Mainostaminen Tajunnassa
syys 272016
 

14733423296_7b8c355fd1_k

13. syyskuuta 2002 kaksi miestä ryösti ja pahoinpiteli karaokebaarin edustalla 31-vuotiaan washingtonilaisen huonekalukauppiaan Jason Padgettin. Hän selvisi mukiloinnista hengissä, mutta menetti tajuntansa ja sai vakavan aivotärähdyksen. Pian tapahtuman jälkeen, hän huomasi, että hänen näkönsä oli muuttunut. Hän huomasi myös, että hänelle oli kehittänyt merkittäviä matemaattisia kykyjä.

Padgett alkoi nähdä kuvioita kaikkialla ympärillään, ja hän alkoi piirrellä monimutkaisia ​​geometrisiä muotoja, ristikoita ja fraktaaleja. ”Näen hahmoja ja kulmia kaikkialla”, Padgett kertoo. ”Se on todella kaunista.”

Padgettin kohdalla on kyse hankitusta savantismista, tilasta, jossa aivovaurio on jollain tapaa tuonut esiin epätavallisia psykologisia kykyjä. Tähän mennessä on todettu vain alle 100 vastaavaa tapausta, mutta niiden olemassaolo on saanut jotkut tutkijat uskomaan, että meissä kaikissa asustaa piileskelevä nero – sekä etsimään tapoja, joilla tämä piilevä potentiaali voitaisiin tuoda esiin.

Savantismin syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Tony Cicoria, newyorkilainen ortopedi, löysi intohimon pianon soittoon sen jälkeen, kun häneen iski salama. Tommy McHugh alkoi maalata ja kirjoittaa runoja aivohalvauksen jälkeen. Toisaalta taas Kalifornian yliopiston tutkijat ovat huomanneet visuaalisen luovuuden ja taiteellisen lahjakkuuden lisääntyvän joillakin frontotemporaalidementiasta kärsivillä potilailla.

Yli 50 vuotta savanteja tutkinut psykiatri Darold Treffert selittää ilmiötä aivojen neuroplastisuudella, eli aivojen kyvyllä mukautua vammoihin: ”Loukkaantumisen jälkeen aivot ottavat käyttöön vahingoittamatonta aivokuorta ja ehjälle alueelle ohjautuvan uudelleenjohdotuksen ansiosta vapautuu lepotilassa ollutta potentiaalia. Tämä kompensoiva mekanismi ottaa käyttöön lepotilassa olleita alueita tai ”varastaa” alueita uudenlaiseen käyttöön.”

Erilaisista aivovaurioista ja savantismin muodoista huolimatta aivokuvat ovat osoittaneet, että useimmat ihmiset, joille savantismi on puhjennut, ovat kärsineet vasemman temporaalilohkon etuosan vammoista. Nämä havainnot ovat johtaneet Treffertin kumppaneineen spekuloimaan, että savantismin kaltaisia ​​kykyjä voitaisiin aiheuttaa keinotekoisesti lamauttamalla tilapäisesti tämän aivoalueen toiminta.

Allan Snyder, Sydneyn Centre for the Mind -laitoksen johtaja, on testannut tätä hypoteesia. Eräässä pienessä, vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Snyder ja hänen kollegansa toteavat, että estämällä frontotemporaalilohkon toimintaa magneettipulssien avulla, saadaan joidenkin koehenkilöiden kohdalla aikaan pieniä parannuksia taiteellisissa kyvyissä ja oikolukutaidoissa (pdf). Tämän jälkeen tehdyt tutkimukset osoittavat, että sama käsittely voi aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​matemaattisia taitoja (pdf), parantaen merkittävästi koehenkilöiden kykyä arvioida tietokoneen ruudulla esitettyjen kohteiden lukumääriä, sekä vähentäen valemuistojen ilmaantumista.

Snyderin mukaan savanteilla on vasemman frontotemporaaliohkon heikentyneen ärsykkeiden suodatuskyvyn ansiosta pääsy aisti-informaatioon, joka ei yleensä päädy tietoiseen mieleen. Tämä voisi selittää, miksi autistiset savantit usein keskittyvät yksityiskohtiin suurempien kokonaisuuksien sijaan, ja miksi aivovauriot ja kokeellinen vasemman temporaalilohkon toiminnan vaimentaminen voivat aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​ominaisuuksia.

Aivojen magneettinen stimulointi on vain yksi tapa tuoda esiin näitä piileviä potentiaaleja. ”Toinen tapa on tehdä se kemiallisesti”, Treffert jatkaa. ”Tiedämme, että amfetamiineilla on hyödyllisiä vaikutuksia lyhyen aikavälin muistiin, mutta ongelmana on, että ne ovat erittäin addiktiivisia. Myös psykedeelit vapauttavat kaikenlaisia ​​asioita – jotkut niistä asioista ovat hyviä, jotkut eivät erityisen hyviä.”

Treffert myöntää, että tämä ajatus on altis väärinkäytöille. Viime vuosina Ritalinin kaltaisten kognitiivisten stimulanttien käyttö on kasvanut merkittävästi. Myös kotikäyttöisten aivostimulaattoreiden määrä on lisääntynyt, vaikka on yhä epäselvää, onko laitteilla testiolosuhteiden ulkopuolella minkäänlaisia vaikutuksia ja mitkä ovat laitteiden pitkän ajanjakson riskit.

”Uskon meissä kaikissa olevan piilevää potentiaalia, jota saatamme pystyä hyödyntämään jollakin tavalla”, Treffert sanoo. ”Mutta useimmat eivät yllä nerojen tasolla. Saatamme löytää muutamia poikkeusyksilöitä, mutta meistä kaikista ei tule pikku-Rembrandteja tai Picassoja, joten on olemassa suuri valheellisen toivon riski, ja se on asia, josta on syytä olla tietoinen.”

Lähde.

Bookmark and Share
syys 212016
 

moon-rocks-1-768x403

H. G. Wellsin Maailmojen sodassa marsilaisten Maan valloituksessa oli yksi suunnitteluvirhe: he eivät ottaneet huomioon maassa elävien mikrobien vaikutusta. Ihmiskunta aikoo välttää tämän katastrofin EURO-CARES-hankkeen avulla.

