Mainostaminen Tajunnassa
Elo 192014
 

Mielikuvitusystävät ovat olleet monelle lapsuuden leikki- ja seurakavereita. Joillakin heitä on ollut jopa useampi. Mielikuvitusolennot ja -kaverit ovat parhaimmillaan hyvinkin konkreettisia, ja he/ne osallistuvat paitsi lapsen, myös omaisten ja lähi-ihmisten elämään.

Kuvitella voi myös kokonaisia maailmoja. Arkipäiväiselle todellisuudelle rinnakkaisessa kuvitteellisessa maailmassa esineillä voi olla uudet funktiot ja käsitteet temmeltävät uusissa nimikkeissä.

Onko sinulla ollut mielikuvitusystävä tai oletko seikkaillut mielikuvituspaikoissa? Olisi erittäin kiinnostavaa saada kuulla tarinasi: minkälainen ja minkäniminen olento oli kyseessä, millainen oli kuvitteellinen todellisuus, millaisia olivat asioiden muuttuneet merkitykset ja käyttötavat, muistatko anekdootteja kommelluksista mielikuvitusystäviesi kanssa, osaistiko mahdollisesti piirtää heidät? Onko lähipiirissäsi lapsia, joilla on tällä hetkellä mielikuvitusystävä? Kirjoita tarinasi osoitteeseen info@tajunta.net.

Tajunta Media kustantaa aiheesta kirjan. Keräämme tässä vaiheessa tarinoita ja haastattelemme tarvittaessa kertojaa tarkemmin. Projektia vetää Markku Kuronen.

mielikuvitusystava

Bookmark and Share
Elo 082014
 

1

Useimmiten ihminen arvostaa ja muistelee kaiholla eniten lapsuuttaan. Lähes poikkeuksetta normaalin lapsuuden läpikäyneen ihmisen käsitys onnesta on verrattavissa lapsuuden ajan vilpittömään onnellisuuteen. Mistä tämä johtuu? Piileekö vastaus siinä, että lapsi saa olla autuaan tietämätön käsitteistä kuten velvollisuus, aika, raha ja työ? Nämä haastavat seikat kuitenkin ovat lähes välttämättömiä ihmisen tyypillistä kehityskaarta ajatellen, jotka monesti on kohdattava ja taidettava iän kertyessä. Leikki-iän päättyessä valmistaudutaan koulu- ja työelämään, opetellaan sisäistämään ajan merkitys ja toimimaan itsenäisesti. Iän myötä taitoja kertyy yhä enemmän – elämä kirjavoituu – miksi ihminen kuitenkin tuntee menettävänsä jotakin siirtyessään aikuisuuteen?

Vastaus lienee yksinkertainen, mutta kuitenkin nyky-yhteiskunnalle monimutkainen; aikuisuuden myötä saattaa menettää mahdollisuuden tuntea joka solullaan aidon vapauden merkityksen; sen vapauden, kun saattoi vielä nähdä koko maailman päättymättömänä leikkikenttänä.

Aikuisten ja ajan arvoitus

Ongelmaa tarkastellessa on syytä pureutua aiheeseen ruohonjuuritasolta lähtien – mitä termi ”leikki” pitää ylipäätänsä sisällään? Leikki on väline, jonka avulla ihminen oppii hahmottamaan ympäröivää maailmaa, luomaan minäkuvaansa sekä kehittämään emotionaalisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitojaan. Luovuus, ongelmanratkaisutaito, mielikuvitus, itseluottamus, assosiatiivisuus, syy-seuraus ajattelu ja kielen kehitys ovat kaikki tärkeitä taitoja, joita harjoitetaan ja jalostetaan leikin elein.

Siinä missä leikkiminen on ratkaisevassa osassa ihmisen kehityksessä, on se yhtä lailla välttämätöntä myös muille eläimille. Ihmisrotu hahmotetaan helposti irralliseksi muista eläimistä, vaikka yhteneväisyyksiä on valtavasti ja evolutiivisessa mittakaavassa eroavaisuudet ovat lähes mitättömät ottaen huomioon vaistomaiset, geeniperäiset ja alkukantaiset taipumuksemme. Kahden täysikasvuisen koiran ilakoiva painiminen pihamaalla ei tuota hämmennystä, mutta aikuisten ihmisten välinen leikkimielinen telmiminen olisi oudoksuttava ja jopa mahdollisesti häpeällinen näky.

