syys 072017
 

Jeena Ranckenin kirja Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus on ilmestynyt!

Yhteyksiä jumaliin, henkiolentoihin, ruumiista irtautumisia, poltergeisteja, ennenäkyjä ja ihmeitä. Ihmiset ovat kaikkina aikoina kertoneet kokemuksista, jotka he ovat mieltäneet tai tulkinneet yliluonnollisiksi tai ihmeen kaltaisiksi. ”Yliluonnollisena pidetyt kokemukset eivät ole tänäkään päivänä kadonneet mihinkään, vaikka rationaalinen maailmankuva on ottanut vallan”, sanoo sosiaalipsykologian tutkija Jeena Rancken. Hän tutkii kirjassaan Yliluonnollinen kokemus, millä tavalla yliluonnollisena pidetty kokemus on vaikuttanut kertojiensa elämään. Kokemukset eivät katso ikää eivätkä säätyä, vaan sellaisista raportoi edelleen 15–50 prosenttia ihmisistä. Ilmiö ei siis ole marginaalinen, tabu kylläkin.

”Erityisesti 1990-luvulta lähtien ihmisten kiinnostus yliluonnolliseen aihepiiriin ja kokemuksiin näyttää lisääntyneen. Kiinnostus kytkeytyy laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa perinteisen uskonnon rooli on heikentynyt ja sen rinnalle on noussut ’uudeksi henkisyydeksi’ kutsuttu ilmiö”, katsoo Rancken. ”Myös yliluonnollisen ’yöpuoli’, eli kokemukset demoneista, kirouksista ja riivaajista ovat edelleen voimissaan ihmisten kertomuksissa.”

Yliluonnollisia kokemuksia ei voi todistaa luonnontieteellisesti. Niitä on pidetty hallusinaatioina, virhehavaintoina, sattumina tai aivoperäisinä ilmiöinä. Kokemuksista kuitenkin kerrotaan ja niille annetaan merkityksiä. Ne jopa muuttavat ihmisten elämän suunnan. Näitä seikkoja on mahdollista tutkia.

Pohjimmiltaan Yliluonnollinen kokemus kuvaa sitä, kuinka ihmiset ylipäätään rakentavat tapahtumista ja niiden tulkinnoista elämälleen merkityksen. ”Kokemuksen merkitys voi muodostua elämän mullistavaksi, jos sen ajatellaan olevan yliluonnollisten voimien tai olentojen aikaansaama eikä vaikkapa pelkkä tuulenpuuska tai sattuma”, Rancken toteaa.

Jeena Rancken on tutkija ja Sweet Jeena and her Sweethearts -yhtyeen solisti.

Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla keskiviikkona 20.9. klo 12.00 alkaen.

Jeena Rancken väittelee tällä kirjalla Tampereen yliopistossa lauantaina 23.9. klo 12.00 alkaen Väinö Linna -salissa (Kalevantie 5).

Tiistaina 26.9. kirjasta keskustellaan Tampere-talon Aulaklubilla klo 17.30 alkaen. Jeena Ranckenia haastattelee Antti Eskola.

Tilaa kirja tästä.

touko 112017
 

”Jokainen näkyvä asia maailmassa on asetettu enkelin alaisuuteen.”
Augustinus

Vuonna 2002 brittiläinen Sunday Telegraph –lehti kertoi Vatikaanin kieltäneen sellaisten enkelien ylistämisen, jotka eivät esiinny raamatun auktorisoiduissa kirjoituksissa. Tämä kielto annettiin vastauksena uhkaan, joka oli syntynyt tiettyjen New Age –ryhmien ryhdyttyä värväämään jäseniä roomalaiskatolisen kirkon sisältä. Rukoukset tultaisiin sallimaan ainoastaan raamatussa mainituille enkeleille Mikaelille, Gabrielille ja Rafaelille. Apokryfisen Eenokin kirjan mukaan nämä kolme olivat vastuussa Jumalan lakia vastaan nousseiden, Vartijoiksi (Watchers) kutsuttavien langenneiden enkelien vangitsemisesta. Uutisen mukaan kirkko oli aikoinaan jättänyt kyseisen, patriarkka Eenokin nimiin laitetun kirjan pois virallisesta kaanonista, koska siinä kerrotaan näistä langenneista enkeleistä ja niiden toimista maailmassa.

Keitä nämä Vartijat olivat ja miksi varhainen kirkko ja nykyajan Vatikaani ovat olleet niistä niin huolissaan? Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (6:1-4) sanotaan: ”Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat.” Jumalien poikien, ”Ben Eloha”, on perinteisesti katsottu olleen joidenkin satojen suuruinen joukko ja laskeutuneen maan päälle Hermonvuorelle. Tämä oli erityisen pyhä paikka kanaanilaisille ja heidän maansa vallanneille heprealaisille. Aikojen saatossa sen rinteille on rakennettu temppeleitä niin Baalille, Zeukselle, Heliokselle, Panille kuin Astartellekin.

Nämä langenneet enkelit tunnettiin Vartijoiden lisäksi nimillä ”Grigori” ja ”Irin”. Juutalaisessa mytologiassa ne olivat alun perin ylhäisten enkelien ryhmä, jotka asuivat Jumalan kanssa korkeimmassa taivaassa ja muistuttivat ulkomuodoltaan ihmistä. Nimitys ”Vartija” tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, joka vahtii, joka on hereillä tai joka ei nuku. Tämä nimitys heijastaa sitä ainutlaatuista suhdetta, joka Vartijoilla on ollut ihmiskuntaan aikojen alusta asti. Esoteerisessa, luciferisessa traditiossa ne olivat erityinen, enkeliolentojen eliittiryhmä, jonka Jumala loi ensimmäisten ihmisten maallisiksi paimeniksi. Niiden tehtävänä oli havainnoida ja vahtia ihmiskunnan kehittymistä ja raportoida siitä, ja ne olivat sitoutuneita jumalalliseen sääntöön olla puuttumatta ihmiskunnan evoluutioon. Valitettavasti ne päättivät kuitenkin rikkoa tätä sääntöä ja toimia Jumalaa vastaan, alkaen ihmisten opettajiksi epäonnisin seurauksin niin ihmiskunnalle kuin niille itselleenkin.

Suurin osa Vartijoita koskevasta tiedosta on peräisin apokryfisestä Eenokin kirjasta. Vanhassa testamentissa profeetta Eenok (tai Henok) on mystinen hahmo, ja hänen nimensä tulee heprean sanasta ”hanok”, mikä tarkoittaa opettajaa. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (4:16-23) hänen sanotaan olleen ”ensimmäisen murhaajan” Kainin poika, ja hänen isänsä rakentama ensimmäinen kaupunki nimettiin hänen mukaansa. Myöhemmin luvussa 5 – ja useita sukupolvia myöhemmin – Eenok nimetään Jeredin pojaksi, ja hänen elinaikanaan Vartijoiden sanotaan joko laskeutuneen maan päälle tai inkarnoituneen ihmisruumiisiin. Apokryfisessä Riemuvuosien kirjassa, jonka Herran enkelin sanotaan sanelleen Moosekselle Siinainvuorella yhdessä Kymmenen käskyn kanssa, kerrotaan Eenokin olleen ensimmäisiä maan päälle syntyneitä ihmisiä, jotka oppivat kirjoitustaitoa, tietoa ja viisautta. Hänen kerrotaan kirjoittaneen kirjaksi tähtiradan merkit kuukausien mukaan, jotta ihmiskunta tuntisi planeettojen ja tähtimerkkien vaikutukset suhteessa eri vuodenaikoihin. Tämä viittaa Eenokin saaneen tämän tiedon maapallon ulkopuolisilta enkeliolennoilta eli Vartijoilta, ja häntä voidaan siten pitää eräänlaisena kulttuurinluojana.

Langenneet enkelit ihmiskunnan opettajina

Kun kaksisataa ”langennutta enkeliä” laskeutui Hermonvuorelle, ne olivat niin vaikuttuneita ihmisnaisten kauneudesta, että käyttivät materiaalisia kehojaan seksiin näiden kanssa. Tämä herätti Jumalan vihan, ja raamatun mukaan tämän ristisiittoisuuden seurauksena syntyi jälkeläisiä, jotka olivat puoliksi enkeleitä ja puoliksi ihmisiä. Näitä jälkeläisiä kutsuttiin myös nimellä ”Nefelim” tai ”Nephilim”, ja niitä pidettiin aikoinaan maapalloa asuttaneena jättiläisrotuna. Langenneet enkelit opettivat vaimoilleen ja lapsilleen uusia teknologisia taitoja, maagisia kykyjä ja okkulttista viisautta. Tämä viittaa siihen, että erilaiset psyykkiset kyvyt ja maagiset voimat ovat siirtyneet alkujaan perintönä näiltä enkeleiltä varhaisille ihmisille. Luciferisessa perinteessä nämä kyvyt tunnetaan vertauskuvallisilla termeillä ”noitaveri” tai ”haltiaveri”, viitaten noitien ja velhojen geneettiseen verenperintöön.

Eenokin kirjassa kerrotaan näiden langenneiden enkelien johtajan nimen olleen Azazel, ja hänet yhdistetään usein Luciferiin (Valontuoja) ja Lumieliin (Jumalan Valo). Hän opetti ihmisiä takomaan miekkoja ja tekemään kilpiä ja rintapanssareita. Lisäksi hän opetti metallurgiaa ja eri metallien louhimista maan sisältä. Naisia hän opetti valmistamaan sormuksia, kaulakoruja ja rannerenkaita arvokkaista kivistä ja metalleista. Lisäksi hän opetti silmäluomien koristamista hiilellä ja kosmetiikan käyttämistä miesten viettelemiseksi. Näistä taidoista seurasi Eenokin mukaan paljon jumalattomuutta ihmisten eksyessä harhaan ja alkaessa harjoittaa haureutta. Tästä syystä varhainen kirkko tuomitsi kaulakorujen ja rannerenkaiden käyttämisen. Paavalin mukaan naisten tulisi peittää hiuksensa synagogassa, ja tämä pohjautuu siihen, että langenneiden enkelien ajateltiin tuntevan vetoa pitkähiuksisiin naisiin. Naisten pään peittäminen on edelleen tapa sekä roomalaiskatolisen kirkon että islaminuskon keskuudessa.

Eenokin mukaan Shemyaza niminen enkeli opetti ihmisille juurien leikkaamista ja lumoamisen maagista taitoa, kun taas enkeli Armaros opetti lumousten kumoamista, Baraqijal astrologiaa, Kokabiel astronomiaa, Chazaqiel säätilan ennustamista, Shamsiel auringon mysteereitä, Sariel kuun syklien hyödyntämistä viljelyssä, Penemuel luku- ja kirjoitustaitoa ja Kashdejan lääketiedettä ja erilaisia parannustaitoja. Näiden opetustaitoja koskevien kuvausten perusteella on selvää, että Vartijat olivat kulttuurinluojia ja ihmissivilisaation perustajia. Sen vuoksi on outoa, että varhaisessa juutalaiskristillisyydessä niiden tulkittiin olevan pahoja ihmiskunnan turmelijoita.

Joitakin piilotettuja vihjeitä näiden ”jumalten poikien” alkuperäisestä, korkeasta asemasta voidaan saada enkelilegendojen muinaisista aikakirjoista. Esimerkiksi Kokabielia kuvaillaan suureksi, tähtiä hallitsevaksi enkeliruhtinaaksi. Sibyllan oraakkelissa Araqiel on yksi langenneista enkeleistä, joka johdattaa kuolleiden sielut tuomiolle tuonpuoleiseen. Shamsielia, joka on mahdollisesti alkujaan babylonialainen auringonjumala, kutsutaan ”paratiisin ruhtinaaksi” koska hän oli yksi Edenin portteja vartioivista enkeleistä. Tässä roolissaan hän vei Mooseksen katsomaan taivaallista puutarhaa ja vartioi kuningas Daavidin ja hänen poikansa Salomonin aarteita. Tällä viitataan todennäköisemmin henkisiin aarteisiin kuin kultaan ja jalokiviin. Juutalaisessa Zoharissa hänet nimetään arkkienkeli Urielin lipunkantajaksi ja joukkojen johtajaksi. Sariel oli enkeli, joka yhdistettiin maan hedelmällisyyteen ja pohjoisen pallonpuoliskon kevätpäiväntasaukseen maaliskuussa. Hän hallitsi oinaan tähtimerkkiä, ja häntä kutsuttiin apuun pahan silmän voimia vastaan.