EURO-CARES muodostuu sanoista European Curation of Astromaterials Returned from Exploration of Space ja hankkeen tarkoitus on rakentaa erityinen eristyslaitos, jonka suojissa avaruudesta tuotavia näytteitä voidaan eristää ja tutkia.

Lokakuussa laukaistavan ESA:n ExoMars-luotaimen tarkoitus on ottaa selvää, voiko Marsin ilmakehästä löytyneellä metaanilla olla biologinen alkuperä. Vuonna 2020 on määrä kuljettaa Maahan näytteitä Marsin maaperästä.

”Mahdollisuudet sille, että tuomme eliöitä Marsista, ovat todellisuudessa hyvin pienet, mutta luonnollisesti meidän on varauduttava pahimpaan ja luotava suunnitelmat sitä varten”, kertoo EURO-CARES-hankkeen koordinaattori, professori Sara Russell Lontoon luonnontieteellisestä museosta. Yksi hankkeen päämääristä on estää mahdollista Maan ulkopuolista elämää karkaamasta ja saastuttamasta Maan ekosysteemiä.

Tähän mennessä Maan ulkopuolelta tuotuja näytteitä ovat kuukivet, vuonna 2006 NASA:n Stardust-luotaimen mukana tuomat komeetan kappaleet ja avaruuspöly sekä Japanin Hayabusa-luotaimen tuomat Itokawa-asteroidin sirut vuonna 2010.

NASA:n viime vuonna julkaisema tiedonanto nestemäisen veden jäljistä Marsin pinnalla on lisännyt mielenkiintoa planeetan mahdollista elämää kohtaan ja vahvistanut pyrkimyksiä saada marsilaista maaperää Maahan tutkittavaksi.

EURO-CARES-hanke selvittelee, kuinka tutkijoiden on toimittava, jos Maahan tuotavista näytteistä löytyy elämää.

”Steriloimmeko koko näytteen heti vai säilömmekö sen tutkimusta varten”, puntaroi professori Russell.

Lisäksi erityistä huolta on kannettava kestävien ja kustannustehokkaiden paluukapseleiden suunnitelusta.

”Täytyy pitää mielessä niin sanotun epätavallisen lasketumisen – käytännössä maahansyöksyn – mahdollisuus, ja on varmistettava, että kapseli on suunniteltu täysin pomminvarmaksi, ettei mitään pääse ulos”, professori Russell muistuttaa.

Lue lisää EURO-CARES-hankkeestaLähde.

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin. (Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin.
(Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)

Bookmark and Share
syys 162016
 

Luovuus syntyy aivojen unelmointi- ja tietoverkostojen yhteistyönä, todetaan Laurea-ammattikorkeakoulun NeuroLabissa toteutetussa tutkimuksessa.

Moderni yhteiskunta tarvitsee tietäviä ja luovia ihmisiä eri tehtäviin. Usein kuitenkin tietämistä ja kontrolloitua ajattelua pidetään vastakohtana ja jopa esteenä luovuudelle.

aaa

Laurea-ammattikorkeakoulun NeuroLabissa toteutetussa juuri julkaistussa aivotutkimuksessa kuitenkin osoitettiin, että mitä tuotteliaampi luova prosessi oli, sitä enemmän sekä aivojen tiedolliseen prosessointiin että unelmointiin osallistuvat aivoalueet aktivoituivat. Luovuus on siis prosessi, jota tukevat samat aivojen kontrollialueet kuin esimerkiksi matemaattista päättelyä ja älyllistä ongelmanratkaisua.

Tutkimukseen osallistui 16 henkilöä, joille näytettiin kuvia tutuista arkipäiväisistä esineistä. Heidän tehtävänään oli keksiä jokaisesta esineestä niin monta vaihtoehtoista käyttötapaa kuin mahdollista. Tehtävän aikana kunkin henkilön aivotapahtumia seurattiin toiminnallisen magneettikuvauksen avulla Aalto-yliopiston aivotutkimusyksikössä. Ilmeni, että aivojen tiedollisten tapahtumien kontrollointiin osallistuva pihtipoimun etualue (Anterior Cingulate Cortex) ja aivojen unelmointiin osallistuvat alueet etukiila, alempi päälakilohko ja pihtipoimun taka-alue (Precuneus, Inferior Parietal Lobule, Posterior Cingulate Cortex) aktivoituivat sitä enemmän, mitä useamman vaihtoehdon koehenkilöt keksivät tutulle esineelle.

Aivojen unelmointialueet (Resting State) aktivoituvat yleensä silloin, kun henkilö lepää tai kun hän saa vapaasti unelmoida ilman ulkoisia ärsykkeitä. Laurean tutkimus osoitti, että tätä unelmointialuetta tarvitaan luovassa prosessissa yhdessä tiedolliseen prosessointiin osallistuvien aivoalueiden kanssa. Tutkimus tukee ajatusta siitä, että vaativa tiedollinen ponnistelu ja luovuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne tukevat toinen toisiaan.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Aalto-yliopiston aivotutkimusyksikön, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, Helsingin yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Santa Barbarassa sijaitsevan Kalifornian yliopiston kanssa. Tutkimus on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä tiedelehdessä PlosOne.

Bookmark and Share
syys 022016
 

Teetätimme muutaman kappaleen omaan kuvitukseemme pohjautuvaa ouija-hiirimattoa. Sitä on nyt tilattavissa verkkokaupastamme. Hiirimatto on luonnollisesti tarkoitettu enemmän koristamaan tietokonepöytää kuin vakavahenkiseen henkikommunikaatioon, mutta se ei estä maton käyttämistä myös kommunikaatiovälineenä. Tosin skandinaavisten merkkien puute voi marginaalisesti hankaloittaa yhteydenpitoa.

IMG_9975

Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä myös suomenkielinen henkilauta on tulossa. Siinä ei ole kyse hiirimatosta, vaan henkikommunikaatiokäyttöön tarkoitetusta, isommasta julisteesta. Tästä on pari painotestiä jo tehty, niitä voi käydä Aavetaajuuden putiikilla ihmettelemässä, ja varsinainen myyntierä on tarkoitus tilata lähitulevaisuudessa.