Aikuisten todellisuustunneli on herkästi vaarassa suppeutua painostavan ympäristön altistamana. Myös lasten mahdollisuus elää lapsuutensa loppuun saakka lapsena on huolestuttavasti ajan saatossa vain alati rajoittuneempaa. Väitetään jopa, ettei lapsuutta enää ole olemassa. Aikuinen ihminen verhoaa leikin harrastuksiksi, ikään kuin puuhailu ja leikkimielisyys viestisi jälkeenjääneestä kehityksestä. Todellisuudessa asia on päinvastainen; leikki ei ole pelkästään lasten oikeus ja velvollisuus, vaan leikki on ihmisen, meidän jokaisen, perusominaisuus.

Lapselle tulisi antaa aikaa, sillä ns. ”pikkuaikuisten” määrä on hälyttävässä nousussa, minkä osoittaa selkeästi mm. nykyajan kauneusihannointi. Yhä nuoremmat lapset tarkkailevat huolissaan linjojaan ja haaveilevat näyttävänsä muotilehtien muokkaamilta muovimalleilta. Terveessä yhteiskunnassa lapsi ei toivoisi olevansa muuta kuin lapsi. Nykymaailmassa lapsen osa ei ole arvossa ja sitä pidetään ikään kuin riesana, ikävänä kautena, josta tulisi äkkiä kasvaa pois. Mikäli lapsi menettää lapsuutensa liian varhaisessa vaiheessa, lapsi menettää myös tärkeitä neurologisia kehitysvaiheita, jotka tulisi kokea aivojen nopeassa muovautumisvaiheessa, eli leikki-iässä.

makeup

Aivan kuten taiteen eri aspektien kautta, myös leikin ohessa ihminen saattaa menettää ajan ja paikan tajun. Kello kaulassa elävä aikuinen saattaa alitajuisesti, tiedostamattaan, siirtää toimintamallinsa myös lapseen, mikä näkyy tutkimusten mukaan jo käytännön elämässä leikkien vähentymisellä ja muovautumisella ”vain hyödyllisiin” harrastuksiin, kuten musiikilliseen tai urheilulliseen toimintaan. Aikuinen elää maailmassa, jossa lähes jokaiseen tekemiseen ja ajatukseen on kytkeytynyt tuo yksi ihmeellinen käsite – aika. Sillä on valtava vaikutusvalta aikuisen ihmisen toimintaan ja kuten monien suusta kuulee, on ”käytettävä aika hyödyksi.” Lapsen maailmassa aika näyttäytyy täysin erilaisena ilmiönä, eikä lapsi osaa murehtia aikuisten luomia arkiongelmia, kuten ”kuinka käyttää vapaa-aika mahdollisimman potentiaalisesti.”

 Leikki henkisen kasvun tukena

Leikki itsessään on hyödyksi. Etusijalla ei niinkään ole hyötytavoitteinen päämäärä, vaan puhtaasti leikki, sillä hyöty syntyy itsestään. Muistan monia tapauksia leikki-iästäni, kuinka toisten lasten kesken suunnittelimme hyvin maltillisesti ja yksityiskohtaisesti, kuinka tulemme jotakin leikkiä lopulta leikkimään. Rakensimme sisätiloihin erilaisia majoja/luolia lakanoiden avulla, suoritimme roolijaot ja visualisoimme toisillemme kuinka näemme miljöön – olemmeko leijonia kuivalla savannilla, vai kenties humanoideja toiselta planeetalta. Muistan sen sisällä kuplivan innon, kun sain kertoa kanssaleikkijöille ideoistani ja juoniehdotuksistani, kuinka leikkimme tarina voisi kulkea.

Muut lapset hyväksyivät usein ehdotukseni, mutta ryhtyessämme leikkimään sain huomata, että jokainen toteuttaa rooliaan oman persoonansa kautta, jokaisella on kertomastani tarinasta huolimatta oma käsityksensä leikin kulusta ja juonenkäänteistä ja jokainen improvisoi vapaasti hahmonsa kautta ennalta sopimamme tarinan kulkua. Muistan turhautuneeni toisinaan, mikäli osa leikkijöistä ei noudattanut sovittua tarinaa, vaan leikki riistäytyi ”liian vapaaksi,” eli toisin sanoen hallitsemattomaksi. Kirjoitin päässäni tarinoita, joita ”näyttelijäni” eivät osanneet mielestäni toteuttaa toivotulla tavalla. Leikit loppuivat usein lyhyeen harmistuessani ja tylsistyttyäni, kun tarina ei kulkenut oman mieleni mukaan.

