Suufilaiset etsivät henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. He parantavat jumasuhdettaan erilaisten harjoitteiden avulla, ja moni kokee yhteyden voimistuessa voimakasta ekstaasia. Kysyimme suufimystikon tien valinneelta Aaro Löfiltä harjoitteista, Jumalasta ja ekstaasista.
Persialainen Kamaleddin Behzad maalasi 1400-luvulla kuvan tanssivista dervisseistä. 
Persialainen kuva 1600-luvulta esittää mystisestä ekstaasista juopumista.
Suufilaisuutta kutsutaan usein islamin mystiseksi suuntaukseksi. Monelle ensimmäinen mielikuva suufilaisuudesta ovat ekstaasissaan villisti tanssivat dervissit. Myös 1200-luvulla elänyt suufifilosofi Rumi on monelle tuttu. Kyseessä on tietyissä maailmankolkissa muodikas suuntaus ja Suomessakin on jonkin verran toimintaa.
Aaro Löf on kasvun opettaja, kirjailija, ja suufilaisuutta harjoittava mies. Kysyimme Löfiltä viisi kysymystä suufilaisuudesta.
Kuinka sinusta tuli suufilaisuuden harjoittaja?
Alunperin törmäsin suuntaukseen kirjallisuudessa, ja siihen on myös viitattu luennoilla ulkomailla käydessäni. Mihin tahansa mystiseen linjaan kuuluu henkilöiden välinen tiedonsiirto, ja näin on myös suufilaisuudessa. Näin Burhanuddin nimisen sheikin (sheikki tarkoittaa suufilaisuudessa opettajaa) kuvan eräässä tapahtumassa: hänen olemuksensa ja inhimmillisyytensä puhuttelivat minua ja ennen kaikkea sydäntäni. Kuva sai minut hymyilemään, ja jokin leikkisyys ja vilpittömyys välittyivät hänestä. Kävin tapaamassa häntä Italiassa ja olemme pitäneet siitä saakka yhteyttä.
Kuinka suufilaisuuss näkyy arjessasi
Suufilaisuus ja sen perinteen seuraaminen näkyy harjoittamisena, esimerkiksi päivittäisten rutiinien kautta. Observoin itseäni tai jotain tiettyä teemaa, esimerkiksi tällä hetkellä työskentelemme ryhmässä roolien ja minäkuvan kanssa. Tarkastelen aiheita ja kirjoitan havaintoja ylös. Rukoilen päivittäin, teen eräänlaista mantrameditaatiota ja pyrin jokapäiväisessä elämässä pehmeyteen, lempeyteen ja inhimillisyyteen. Nämä ovat omia harjoituksiani, ja harjoitukset vaihtelevat henkilön oman tarpeen mukaan.
Mikä on suufilaisten suhde muihin islamin suuntauksin
Sinänsä suufilaisuus ei ole sidottu Islamiin, vaan on olemassa myös esimerkiksi kristittyjä suufeja. Islamin sanastoa käyttäviä suufeja on kuitenkin eniten. Uskonnonsuuntauksen ja suufilaisuuden ero on se, että suufi pyrkii kokemuksellisesti luomaan henkilökohtaisen yhteyden itseensä, elämään tai Jumalaan. Islamin tai kristinuskon ulkoiset muodot rituaaleineen tarjoavat hyviä perussääntöjä, mutta ne eivät vielä vie mystiikan äärelle. Uskonnosta tulee helposti este pyhyyden kokemiselle.
Onko Jumala konkreettinen ukkeli jossain vai abstraktimpi olento?
Minusta näyttää siltä, että kaikissa perinteissä, joissa aidosti harjoitetaan oman kokemuksen kautta tutkimista päädytään samaan: kaiken ytimessä on tyhjyys, joka on samalla täysin, tavalla, jota looginen mieli ei ymmärrä. Tuolla olemassaolemattomuus loistaa valoa, voimaa, josta kaikki syntyy. Se ydin on mysteeri, ja sitä voi kutsua luojaksi. Partanaamaa tuskin löytää kukaan.
Oletko ollut ekstaasissa kuin dervissit ikään?
Moni pitää dervissiä ja suufia synonyymeinä. Suufeja on paljon, mutta kaikki eivät ole dervissejä. Dervissit ovat ihmisiä, jotka ovat aidosti valinneet suufilaisuuden tiekseen, ja joille yhteys on ykkösasia. Dervissi ei koskaan laiskottele suufilaisuuden kanssa. Jos normaali suufilainen elelee elämäänsä, ja tekee välillä vähän suufiharjoituksia, dervissi ei kaihda työtä vaan laittaa itsensä likoon. Hänelle yhteys todellisuuteen on mennyt turvallisuuden, maallisen tavoittelun ja mukavuuden ohi.
Tätä tietä kulkeva kokee väkisinkin ekstaasia: joskus se voi olla esimerkiksi hengitetyn ilman tuntemista intiimiltä. Joskus se on voi olla voimakasta iloa siten, että lähestulkoon räjähtää, jos sille antaa enempää tilaa. Todellisuus on ekstaattinen paikka, jos valitsee olla täällä paikalla touhottamisen sijaan. Jos päätän olla tässä, huomaan, että tässä ja nyt on ihan mukavaa.