Lisäys: Suomenkielinen henkilauta on nyt tilattavissa.

Ouija-lauta suomeksi

Bookmark and Share
elo 232016
 

PSM_V46_D167_Outer_surface_of_the_human_brain

Monen aikuisen työmuisti heikentyy aivoperäisten ongelmien tai viimeistään ikääntymisen myötä. Työmuistin treenaamisesta tietokoneohjelmilla ja älypuhelinsovelluksilla on tullut yhä suositumpaa. Tutkimuksen mukaan aivojumpan hyödyt työmuistille ovat kuitenkin luultua vaatimattomammat.

”Työmuisti on ikään kuin mentaalinen työpöytä. Se sisältää kulloinkin mielessä olevat ja käsiteltävät asiat. Työmuisti on myös ihmisen tiedonkäsittelyn pullonkaula, sillä sen kapasiteetti on rajattu”, kertoo Åbo Akademin psykologian professori Matti Laine.

Laineen johtamassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa tutkitaan aikuisen työmuistin harjoitettavuutta. Akatemiahankkeen tutkimusryhmä on testannut väitettä, jonka mukaan työmuistia on mahdollista parantaa muistiharjoituksilla. Ryhmän kokeet ovat osoittaneet, että työmuistitreenauksen vaikutukset ovat hyvin rajallisia.

”Suorittamamme treenauskokeet ja vielä julkaisematon meta-analyysi osoittavat, että työmuistitreenauksen myönteiset vaikutukset rajoittuvat lähinnä suorituksen kohenemiseen harjoitteiden kaltaisissa tehtävissä”, kertoo hankkeen tutkija Anna Soveri.

Muistiharjoitusohjelmien hyödyistä ei todisteita

Toimiva työmuisti on arkielämämme sujumisen kannalta välttämätön. Sen ansiosta voimme esimerkiksi kirjoittaa ylös juuri kuulemamme puhelinnumeron tai laskea kertolaskuja päässämme. Viime vuosina älyllisten toimintojen ja erityisesti työmuistin treenaus on herättänyt kasvavaa kiinnostusta. Aivotreenausohjelmista on tullut maailmanlaajuinen bisnes, mutta samalla niihin kohdistuva tieteellinen kritiikki on voimistunut.

Aikaisempien tutkimusten mukaan tietokoneella suoritettava ja vähitellen vaikeutuvia tehtäviä toistava harjoittelu voi parantaa suorituksia työmuistitehtävien lisäksi älykkyystesteissä. Laineen ja Soverin mukaan työmuistitreenauksen aiheuttamasta yleisen työmuistikapasiteetin paranemisesta, älykkyyden lisääntymisestä tai arkielämän toimintojen sujuvoitumisesta ei kuitenkaan ole olemassa luotettavaa näyttöä.

”Tutkimuksemme tulosten valossa on syytä suhtautua epäilevästi myös kaupallisten aivoharjoitusohjelmien antamiin lupauksiin. Yhdysvalloissa on jo ollut tapaus, jossa yritys sai miljoonien dollarien sakon treenausohjelmasta annetuista katteettomista lupauksista”, Laine sanoo.

Tutkimuksella toimivampia treenausmuotoja

Vaikka työmuistin treenauksen hyödyt ovat tällä hetkellä rajatut, on treenaustuloksiin vaikuttavien tekijöiden tutkiminen tärkeää. Laineen tutkimusryhmässä etsitään tekijöitä, jotka ennustavat harjoitusmenestystä ja myönteisten tulosten pysyvyyttä.

”Työmuistin treenausta kannattaa edelleenkin tutkia. Ihmisille, joilla on työmuistin kanssa ongelmia, pienilläkin positiivisilla muutoksilla voi olla merkitystä”, Laine kertoo.

Lähde: Suomen Akatemian lehdistötiedote

Bookmark and Share
kesä 282016
 

Kukapa ei haluaisi tietää edes hitusen omasta tai toisen tulevaisuudesta? Ennustamista, tai suomalaisittain arpomista, on harrastettu kautta aikain ja monet uskovatkin ennustamista tapahtuneen jo kauan ennen tunnettua historiaa. Joitakin vanhimpia todisteita on löydetty muinaisesta Kiinasta, Egyptistä ja Babyloniasta jopa 4 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden ennustamiseen on käytetty melkeinpä kaikkea maan ja taivaan välillä. Astrologia jopa vie ennustajien katseet tähtitaivaalle, sillä joidenkin uskomusten mukaan ihmisten kohtalo ja tulevaisuus ovat sidottu taivaankappaleiden liikkeisiin ja tähtien sijaintiin. Tulevaisuuteen yritetään kurkistella myös ihmisten unia tulkitsemalla, heittelemällä kiviä tai pieniä luita, uhraamalla eläimiä tai katsomalla tuleen tai peiliin.

Nykypäivänä yleisimpiin tapoihin Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuuluvat astrologian lisäksi kädestä ja teenlehdistä ennustaminen, tarot-korttien tulkinta sekä spiritismi, jossa apuna käytetään Ouija-lautaa ja jossa kysymyksiin pyydetään vastauksia henkimaailmasta. Usein huolenaiheina ovat hyvin arkipäiväiset ongelmat, kuten rakkaus, ihmissuhteet, raha ja terveys. Ei tosin liene yllätys, että varsinkin suomalaisia kiinnostavat mahdolliset rahapelien voitot, joten lottonumeroiden ennustamista yritetään tuon tuostakin.

Kädestä ennustaminen

Kenties tunnetuin ennustamisen muoto on kädestä katsominen, jota kutsutaan myös kiromantiaksi. Tässä menetelmässä käden omistajan tulevaisuutta yritetään lukea käden ominaisuuksien, kuten elämän- ja sydämen viivojen, kohoumien ja sormenjälkien, perusteella.

Kädestä ennustamista on harjoitettu monissa eri maissa, mutta yleisimmin siihen on törmätty Intiassa, Tiibetissä, Kiinassa ja muinaisessa Israelissa. Vanhimmat maininnat kiromantiasta on löydetty useiden tuhansien vuosien takaa hindulaisista teksteistä. Intiasta kädestä ennustamisen oppi kulkeutui Kiinaan ja sitä kautta muualle Eurooppaan. Myös Aleksanteri Suuri (356 eaa. – 323 eaa.) kiinnostui kyseisestä menetelmästä, kun Aristoteles löysi siitä tutkielman ja esitteli sen Makedonian kuninkaalle.