Nämä leikkikokemukset olivat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä kehitystäni ajatellen; minun oli opittava taipuvaisuutta, ymmärrystä, vuorovaikutusta, heittäytymistä, improvisaatiota ja hyväksymistä. Olin ahtautunut liialti omiin visioihini, ikään kuin leikissä pitäisi olla tietynlaiset säännöt tarinan kulkua varten. Opin hiljalleen ymmärtämään, että vapaamuotoinen leikkiminen voi olla myös mielenkiintoista ja olen itse vain itsestäni vastuussa – jokainen kantaa roolinsa tavallaan ja voin tehdä leikistä itselleni mielekkäämpää vain harjoittamalla omia vuorovaikutustaitojani, luovuuttani ja mielikuvitustani. Saatoin kantaa aluksi kevyehkösti dominoivaa osaa, mutta leikkien avulla muovasin itsestäni hyväksyvämmän ja avarakatseisemman yksilön. Tärkeää on ottaa huomioon, että nämäkin leijonaleikit saattoivat  joidenkin aikuisten silmissä näyttää viihteelliseltä, mutta hyödyttömältä ajan tapolta – omien kokemusten kautta uskallan väittää vastaan.

2

Todellisuuden illuusiot

Henkilökohtaisesti olen nuoresta saakka suhtautunut yhteiskunnan asettamiin roolivaatimuksiin ja velvoitteisiin hieman kyseenalaistavasti ja lapsenmielisesti. Muistan leikkineeni ”kaupunki-leikkiä” eräällä kesäleirillä ollessani n. 10-vuotias. Ohjaajat olivat rakentaneet erilaisia kaupungin osia yksinkertaisin kulissein; liiterissä oli kahvila, ulos oli pystytetty elokuvateatteri pienellä kankaalla varustettuna, kottikärryt toimivat taksina jne. Kaupungin tarjonnasta sai nauttia leikkirahaa vastaan.

Kierrellessämme paikasta toiseen, eri palveluista nauttien, poikkesimme muutaman kaverin kanssa vielä myöhemmin uudestaan ”kaupungin kahvilaan” ostaaksemme toiset hillomunkit, mutta silloin yksi ohjaajista särki illuusion tokaisemalla; ”Yksi munkki per leiriläinen! Ne on jaettu tasan.”

Silloin havahduin leikin sisästä todellisuuteen; kyseessä ei ollutkaan oikea maailma, oikea kaupunki, vaan vain hahmotelma maailmasta – pelkkä leikki. Kaikille on jaettu eri roolit ja leikimme voivamme päättää itsenäisesti asioistamme, vaikka oikeasti kaikki on tarkkaan ennalta suunniteltu.

Muistan pysähtyneeni kaiken tuon kulissin keskelle ja ihmettelin, millä tavalla tämä leikki loppujen lopuksi eroaa aikuisten maailmasta, siitä todellisuudesta, mikä leirin ulkopuolella pyörii? Eikös aikuisten rakentama leikki tuolla jossain ole pohjimmiltaan samanlaista illuusiota?

Siitä lähtien muistan suhtautuneeni yhteiskuntaan kevein mielin – sen vaatimukset ja odotukset ovat pelkkää harhaa, eikä minun tule elää luontoani vastaan kieltämällä eläimellinen leikkimielisyyteni. Suhtautuminen elämään suurena leikkinä saattaakin hipaista todellisuutta hieman enemmän, kuin vakava nykyajan hengen mukainen menestystavoitteellinen elämäntyyli.

 Synnynnäinen viisaus

06-child-climbing-tree-lgnSaman ajatuksen lähteillä toimii myös ihmisrotumme yksi merkittävimmistä aloista kehityksen kannalta; tiede. Tiede syntyy leikkimielisyydestä, uteliaisuudesta ja puhtaasta innosta kokeilla uusia asioita, leikitellä hullunkurisilla asioilla ja ottaa selvää, kuinka ne taipuvat todellisuuteen. Tieteen käytännöllinen puoli on tietenkin enimmäkseen mittaamista ja rasittavaa uudelleen testaamista. Uudet ajatukset ja teoriat kuitenkin syntyvät leikkimielisten kuvitelmien ansiosta, jolloin askelletaan jälleen lähemmäs uusia oivalluksia.