Azazel – Lucifer – Lumiel

Kuten mainittiin, Vartijoiden johtaja Azazel samaistettiin Luciferiin ja Lumieliin. Koraanissa kerrotaan, kuinka Lucifer-Lumiel (Iblis) alkoi kapinoida Jumalaa vastaan, kun tämän käskettiin kumartaa savesta tehtyä ”maan ihmistä” Aatamia. Hän joutui taisteluun arkkienkeli Mikaelin kanssa, minkä seurauksena Lumiel heitettiin taivaasta maahan yhdessä muiden kapinoivien enkelien kanssa. Täällä hänestä tuli ”maailman ruhtinas” jonka kristillinen mytologia virheellisesti rinnastaa pahaan Saatanaan. Esoteerisessa luciferisessa perinteessä Lumielia ei kuitenkaan pidetä pahana ja saatanallisena hahmona, joka väijyy ihmiskuntaa saattaakseen sen kiusaukseen. Hän on Jumalan enkeli, joka kapinoi staattista ja vakiintunutta, kosmista järjestystä vastaan saattaen muutoksen ja evoluution voimat liikkeeseen.

On mahdollista, että Lumiel on saanut alkunsa kanaanilaisena Shaharina, aamutähden jumaluutena. Tällä oli kaksoissisar nimeltä Shalem, jota Venus myös symboloi, mutta iltatähtenä. Nämä jumalalliset valon ja pimeyden kaksoset esittivät auringon valon tulemista esiin pimeydestä aamulla ja paluusta sinne iltahämärissä. Ne olivat Asherah –jumalattaren lapsia, ja on olemassa arkeologisia todisteita, että heprealaiset palvoivat häntä heimojumalansa Jahven rinnalla asetuttuaan Kanaaninmaahan. Vanhassa testamentissa on useita viittauksia Asherahin palvontaan ”taivaan kuningattarena” monoteistisiksi väitettyjen heprealaisten keskuudessa. Tämä palvonta tapahtui kukkuloilla sijainneissa salaisissa lehdoissa, joissa kakkuja ja suitsuketta uhrattiin jumalattarelle. Kanaanilaisessa mytologiassa aamutähden jumala Shahar syöstiin alas taivaasta salamana tämän kiellettyä korkeimman jumaluuden Elin. Tässä jumalallisen falloksen muodossa hän myös hedelmöitti äitimaan.

Azazelin esitetään olevan metalliseppä ja tulta hallitseva maagikko. Häntä on myös verrattu raamatun ensimmäiseen seppään Tubal-Kainiin, joka oli puoliksi enkelin ja puoliksi ihmisen, ensimmäisen murhaajan Kainin, jälkeläinen. Nimenä Azazelin on tulkittu tarkoittavan ”voiton jumalaa” tai ”jumalan voimaa”, ”vahvaa jumalaa” tai ”jumalan vuohta”. Apokryfisessä Abrahamin ilmestyksessä häntä kutsutaan ”pakanoiden herraksi” viitaten siihen, että hän on ollut alkujaan pakanallinen jumaluus. Häntä on lisäksi pidetty Eedenin paratiisimyytin käärmeenä, joka vietteli ”kaiken elävän äidin” Eevan.  Kahdeksannelta vuosisadalta peräisin olevassa, Urm al-Khibab –nimisessä persialaisessa tekstissä Azazelin kerrotaan kieltäytyneen hyväksymästä Aatamin ylivertaisuutta enkeleihin verrattuna. Tämän seurauksena Allah karkotti hänet taivaasta maan päälle yhdessä muiden kapinaan ryhtyneiden enkelien kanssa. Yleisemmin islamin piirissä Azazel tunnetaan kuoleman enkelinä, joka toimii sielujen oppaana kuoleman jälkeen.

Kolmannessa Mooseksen kirjassa (16:8-10) ja Kuolleenmeren kääröissä kerrotaan erikoisesta heprealaisesta rituaalista, jossa Azazelin nimi yhdistetään ”syntipukkiin” joka ottaa kantaakseen yhteisön synnit. Kerrotaan, että ylipappi Aaron otti laumasta kaksi vuohta ja heitti arpaa siitä, kummasta tulisi uhrattava syntipukki. Kuolleenmeren kääröjen mukaan ylipappi tunnusti kaikki Israelin lasten epäpuhtaudet vuohelle. Tämän symbolisen teon kautta hän siirsi kaiken syyllisyydentunnon tälle onnettomalle eläimelle. Sen jälkeen vuohi joko ajettiin autiomaahan tai heitettiin alas jyrkänteeltä. Tämä ikivanha ja arkkityyppinen käsite ihmisten syntien puolesta uhrattavasta syntipukista esiintyy useita kertoja raamatullisissa myyteissä. Se voidaan nähdä kertomuksessa Kainista, joka karkotetaan erämaahan ”Eedenistä itään” ja merkitään Jumalan toimesta sen jälkeen, kun hän on surmannut veljensä Abelin. Eräässä juutalaisessa kertomuksessa myös viisas kuningas Salomon ajetaan ulos Jerusalemista elämään kerjäläisenä erämaassa hänen ”huorattuaan ulkomaalaisten jumalien kanssa”.

Elettyään Egyptin orjuudessa Mooses ja israelilaiset pakotetaan vaeltamaan neljäkymmentä vuotta erämaassa ennen kuin heidän annetaan saapua Luvattuun maahan. Muinaisen Egyptin mytologiassa synkkä Set-jumala esitetään aavikolla asuvana jumaljoukon hylkiönä, ja erottuaan Aatamista tämän ensimmäinen vaimo Lilith pakeni erämaahan pois ihmisasutuksesta. Uudessa testamentissa Jeesus vietti erämaassa neljäkymmentä päivää ja yötä. Häntä ei hyväksytty opettajan rooliin hänen kotikaupungissaan Nasaretissa, ja hänen oma kansansa torjui hänen messiaan asemansa. Ristiinnaulitsemisen myötä hän otti syntipukin symbolisen roolin, minkä mukaisesti hän kuoli ihmisten syntien puolesta.

On mahdollista, että Azazel-syntipukkiin liittyvä rituaali on ollut osa syyspäiväntasaukseen liittyvää sadonkorjuuriittiä Syyrian alueella, ja että heprealaiset omaksuivat sen heettiläisiltä tai kanaanilaisilta. Alun perin rituaalissa käytettävä vuohi on valittu ennustusmenetelmiä käyttäen, minkä jälkeen se on uhrattu aavikolla asuvan demonin lepyttämiseksi. Myöhemmin uhraus tehtiin Jahvelle jotta tämä antaisi seuraajiensa synnit anteeksi. Azazelin uskottiin liikkuvan karvaisia vuohipukkeja muistuttavien, se’irim -demonien kanssa, joiden ajateltiin Vartijoiden tapaan himoinneen ihmisnaisia. Ei voi olla täysin sattumaa, että kirkko alkoi esittää Paholaisen juuri karvaisena, puoliksi ihmismäisenä ja puoliksi vuohena, joka suurta fallostaan käyttäen harrasti seksiä naispuolisten palvelijoidensa kanssa noitasapateissa.

Nykyajan luciferismissa nähdään Shemyazan olevan joko Lumielin lähettiläs tai tämän inkarnaatio. Hän ei rakastunut ainoastaan ihmisnaisiin, vaan myös babylonialaiseen sodan ja rakkauden jumalattareen Ishtariin. Ishtar lupasi antaa itsensä tälle, mikäli tämä vastineena paljastaisi Jumalan salaisen nimen. Nimen saatuaan Ishtar käytti tätä salaista tietoa noustakseen tähtiin, missä hän edelleen hallitsee Plejadien eli Seitsemän Sisaren tähtikuviota. Muiden Vartijoiden jouduttua Jumalan rankaisemaksi, Shemyaza osoitti katumusta teostaan ja tuomitsi itse itsensä ripustettavaksi roikkumaan ylösalaisin Orionin tähtikuvioon, johon hänet toisinaan luciferisessa traditiossa samaistetaan. Kabbalistisessa perinteessä ensimmäisen sepän Tubal-Kainin sisar Naamah vietteli Azazelin, ja hänet yhdistetään sen vuoksi Ishtariin.

Rotu ihmisten ja jumalten välissä

Kuten nähtiin, ihmisnaisten ja Vartijoiden väliset suhteet johtivat juutalaiskristillisen myytin mukaan sotaisien ja verenhimoisten, Nephilimeiksi kutsuttavien jättiläisten syntymiseen. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (6:4) niitä kutsutaan vähemmän dramaattisesti ”muinaisajan kuuluisiksi sankareiksi”. Jumala ruokki niitä aluksi mannalla, mutta se ei kelvannut niille, ja ne alkoivat syödä ensin eläimiä ja sen jälkeen ihmisiä. Voidaan spekuloida teorialla, jonka mukaan tämä tarina perustuu Lähi-idän paimenkansojen ruokatottumuksiin, sillä ne olivat kyltymättömiä lihansyöjiä. Kainin ja Abelin tapauksessa veljesmurhaan johtanut kiista sai alkunsa Jahvelle tarjottujen uhrausten luonteesta. Abel, joka oli paimen, tarjosi laumansa esikoisia, kun taas maanviljelijä Kain uhrasi maan hedelmiä. Abelin tarjoama, poltettu uhriliha miellytti Jahvea, mutta tämän veljen tarjoamat vihannekset, viljat ja hedelmät se torjui. Puhtaasti materialistiselta kannalta katsottuna kertomus saattaa edustaa paimentolaisten ja varhaisten maanviljelysyhteisöjen välistä valtataistelua Lähi-idän alueella.

Ajatus puolijumalallisista sankareista on saanut alkunsa muinaisesta myytistä jumalten ja kuolevaisten välisistä liitoista. Runoilija ja kirjailija Pindor (518-438 EAA) kuvaili näitä sankareita ”roduksi ihmisten ja jumalten välissä”. Kuolleenmeren kääröissä kammottavia, ihmisiä syöviä Nephilimejä pidetään itse asiassa salaisen tiedon haltioina, jotka ”tunsivat kaikki luonnon ja tieteiden mysteerit”. Lisäksi annetaan vihjauksia niiden opettamista siitostekniikoista, mikä viittaa niiden opettaneen ihmisille eläinten kasvatukseen ja kesyttämiseen liittyviä asioita. Tämän lisäksi jotkut lähteet viittaavat siihen, että eläinlajien välinen ristisiittäminen johti aikoinaan jonkinlaisten hirviöiden syntymiseen. Modernista teosofisesta okkultismista löytyy legenda, jonka mukaan Atlantis-mantereella eläneet tieteilijät jalostivat orjaroduksi olentoja, jotka olivat puoliksi ihmisiä ja puoliksi eläimiä. Omana aikanamme tieteilijät tekevät geenitutkimusta ja ovat kehittäneet menetelmiä eläinten kloonaamiseksi. Huhutaan, että Kiinassa on jo kokeiltu ihmisen ja eläimen geenien yhdistämistä. Legendan mukaan nämä luonnottomat kokeilut aiheuttivat Atlantiksen tuhoutumiseen johtaneen katastrofin. Tällä tarinalla on yhteys Nephilimien ja varhaisten ihmisten tuhoutumiseen raamatullisessa tulvassa. Jälkiä tästä myytistä löytyy muinaisten ihmisten mytologioista ympäri maailmaa ja erityisesti Lähi-idän alueella. Jotkut ovat sitä mieltä, että koko tarina Nooasta ja vedenpaisumuksesta on saanut alkunsa babylonialaisista ja sumerilaisista myyteistä.