Teenlehdistä ennustaminen

Teenlehdet kuuluvat suosituimpiin perinteisiin ennustustapoihin. Ennustaja pyrkii näkemään kuppiin teeveden jäljiltä jääneistä lehdistä muotoja, jotka yleensä tulkitaan symboleina eri asioille. Esimerkiksi käärme voi symboloida petosta tai vihamielisyyttä, kun taas talon muoto voi kertoa muutoksesta tai onnistumisesta.

Erilaisista muodoista ennustamista on harrastettu länsimaissa jo pitkään, joskin silloin käytettiin sulaa vahaa tai lyijyä. Vasta 1700-luvulla, kun tanskalaiset kauppiaat alkoivat kulkea Kiinan ja Euroopan välillä, siirryttiin käyttämään teenlehtiä.

Ennustaminen tarot-korteista

Tarokki on korttipeli, jossa käytetään isoa, yleensä 78 kortin muodostamaa pakkaa jossa tarokkikortit on kuvioitu eri aiheiden mukaan. Alun perin tarokkia pelattiin Italiassa ja se oli tavallinen korttipeli monissa Euroopan osissa vielä 1500-luvulla, mutta 1700- tai 1800-lukujen tietämillä kortit löysivät tiensä okkultistien ja mystikkojen apuvälinekokoelmaan.

Tulevaisuuden ennustamisen lisäksi korteilta saatettiin kysyä salattuja asioita tai neuvoja ongelmiin. Tarot-korteista ennustus on nykyisinkin suosittua, mutta korttien vastaukset riippuvat suuresti tulkitsijasta – uusia merkityksiä voi improvisoida tilanteisiin sopiviksi.

Ennustamisen perinteet Suomessa

Suomalaisessa kulttuurissa ennustajat ovat kautta aikojen luottaneet pääasiassa luonnonmerkkien tulkintaa apuna tulevan näkemiseen. Erilaisia apuvälineitäkin on kuitenkin käytetty; suomalaisten tietäjien yleisimpiä työkaluja ovat olleet mm. pärepuikot ja noitarummut. Jotkut käyttivät lisäksi villieläimiä tai lemmikkejä apureinaan, mutta myös yliluonnolliset olennot saattoivat avustaa tietäjiä ja noitia ennustusten tekemisessä.

Myös Kalevalassa kerrottiin ennustamisesta – Pohjolan emäntä antoi Pohjan piialle neuvoja arpomiseen, eli menneiden, tulevien tai salattujen asioiden näkemiseen. Neuvojen mukaan tuleen piti heittää pihlajapuun oksia; näin voitiin ennustaa kyläilevien vieraiden asia. Jos puut vuotivat vettä, niin Pohjolassa vallitsisi rauha. Jos puista alkoi vuotaa mettä, niin kyläilemään tulevat vieraat olivat kosijoita. Jos taas puista alkoi tulessa vuotaa verta, niin tiedossa olisi sota.

Keinoja ja tapoja tulevaisuuden näkemiseen on siis yhtä monta kuin on eri kansojakin, ja jokaisella kansalla on omat luottomenetelmänsä tähän. Nykypäivänä ennustajia löytyy iltapäivälehtien mainosten lisäksi televisioiden täyteohjelmissa ja ihmisten mieliä polttelevat aiheet ovat pysyneet kohtalaisen muuttumattomina – rahaa toivotaan paljon. Tulevia lottonumeroita ovat ennalta arponeet niin mentalistit kuin mustekalatkin, mutta vielä toistaiseksi kannattaa tarkistaa parhaat paikat pelata, mikäli haluaa luottaa muuhunkin kuin lonkeroiden tarkkuuteen.

 

Bookmark and Share
marras 042015
 

Martinismi on yksi vähemmän tunnetuista esoterian suuntauksista Suomessa. Käsitteenä se on syntynyt 1800-luvun lopulla mutta juontaa ideologisesti juurensa 1700-luvun Ranskaan Martinez de Pasqually ja Louis-Claude de Saint-Martin -nimisiin miehiin. Opillisesti martinismi voidaan kiteyttää raamatulliseen teoriaan ensimmäisen ihmisen lankeemuksesta sekä jälleenyhdentymiseksi kutsuttavasta paluuprosessista takaisin jumalyhteyteen. Nykyisin martinismi yhdistetään ennen kaikkea kristilliseen mystiikkaan ja esoteeriseen kristillisyyteen, mutta tutkittaessa perinteen historiaa se osoittautuu paljon näitä käsitteitä moniulotteisemmaksi. Lisäksi martinismin ja ns. gnostilaisten kirkkokuntien välillä on ollut 1800-luvulta alkaen mielenkiintoisia henkilöyhteyksiä, joita ei voida jättää huomioimatta arvioitaessa martinismin asemaa länsimaisen esoterian historiassa.

Martinez de Pasqually syntyi vuonna 1727 Grenoblen kaupungissa Ranskassa. Hän oli 28-vuotiaasta asti aktiivisesti mukana Ranskan vapaamuurariliikkeessä ja perusti vuonna 1765 oman Ordre des Chevelier Maçons Élus Cohen de L’Univers –nimisen ryhmän. Sanojen Élus Cohen voidaan kääntää tarkoittavan ”valittuja pappeja”. Alemmilla tasoilla tämä ryhmä toimi puhtaasti vapaamuurarillisessa viitekehyksessä, mutta ylimmillä Reaux-Croix –asteilla jäsenille opetettiin salaista teurgista magiaa yhteyden saamiseksi fyysisen maailman takana vaikuttaviin voimiin. Pasquallyn mukaan enkeleiksi kutsuttavat jumalalliset olennot olivat ainoa yhteys langenneen ihmisen ja korkeimman Jumalan välillä. Kirjassaan Treatise on the Reintegration of Beings Pasqually esitti ensimmäisen kerran näkemyksiään Eedenin puutarhasta ja Kristuksesta parantajana, jonka avulla eheytyminen takaisin paratiisilliseen alkutilaan voitaisiin saavuttaa. Vuonna 1772 Pasqually muutti Haitille, jossa hänen arvellaan jatkaneen ryhmän toimintaa integroiden siihen vaikutteita paikallisesta voodoosta. Pasquallyn salaseuran on väitetty olleen vuonna 1791 järjestetyn suuren Bois Caïman –voodooseremonian taustalla. Seremoniassa kaikki paikalla olleet vannoivat taistelevansa Haitin vapauden puolesta. Tästä tapahtumasta alkanut vallankumous johti alueen itsenäistymiseen vuonna 1804.