Hienointa kuitenkin on se, ettei lapsi vaadi hyödylliseen leikkimiseen paljoakaan ylimääräisiä ulkoisia objekteja. Toisinaan pelkästään kanssatoverit riittävät esimerkiksi roolileikkeihin. Omassa lapsuudessa roolileikit olivat mielekkäimpiä, sillä tuolloin vain mielikuvitus on rajana ja lapsillahan tunnetusti se on lähes rajaton. Mieli muokkaa ympäristöstä ja itsestään millaisen tahansa ja useimmiten juuri leikin suunnittelu ja roolien kuvittelu on antoisin osa leikkimisessä. Tutkimusten mukaan luovat, puuhastelevat ja leikkimieliset ihmiset, kuten keksijät, ovat tilastollisesti huipulla pitkän elämän sarakkeessa. Tämä lienee maalaisjärjellä ajateltuna täysin loogista; luovuus on myös itsensä kehittämistä ja leikkimielisyys pitää henkisen tilan vireessä. Kenties aikuisten menestystavoitteellisen mallin ja yhteiskunnan painostavuuden sijaan olisikin aika pysähtyä ja pohtia lasten synnynnäistä viisautta – oppia heiltä, kuinka löytää sisäisen eläimensä ja nähdä maailma jälleen päättymättömänä leikkikenttänä.

Bookmark and Share
Tou 312014
 

Olipa kerran tiikeri, joka väijyi vuohilaumaa. Mutta tiikeri oli tiineenä, ja sen loikatessa vuohien kimppuun pentu syntyi ja tiikeriemo itse menehtyi. Pentu jäi vuohien kasvatettavaksi, alkoi syödä ruohoa ja äännellä kuten vuohet. Näin pennusta kasvoi vuohien keskellä aikuinen tiikeri. Eräänä päivänä vanhempi tiikeri kohtasi  vuohilauman ollessaan saalistamassa. Se meni sanattomaksi nähdessään toisen tiikerin elävän vuohien keskellä ruohoa syöden. Vanhempi tiikeri otti nuoremman mukaansa, vei sen lammelle ja kysyi: ”Miksi sinä syöt ruohoa ja ääntelet kuin vuohi? Minä syön lihaa – niin pitäisi sinunkin syödä.” Vanhempi tiikeri osoitti lammen pinnasta heijastuvaa kuvaansa, ja näin nuorempi tiikeri näki, että he olivat samanlaisia. Tämän jälkeen vanhempi tiikeri vei nuoremman mukaansa luolaan ja pakotti tämän syömään veristä lihaa, jonka se oli aiemmin saalistanut. Aluksi nuorempi tiikeri ei meinannut pystyä syömään, mutta verisen lihakimpaleen nieltyään sen häntä alkoi heilua, ja äkkiä sen suusta kuului pelottava ja voitokas tiikerin karjahdus.

Tämä alun perin vanha Bengalilainen tarina ilmestyi 1800-luvulla Ramakrishna-nimisen intialaisen mystikon opetuksia käsittelevissä kirjoituksissa, ja se on tullut lännessä tunnetuksi yhdysvaltalaisen uskontotieteilijän, professori Joseph Gampbellin ja indologi Heinrich Zimmerin kirjasta Philosophies of India. Lisäksi se on ollut esikuvana Disneyn 1950-luvulla tekemälle lyhytelokuvalle Lambert the Sheepish Lion. Kuten kaikkia tarinoita, myös tätä voidaan tulkita monella tavalla. Mutta mikäli haluamme ymmärtää tarinan alkuperäisen opetuksen, meidän pitää tuntea jonkin verran sitä uskonnollista ympäristöä, jossa se on saanut alkunsa.