Jääkauden päättyminen

Vaikuttaa siltä, että noin 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua tapahtui kulttuurinen mullistus, joka muutti varhaisen ihmiskunnan elämän. Jääkauden lopulla alkoi Lähi-idässä esiintyä ensimmäisiä merkkejä maanviljelystä, ja yhteisöt alkoivat siirtyä metsästäjä-keräilijäkulttuurista aloilleen asettuneiksi viljely-yhteisöiksi. Tämä tarkoitti sivilisaation alkamista tuolla alueella. Niinkin varhain kuin 9500 EAA viljeltiin nykyisen Kurdistanin alueella ohraa ja vehnää ja kasvatettiin kauraa, herneitä ja linssejä. Samaan aikaan kesytettiin koiria, vuohia ja lampaita kotieläimiksi. Tuhannen vuoden sisällä tästä eteenpäin oli kuparin ja lyijyn sulatus aloitettu nykyisen Turkin alueella, ja tutkijoiden mukaan myös tämä taito oli saanut alkunsa Kurdistanin alueella, yhdessä savenvalamisen ja kutomisen kanssa. Muinaisen Kurdistanin alueen kulttuuri oli myös ensimmäinen kirjoitusmerkkien kehittäjä ja yksi ensimmäisistä kirjoitustaitoon siirtyneistä kulttuureista Lähi-idässä.

Kurdit pitävät edelleen itseään ”djinnien (henkien) lasten” jälkeläisinä, jotka saivat alkunsa ihmisten ja djinnien yhtymisestä. Joissakin Kurdistanin osissa, etenkin riikinkukkojumalaa palvovien jesidien keskuudessa on löydettävissä pitkiä, vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä ihmisiä. Vaikka antropologit katsovat heidän olevan eurooppalaista alkuperää, kuuluu kurdien kansanuskomuksiin näkemys, jonka mukaan nämä ovat djinnien lasten jälkeläisiä, ja ovat luoneet varhaisen ihmiskunnan sivilisaation. Yleisesti ottaen koko muinaista Lähi-itää pidetään sivilisaation kehtona ja ensimmäiset kaupunkivaltiot muodostuivat kaksoisvirranmaan alueelle. Alueen syntyperäiset kansat, sumerilaiset ja akkadialaiset kehittivät ensimmäisen kirjoitetun kielen, tutkivat tähtitiedettä ja perustivat kirjastoja. Babylonialaiset ja assyrialaiset seurasivat heitä, ja kaikkien näiden kansojen mytologioista löytyy kertomuksia siitä, kuinka jumalat laskeutuivat maan päälle ja opettivat ihmisille sivistyksen taitoja.

Eenokin kirjassa kerrotaan, kuinka Jahve nähtyään Vartijoiden aiheuttaman kaaoksen, moraalittomuuden ja turmeltumisen, päätti lähettää enkelinsä Mikaelin, Rafaelin, Gabrielin ja Urielin puuttumaan tilanteeseen. Hän käski Rafaelia sitomaan Azazelin kädet ja jalat ja heittämään tämän erämaan kuiluun. Gabriel sai tehtäväkseen tuhota Vartijoiden äpärälapset, ja Mikael taas lähetettiin vangitsemaan Shemyaza maan syvyyksiin tuomiopäivän koittamiseen asti. Kuten sanottua, tämä langennut enkeli katui tekoaan ja tuomitsi itsensä kosmiseen maanpakoon tähtien keskelle. Riemuvuosien kirjassa kerrotaan, kuinka arkkienkelit sitoivat Vartijat maan syvyyksiin, ja juutalaisessa perinteessä heidät kerrotaan vangitun mystiseen ”toiseen taivaaseen”. Lisäksi kuitenkin kerrotaan, että osalle näistä ”suurista sotureista” on varattu erityinen paikka ”Sheolista” eli juutalaisten tuonpuoleisesta. Siellä niiden sanotaan makaavan uljaina paikallaan kilpensä ja keihäänsä kanssa.

Christian O’Brien on esittänyt, että saattaa olla olemassa yhteys raamatullisten Vartijoiden ja myyttisen, puolijumalallisen Tuatha De Danann –kansan kanssa. Tämä muinainen, Danann lapset –kansa oli maagikkojen rotu, joka oli laskeutunut maan päälle Taran kukkulalle Irlannissa. Kristinuskon saapumisen myötä tämä kansa karkotettiin onttojen vuorien sisään ja niistä tuli sidhejä, ”hohtavia”, eli irlantilaisten kansantarujen keijuja ja menninkäisiä. Irlannin maaseutuväestön keskuudessa on aina elänyt usko, että nämä haltiat olivat alkujaan langenneita enkeleitä, jotka olivat liittoutuneet Luciferin kanssa taivaassa käydyssä taistelussa.

Tässä artikkelissa on toistuvasti viitattu Vartijoihin enkelimäisinä olentoina, jotka inkarnoituivat fyysisiin kehoihin harjoittaakseen seksiä ihmisnaisten kanssa. Viime aikoina on kuitenkin ilmestynyt spekulatiivista kirjallisuutta, jonka mukaan ne olisivatkin olleet maallista alkuperää. Sellaiset kirjailijat, kuten Andrew Collins, Graham Hancock ja Ian Lawson ovat esittäneet, että raamatullinen myytti Vartijoista perustuu todellisuudessa muistikuviin vanhemmasta, kadonneeseen sivilisaatioon kuuluneesta yli-ihmisrodusta, joka välitti oppimansa teknologian vähemmän kehittyneille ihmisille. Lawson on esittänyt tämän rodun muodostuneen henkisesti pitkälle kehittyneistä sieluista, jotka inkarnoituivat maan päälle auttaakseen ihmiskuntaa, mutta jotka ihmiskunta samalla turmeli. Lisäksi Collins on aloittanut projektin tämän teorian maagisten näkökulmien tutkimiseksi.

Langenneiden enkelien myytin symboliikka

Mikä esoteerinen merkitys on langenneita enkeleitä, Luciferin taivaasta karkottamista ja ihmisen lankeamista koskevan myytin takana? Raamatussa Lucifer esitetään usein käärmeenä tai lohikäärmeenä, ja länsimaissa näitä käytetään yleisesti pahuuden ja kaaoksen voimien symbolina. Babylonialaiset, heettiläiset, kanaanilaiset, iranilaiset, egyptiläiset, kreikkalaiset ja skandinaaviset myytit kuvailevat kaikki kosmista järjestystä ja harmoniaa edustavien jumalien ja nuorempien, kapinallisten jumalten välistä taistelua, jossa uusi voima haastaa vanhan syöstäkseen sen vallasta. Vaikka nämä kertomukset sijoittuvat yleensä ihmiskuntaa edeltävään aikaan, niiden viitataan toisinaan myös tapahtuneen historiassa osana ihmiskunnan kehittymistä kohti muinaisia sivilisaatioita.

Vertauskuvallisesti Lucifer tai Lumiel tunnetaan Valon Herrana, sillä hän on luomistyön esikoislapsi. Hän edustaa universumin aktiivista, kosmista energiaa, ja hänet yhdistetään valoon, tuleen, falliseen luomisvoimaan, itsenäiseen ajatteluun, tietoisuuteen, edistykseen, vapauteen ja itsenäisyyteen. Teosofisen seuran perustaja Madame Helena Blavatsky kuvaili Valontuojaa ”älyllisen valaistuksen ja ajatuksen vapauden tuojaksi” jota ilman ihmiskunta ei olisi ”eläimiä parempi” (Salainen Oppi, osa II). Raamatussa Lucifer kuvataan matelijan hahmossa, joka lännessä rinnastetaan yleisesti pimeyden voimiin. Vastaavasti idän mytologioissa lohikäärmettä pidetään hyvän onnen ja hedelmällisyyden edustajana. Luomiskertomuksessa Lucifer-Lumiel rinnastetaan paratiisin käärmeeseen, joka luciferisessa traditiossa nähdään tiedon, viisauden ja valaistumisen ilmentymänä, joka vapautti varhaisen ihmiskunnan Jahven asettamasta henkisestä tietämättömyydestä. Käärme nähdään vapauttavana voimana, joka aukaisi Aatamin ja Eevan silmät aineellisen maailman ja luodun universumin ihmeille.

Käärmettä ja lohikäärmettä pidetään myyttisinä ja arkkityyppisinä, solar-fallisen elämänvoiman symboleina, jotka yhdistetään Luciferiin ja universumin syntyhetkellä tapahtuneeseen, suuren alkuräjähdyksen nimellä tunnettuun valon purkautumiseen. Kun ensimmäiset ihmiset söivät hyvän ja pahan tiedon puun kielletyn hedelmän, he tulivat itsetietoisiksi olennoiksi. Heidän ensimmäinen havaintonsa tämän jälkeen oli heidän oman fyysisen kehonsa alastomuuden huomaaminen. Sen vuoksi he kiirehtivät peittämään sukupuolielimensä, sillä he ymmärsivät sukupuolisen kanssakäymisen kautta nostatettavan kundalini- tai käärme-energian salaisuuden. Tämän lisäksi he söivät elämänpuusta, mikä käynnisti syntymän, elämän, kuoleman ja uudelleensyntymän syklin ja ihmissielujen inkarnoitumisen fyysisiin kehoihin.

On mielenkiintoista, millä tavalla antropologi ja shamanismitutkija Michael Harner on kuvaillut kokemustaan Amazonin viidakossa nautittuaan hallusinogeenistä juomaa. Hän näki näyn, jossa lintupäiset ihmiset seilasivat lohikäärmekeulaisella laivalla. Sen jälkeen hän kohtasi muinaisen liskorodun, joka asuu jokaisen ihmisen aivorungossa selkärangan yläosassa, ja joka oli saapunut maan päälle tähdistä aikakausia sitten. Nämä väittivät olevansa maan todellisia hallitsijoita ja luoneensa elämän maan päälle, jotta niillä olisi jokin paikka mihin piiloutua. Harner kertoi tästä vanhalle intiaanishamaanille, joka kertoi tuntevansa nämä olennot ja kutsuvansa niitä ”Uloimman Pimeyden Hallitsijoiksi”.

Myytit Vartijoista, Luciferin putoamisesta taivaasta ja ihmisen lankeemuksesta sijoittuvat kaikki ”kultaiseksi ajaksi” kutsuttavaan uniaikaan, jossa kosmos ja maa olivat viattomassa sopusoinnun tilassa. Tämä aika on saattanut olla olemassa joko aineellisella tai jonkinlaisella ei-aineellisella astraalitasolla. Myytit kertovat tämän – todellisen tai symbolisen – paratiisin tuhoutumisesta, jota ennen ihmiset ja eläimet kommunikoivat keskenään universaalin kielen kautta. Shamanismissa kutsutaan Suureksi Erkaantumiseksi sitä tapahtumaa, jonka seurauksena ihmiset menettivät kyvyn ymmärtää eläinten kieltä. Tänä samana aikana ihmiskunta hajaantui kielellisesti eri ryhmiin, jota tapahtumaa raamatullinen kertomus Baabelin tornista edustaa.

Kulta-aika ja paratiisi maan päällä on läheisessä yhteydessä myyttiin Luciferin putoamisesta taivaasta ja hänen asemansa muuttumisesta luomistyön esikoisesta tämän maailman hallitsijaksi. Sekä vertauskuvallisella tasolla että fyysisesti tämä liittyy myös ihmisen vieraantumiseen luonnosta ja luonnollisesta ympäristöstä, mikä tänä päivänä näkyy yhä selvemmin. Langenneiden enkelien puuttuminen ihmisen evoluutioon oli syy niiden irtaantumiseen taivaallisesta armosta, eikä niinkään kapina kosmista auktoriteettia vastaan. Vartijoiden ainoa rikos oli se, että ne pyrkivät auttamaan ihmisiä. Kuitenkin Lucifer-Ibliksen haluttomuus tunnustaa ihmisen asemaa johti sen väistämättömään putoamiseen taivaallisesta autuudesta.