Louis-Claude-de-Saint-Martin

Lous-Claude de Saint-Martin

Vuonna 1743 syntynyt Lous-Claude de Saint-Martin oli liittynyt valittuihin pappeihin vuonna 1768. Hän eteni nopeasti järjestön ylimmille asteille ja lisäksi hänestä tuli Pasquallyn henkilökohtainen sihteeri. Saint-Martin ei ollut kuitenkaan tyytyväinen järjestön monimutkaisiin teurgisiin rituaaleihin vaan piti sisäistä kontemplaatiota turvallisempana tienä tavoitellun päämäärän saavuttamiseen. Lopulta hän erosi Élus Cohen -ryhmästä ja alkoi kehittää ”sydämen tieksi” kutsumaansa suuntausta. Kuuluisaksi tulleen lainauksen mukaan hänen filosofiansa tarkoituksena on ”päästä sisään jumalallisen sydämeen ja saamaan jumalallinen sisään omaan sydämeensä”. 1600-luvun alussa vaikuttaneen saksalaismystikko Jakob Böhmen näkemykset hengellisestä reintegraatiosta ja jumaluuden naispuoleisesta olemuksesta olivat Pasquallyn lisäksi merkittävänä vaikuttajana Saint-Martinin kirjoissa. Saint-Martin kutsuikin Böhmeä toiseksi mestarikseen. Pseudonyymillä ”Tuntematon filosofi” kirjoitetut kirjat muodostavat nykyisin martinismiksi kutsuttavan oppisuunnan perustan. Saint-Martinin aikana tämä nimitys ei ollut käytössä, eikä hän tiettävästi muodostanut ympärilleen organisoitunutta ryhmää tai järjestöä.

Myöhemmin martinismin lähes kadottua 1800-luvun aikana uusgnostilaiset kirkkokunnat tekivät tulemistaan Ranskassa. Yhtenä merkittävänä henkilönä tässä liikkeessä oli Jules-Benoît Stanislas Doinel du Val-Michel, joka tunnetaan yleisemmin nimellä Jules Doinel. Vuonna 1842 syntynyt Doinel keräsi haltuunsa Ranskassa 1100-1300 -luvuilla vaikuttaneisiin kataareihin liittyviä asiakirjoja sekä valentilonaiseen gnostilaisuuteen liittyviä tekstejä. Vuosien 1888-1889 aikana Doinel koki useita uskonnollisia kokemuksia, joiden jälkeen hän päätti aloittaa gnostilaisuuden palauttamisen kristinuskoon. Tätä tarkoitusta varten hän perusti Pariisissa vuonna 1890 Église Gnostique –kirkon toimien itse kirkon patriarkkana. Tau Valentinus II -nimen ottaneen Doinelin näkemystä varhaiskristillisen ajan gnostilaisuuden ja keskiajan kataareiden yhteydestä voidaan pitää validina, sillä historiantutkimuksen valossa yhteydet näiden liikkeiden välillä näyttävät hyvin todennäköisiltä. Ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen aikana, katolisen kirkon dogmatisoituessa, gnostilaista kristillisyyttä edustaneet ryhmät joutuivat vainojen kohteeksi. Osa näiden liikkeiden kannattajista siirtyi Lähi-idän alueelta Balkanin niemimaalle, muodostaen bogomiileiksi kutsutun uskonliikkeen. Kataarit olivat suora jatkumo Pohjois-Italiaan ja Ranskaan siirtyneistä bogomiileista. Doinelin kirkon liturgia perustui rekonstrukturoituihin versioihin kataareiden rituaaleista ja näkyvimpänä erona valtakirkkoihin oli se, että gnostilaisten ja kataareiden tapaan kirkollisia virkoja hoitivat sekä miehet että naiset. Kirkon hallinnosta vastasi mies- ja naispuolisen piispan muodostama pari ja papisto koostui vastakkaista sukupuolta olevista diakonipareista. Kriittisenä huomiona voidaan esittää Doinelin näkemysten gnostilaisuudesta olleen puutteellisia, sillä suuri osa aihetta käsittelevästä lähdeaineistosta löydettiin Nag Hammadista vuonna 1945. Lisäksi 1800-luvulla tunnettu gnostilainen teksti Pistis Sofia käännettiin ranskaksi vasta vuonna 1895, minkä jälkeen Doinelin seuraaja Louis-Sophrone Fugairon täsmensi kirkon gnostilaista ideologiaa katekismuksessaan vuonna 1899.

Papus

Papus

Perustettuaan kirkkonsa Doinel vihki useita henkilöitä sen piispoiksi, eräänä näistä kirjailijanimellä ”Papus” tunnettu ranskalainen Gérard Encausse. Encausse oli nuoresta asti perehtynyt kabbalaan, alkemiaan ja seremonialliseen magiaan mm. Eliphas Levi -nimisen okkultistin kirjoitusten kautta. Encausse liittyi Teosofiseen seuraan heti sen perustamisen jälkeen mutta erosi pian kyllästyttyään seuran itämaisten näkemysten painottamiseen. Vuonna 1888 Encausse oli perustanut oman kabbalaan pohjautuvan ruusuristijärjestön. Hän oli jäsenenä useissa esoteerisissa ja vapaamuurarillisissa järjestöissä, mm. Hermetic Order of the Golden Dawnissa, mutta keskittyi erityisesti henkiin herättämänsä martinistijärjestön toimintaan. Vuonna 1891 Encausse kertoi saaneensa haltuunsa Martinez Pasquallyn alkuperäiset dokumentit 1700-luvulta ja saaneensa valtuuden riitin uudelleen käynnistämiseen ystävältään Henri Vicomte de Laagelta. De Laagelle valtuus oli siirtynyt hänen isoisältään, jonka martinismin perustaja Louis-Claude de Saint-Martin oli itse vihkinyt traditioon. Kuten todettua, Saint-Martinin teoriat sisältävät paljon vaikutteita 1600-luvun saksalaismystikolta Jakob Böhmeltä, esimerkiksi näkemyksen jumaluuden feminiinisestä olemuksesta, ”taivaallisesta Sofiasta” ja mystikon pyhästä avioliitosta tämän kanssa. Tämän eroottishengellisen vivahteen voidaan katsoa olevan jopa raison d’être sekä martinismin että ranskalaisen uusgnostilaisuuden taustalla, joten ei ole ihme, että nämä kaksi liikettä ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa.