Kyseinen kertomus on hyvin suurella todennäköisyydellä peräisin Koillisintian tantrisesta perinteestä – harjoittihan sen opetuksiinsa ottanut Ramakrishna itsekin tantraa monien muiden uskontojen ohella. Mutta mitä tantra sitten on? Ennen tähän kysymykseen vastaamista voidaan hieman liioitellusti sanoa, että tantra ei ole sitä, mitä sen länsimaissa mielletään olevan. Viimeisten sadan vuoden aikana tantra on nimittäin käsitetty jonkinlaiseksi synonyymiksi seksille tai seksuaalisille tekniikoille henkisten kokemusten saavuttamiseksi. Vaikka tantra joissakin traditioissa sisältää myös tällaisia tekniikoita, on se käsitteenä kuitenkin paljon laajempi. Itse sanaa on hyvin vaikea määritellä, sillä se on moniselitteinen, ja kaiken lisäksi länsimaisen uskonnontutkimuksen käyttöön ottama – intialaisessa perinteessä sellaista käsitettä ei alun perin käytetty, vaan tantroilla viitataan tiettyihin uskonnollisiin teksteihin. Tantrismi ei myöskään tarkoita mitään yhtenäistä uskontoa tai harjoitusjärjestelmää, vaan sisältää monia erilaisia näkemyksiä, opetuksia ja menetelmiä eri aikakausilta ja eri kulttuureista. Sekä hindulaisuudessa että buddhalaisuudessa on oma tantraksi kutsuttu esoteerinen perinteensä ja lisäksi termin alle katsotaan usein kuuluvaksi suuri joukko erilaisia kansanomaisia uskonnollisia ilmiöitä.

khajs1

Continue reading “Ruohoa syövä tiikeri – tarina todellisen identiteetin löytämisestä” »

Bookmark and Share
Tou 152014
 
maija-ilmatar

© Silja Liukkonen

Maaginen harjoitukseni on viimeiset kymmenen vuotta painottunut työskentelyyn erilaisten jumalatarten kanssa. Sitä ennen olin keskittynyt lähinnä Lemminkäisen ja Väinämöisen voimien meditointiin ja selvittämään maskuliinista puolta jumaluudesta. Jumalattaret saivat huomioni, kun aloin vuonna 2004 tekemään säätä ja tutkimaan sitä tajuntaa ohjaavana voimana. Tärkeimpiä tuntemiani jumalattaria on Kalevalasta ja Bockin perheen saagasta tuttu Maija Ilmatar. Tietoni Maijasta perustuvat pieneltä osalta näihin lähteisiin ja suuremmalta osalta käytännön maagisen työn kautta saatuun informaatioon. Käytännön työtä varten olen etsinyt gematrian avulla merkitysyhteyksien verkon, joka kuvaa Maijaa moniulotteisena käsitejoukkona. Gematria on kabbalistinen tekniikka, jossa jokaista kirjainta vastaa luku, ja jos kahden sanan luvut ovat samat, katsotaan sanoilla olevan mystinen yhteys. Maijaa vastaavia sanoja olen löytänyt roppakaupalla. Käytännön maagisen työn kannalta merkittävimpiä näistä katson olevan sanojen alla, ääni ja sää.

Continue reading “Näkemys Maija Ilmattaresta” »

Bookmark and Share
Maa 142014
 

Aikamatkaaja Jukka Nieminen tutkii 2020-luvun väkivaltaista zombie-epidemiaa, kohtalokkain seurauksin. Elokuva on saanut innoituksensa Niemisen Zombievyöhyke-kauhuromaanista. Elokuva on jatkoa Niemisen Suomalaisten tuho 10 000 eKr -kirjaan liittyvälle mainoselokuvalle. Kumpaisessakin elokuvassa liikutaan tulevaisuudessa ja tuhon ryvettämissä miljöissä.

Zombievyöhykkeen on ohjannut Kimi Mattila, käsikirjoittaneet Nieminen, Mattila ja Jyrki Pitkä. Elokuvassa esiintyvät Nieminen, Emilia Keskinen, Lauri Turunen, Neea Laitinen, Sonja From, Antti Räisälä, Janne Hourunen ja Sebastian Schubakoff. Maskeerauksesta vastasi Auri Elina Tuokko. Kuvaus on Jyrki Pitkän käsialaa ja jälkituotannon koordinoi Janne Saarinen.

Tuotantotiimi kiittää yhteistyöstä Linnanmäkeä, Cybershoppia ja Zombie Walk Helsinkiä.

Tutustu elokuvan taustoihin Zombievyohyke.com -sivulta ja tilaa Zombievyöhyke-kirja kaupastamme.

Bookmark and Share
Jou 172013
 

Tee mitä tahdot on oleva koko Laki.

(AL I:40)

Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Miksi kaikki on olemassa? Mikä sinulle on pyhää? 