Luciferisessa traditiossa Lumielille luvataan vapautus ja hänen aiemman asemansa palautuminen osana kosmista suunnitelmaa. Tämä voi kuitenkin tapahtua vasta kun ihmiskunta kehittyy henkisesti. Tästä syystä Lumiel ja hänen enkelinsä työskentelevät myös omaksi edukseen opettaessaan ihmiskuntaa. Langenneiden enkelien johtajan ja ihmiskunnan suhde onkin siten hyvin symbioottinen, niiden molempien tarvitessa toisiaan.

Kirjoittanut Michael Howard (1948-2015), suomentanut M.A. Meretvuo. Käännös on julkaistu New Dawn -lehden luvalla. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.


Michael Howard (1948-2015) oli englantilainen Luciferisen noituuden harjoittaja ja tunnettu kirjoittaja esoteerisiin aiheisiin, pakanallisuuteen ja kansantarustoon liittyen. Hän toimitti The Cauldron –lehteä vuodesta 1976 alkaen kuolemaansa asti. Yli kolmenkymmenen hänen kirjoittamansa kirjan joukosta löytyvät mm. teokset Pillars of Tubal Cain, The Book of Fallen Angels, Children of Cain sekä Secret Societies: Their Influence and Power from Antiquity to the Present Day, ja hän oli perinteisen taidon esimerkillinen harjoittaja ja opettaja.

tammi 062017
 

Valon ja pimeyden, hyvän ja pahan ikuisten voimien taistelu.

Koska ihmisen arkielämän haasteet eivät ole mustavalkoisten ääripäiden värittämiä, saattaa joku miettiä, miksi myyttien, satujen ja legendojen maailmassa jako hyvään ja pahaan on aina niin selkeä. Ymmärtääkseni tämä johtuu ihmislajin miljoonien vuosien aikana kokemasta yön ja päivän, elämän ja kuoleman, valon ja varjon jatkuvasta vaihtelusta. Tämän seurauksena kollektiivisen alitajunnan arkkityyppiset voimat lähestyvät meitä unien ulottuvuuksista. Olevaisen yöpuoli on samalla edustanut ihmiselle laskeutumista tiedostamattoman mielen syvyyksiin, maailmaan, jossa sankaritarinat saavat alkunsa. rutaimo

Näistä samoista lähtökohdista ammentaa myös Juha Jyrkäksen Rutaimo, joka on hänen kirjoittamansa Kultala-trilogian kolmas osa. Itselleni kirja oli varsin mieluisa yllätys juuri sen synkkien ja kauhua sisältävien teemojen vuoksi.

Kalevalamittaan kirjoitettu tarina etenee ennalta arvaamattomasti ja moniulotteisesti, sisältäen jopa lukijan löydettäväksi jätettyjä piiloviestejä. Miellyttäviä olivat myös tekstiin sisällytetyt lyhyet viittaukset 90-luvun black metal –bändien sanoituksiin, joista osa nousi itselläkin mieleen vuosikymmenten takaa. Näistä elementeistä on syntynyt yksi aikamme merkkiteoksista, jonka varmasti myös tulevat sukupolvet tulevat aina uudelleen löytämään.

Tilaa Rutaimo Aavetaajuuden kaupasta.

joulu 162016
 

Ghost Investigations Finland on suomalainen kummitteluilmiöitä tutkiva ryhmä. Kameroita ja erilaisia mittareita hyväksikäyttäen heidän päämääränään on löytää luonnollinen selitys asiakkaidensa kummittelukokemuksille. Aina luonnollista selitystä ei löydy. Ryhmä sai 2016 Rajatiedon Yhteistyö ry:n myöntämän stipendin. Anna ja Janne kertovat meille kokemuksistaan ja ryhmänsä toiminnasta.

Minä: Miten Ghost Investigations Finland perustettiin?

Anna: Perustin Ghost Investigation Finlandin vuonna 2010. Olin interrail-reissulla ja vierailin Pariisin katakombeissa. Kuvasin Nokian N86-puhelimellani käytäviä. En vielä silloin havainnut mitään outoja ääniä, hajuja tai valoja. Kotiin palattuani, valikoidessani otoksia, huomasin ääni-ilmiön. Kuuntelin sen monta kertaa ja tallenne herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Pohdin, onko Suomessa kummitteluja tutkivaa porukkaa. Tiesin televisiossa näkemieni ohjelmien eroavan todellisuudesta. Niistä editoidaan tylsimmät hetket pois. Minua kiinnosti myös nuo tylsemmät hetket ja halusin käytännön kokemusta. Halusin nähdä, kuinka tällaisissa ryhmissä oikeasti toimitaan. Koska pääkaupunkiseudulta ei löytynyt ryhmää, perustin sellaisen itse.

Minä: Mitä käytännössä tutkitte?

Anna: Tutkimme ilmiöitä, jotka eivät kuulu kolmiulotteiseen todellisuuteemme, sellaisia, jotka voimme luokitella kummitteluilmiöiksi. Ilmiöistä voi käyttää termiä anomalia (ilmiö, joka on poikkeava).

Minä: Onko teillä teorioita siitä, mitä aaveet ovat? Ovatko ne puhtaan yliluonnollisia ilmiöitä, vai löytyykö jokin luonnontieteellinen selitys?

Anna: Tämän hetken tiedon ja käsityksen perusteella emme osaa selittää kummitteluilmiöitä. Emme halua tutkimuksissamme lokeroida, että kyseessä olisi edesmennyt ihminen tai vaikkapa demoni. Emme halua käyttää uskonnollisia termejä. Ne ovat vain ilmiöitä, jotka tapahtuvat. Televisiossa ja kirjallisuudessa puhutaan paljon ihmisen jäännösenergiasta. Välillä saamme viitteitä, että kyseessä olisi ihmisen mieli, joka on jäänyt vaeltamaan meidän ja jonkun toisen ulottuvuuden välimaastoon. Emme voi kuitenkaan sanoa onko näin oikeasti, emmekä halua alleviivata tätä käsitystä.

Itse ilmiö vain tapahtuu, sille ei ole selitystä. Asiakkaiden kokemukset kuitenkin useasti antavat viitteitä hengistä, edesmenneistä ihmisistä, nimenomaan älyllisistä olennoista, joilla on ollut kognitiivinen tietoisuus.

Janne: Pyrimme myös sulkemaan ulos, mitä ilmiö ei ole. Koputukset, ovien avaamiset, kaikki mitataan. Arkipäiväisesti selitettäviä asioita on paljon. Havainto- ja aistiharhoja ilmenee ihmismielen tehdessä tepposia ja vääristäessä asioita. Koputusääni voi olla ikkunaa hakkaava oksa. Luonnollisia selityksiä on todella paljon.

Minä: Miksi asiakkaat ottavat teihin yhteyttä? Kuinka aaveet ilmenevät heillä ennen tutkimustanne?

Anna: Pääasiassa lähestyminen tapahtuu Facebookin välityksellä. Meillä ei ole tällä hetkellä kotisivuja, yhteyttä otetaan useimmiten Facebookin yksityisviestillä tai sähköpostin kautta. Teemme yhteistyötä suomen parapsykologisen tutkimusseuran kanssa, joten heidän sähköpostiinsa tulee myös meidän alamme yhteydenottoja. Mahdollisille asiakkaille annetaan yhteystietomme, tai heiltä kysytään, voimmeko suoraan ottaa yhteyttä.

Asiakkaat kokevat kummitteluun luokiteltavissa olevia ilmiöitä, kuten ääniä, hajuja, visuaalisia ilmiöitä tai kylmää viimaa.

Janne: Jos välittömästi heräämisen jälkeen nähdään hahmoja sängyn päädyssä, mennään unihalvauksen puolelle.

Minä: Minkälaisia erilaisia haamutyyppejä olette kohdanneet?

Janne: Ilmiöt jaetaan kolmeen osaan: poltergeistit ovat rajuin ilmiö. Esineet lentävät ja muuta. Me emme ole vielä kohdanneet poltergeistejä.

Toisena on residuaali-ilmiö, ilmiö joka tapahtuu uudelleen ja uudelleen. Esimerkiksi voi kuulua toistuvia koputuksia, tai haamu saattaa aina liikkua samaa reittiä. Käytännössä tällaisiin aaveisiin ei voi saada kontaktia.

Kolmantena on älylliset ilmiöt, kummitukset, joiden kanssa voi kommunikoida.

Anna: Tietyntyyppisillä laitteilla kykenee kommunikoimaan aaveiden kanssa. Jotkut ilmiöt ovat havaittavissa ihmisaisteinkin, mutta tietyn tasoiset ääni-ilmentymät on mahdollista havaita vain erikoislaitteiden avulla.

Täsmentäisin toiseen luokkaan, jos hypoteettisesti kyseessä olisi jonkun edesmenneen jäännösenergia, se ei anna kommunikaatiomahdollisuuksia. Istunnossa voi kuulua ääniä, mutta kontaktia ei saa mitenkään.

Minä: Kerrotteko saamastanne stipendistä?

Janne: Saimme tietää stipendistä parapsykologisen tutkimusseuran kautta. Osa tutkijoistamme toimii myös kyseisen ryhmän sisällä. Meillä on kollegaryhmiä tieteellisempi näkökulma. Tutkimuksen lisäksi luomme teorioita…

Anna: Jannella oli hypoteesi. Ihmissilmä näkee valospektrejä, joita on näkyvän valon lisäksi muitakin. Taltioimme äänen Voipaalan kartanosta vuonna 2013. Se oli todella hyvälaatuinen äänitallenne, ammattikielellä A-luokan ITK (instrumentaalinen transkommunikaatio, tunnetaan myös lyhenteellä EVP, Electronic Voice Phenomena).

Ääni oli niin selkeä, ettei sitä tarvinnut erotella taustakohinasta. Veimme äänen audioanalyytikolle. Hän kävi nauhan läpi ja kiinnitti huomiota desibelitaajuuteen. Kyseessä oli 6-7 desibelin taajuus, ihmiskorvan kuuloalueen alapuolella. Tämä herätti mielenkiintomme. Pohdimme Jannen kanssa, onko mahdollista kääntää äänen aallonpituus valon aallonpituudelle. Laskelmien avulla oli mahdollista muuttaa desibelit nanometreiksi. Alan opiskelijat auttoivat meitä ja saimme tulokseksi hieman ihmissilmän näkemää valoa alemman taajuuden.

Haluamme tutkia asioita ja sulkea pois vaihtoehtoja. Nykyisillä infrapunaa hyödyntävillä kameroillamme emme ole saaneet tallennettua hahmoja tai ilmentymiä videolle. Stipendin avulla halusimme hankkia full spectrum kameran, joka havaitsee myös UV-valon. Rahoitamme toimintamme itse, joten koimme lähtökohtamme olevan hyvä stipendin saamiselle.

Minä: Keitä ryhmäänne kuuluu ja mitä tehtäviä teillä on?

Anna: Minä ja Anni olemme perustajajäsenet. Hoidamme ryhmän sisäiset juoksevat asiat, kuten ryhmän kokoontumiset, asiakaskontaktit ja viestinnän. Annin erikoisalueena on läheinen yhteistyö Suomen parapsykologisen seuran kanssa, jonka hallitukseen hän kuuluu. Hänet on nimitetty myös Rajatiedon yhteistyö ry:n puheenjohtajaksi. Meillä onkin läheinen yhteys näihin kahteen parapsykologiaa käsittelevään ryhmään. Anni hoitaa myös historiallisen taustatyön, kaiken mitä paikasta, miljööstä, ihmisistä on mahdollisesti löydettävissä.