Tärkeä linkki Encaussen martinistiperinteen ja Jules Doinelin Gnostilaisen kirkon  jatkumossa oli saksalainen vuonna 1855 syntynyt Theodor Reuss. Reuss oli korkea-arvoinen vapaamuurari Swedenborgilaisessa riitissä, Skottilaisessa riitissä ja Memphiksen ja Misraimin riitissä. Hän oli lisäksi jäsenenä useissa esoteerisissa liikkeissä kuten Socieatas Rosicrucianassa. Reuss ja Encausse tutustuivat 1900-luvun alussa vaihtaen hallussaan olleita patentteja: Encausse nimitti Reussin martinistijärjestön Saksan osaston tarkastajaksi, ja vastaavasti Reuss teki Encaussesta perustamansa Ordo Templi Orientisin kymmenennen asteen jäsenen. Reuss oli perustanut O.T.O:n 1900-luvun alussa vapaamuurariuden ylempiä astejärjestelmiä kokoavaksi järjestelmäksi yhdessä Carl Kellnerin, Franz Hartmannin ja Henry Kleinin kanssa. Reussin mukaan O.T.O. piti hallussaan paitsi esoterian ja vapaamuurariuden, myös kaiken todellisen uskonnollisuuden salaisuutta. l’Église Catholique Gnostique sai alkunsa Doinelin kuoleman jälkeen vuonna 1907 Eugéne Vintrasin perustaman Carmelin Kirkon ja Bernard-Raymond Fabré-Palapratin Alkukristillisen Johanniittakirkon liittyessä l’Église Gnostiqueen. Seuraavana vuonna kirkko muutti kuitenkin nimensä l’Église Gnostique Universelleksi eli Yleiseksi Gnostilaiseksi kirkoksi. Ennen tätä Ranskan O.T.O:n johdossa toiminut Encausse antoi yhdessä muiden Gnostilaisen kirkon piispojen kanssa Reussille vihkimyksen kirkon piispaksi. Kirkon muututtua Yleiseksi Gnostilaiseksi Kirkoksi jäi aiemman Gnostilais-katolisen kirkon auktoriteetti Reussille, joka tämän jälkeen liitti sen osaksi Ordo Templi Orientisia. Vuonna 1911 Encausse julisti Yleisen Gnostilaisen Kirkon Martinistijärjestön viralliseksi kirkoksi. Näiden kirkkojen päätehtävä oli tehdä eukaristian sakramenttiin osallistuminen mahdolliseksi roomalaiskatoliseen kirkkoon kuulumattomille, samaan tapaan kuin Vapaa katolinen kirkko toimii suhteessa Teosofiseen seuraan. Yksi O.T.O:n korkean asteen Reussilta saaneista henkilöistä oli haitilainen Lucien-Francois Jean-Maine. Hän oli saapunut Ranskaan vuonna 1899 saamaan piispanvihkimyksen Gnostilaiseen kirkkoon saatuaan sitä ennen isältään Pasquallyn teurgisen perinteen sisältäneen haitilaisen voodoon korkeimmat vihkimykset. Myöhemmin 1920-luvulla Jean-Maine perusti oman gnostilaisen kirkon nimeltä Ecclesia Gnostica Spiritualis ja irrottautui O.T.O.:sta perustaen Haitille Ordo Templi Orientis Antiqua -järjestön. Jean-Mainen perinteen jatkajana pidetään nykyään Michael Bertiauxia.

1900-luvun esoterian keskeisimmäksi vaikuttajaksi tullut Aleister Crowley oli syntynyt Warwickshiressa Englannissa  vuonna 1875. Crowley oli jo nuorena liittynyt Golden Dawn -järjestöön, johon myös Encausse kuului. Vuonna 1912 Crowley tapasi Reussin, joka tämän jälkeen teki hänestä Ordo Templi Orientisin englanninkielisen kielialueen johtajan. Vuonna 1913 Crowley kirjoitti uusiksi Gnostilais-katolisen kirkon messun tutustuttuaan Moskovassa ortodoksikirkon liturgiaan. Samalla kirkosta alettiin käyttää yleisesti latinankielistä nimeä Ecclesia Gnostica Catholica. Myöhemmin Reussin kuoltua Crowley nousi O.T.O:n johtoon mutta oli jo sitä ennen kirjoittanut järjestön vihkimyskaavat uusiksi perustamansa thelema-opin mukaisiksi. Thelema oli saanut alkunsa, kun Crowley oli vuonna 1904 vastaanottanut Kairossa Lain Kirjaksi kutsuttavan kirjoituksen. Lain Kirjan oli tarkoitus aloittaa uusi aikakausi inhimillisessä ajattelussa, kulttuurissa ja uskonnossa uskontojen “keskeisen salaisuuden” ollessa tietenkin muuttumaton. Opin keskiössä on työskentely yksilön todellisen tahdon ja identiteetin löytämiseksi. Kaikkea tällaista työskentelyä kutsutaan thelemassa magiaksi, elämisen taidoksi, kun taas toisten tahtoon puuttuminen nähdään mustana magiana. Kuten Jules Doinel aikoinaan myös Crowley piti tärkeänä, että järjestö oli avoin sekä miehille että naisille. Papittaren rooli onkin oleellinen EGC:n Gnostisessa messussa. Yhteydet ruusuristiläisyyden ja martinismin sekä toisaalta O.T.O:n ja EGC:n välillä jatkuvat edelleen tänäkin päivänä. Vuonna 1921 Reuss oli antanut O.T.O:n seitsemännen asteen kunniajäsenyyden Muinaisen ja Mystisen Ruusuristiveljeskunnan A.M.O.R.C:n perustajalle Harvey Spencer Lewisille. Perinteinen Martinistiveljeskunta on nykyisin osa A.M.O.R.C:n organisaatiota, EGC:n toimiessa Ordo Templi Orientisin liturgisena haarana.

