskonnollisista ja myyttisistä hahmoista, usein jopa oman elämänpiirin ja kokemusmaailman ulkopuolelta. Arkkityyppisen vaiheen jälkeen kohdataan mystinen taso. Mystiset kokemukset ovat niitä samoja, joita usein kuvataan uskonnollisten kokemusten ytimessä: pyhyyden, ihmeellisyyden, ykseyden, ajan ja tilan katoamisen, kauneuden, tietoisuuden ulkopuolelta tulevan tiedon ja ymmärryksen kokemuksia.

Nämä kokemukset muuttavat usein suhdetta todellisuuteen merkittävästi. Kokija arvioi uudestaan suhteensa ympäristöönsä ja omaan identiteettiin, omia tärkeysjärjestyksiä ja suhdettaan lähimmäisiin. Sunny Lundahlin ja muiden kokeiluun osallistuneiden omakohtaiset kokemukset asiasta ovat valaisevaa luettavaa. Kokemuksen jälkeen Lundahlin depressio ja ahdistus vähenivät merkittävästi. Yleensäkin ahdistuneet ja toivonsa menettäneet ihmiset hyötyvät mystisestä kokemuksesta eniten. Näitä ovat esimerkiksi kuolemaansa odottavat syöpäpotilaat. Negatiiviset tunteet kuten syyllisyys, viha, ahdistus, suru, perheenjäsenistä vieraantuminen, kohtalonsa kieltäminen ja jopa kuolemanpelko vähenevät radikaalisti.

Sen lisäksi että psilosybiinikokemuksella on dramaattinen kyky parantaa elämää kertarysäyksellä, muutokset ovat myös pysyviä. Sen uusi seurantatutkimus jälleen kerran todistaa. Toki asia on ollut tiedossa jo kauan, esimerkiksi Bill Wilson, Anonyymien alkoholistien perustaja, ylisti LSD:n henkistä muutosvoimaa, ja halusi jakaa sitä ilmaisiksi AA-kokouksissa.

Pakanuudesta

 Posted by at 13.03  Artikkelit, Henkisyys
loka 262008
 

Pakana on ihminen, joka ei usko samaan kuin valtauskonnon edustajat. Suomalaisessa kontekstissa se tarkoittaa kristinuskoa.

Puhdasoppisuuden eli ortodoksian katsotaan alkaneen luterilaisessa kirkossa noin vuonna 1580. Silloin uskonpuhdistuksen aikana syntyneet tunnustuskirjat koottin yhteen Sovinnonkirjaksi. Ajateltiin, että omat luterilaiset tunnustuskirjat ovat oikeassa ja muiden kirkkokuntien (katolinen, reformoitu, ortodoksinen…) opit ovat väärässä. Puhdasoppisuuden aikana haluttiin pitää luterilainen usko puhtaana vieraista vaikutteista. Tästä pyrkimyksestä on kyseinen aika saanut nimensä. (http://www.suol.fi/raamattunet/puhdoppi.html)

Minä taidan olla pakana. Ja on vanhat pakanat ja on uudet pakanat. On alkuperäinen ja on nykyaikainen. Ja sitten on vielä ne kaikki uskonnot joihin olisi hyvä uskoa että pelastuu – ai pelastuu miltä? Kuolemalta? Hui. Miten ihminen voikaan enää määritellä, missä kohtaa itse seisoo. Mutta jossakin kohtaa se seisoo ja uskoo. Ja kuolee.

Rakkaudesta olisi kiva puhua. Mutta nyt ei puhuta rakkaudesta vaan pakanismista. Tekstiohjelma jota käytän, ei ymmärrä koko sanaa. Opetan sen sille: pakanismi. Vai liittyisikö siihen kaikkeen kuitenkin rakkaus. Katsotaan.