Janne: Pääsin 2015 mukaan ryhmään. Olen teknisen puolen osaaja. Historiani on turvallisuusalalla, ja minulla on kokemusta kameroiden ja hälyttymien kanssa.

Sami tuli myös mukaan vuonna 2015, hän avustaa tekniikassa hoitaen laitteistoa ja kenttätutkimuslaitteita. Hänellä on tietotaitoutta sähkömagnetismissa ja sähkössä ylipäätään.

Anna: Täydennämme toisiamme. Olemme kaikki valmiita tekemään jonkin toisen työn, jos hän ei pysty osallistumaan.

Minä: Minkälainen koulutus teillä on ryhmään pääsemiseksi?

Anna: Koulutus on pakollinen uusille ryhmäläisille. Kaikilla ei voi olla tutkimukseen tarvittavaa lähtötietoa. Aloittaessa ei ole käytännön kokemusta, joten teoriaopinnot tulevat tarpeeseen. Opetamme, kuinka eri asiat ilmenevät ja miten niihin suhtaudutaan.

Minä: Pelottaako teitä koskaan?

Anna: Minua ei pelota, pelko on todella voimakas tunnetila. Sopiva jännitys on aina päällä, varsinkin kun miettii, saammeko tallennettua mitään. On lottovoitto, jos saamme tallennettua jotain konkreettista. Tavallisesti mitään ei tapahdu. Tilanne on poikkeava ja aika on niin lyhyt, ettei aina voi saada tuloksia. Televisio-ohjelmat, joissa joka jaksossa tapahtuu jotain, eivät ole realistisia. Yritämme myös tehdä yhteenvedon siitä, mitä ilmiön taustalla olisi voinut olla.

Janne: Ei suoranaisesti pelota, mutta mukava jännitys on päällä. Jos pimeässä esimerkiksi tuuletin tai muu lähtee päälle, totta kai sitä säikähtää.

Anna: Aistit herkistyvät pimeässä. Koska luotamme näköaistiin niin paljon, kuka vaan säikähtää, jos joku pitää ääntä pimeässä.

Minä: Tulee mieleen amerikkalaiset tv-sarjat, joissa pahimmillaan säntäillään karkuun säikähdellessä.

Anna: Jokainen ihminen on yksilö ja käsittelee tapahtumat eri tavalla. Olemme sopineet säännöt, eikä kukaan lähde pimeässä säntäilemään työturvallisuutensa vuoksi. Pimeässä sattuu helposti henkilövahinkoja. Pyrimme hoitamaan tilanteet rauhallisesti ja annamme jäsenen hengähtää rauhassa. Kaikenlaiset reaktiot ovat normaaleja ihmiselle, ja ne pitää käsitellä joko saman tien tai myöhemmin.

Janne: Yksi hyvä tapa on poistua rakennuksesta hetkeksi, haukata happea ja nollata sensorit.

Minä: Mitkä ovat teidän tunnetuimmat tutkimuksenne?

Anna: Toimintamme on mediassa enemmän esillä olevia ryhmiä pienimuotoisempaa. He tekevät enemmän mediahakuista ja ehkä julkisuushakuistakin tutkimustyötä, pääsääntöisesti historiallisesti mielenkiintoisiin kohteisiin. Me emme rajaa toimintaamme vain historiallisesti mielenkiintoisiin kohteisiin, vaan autamme paljon yksityishenkilöitä. Voipaalan kartano on yksi meriitti, jota jaksamme nostaa haastatteluissa esille.

Emme voi puhua yksityisasiakkaista vaitiolovelvollisuuden vuoksi.

Janne: Toinen tunnetumpi tapaus oli Valkeakosken teatteri.

Minä: Minkälaisia reaktioita ja asenteita ryhmänne on kohdannut? Esimerkiksi ovatko uskonnolliset yhteisöt ottaneet kantaa toimintaanne?

Anna: Aika rauhassa olemme saaneet olla. Olemme esimerkiksi Skeptis RY:n kanssa hyvissä väleissä. Heidän mielestään yleisesti kaikelle löytyy selitys. Jos selitystä ei löydy, on ilmiö kuvitelmaa. Me emme toimi näin. Emme halua kyseenalaistaa asioita, joita emme ymmärrä nähdessämme.

Nykyaikainen skeptikko edustaa useasti tieteellistä skeptismiä, ja siihen mekin nojaudumme. Mikään kristillinen yhteisö ei ole tuominnut toimintaamme. Onhan raamatussakin yliluonnollisia ilmiöitä.

Laitteet

Ghost Investigations Finlandin päämääränä on saada mahdollisimman suuri osa ilmiöistä mitattavaksi. Mitattavaa dataa hankitaan erilaisten teknisten välineiden kautta. Käytetyn teknologian voi jakaa kolmeen ryhmään: tallentavat laitteet, observointilaitteet ja alalle varta vasten kehitetty teknologia.

Tallentavia laitteita ovat erilaiset kamerat ja sanelimet. Tavallisten lisäksi käytetään infrapuna- ja UV-valoa havainnoivia kameroita. Todennäköisiin kummittelupaikkoihin voidaan asettaa turvakamerat ja liiketunnistimet. Liiketunnistimissa täytyy pystyä poissulkemaan esimerkiksi lemmikkien tai hyönteisten liike.

Observointilaitteet ovat mittareita. Ennen tutkimuksia mitataan rakennuksen oletusarvot, joihin ilmiöiden aikaisia korkeampia arvoja verrataan. K2- ja EMF-mittarit mittaavat muutoksia sähkömagneettisissa kentissä. Kenttien vaihtelu voi johtua esimerkiksi sähkölaitteista tai voimalinjoista. Aaveet käsitetään useasti jonkinlaisiksi energiamuodoiksi, jolloin myös niillä on sähkökentät. Jos sähkökenttä ilmestyy tyhjästä, eikä sitä voi selittää muilla tekijöillä, voi yksi selitys olla aave.

Televisiossa nähdään usein sähkömagneettisia kenttiä mittavien laitteiden väärinkäyttöä, ja esim. WLAN:n aiheuttamat muutokset kentissä voidaan tulkita yliluonnollisiksi.

Ghost box on tärkein aaveiden tutkimukseen varta vasten kehitetyistä laitteista. Ghost boxilla kommunikoidaan aaveiden kanssa. Eri tutkimuskohteissa on saatu erilaisia kokemuksia, äänet eivät koskaan ole samanlaisia, ja kysyessä paikkaan liittyviä kysymyksiä, saadaan erilaisia vastauksia. Vaikka laitteen kanssa saa olla erityisen skeptinen, käytetään sitä hyödyksi tutkimuksissa.

Lisää tietoa löytyy Ghost Investigations Finlandin Facebook-sivuilta.

Myös yhteydenotto tapahtuu helpoiten Facebook-sivun kautta.

joulu 082016
 

piru-etukansi

Törmäsin Piru – Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja toimintaan -kirjaseen Gutenberg-projektin suomenkielisten julkaisujen listassa ja kiinnostuin heti. Piru olikin oikein viihdyttävää luettavaa.

Vuonna 1908 alkujaan viroksi kirjoitettu teos huokuu ajankohdan ateistista eetosta ja luottamusta uskonnottoman tulevaisuuteen. Oletettiin, että kansalaiset ottaisivat avosylin vastaan tämän järkiperäisen maailmankuvan, kunhan vain kirkon hirmuteot ja uskonnollisen ajattelun höperyys tuotaisiin heille tarpeeksi selkeästi esille. Tätä tehtävää varten Pirukin on kirjoitettu. Se pyrkii selittämään piru-uskon – ja yleensäkin uskonnon – kehittymistä  ja esittelee piruun liittyviä, absurdeiksi paisuvia tarinoita ja uskomuksia. Lopputulos on mielenkiintoista ja ajoittain hervotonta luettavaa.

Gutenberg-projekti kerää tekijänoikeuksiltaan vanhentuneita kirjoja ja julkaisee niitä sähköisinä uudelleenjulkaisuina. Piru on siis aivan ilmaiseksi luettavissa täältä. Mielestäni kirja on kuitenkin sen verran herkullista luettavaa sekä piru-anekdoottiensa että ajankuvansa takia, että uskon sen kiinnostavan nykylukijoita myös pienimuotoisen paperijulkaisun verran.

Gutenberg-projektin julkaisu mainitsee kirjan tekijäksi vain kääntäjän Juho Kujalan. Halusin kuitenkin saada selville kirjan alkuperäisen virolaisen kirjoittajan. Tämä vaatikin hiukan salapoliisityötä.

Pirun fyysinen kappale löytyi Työväenliikkeen kirjastosta Helsingin Sörnäisistä. Tästä ei kuitenkaan ollut apua, sillä myöskään siinä ei mainittu alkuperäistä kirjoittajaa – ei edes alkuteoksen nimeä. Googlaaminenkaan ei tuottanut tulosta, sillä Kurat antoi osumiksi lähinnä Ülo Valkin vuoden 1991 teoksen Kurat Euroopa usundiloos.

Sitten muistin, että Ülo Valkin kirja on julkaistu myös suomeksi Perkele – johdatus demonologiaan -nimellä. Ehkä Valk mainitsisi kirjassaan myös vuoden 1908 kirjan.

Sain Perkeleen varattua kirjastosta (antikvariaateissa kirjaa ei juurikaan liiku, jos jollain sattuu olemaan hyllyssä ylimääräinen kappale, niin ostan mielelläni pois!) ja kirjan lopun lähdeluetteloa selatessa vastaan tuli kirja nimeltä Kurat. Ajalooline ülevaade kuradi sündimise, elu ja tegevuse kohta. Nimi kuulosti jopa näin viroa täysin ymmärtämättömän korvaan juuri oikealta. Mutta kirjoittajaksi oli nimetty vain J. R.

Kirjan nimeä googlailemalla päädyin Viron kansallisbibliografiaan, jossa J. R.:n arveltiin viittavaan Johannes Adolf Rahamägeen, 1916 kuolleeseen esperantistiin. Näin Piru sai vihdoin kirjoittajansa.

Taitoin tekstin kirjaksi ja taiteilin kannet käyttäen pohjana vanhoja paholaiskuvia. Yritin myös luettavuuden nimissä hiukan selventää tekstin hankalimpia vanhanaikaisuuksia. Otin kirjasta pienen painoksen, ja nyt kirja on tilattavissa täältä. Suosittelen tutustumaan. Kirja on myös mitä mainioin lahjavinkki niin uskovaisille kuin uskonnottomillekin lähimmäisille!

Kirjan sisällysluettelo näyttää tältä:

  • Johdannoksi
  • Hyvät ja pahat henget
  • Muinaisten sivistyskansojen pahat henget
  • Viron ”Vanhapakana”
  • Suomen piru (suomentajan lisäys)
  • Piru Mooseksen kirjoissa
  • Profeetat ja piru
  • Pirun esiintyminen vanhassa testamentissa
  • Piru kehittyy edelleen
  • Jeesuksen opetus ja piru
  • Jeesuksen jälkeläisten käsitys pirusta
  • Piru mahtavana olentona
  • Pirun persoonallisuus
  • Pirujen lukumäärä, arvoluokat ja sisäinen järjestys
  • Pirujen ominaisuudet, tieto ja valta
  • Piru kiusaajana
  • Pirun kepposet ja urotyöt
  • Piru vihollisena
  • Pirun rakkausseikkailut ja lapset
  • Liitot pirun kanssa
  • Noitumistaito
  • Oikeudenkäynnit noitia vastaan
  • Helvetti
  • Elämä Helvetissä
  • Taistelut pirujen kanssa
  • Kunnialliset ja narrimaiset pirut

Tilaa kirja siis tästä, tai jos olet kiinnostunut hankkimaan kirjaa jälleenmyyntiin, tutustu tähän sivuun.