Bookmark and Share
syys 112015
 

Valonkantajat (Perttu Häkkinen & Vesa Iitti, 401s.)

valonkantajatValonkantajat, alaotsikolla Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä on varsin välähdyksenomainen tiivistelmä erikoislaatuisten asioiden harrastajista maassamme. Se keskittyy nimenomaan esoteriikan ja okkultin pariin, vaikka esim. pakanauskonnotkin mainitaan lopuksi. Kirja käy läpi salatieteiden harjoittajia nimeltä ja toisaalta erilaisia ilmiöitä teemoittain ja läpi aikain. Monet liikkeet ja ilmiöt ovat olleet hyvin persoonasidonnaisia, joten suurten henkilöiden kuvaaminen tuntuu perustellulta. Ervast, Siitoin, Kotkavuori: nimet ovat tuttuja, mutta tarkempi tutustuminen kyseisten herrojen aatteisiin on itselläni jäänyt vähemmälle. Tämä teos tuli siis tarpeeseen. Tokikaan kaikki salatieteet eivät perustu vain herrainvallalle: Aino Kassinen edustaa valtionnäkijänä naissukupuolta, mutta muuten nämä suuret hahmot ovat lähinnä miehiä. Naisvapaamuurarit ja joitain yksittäisiä tekijöitä mainitaan, mutta otsikoissa ja hakemistossa naiset kyllä loistavat vähäisyydellään tai jopa poissaolollaan. Esimerkiksi Luukkanen-Kilde ja Helvi Krohn mainitaan melko ohimennen, vaikka käsittääkseni näistäkin hahmoista olisi voinut tarinoida pidempäänkin. Jossain vaiheessa toki rajaus tulee tehdä, mutta tästä päästäänkin sitten heti ensimmäiseen toiveeseen: seuraavassa osassa voisi esitellä suomalaisia naissalatieteilijöitä. Kuka ottaa haasteen vastaan?

Teos kuvaa hurttihuumorin säestyksellä muun muassa teosofiaa, vapaamuurariutta, Tattarisuon murhamysteerin mystisiä puolia, Siitoimen natsisikailua ja erilaisia Saatanan kätyreitä suomalaisessa kontekstissa. Reima Saarinen taitaa olla ainoa täysin uusi nimi minulle. Kyseessä on turkulainen seksuaalimaagikko, joka kehuskeli muun muassa vapaamuurarivihkimyksellään ja 12 000:n jäsenen olemattomalla Farfalla-järjestöllään samalla, kun vaikutti vaivihkaa marginaali- ja popkulttuuriin muun muassa Mana Mana -bändin laulajan kautta. Saarinen kirjoitti proseminaarityönsä Turun uskontotieteessä Kabbalasta ja käytti vaikutteinaan muun muassa Crowleytä. Reima on kiteyttänyt filosofiaansa näin: ”Epäilkää kaikkea. Epäilkää epäilyä. Koputtakaa, niin teille avataan, ja ellei avata, potkaiskaa ovi sisään”. Tällainen heitto saa allekirjoittajankaltaisen diskordiaanin epäilemään, että Reimalla olisi kenties saattanut olla Crowleyn lisäksi vaikuttiminaan myös eristisiä värähtelyitä, mutta niistä ei tämä teos mainitse mitään, joten asia jäänee spekulaatioksi.

”Seuraava teksti on taidetta, se ei ole vain maaginen, mystinen, verbaalinen, horisontaalinen/vertikaalinen, kabbalistinen, jne. mestariteos. Alkajaisiksi minun on tehtävä ainakin yksi asia selväksi: Liljat ovat minulle vain liloja, eli niin kutsutut ihmiset eivät ole suosikkejani. On vain yksi rotu joka on yhtä kuninkaallinen kuin omani, kissat. Suuret kissat, pienet kissat, siniset ja purppurat, kirkkaat, myös kollit.”

Tattarisuon tapauksesta lukiessa nousee väkisinkin mieleen noituus- ja saatananpalvontakohut 90-luvulla. Toki tapausten ja ilmiöiden välillä on melkein 100 vuotta, mutta jos aiemmin noidat ynnä muut maagikot ovat nimenomaan kaivaneet ruumiita haudoistaan ja silponeet niitä, kuulleet ääniä ja etsineet kultaa suon silmäkkeestä, niin onko ihmekään, jos nykyaikanakin noidaksi itseään tituleeraava saa vinoja katseita osakseen? Nykyihminen tietää noita-käsitteen lähinnä satukirjoista, mutta vanhemmalla polvella noita-sanaan yhdistynee lähinnä sekopäiset mystikkoerakot ja saatanalliset teinit. Tuohon soppaan on sitten melkoisen haaste lähteä väittämään itseään täysipäiseksi ja ns. normaaliksi. Normaaliuden teema on hyvin kantava pakanahaastatteluissa mediassa: aina jaksetaan mainita, jos ihminen on ”normaali työssäkäyvä nainen/mies”.