Vaikka tiede on antanut ihmiskunnalle vastaukset moniin ongelmiin, eivät olemassaolon peruskysymykset ole hävinneet minnekään. Vanhat uskonnot eivät kuitenkaan enää anna tyydyttäviä vastauksia monille nykyajan kysyjille. Aleister Crowley ymmärsi, että kuten kaikella, myös uskonnoilla on oma elinkaarensa: ne syntyvät, kukoistavat, ja lopulta menettävät merkityksensä ihmisen ympäristöstään tekemien havaintojen myötä ja ymmärryksen kasvaessa. Modernin ihmisen henkistä etsintää ja pyhyyden kokemista varten syntyi uusi uskonnollisfilosofinen elämänkatsomus: Thelema. Tämä artikkeli on lyhyt johdanto Theleman kehittymiseen sekä niihin ihmiskunnan historian kehitysvaiheisiin, jotka ovat tehneet sen syntymisen paitsi mahdolliseksi, myös välttämättömäksi. Kysymyksen siitä, mitä Thelema elämänkatsomuksena on, jätän lukijan itsensä selvitettäväksi. Continue reading “Thelema osana aikakausien historiaa” »

Bookmark and Share
Jou 022013
 

Suomen Gurdjieff-seura julkaisi hiljattain erittäin mielenkiintoisen kirjasen Huomioita todelliseksi tulemisesta (Notes on Becoming). Tässä hiukan kirjan esittelyä.

huomioita todelliseksi tulemisestaKirjanen perustuu Helsingissä vuosina 2002- 2007 pidettyihin esitelmiin ja erityisesti kuuden julkisen keskustelun sarjaan Rikhardinkadun kirjastossa syys- ja marraskuussa 2007. Keskustelujen teemana oli sisäisen kehityksen mahdollisuus. Kirjan kuusi osaa vastaavat näiden tapaamisten aiheita.

Suuri osa keskusteluista koski venäläisen hengellisen etsijän ja opettajan Georg Ivanovitch Gurdjieffin (1866?-1949) muotoilemaa ideoiden järjestelmää, joka perustuu hänen Aasiassa ja Egyptissä löytämiinsä muinaisiin opetuksiin. Keskusteluja ei kuitenkaan erityisesti sidottu tai rajoitettu mihinkään tiettyyn oppijärjestelmään tai perinteeseen. Osallistujia kannustettiin jakamaan mitä tahansa kokemuksia, ajatuksia ja kysymyksiä heillä saattoi olla, riippumatta siitä perustuivatko ne henkilökohtaisiin kokemuksiin tai johonkin mitä he olivat lukeneet.

Teksti on muistinvarainen, sillä esitelmien valmistelussa tai esittämisessä ei käytetty kirjallista materiaalia. Tällöin esiintyjän on puhuttava mahdollisimman paljon henkilökohtaisesta kokemuksesta ja ymmärryksestä käsin. Jos nämä ideat elävät meissä ja päivittäisessä pyrkimyksessämme Työskennellä sisäisesti elämässä, silloin ponnistustemme tulokset saattavat aivan luonnollisesti ilmentyä sanoissamme. Ne heijastavat meille mahdollista ymmärrystä, joka riippuu tuon hetkisestä tietoisuudestamme ja läsnäolostamme.

Ajatus, että sellaisina kuin olemme emme ole täydellisiä emmekä sitä mitä todella voisimme olla, vaan ainoastaan sen varjo tai mahdollisuus, toistuu eri muodoissa läpi historian. Eräs lähde tälle perinteelle ovat vanhat sadut ja legendat, jotka ensin kulkivat suullisesti ja lopulta kirjoitettiin muistiin. Niinpä teema esiintyy jopa lastenkirjoissa.

Todelliseksi tuleminen, todelliseksi itseksi tuleminen, on prosessi. Sen mahdollisista seurauksista puhuminen tai kirjoittaminen on parhaimmillaankin vaikeaa, koska emme voi tietää mitä seuraukset ovat ennen kuin olemme kokeneet ne omakohtaisesti. Tämä kirjanen on sen vuoksi vain karkea luonnos eräistä todelliseksi itseksi tulemisen prosessin piirteistä. Se on kirjoitettu toivoen, että se auttaisi niitä, jotka ovat päättäneet ryhtyä tähän prosessiin ja niitä, jotka tuntevat vetoa tähän suuntaan, mutta eivät ole vielä päättäneet lähteäkö tälle matkalle.

Kirjaa on tilattavissa mm. Tajunnan kaupasta.