 

marras 232016
 

Keväällä 1853 pöydät tanssivat Suomessakin. Ilmiö kiinnosti, soraääniäkin kuultiin. Pöytien liikkumisen ajateltiin johtuvan sähköstä. 1940-luvulla kirjailija ja kääntäjä Helmi Krohn otti käyttöön spiritualismin käsitteen. Minna Canthin salongin pöytätanssissa eli spiritistisessä istunnossa vierailivat mm. Juhani Aho, Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius. Spiritismi ja teosofia olivat aikansa uusia ja vaihtoehtoisia uskontoja.

Teologian maisteri Tea Holmin väitöskirja on aatehistoriallinen tutkimus tunnustuksellisen suomalaisen spiritismin muotoutumisesta 1800-luvulta nykypäivään.

– Suomalainen spiritualismin juuret ovat angloamerikkalaisessa spiritualismissa. Aatehistoriallisesti tarkasteltuna kyseessä on modernilla ajalla syntynyt uskonto.

Alkusysäyksen spiritualistiselle liikkeelle antoivat Yhdysvalloissa vuonna 1848 Foxin sisarukset, joiden uskottiin kommunikoivan kuolleen miehen kanssa. Noin sata vuotta myöhemmin perustettiin Suomen Spiritualistinen Seura Helmi Krohnin aloitteesta. Krohnin käännöskirjat sekä hänen meedion ominaisuudessa kirjoittamansa kirjat ovat toimineet suomalaisen spiritualismin kivijalkana.

Foxin sisarukset

Foxin sisarukset

Tämän päivän suomalaiseen spiritismiin kuuluvat Holmin mukaan keskeisinä toimintamuotoina meedioistunnot ja henkiparannus. Spiritualistit kokoontuvat Suomessa myös mietiskelyn, herkkyysharjoitusten ja piirityöskentelyn pariin. Suomen spiritualistiset yhdistykset julkaisevat yhdessä Henkinen kehitys -lehteä.

Yhtenä osana Holmin tutkimusta ovat kyselyt.

– Kyselyt valottavat suomalaisen nykyspiritualismin tilaa ja sitä, mitä suomalaiset spiritualistit 2010-luvulla ajattelevat sen olevan. Tutkimuksesta selviää, että spiritualismia pidetään nykyään paitsi elämänkatsomuksena myös elämäntapana. Yksittäiset suomalaiset spiritualistit pitävät spiritualismia myös uskontona.

Spiritualismia ei voi pitää pelkkänä henkiyhteyksien harjoittamisena. Siihen kuuluu oleellisena osana myös spiritualistinen filosofia. Spiritualismista ovatkin Holmin mukaan olleet tyypillisesti kiinnostuneita henkilöt, jotka ovat hakeneet uskonnollisia vaihtoehtoja ja halunneet itse ottaa selvää asioista. Spiritualismia voi harjoittaa minkä tahansa uskonnon sisällä.

Teologian maisteri Tea Holmin väitöskirja Spiritualismin muotoutuminen Suomessa: Aatehistoriallinen tutkimus tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 25. marraskuuta.

Lisätiedot väitöksestä

Väitöskirja E-thesis -palvelussa

Katso Tea Holmin Hengen ja tiedon messuilla pitämä esitelmä aiheesta:

marras 092016
 

Tässä artikkelissa käsittelen kuoleman rajan ja elämän aikana ilmenevien rajakokemusten suhdetta.

Kuolema on kiehtova ilmiö ja sen kuvauksina ja selityksinä on kehittynyt tarinoita lähes jokaisessa kulttuurissa. On pohdittu kuoleman luonnetta: onko kuolema absoluuttinen, kaiken tuhoava, vai jääkö jokin osa ihmisestä jää eloon, kun keho katoaa maaksi?

louismoe

Absoluuttisen kuoleman teorian edustajat näkevät kuoleman lopullisena, ei ole mitään sen jälkeen. Kuitenkin tiedetään että termodynamiikan lakien mukaan energia ei katoa mihinkään suljetussa järjestelmässä. Energian säilyminen ei automaattisesti tarkoita tietoisuuden säilymistä, mutta on varmaan selvää että ihmisen liikkeet elon aikana piirtyvät maailmaan ja tuottavat tahdon mukaisia tapahtumia. Ihminen muuttaa koko universumia, siinä määrin missä hän kykenee sitä aistimaan. Tämä muutos jää elämään ihmisen jälkeenkin. Jotain kuolematonta meissä siis on. Absoluuttisen kuoleman ajatuksen kannattajien erikoistapaus on Castanedan tarinoista tuttu kuolemakäsitys. Tässä mallissa kuolema on ehdoton kaikille paitsi moitteettomille velhoille. Kaikki muut Kotka syö. Lopulta. 

Blavatskyn mallista ja elämää edeltävistä valinnoista

Teosofi Blavatskyllä on laaja näkemys siitä, kuinka sielu vaeltaa inkarnaatiosta toiseen ja mitä tapahtuu kuolleena ollessa. Näin myös Tiibetin buddhalaisilla on ja muinaisilla egyptiläisillä oli. Kabbalistitkin uskovat useimmiten sielunvaellukseen. Kristityillä on ajatus taivaasta palkintona oikein eletystä elämästä. Mikäli näitä tarinoita on uskominen, on kuolemalla vankka moraalinen ulottuvuus. Ihmisen elon aikana tehdyt teot vaikuttavat kuolemanjälkeiseen olemiseen. Kuolemanjälkeisen elämän tiedostaminen vaikuttaa ilmeisesti ihmisen koko moraaliseen olemiseen, siis toimintaan ja sen arvioimiseen. Ainakin jos oppii itse katsomaan rajan taa. Joko minulla on liian vilkas mielikuvitus tai sitten siellä todella on jotain. Toinen elämä. Prosessi jonka kaikki käyvät läpi.

Jos Blavatskya on uskominen, kuoleman jälkeinen oleminen koostuu kahdesta osiosta. Karman puhdistavasta astraaliosiosta ja ns. devachanista, joka on eräänlainen taivas. Devachanissa vain ylimmät ihmisen energiakeskuksista ovat enää jäljellä. Maallinen ruumis katoaa hitaasti ja astraalissa oltu aika on päättynyt ns. toiseen kuolemaan, jossa astraaliruumis jätetään taakse. Devachan yltyy tuntien tai vuosituhansien aikana täydelliseen yhteyteen maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen kanssa ja useimmiten tässä identiteetti katoaa. Tämän jälkeen sielu kääntyy kohti reinkarnaatiota.

Itse olen huomannut että reinkarnaatiota edeltävä, devachanin jälkeinen tila koostuu erilaisista valinnoista tulevaa uutta elämää ajatellen. Tällöin on mahdollisuus muokata syntymän jälkeistä karmaa edellisen elämän jättämien jälkien energian perusteella. Prosessissa on mahdollista esimerkiksi virittää aistijärjestelmäänsä, valita vanhemmat, kansallisuuden, planeetan, maailman, mitä tahansa mihin edellisissä elämissä kerääntynyt karma antaa myöten. Mitä vähemmän koottua negatiivista tai positiivista karmaa, sitä vähemmän samaistumista elämänaikaisiin rooleihin ja sitä enemmän valinnanvapautta reinkarnaation suhteen.

Esoteerinen teoria ja Todellinen tahto

Toisin kuin materialistisessa teoriassa, jossa moraalinen koodeksi syntyy vain hermoston ja ympäristön vuorovaikutuksessa, esoteerisessa teoriassa moraalinen koodeksi syntyy elämän alueen ja rajantakaisen maailman vuorovaikutuksesta sen lisäksi että se on yhteydessä itsen ja muun dialogiin. Tämä antaa uuden perspektiivin, mutta ei, niin kuin saattaisi luulla, valmiita vastauksia. Se kuitenkin muuttaa aistimisen luonnetta. Ihminen oppii vähitellen näkemään maailmansa eri tasot, maallisimmasta henkisimpään. Astraalinen aistiminen tapahtuu alueella, joka säilyy vielä kuoleman jälkeenkin, kun maallinen keho hajoaa. Sitäkin ylempiä tasoja on, kuten kausaalikeho, joka on yhteydessä korkeimpiin chakroihin tai sefiroihin. Kausaalikeho aistii suoraan syy-yhteyksiä koetussa todellisuudessa ja sen pohjalla on yhteys korkeimpaan henkeen, joka loppujen lopuksi on syy ihan kaikkeen.

Se, miten kuolemanjälkeisen elon aistiminen vaikuttaa olemiseen, tapahtuu niin sanotun todellisen tahdon kautta. Todellinen tahto on idea, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on yksi oikea tahto kulloisenakin hetkenä, tehokkain tapa käyttää energiaansa. Todellinen tahto tuli tunnetuksi Aleister Crowleyn opetuksissa. Theleman, Crowleyn uskonnon, periaatteisiin kuuluu todellisen tahdon elinikäisen etsinnän maksiimi. Theleman pyhimmässä opuksessa, liber AL:issa ei mainita sanallakaan todellista tahtoa, vain lausepari: ”Tee niinkuin tahdot on oleva koko laki. Rakkaus on laki, rakkaus alla tahdon.” Tahdon ja rakkauden kontemplointi kuitenkin tuottaa eettistä ja esteettistä kehitystä. Universumin tahdon ja oman tahtonsa harmonian ja synkronian löytyminen on askarruttanut mystikkoja kautta aikain. Crowleyn malli, jossa todellinen tahto on pääasia, on tehokas. Castanedalainen moitteettomuus näyttäytyy nyt todellisen tahdon kultivointina, maagin asettaessa kaikkeen tekemiseensä ylimmän prinsiippinsä.

Rajat ja gnosis

Kuoleman jälkeisen elämän vaikutus syntyy, kun maagi on tarpeeksi kypsä asettamaan tavoitteensa tietoisesti aina, kun ryhtyy toimeen. Kaikki tähtää hallittuun rajan ylitykseen. Tässä täytyisi onnistua energiaa säästämällä. Tietoisuus yleensä vaatii paljon aktiivista huomiota, toimintaa, jota rakentavat ja rajoittavat muun muassa rajakokemukset. Rajalla energian määrä kasvaa tai vähenee enemmän kuin pelkässä olemisessa. Rajat ovat eräänlaisia kokemuksellisia stimulantteja. Rajoilla voi kiinnittää oman energiansa korkeampiin asioihin. Jotta kuoleman rajasta selviäisi tietoisena ja valintoihin kykenevänä, on opittava hallitsemaan rajakokemuksia tämän elämän aikana. Rajakokemusta voi kutsua myös äärikokemukseksi. Siinä havaitsijan huomio kiinnittyy yhteen mielensisältöön erityisen vahvasti. Se herkistää aistit äärimmilleen ja on joskus vaikeasti hallittava. Tätä ilmiötä kaaosmaagit kutsuvat gnosikseksi. Se syntyy kun maagi on yhteydessä universumin perustaviin voimiin, jotka hän tuo esille toiminnassaan, kehossaan ja mielessään. Äärikokemuksia on suuria ja pieniä, niitä yhdistää se että ne käsittävät rajan ylityksen kahdessa mielessä. Ajallinen raja johtuu gnosiksessa koetusta ajallisesta ykseydestä. Aika ikään kuin pysähtyy ja ihminen siirtyy rajan yli ajasta ajattomuuteen. Paikkaan liittyvä raja taas ylittyy mielen virittyessä visionääriseen tilaan. Voidaan aistia toisia maailmoja ja luoda yhteyksiä sinne. Kuoleman jälkeen tuleva on vain toinen maailma. Tuon maailman tapahtumia on mahdollista tarkkailla tästä meidän materiaalisesta todellisuudesta käsin ja näin oppia kuolemanjälkeisestä elämästä. Kuin Väinämöinen ikään, on mahdollista sukeltaa tuonelaan ja havainnoida sen tapahtumia.