Satanismin ja saatananpalvonnan monet tulkinnat ovat puolestaan ainakin tämän teoksen perusteella usein liittyneet natseiluun ja pistää lukijan pohtimaan, että jos jotkut nykyään natsitervehdyksiä tekevistä osaavatkin ottaa sen huumorilla, niin kuinka moni ottaa esimerkiksi Siitoimen äärioikeistolaiset ja naisvihamieliset kommentit tosissaan pakanuuden pariin etsiytyessään? Aika usein suomalaisiltakin pakanafoorumeilta saa potkia pois äärioikeiston hämärämpiä hemmoja, vaikka monet tosin ovat varmaan saaneet vaikutteensa ennemminkin esimerkiksi Varg Vikernesiltä kuin Siitoimelta. Entä miten tulisi suhtautua Siitoimen kissankeitto-ohjeisiin maagisena riittinä? Kissathan on perinteisesti liitetty noituuteen monessa mielessä. Siitoin itse väittää, ettei ole yhtäkään kissaa elävältä keittänyt, mutta ilmeisesti joku hänen seuraajistaan senkin on mennyt toteuttamaan. Monitasoisessa aivojumppahuumorissa on aina se ongelma, että joku tulkitsee sitä tosissaan. Monitasoisessa asiakirjoituksessa on se ongelma, että joku ei osaa suhtautua siihen vakavaksi, jos esimerkiksi aihe on lukijan silmissä jotenkin omituinen. Kuinka suuri osa kenenkin puheista ja kirjoituksista on ns. vakavissaan ja kuinka moni ns. kännissä ja läpällä? Niin sanotut Schrödingerin kusipäät, jotka ovat joko tosissaan tai eivät sen mukaan, minkä reaktion esim. jokin some-heitto synnyttää.

Tulkintaongelma on olemassa aina. Eikä vähiten suurempien uskontojen parissa (viittaan nyt esim. Raamatun tulkintaan kristikunnan historiassa). Kuinka suoraan voidaan edes proosaa tulkita, lienee kunkin itsensä päätettävissä. Teot ovat ne, jotka ratkaisevat: kuka hullu toteuttaa minkäkin päähänpiston ja kuka hullu ei.

”Menkää kesä-aamulla aikaisin ulos suunnilleen kukonlaulun aikaan ja koettakaa löytää ennen kahdeksaa aamulla elävä kyykäärme. Löydettyänne sen, iskekää sen pää poikki kirveellä ja viekää kotiinne, jossa nyljette käärmeen. Laittakaa lihat pataan ja keittäkää niitä 45 minuuttia, jonka jälkeen syökää lihaa niin paljon kuin jaksatte. Syötyänne sanokaa ääneen ’oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni’.”

Tietenkään Siitoin ei ollut vain natsi: kuka muukaan meistä edustaa vain yhtä identiteettiä? Siitoimen opettajana toimi Aino Kassinen, joka oli jo nuoresta asti elänyt keijujen, koivuntyttöjen, pakkaspoikien ja puhuvien puiden ympäröimänä. Kassinen tutustui moniin eri uskonnollisiin ryhmiin, kuten Pelastusarmeijaan, lestadiolaisiin, mormoneihin ja teosofeihin, mutta pääasiassa hän oli selvänäkijä. Kassisen filosofia katsoi karsaasti Siitoimen myöhempiä Luciferin Arkkipiispan toimia, vaikka Siitoin ensin vaikuttikin hyvältä oppilaalta rakkauden sanomaa puolustaneen Kassisen hovissa. Kassinen on ainoa teoksessa perinpohjin kuvattu nainen, mutta näyttää vaikuttaneen 1970-luvulla suureen osaan aikamme okkultisteista. Kassisen opetus selvänäkijän roolista kuulostaakin aika tutulta nykypakanoiden piirissä ennustamisesta, noidan toimesta ynnä muista ilmiöistä puhuttaessa:

”Hän [selvänäkijä] ei saa käyttää lahjojaan omiin itsekkäisiin pyyteisiinsä ja tarkoituksiinsa, hän ei saa tuottaa kenellekään kärsimyksiä. Hän ei sano kenellekään, että jokin tietty asia on tehtävä juuri määrätyllä tavalla. Hän vain sanoo sen, minkä näkee ja tietää. Hän ei halua julkisuutta eikä määrää työstään palkkiota. Hän ei korosta itseään eikä tuo itseään missään esille. Hän ei luokittele ihmisiä, ei hyviin eikä huonoihin, ei tyhmiin eikä viisaisiin, ei köyhiin eikä rikkaisiin, vaan jakaa tietonsa jokaiselle, joka osaa kysyä. Tämän hän tekee käyttämättä mitään ihmeellisiä poppakonsteja tai taikakeinoja.”

Toki Kassinen ei ollut ainoa ns. oikean käden polun edustaja suomalaisessa salatieteessä. Jo Pekka Ervast katsoi 1900-luvun alussa olevansa rakkauden ja tasapainon asialla perustaessaan Ruusu-Risti-järjestöä, joka irtautui Teosofisesta seurasta:

”Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan ’maallismielinen’, suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa…”

Valonkantajat on helppo ja nopea lukea, mutta täynnä mielenkiintoista asiaa ja omituisia henkilöitä, joista yleinen historia vaikenee vaivautuneena. Se antaa kattavan kuvan maamme esoteerisesta perinteestä ja mielestäni kuuluisi kenen tahansa nykyajan pakanan tai mystikon lukemistoon. Edustamani Pakanaverkkokin mainitaan teoksessa, mutta hyvin ohimennen. Yhdistykseen liitetty jäsenmäärä ja aktiiviset paikkakunnat kuulostavat tiedoilta kymmenen vuoden takaa, mutta vaikka muukin kirjaan sisältyvä tieto olisi peräisin 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, se ei tee siitä yhtään huonompaa koostetta: suurin osa kuvatuista henkilöistä ovat jo kuolleet aikapäiviä sitten. Humoristinen tapa kirjoittaa alleviivaa lukijan vastuuta ja lähdekritiikin tärkeyttä. Kyse ei tosiaankaan ole tieteellisestä teoksesta, mutta tarpeellisesta populaarista selvityksestä marginaali-ilmiöistä, joihin suurella osalla kansasta ja maagisissa piireissäkin liikkuvista ei ehkä ole sen kummempaa yhteyttä kuin jotkin omituiset huhut sieltä ja täältä. Sivistäkää itseänne ja lukekaa tämä. Sitten kirjoittakaa minulle se naismystikkokooste.

Arvostelun lyhennetty versio on julkaistu Pakanaverkko ry:n Vox Paganorum 2/15 -lehdessä.
Valonkantajat voi tilata mm. Tajunnan verkkokaupasta.

Bookmark and Share