Bookmark and Share
Mar 202013
 

Tässä tekstissä käsittelen magiaa. Ensin sen perusteita lyhyesti ja sen jälkeen käytännön esimerkkien kautta. Pääajatuksena on intention maadoittaminen, eli tämän psykofyysisen todellisuuden jossa elämme, valjastaminen yksilön piilotettujen voimien käyttöön. Tähän käytetään kehon nesteitä, mantroja, voimasanoja ja  mielikuvia.

Magia on aivojen uudelleenohjelmointia. Vanhojen ajatusmallien purkaminen ja henkilökohtaisten rajojen ylittäminen hallitusti ovat magian tärkeimpiä tavoitteita. Ihminen käyttää turhaan sisäiseen löpinään suunnattoman määrän energiaa. Tämän energian vapautuessa, kun energiaa sitovista turhista toimista luovutaan, saadaan käyttöön energiaa, jonka voi käyttää unimaailman ja mielikuvituksen tutkimiseen sekä tahdon ja toiminnan kohdistamiseen ja virtaviivaistamiseen. Maagi turvautuu epäkonventionaaliseen, tarkoituksenmukaiseen käytökseen saadakseen epäkäytännölliset ajatusmallit näkyviksi. Ritualistinen praktiikka on tarkoitettu tuomaan alitajuisia voimia pintaan päivätajunnan tarkasteltavaksi. Continue reading “Intention maadoittaminen symbolien ja kehon nesteiden avulla” »

Bookmark and Share
Mar 152013
 

Sarjakuvataiteilija, filosofi ja kansalaisaktivisti Tuukka Virtaperko kirjoitti Tajunnassa julkaistavaksi esittelyn uudesta filosofisesta kirjastaan Zen and the Art of Insanity.

Zen and the Art of Insanity on filosofinen teos, jossa esitellään metafysiikan niin sanottu standardimalli. Tämä analyyttiseksi laadun metafysiikaksi nimetty standardimalli on tarkoitettu kaiken metafysiikan kontekstiksi – ikään kuin metafysiikan yleiskieleksi. Tällainen tavoite on tietenkin mahdottomuutta hipovan kunnianhimoinen, mutta analyyttinen laadun metafysiikka syntetisoi jo nykyisellään niin paljon metafysiikkaa niin tiiviiseen ja optimoituun pakettiin että se toimii suunnannäyttäjänä metafysiikan suurille kehityslinjoille. Se voi tällaisenaankin ottaa kantaa induktion ongelmaan, Gettierin kritiikkiin justified true belief:iä kohtaan sekä knowledge by description versus knowledge by acquaintance -diskurssiin. Continue reading “Tuukka Virtaperko ja laadun metafysiikka” »

Bookmark and Share
Lok 122013
 

Aavetaajuuden seitsemäs podcast-lähetys sisältää neljä jännittävää novellia Tuomas Salorannalta ja Lucilla Liniltä. Studiovieraana Tuomas Saloranta.

00:00 Alkutervehdys, Tuomas Salorannan haastattelu
03:00 Tuomas Saloranta: Avaruusloinen (lukija: Jyrki Pitkä)
14:20 Haastattelu jatkuu
22:05 Tuomas Saloranta: Nuori mies nimetön (lukija: Jyrki Pitkä)
27:18 Jutustelu jatkuu
33:36 Tuomas Saloranta: Pyörätuolimummo (lukija: Mikael Toislehto)
1:03:30 …ja jatkuu
1:12:04 Lucilla Lin: Pontianak (lukija: Johannes Rovio)
1:47:50 Loppuhöpinät

Kokonaispituus 1:50:16

Podcastin varsinainen sivu löytyy osoitteesta aavetaajuus.tajunta.net.

Musiikit:
The Dread Kevin MacLeod (incompetech.com)
Deep Noise Kevin MacLeod (incompetech.com)
Spider Eyes Kevin MacLeod (incompetech.com)
Spider’s Web Kevin MacLeod (incompetech.com)
Licensed under Creative Commons: By Attribution 3.0

http://creativecommons.org/licenses/by/3.0/

podcast Tilaa iTunesista rss_square Tilaa RSS

Haluatko omaa tuotantoasi julki? Kiinnostaako tehdä juttu Aavetaajuuteen? Tai kansikuva? Haluatko mainostaa? Onko kehitysideoita? Ota yhteyttä.

Play
Bookmark and Share