Asuin Perun Amazonilla kerran. Tutkin šamanismia joka tuolla puolen saa omanlaisensa muodon, mitä kutsutaan curanderismoksi. Curandero on parantaja. Henkiparantaja. Kun ihmiset eivät saa lääketieteestä vastausta sairauksiinsa, he menevät curanderon luo joka antaa sairauteen usein toisenlaisen selityksen. Tuollapäin maailmaa sairaus ei tarkoita pelkästään fyysistä tai psyykkistä sairautta; sairaus tarkoittaa epätasapainotilaa olion elämässä. Ja niitähän voi olla sosiaalisissa suhteissa, taloudessa, henkisessä elämässä tai luonnossa. Epätasapainotila luonnossa voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa on metsästetty tai kalastettu enemmän kuin luonnon tasapaino sallisi. Niinpä jokin luonnon otus on aiheuttanut ihmiselle jonkun sotkun elämään. Kas, kun lupa metsästää tai kalastaa  on aina pyydettävä luonnon omistajahengiltä. Luvan saa kun sitä pyytää ja muistaa kiittää.

Ayahuasca (Banisteriopsis caapi) on liaani, josta keitetään juomaa jonka avulla parantaja selvittää, mikä potilasta vaivaa. Ennen parantaja joi juoman itse ja hänen sielunsa matkusti henkimaailmaan henkioppaidensa avulla, saamaan vastauksia miksi epätasapainotila oli ilmennyt potilaan elämässä. Nykyään potilas juo ayahuascansa itse, menee itse transsiin ja selvittää itse, mikä häntä vaivaa parantajan vain tulkatessa symboleita ja pidellessä räyhääjähenkiä ulkopuolella rituaalitilan. Mutta amazonilla jengi juo ayahuascaa ihan muutenkin vain. Etsivät ratkaisua elämälle ja kuolemalle ja kaikelle mikä ihmismieltä askarruttaa. Kulkevat niin sanottua ”henkistä polkua”.

Mutta takaisin pakanismiin. Edellä kuvaamani rituaali on pakanistinen rituaali. Kristinuskossa pakanismi on hyvin negatiivisesti leimaantunut. Auts. Kannattaisiko leimata mitään niin voimakkaasti tietämättä ja tuntematta sitä todellisuutta, missä toiset elävät? Eikö tällainen meininki perustu pelkoon? Mistä pääsenkin lempiaiheeseeni: rakkauteen eli pelon vastavoimaan.

Mitä rakkaus on? Rakkaus on jumala. Ups, olinkin pakana. Mitä tekemistä jumalalla on maailmankuvani kanssa? No se, että pakana ei ole ateisti. Mutta yritetään uudestaan. Rakkaus on alkulähde. Se mistä me kaikki olemme kotoisin. Tai joidenkin mukaan me kyllä olemme kotoisin erilaisista kosmografisista paikoista. Juttelin kerran buddhalaisen astrologimunkin kanssa, joka kertoi että minä olen [ie. sieluni on] peräsin jumalasta. Jotkut taas ovat kotoisin jostain muualta, mutten kerennyt ihmetyksissäni kysyä mitä ne muut paikat olivat hänen kosmogoniansa mukaan. Uskon, että meissä jokaisessa on sielu, joka muistuttaa meitä siitä mistä olemme kotoisin. Tosin Gurdjieff väittää että kaikilla ihmisillä ei ole sielua… mutta en olekaan ehtinyt väitellä vielä hänen kanssaan. Aloitin vasta lukemaan kirjaa.

Noh. Tahdon puolustaa pakanoita.

Entä jos alkuperäinen tieto onkin oikeampaa kuin siitä sovellettu uusi tieto!? Toisaalta mikä edes on alkuperäistä. Mihin asti voidaan alkuperäinen jahdata ja napata kiinni? Mutta ihmisen pitää seisoa jossakin kohti ja tämä jossakin lienee se piste, mihin asti on asioita tutkinut. Vai?

Myöhäiskeskiajalla alettiin etsiä paholaisen kanssa liittoutuneita noitia. Kaikenlainen uhkailu, kiroaminen ja jopa hyvää tarkoittava taikominen luettiin noituudeksi. Puhdasoppisuuden aikana haluttiin pitää luterilainen usko puhtaana vieraista vaikutteista ja siksi vanhaa kansanuskoakaan (Ukko, Ahti, Tapio, haltijat, tontut…) ei suvaittu.