Harjoituksia

Esitän seuraavassa muutaman menetelmän rajojen hallintaan gnostisen meditaation avulla. Nämä ovat tahdon ja huomion kohdistamisen harjoituksia. Tahto ja huomio ovat universumin perustavia rakennuspalikoita ja ne ovat olemassa myös kuoleman jälkeen jos kuollut on elämänsä aikana harjoittanut niitä tietoisesti. Rajakokemukset elämän aikana, kun ne ovat hallittuja ja tietoisia, johtavat kuoleman jälkeiseen hallintaan ja tietoisuuteen. Yleensä ihmiset ovat tietoisia vain arjestaan, kun ovat hereillä. Kuoleman rajaan valmistautuessa voidaan harjoittaa tietoisena oloa myös elon aikaisissa raja- ja huipputiloissa. Nämä harjoitukset johtavat tietoisuuteen unessa, orgasmissa ja tahdonalaisessa toiminnassa.

1. Seksuaalimagia/orgasmin hallinta

Ranskalaiset kutsuvat orgasmia nimellä ”le petit mort” eli ”pieni kuolema”. Orgasmin hetkellä maailma pysähtyy ja tahto ilmenee puhtaimmassa muodossaan. Seksuaaliaktin ei tarvitse sisältää orgasmia ja länsimaissa tantraksi kutsutun meditatiivisen suuntauksen edustajat kehottavatkin miestä pidättäytymään orgasmista. Naisen tulisi saada seksuaalisessa tantrassa mahdollisimman useita orgasmeja. Rakastelua tulisi harrastaa paljon ja usein. Länsimaisen seksuaalimagian perinteessä miehinen orgasmi sen sijaan on tavoitteena. Seksuaalista energiaa toki kasvatetaan ennen orgasmia kaikin mahdollisin keinoin, sisältäen tantran orgastisen energian keräämisen metodin, eli orgasmin rajan tuntemisen ja vaalimisen ja sitä kautta nautinnon syvenemisen/energian kohoamisen. Orgasmin hetkellä keskitytään symboliin joka ilmenee mantrana, sinettinä, energiana tai mielikuvana. Nesteiden yhtyessä Graalin maljassa (vagina), syntyy elämän eliksiiri, jonka nauttiminen vie orgasmin aikana asetetun gnostisen symbolin koko kehoon vatsan kautta. Kehon nesteitä voi käyttää myös voitelemiseen (”anointment”), kuten vaikka halutessa hieroa tiettyä energiaa esineeseen tai olentoon.

Jos keskityt orgasmissa ei-mihinkään, eli maailman pysähtymiseen ja tyhjyyden kokemiseen, saavutat tilan, jossa sinusta tulee kuoleman ja elämän herra. Kuoleman ja elämän herra ei alistu, vaan astuu elämän näyttämölle ohjaajan ja näyttelijän roolissa. Hänen valinnoistaan ja vuorovaikutuksestaan maailman kanssa syntyy hallittu ja kaunis tarina. Kuoleman ja elämän herra tietää tarinan olevan vain tarinan ja sen, että kuolemassa lopulta katsotaan tarinan kokonaisuus. Eläessä tulee antaa kuoleman tyhjyyden olla aistittavissa. Toinen vaihtoehto on asettaa orgasmin hetkellä astraalinen tavoite, mielikuva, mantra tai sinetti, huomion kohteeksi. Näin voidaan saada luoduksi astraalinen virtaus jonka kanssa voi kommunikoida. Astraalinen energia manifestoituu alemmilla olemisen tasoilla silloin, kun maagi näin haluaa. Kolmas vaihtoehto on asettaa maallinen tavoite, jopa niinkin yksinkertainen kuin ”uusi auto”. Tätä toistellessaan orgasmin hetkellä, maagi ampuu maallisen toiveensa manifestoitumaan astraalin kautta materiassa. Maalliset tavoitteet ovat vaarallisia,  jos niihin ei liitetä tietoa siitä, kuinka ja minkä kautta energian tulisi manifestoitua. Esimerkiksi vaurauden toive saattaa toteutua perintönä rituaalin jälkeen kuolleelta läheiseltä, jos vaurauden lähdettä ei määritellä itse symbolissa.

Turvallisin tapa hyödyntää orgastista meditaatiota on keskittyä mahdollisimman abstrakteihin asioihin, joista saa tarvittavan tuen arkiseen olemiseensa. Tyhjyys, täydellisyys, energian kiertokulun aistiminen ja muut perustavat ideat ovat varsin toimivia keskittymisen kohteita. Näille on hyvä kehittää niitä vastaava mantra, voimasana tai symboli, johon keskitytään orgasmin hetkellä. Orgasmin hetkellä kuoleman ja elämän raja hälvenee ja jäljelle jää vain puhdas tahto, joka itsessään on vaikuttava kokemus. Tahdon ohjaaminen puhtaasta tahdosta kohti manifestaatiota ei ole välttämätöntä, mutta se on mahdollista. Kuoleman huipentumana olento yhtyy täydellisimmin puhtaaseen tahtoon ja identiteetin säilyminen tämän kokemuksen aikana vaatii harjoittelua. Orgastinen meditaatio on yksi tehokkaimmista keinoista valmistautua tuohon ykseyteen sulautumiseen.

2. Nukahtaminen/unennäkö

Unen ja valveen rajan hälventäminen tai oikeastaan tarkka aistiminen on yksi magian voimakkaimpia työkaluja. Ystäväni on kehittänyt harjoituksen, jolla tuota rajaa voidaan tutkia. Hän asettaa puhelimestaan torkkuherätyksen kymmenen minuutin välein tietyksi ajaksi ennen vaadittavaa herätystä. Hän aloitti puolesta tunnista torkkumista ja on nyttemmin siirtynyt useamman tunnin kestävään hereilläolon ja unen manipulointiin torkkuherätyksen avulla. Hän saavuttaa selkounitilan lähes joka aamu. Selkounessa nukkuja on tietoinen siitä, että nukkuu ja pystyy eri asteissa hallitsemaan unessa tapahtuvaa. Myös unipäiväkirjan pitämisen olen kuullut olevan hyödyllistä selkounitilojen saavuttamisessa. Itse en ole tätä kokeillut.

Oman teoriani mukaan selkounet ja valveunet ovat otollisia tiloja valmistautua kuoleman rajan yli siirryttäessä tapahtuvaan identiteetin katoamisen uhkaan. Itse olen saavuttanut selkounen monen vuoden tahdonalaisella harjoituksella, johon olen liittänyt nukahtaessa tapahtuvan identiteetin katoamisen estämisen. Tämä tapahtuu tarkkailemalla tietoisesti sitä liukumaa, joka esiintyy unen ja valveen välillä. Tiedostan ensin ajatuksen hajoamisen ja sisäisen dialogin muuttumisen fantastiseksi. Sitten tiedostan pienet syvemmän unen tilat, joissa esiintyy visuaalista mielikuvituksellisuutta. Pikkuhiljaa vaivun syvempään uneen ja pyrin tiedostamaan kaiken tapahtuvan kertaamalla ja analysoimalla unta. Kun tätä rajaa on tarpeeksi seurattu, tapahtuu selkouni itsestään.

Orgasmin rajan kanssa pelaaminen helpottaa nukahtamisen rajan aistimista. Nämä kaksi prosessia ovat samankaltaisia. Itse sanoisin, että ne ovat identtiset muuten, mutta tapahtuvat eri energiakeskuksissa, orgastinen raja alemmissa ja unennäön raja ylemmissä. Unennäköä edeltävä seksi vaikuttaa unennäön laatuun. On huomattava että seksuaaliakti saattaa joko tuoda tai viedä unennäköön tarvittavaa energiaa. Jos akti on keskittynyt ja puhdas, niin energia, joka ilmenee keskittymiskykynä, kasvaa. Jos akti tuntuu väärältä, epäkeskittyneeltä tai likaiselta, energia vähenee.

Chakraharjoitukset ja elämänpuun meditointi tuottavat hallitun energeettisen työn mahdollisuuden. Unen ja valveen integraatio tuottaa lukemattomat määrät kokemuksia ja keinoja, joilla manipuloida todellisuutta niin unessa kuin valveessa. Itse olen nykyään tietoinen unessa olostani vaihtelevasti. Yleensä aina tiedän nukkuvani. Joskus selkounet ovat niin voimakkaita, että pystyn itse päättämään paljonkin mitä unessa tapahtuu, joskus vain ajattelen hetkessä, että ”ai niin, tämähän on unta”. Joskus olen selvittänyt olenko unessa hyppäämällä ikkunasta ja katsoa lennänkö. Toistaiseksi olen aina ollut unessa. Kerran voimakkaassa selkounessa tein lesser banishing ritual of the pentagramin. Niin voimallisesti ja tarkasti en sitä ole koskaan hereillä tehnyt. Olen tehnyt kyseisen rituaalin satoja, jollen tuhansia kertoja hereillä ollessani ja tuo yksi unikokemus avasi rituaalin saloja enemmän kuin yksikään hereillä suoritettu. Myös arkitodellisuuden näkeminen unena on osa uni- ja valvemaailman integraatiota. Valveunet, mielikuvitus, tahdon puhdas aistiminen ja itsensä havaitseminen fantasiana ovat osa maagin arkea.

3. Intentio/tahdon ja huomion käyttö

Tärkeä työkalu maagin arsenaalissa on tahdonvoiman reitin tiedostaminen. Tähän voidaan käyttää apuna energiakeskusharjoitteita, kuten elämänpuuta tai chakroja. Tahto manifestoituu eri tasoilla erilaisena. Se säteilee korkeimmista keskuksista mataliin ja takaisin matalista korkeimpiin. Elämänpuuharjoituksessa se voi käyttää eri reittejä, chakraharjoituksissa keskitytään vain elämänpuun keskimmäiseen pilariin. Tahto sanana minulle tarkoittaa puhdasta energiaa, jolla ei ole suuntaa. Tahdon suuntaamista kutsun intentioksi eli aikeeksi. Intentiota voidaan myös analysoida kolmen alkemistisen elementin, rikin, elohopean ja suolan kautta. Nämä ovat kaikissa prosesseissa ilmeneviä merkkipaaluja. Rikki on teon alkuvoima, nuotiota sytyttäessä tulitikun raapaisu. Elohopea on prosessin kulku, palaminen. Suola on se, mitä jää jäljelle, eli tuhka.

Intention asettamista voi harjoittaa tietoisesti liittämällä prosessin eri vaiheisiin eri voimasanoja, lukuja tai muita symboleja, ja katsomalla miten nämä vaikuttavat manifestoituvaan. Esimerkiksi teetä keittäessä voi tiedostaa ensin teen hankkimisen, veden laskemisen, hellan sytyttämisen, kiehumisen odottelun, veden kaadon, maustamisen, teen juonnin ja lopulta tiskaamisen tarkemmin, jos näihin liittää elementaalisia attribuutteja. Kolmen alkemistisen elementin lisäksi voi mietiskellä neljää klassista elementtiä. Tuli, vesi, ilma ja maa ilmenevät selkeinä eri rooleissa teen valmistuksen eri vaiheissa. Tuli on hellan lämpö, vesi on keitettävä vesi, ilma on teestä kohoava höyry ja maa on teenporot. Muitakin asetelmia voi miettiä. On voimallista havaita miten elementit reagoivat keskenään synnyttäen lopulta valmiin teen.

Veden laskemista ennen voi esimerkiksi liittää kehonsa nesteet prosessiin virtsaamalla vessassa ennen veden laskua tai uhraamalla verta teehen. Voi myös ajatella, että ihminen on vain osa veden kiertokulkua niin kuin pilvet ja meri. Tuli ohjaa veden kiertoa, se laittaa veden liikkumaan ja muuttumaan jäästä vedeksi ja vedestä höyryksi luonnossa. Vesi taas voi sammuttaa tulen. Koska teelehdet edustavat maata, on hyvä valita tee, jota kutsutaan osuvalla nimellä, kuten ”ceylon tee” eli ”se ilon tee” tai ”mate” eli ”maa-tee”. Sanat ja niiden tulkinta kuuluvat elementtiin ilma ja kytkevät ajatuksen tekoihin eli maa-elementtiin. Tulen sytyttämiseen voi kytkeä hellan kytkimellä luvun, esimerkiksi valitsemalla luvun 6 kolme kertaa, näin liittäen tulen kaiken tulen lähteeseen, aurinkoon. Ilma liittyy vapautuvaan höyryyn ja teen tuoksuun. Ilman avulla tee muuttaa huoneen ilmapiiriä. Kaikki sanat ja symbolit, joita teen valmistuksen aikana on käytetty, vapautuvat höyryn mukana ilmapiiriin ja juotaessa teetä, ihmisen kehon kautta tietoisuuteen.

Tulen katsotaan edustavan tahtoa ja intuitiota, veden tunteita ja unimaailmaa, ilman ajatusta ja järkeä, maan vuorovaikutusta itsen ja toisen välillä sekä kehon tuntemuksia ja kehon kuvaa. On yleensä edullista saada mahdollisimman voimakkaat symbolit liitettyä prosessiin. Mitä voimakkaammat symbolit, sitä tietoisemmaksi tulee manifestoituvasta prosessista. Kannattaa käyttää kaikkea, katkaisijoita, askeleita, hyräilyä, huutoa, taputuksia, mitä vaan mikä toimii. Näe kuinka tahto, perusenergia, muuttuu intentioksi ja intentio muuttuu elämäksi materiassa. Tätä harjoitellessa saa työkalut koko elämän tietoiseksi tekemiseen, ja lopulta kuoleman rajaa ylitettäessä voi valita haluaako säilyttää identiteettinsä, koska identiteetti on itse symbolein rakennettu, eikä esimerkiksi sosiaalisten pelkojen ohjaama.

Elämä ja kuolema ovat vain manifestoituvan energian leikkiä kehossa ja kosmoksessa. Tärkein saavutus, minkä maagi voi tavoittaa, on tietoisuus omista psyykkisistä prosesseistaan. Näitä tehdään tietoiseksi erilaisilla tahto-, mielikuva- ja kehoharjoitteilla. Hengitys ja sydämenlyönnit ovat lopulta se, mihin tarvitsee keskittyä. Kaikki muu saa muotonsa intentioista ja näiden tahdonalaiseksi tekeminen on kiinni omasta harjoituksesta. Tee siis: harjoita, kehitä voimasanoja, mantroja ja symboleita, ja tuo ne elämään tässä elämän ja kuoleman rituaalissa.

marras 012016
 

Kirja-arvio: M.A. Meretvuo – Seksin ja uskonnon vaiettu historia, Salakirjat, 2016, 278 s.
Julkaistu aiemmin: Vox Paganorum 2/2016

seks

Marko Meretvuon teos seksin ja uskonnon salatummista yhteyksistä antaa laajan kuvan länsimaisesta uskonnollisuudesta monine puolineen. Kyse ei ole vain esoteerisen ja okkulttisen perinteen seksimaagisista kokeiluista, vaan erikoisemmatkin kristilliset lahkot tulee käytyä läpi ajallisesti hyvinkin laajassa teoksessa. Seksuaalisuus on monella tapaa joko ihannoitu tai kielletty asia riippuen tulkitsijastaan. Sitä on pyritty hallitsemaan ja toteuttamaan äärimmäisillä tavoilla, mutta mistä löytyisi tasapainoisin tulkinta seksuaalisuudesta uskonnollisuuden välineenä? Milloin viimeksi masturboit jumaluuksien nimeen tai harkitsit seksikultin perustamista uskonnollisuutesi käytännöntoteuttamista tukeaksesi? Tästä teoksesta ei ehkä löydy ohjeita, kuinka kulttisi saa seuraajia, mutta vähintään voi opiskella saadakseen ideoita tai lukea siitä, mitä muut jo ovat keksineet, jotta välttää pahimmat ns. kliseet. Kirja pistää myös pohtimaan henkilökohtaisella tasolla suhdetta seksuaalisuuteen.

Meretvuo ei ole akateeminen tutkija ja harrastelijuuden nähnee selkeiten ensimmäisten lukujen uskonnon ja seksuaalisuuden määritelmissä. Erityisesti uskonnontutkijan silmään pistää Crowleyyn viittaaminen puhuttaessa suurten uskonnollisten liikkeiden perustajahahmojen jumalkokemuksista ja niiden yhtäläisyyksistä. Myös erinäiset muotoilut, kuten ”on helppo huomata tänäkin päivänä olevan kolmenlaisia ihmisiä” saavat tämän lukijan niskakarvat pystyyn, mutta kun nämä pystyy populaarille tietokirjalle ja ensimmäisille luvuille antamaan anteeksi, niin päästäänkin pian vauhtiin. Kun Meretvuo kuvaa eroottis-uskonnollisia ilmiöitä kautta aikain ja erityisesti päästäessä henkilökuvauksiin kirjan toisessa osassa otsikolla ”Pyhiä vai pahoja?”, on kirjaa vaikea laskea käsistään. Herkulliset kuvaukset erilaisista vaikutteista alkukristillisyyden ympärillä ja idän perinteiden ujuttautumisesta länteen saavat välillä naureskelemaan ja toisaalta myös punastelemaan: ihmisen mielikuvitus on kyllä rajaton, kun seksuaalisuudesta on kyse!

”Swedenborg myös itse harjoitteli tantrisilta joogeilta peräisin olevaa tekniikkaa, jossa penistä ohjaavia lihaksia käyttämällä pyritään paitsi pidättymään ejakulaatiosta, myös vetämään nesteitä sisäänpäin. Tiibetissä vierailleiden länsimaisten tiedetään tuohon aikaan kertoneen tarinoita vuonna 1680 kuolleesta viidennestä Dalai Lamasta, jonka lukuisia naissuhteita oli aikoinaan kummasteltu. Dalai Lama oli havainnollistanut kykyjään virtsaamalla alas korkealta parvekkeelta, ja kun virta oli saavuttanut monien portaiden jälkeen palatsin lattian, oli se yllättäen alkanut nousta ylöspäin ja imeytynyt takaisin hengenmiehen siittimeen.”

Siemennesteen rooli onkin melko laajalle levinnyt, mutta Meretvuo muistaa usein mainita myös naisten kiihottumisesta syntyvien aineiden käytön sperman rinnalla täydellisen jumalyhteyden saavuttamisessa. Monet naiset ovatkin toimineet erilaisten seksuaalisuuden kanssa keskeisesti työskennelleiden liikkeiden johtajahahmoina myös aikana, jolloin naisen seksuaalisista haluista puhuminen on muissa piireissä ollut täysi mahdottomuus. Nainen seksikultin johdossa on ollut vielä suurempi skandaali kuin sperman ja naisten kanssa läträävät hengenmiehet, mutta suuri osa liikkeistä myöntää silti naisen seksuaalisen läsnäolon tarpeellisuuden, jos ei nyt kohottaisikaan häntä korkeimmalle pallille (pun intended). Tämä ei aina myöskään tarkoita naisen täydellistä alistumista miehelle, vaan eritteiden, ruumiiden ja arkkityyppisten sukupuolien yhtyminen koettiin tarpeelliseksi täydellisen jumalyhteyden syntymiselle. Myös homoseksiä on käytetty uskonnollisuuden toteuttamiseen – niin Jeesuksen kylkihaavan kuin Crowleyn tapaan erilaisten kieltojen rikkomisen yhteydessä. Melko usein nähdään kuitenkin tarpeelliseksi tuo ”naisen” ja ”miehen” yhtyminen ja nykylukija jää pohtimaan sitä, minkälaisia sovellutuksia tästä voisi luoda ottamalla huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaiset tasot, eikä pelkästään perinteistä kahtiajakoa noudattaen. Onko joku jo kenties kirjoittanutkin queer-magiasta?

Mitä tulee moninaiseen seksuaaliseen paheksuntaan, jota teoksessa ahkerasti kuvataan ulkopuolisesta yhteiskunnasta tulevaksi ilmiöksi, ei tässä sorruta moralisointiin. Useasti teos ottaa jopa kantaa seksuaalisuuden moninaisuuden puolesta: homoseksuaalisuus ja polyamoria ovat luonnollisia ilmiöitä ja ne ovat luonteva osa myös tätä teosta ilman, että vain saarnattaisiin suvaitsevaisuuden puolesta. Teos on kirjoitettu todella lukijaystävällisesti ja toivoisikin myös konservatiivisemman ihmisen tarttuvan siihen oppiakseen jotain historiasta ja ilmiöistä maailmassa. Näistä ilmiöistä voi toki olla montaa mieltä, mutta näkisin tämän pehmeänä laskuna kohti erilaisten ilmiöiden ymmärrystä, vaikkei hyväksymään kykenisikään. Toki härskeimmistä asioista on vaikea puhua ilman sensaation käryä: näissä piireissä liikkuu paljon todella erikoisia tapauksia. Kaiken kaikkiaan Meretvuo onnistuu luomaan hyvin luettavan ja sujuvan kokonaisuuden vaietusta aiheesta, jonka soisi ihmisten käsittelevän, jotta kenties voisimme länsimaisessakin kontekstissa päästä yli pelkästään kaupallisesta seksikäsityksestä ja hyväksyä se osaksi todellisuuttamme, jollainen se jo monella tapaa on. Tässä mielessä olen kirjoittajan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä.

”[I]hmisen lähestyessä rationaalisen järkiminän taustalla olevaa itseyttä, hän kohtaa väistämättä omat seksuaaliset viettinsä ja vaistonsa. Tämän itseyden lähestyminen on ennen kaikkea uskonnollinen kokemus.”

loka 182016
 

Minusta kaikki ne alttaritaulut joissa Jeesusta nostetaan ristiltä pitäisi korvata valokuvalla jossa poliisit nostavat puliukkoa autoon. He ovat meidän lunastajamme.
–Jouko Turkka

Tajunta Media oli omalta osaltaan mukana mielenkiintoisessa Viinapiru-lyhytelokuvahankkeessa, jossa kuvattiin joensuulaisia alkoholisteja.

”Viinapiru rakastaa lapsiaan vilpittömästi. Hän antaa puuhaa ja yksinkertaisen ratkaisun kaikkiin elämäntilanteisiin: juomisen”, kuvailee elokuvan päähenkilöä ohjaaja Markku Kuronen. 

”Juniorikasvatus aloitetaan varhaisessa vaiheessa, johdatellen sen kriittisen rajan yli, jonka jälkeen ei enää välitetä. Siinä vaiheessa kun vuorokauden tärkein hetki on aamulla kello yhdeksän, kidutaan jo korkissa kiinni: ”Vielä otan tämän ja sitten katkolle”, loputtomiin. Ryyppäämisen stigma ja synti valuvat johtokuntien tissuttelijoista lähtien kaikkien ekososiaaliluokkien läpi alas puistoihin ja kanavanvarsien kansan niskaan.”

Elokuvan työryhmään osallistui parhaimmillaan toistakymmentä alan asiantuntijaa Joensuun Vapaudenpuistosta ja kanavanrannoilta. Ajatuksena oli purkaa kivenkova 24/7 juomisen rutiini tarinaksi sen sijaan, että kysyttäisiin miksi juot, miten paljon ja kuinka kauan? Elokuvassa esiintyvät jäljelle jäänyt innokkain ja aktiivisin ydinryhmä.

Viinapiru tehtiin Viinapiru – Paras kaveri -hankkeen tiimoilla kesällä 2016. Hankkeen tukijoina ovat mm. Soroppi ry, ESR ja Kake-hanke.