Erityisesti luterilainen kirkko oli jyrkkä vanhaan kansanuskoon liittyviä menoja ja loitsuja kohtaan. Ortodoksinen kirkko Karjalassa oli huomattavasti sallivampi ja Karjalassa säilyikin 1800- ja 1900-luvulle monia kansanuskonnon tapoja ja rituaaleja. Läntisestä Suomesta ne hävisivät jo aiemmin. Parantajanaisilla, jotka olivat yleensä myös kansankätilöitä, oli vaara tulla tuomituksi noitina, koska he käyttivät erilaisten luonnonyrttien lisäksi loitsuja parantaessaan. (ibid)

Mutta eikö olekin hienoa miten ihminen, luoja ja luonto yhdistyvät. Nykyään ainakin Amazonilla. Luonnon omistajahengiltä (esp. dueño tai madre) pyydetään lupa anastaa eläimiä tai luonnonantimia ihmisen ruuaksi. Ja se on OK. Mutta – kun ihmisen ego tulee metsälle mukaan, unohdetaan jumalat. Ajatellaan, että Minä metsästän niin paljon kuin pystyn. Sitten Minä myyn niitä muillekin ja loput mitä en jaksa syödä voin heittää mätänemään takapihalleni.

Uskallan väittää, että pakanat rakastivat enemmän. Uskallan väittää, että pakanat näkivät kauemmas. Uskallan väittää, että pakanat kuulivat paremmin koska osasivat kuunnella. Ja keitä ovat ne kaikki muut? Sitä voi jokainen miettiä itse.

Hasta luego…

Memento mori

 Posted by at 18.44  Henkisyys, Taide
marras 032007
 

Olen useaan otteeseen määritellyt, että eräs hyvän taideteoksen merkki on teoksen elähdyttävyys. Yksi keino saada aikaan tuntemus elämisen voimasta, asemasta elämän kiertokulussa tai jostain niistä lukemattomista vitaalisuuden virtaavista energioista on käsitellä taiteen aiheena kuolemaa.

Kuoleman muistaminen yhdistyy usein ajatukseen elämän nauttimisesta vielä kun voi. ”Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”, kuten Jesajakin muistelee paheksuvasti kirjassaan. Ajatus onkin hiukan ristiriidassa kristillisen synnintunnon kanssa. Kristittyjähän syömingit ja juomingit odottaa vasta kuoleman jälkeen, tämänpuolinen elämä tulee pyhittää kärsien, hammasta purren ja otsa hiessä. Toinen vaihtoehto ikuiselle ilonpidolle on tietysti Helvetti. Kristityille kuoleman muistaminen siis on viimeisen tuomion muistamista, muistuttelua siitä, että lopulta niin hyvät kuin pahat palkitaan ansioidensa mukaan, joten on parempi pysyä nöyränä ja jumalanpelossa. Klassinen länsimainen (kristillinen) kuolemasymboliikka käsittää pääkalloja ja sääriluita, enkeleitä ja luurankojen tanssia, sammuneita kynttilöitä€, tiimalaseja ja lakastuvia kukkia ($olisi muuten mielenkiintoista analysoida lastenmuodin kuolemakuvastoa. Ainakin taannoin H&M:n lastenosastolla palloillessa oli oikeasti vaikea törmätä vaatteisiin joissa ei olisi ollut pääkalloprinttejä).

Hiukan vielä elähdyttävämpi on ainakin kaikille budokoille tuttu ajatus siitä, kuinka joka aamu ja ilta täytyy muistaa oma kuolevaisuutensa, jotta voisi elää hyvän elämän ja ymmärtää hetken kauneus. Jokainen hetki voi olla viimeinen, joten siitä on syytä osata nauttia. Tulee mieleen zen-kertomus miehestä, joka joutui tiikerin takaa-ajamana kielekkeen yli ja köynnöksen varaan, sekä ylhäällä että alhaalla varma kuolema. Hiiri alkoi nakertaa poikki köynnöstä, eikä miehellä ollut enää mitään selviytymisen mahdollisuuksia. Silloin hän huomasi kielekkeen reunalla kasvavan mansikan. Se oli makein, mehukkain ja kaikin puolin parhaimman makuinen asia, mitä hän oli elämänsä aikana maistanut.

Se mikä toi mieleen kirjoittaa kuolemasta (pyhäinpäivän lisäksi), oli artikkeli johon törmäsin. Artikkeli kertoo tutkimuksesta, jossa jännittävien koejärjestelyiden kautta tultiin siihen lopputulokseen, että oman kuoleman muistaminen aiheuttaa tiedostamattomia onnellisuuden tuntemuksia.