marras 232016
 

Keväällä 1853 pöydät tanssivat Suomessakin. Ilmiö kiinnosti, soraääniäkin kuultiin. Pöytien liikkumisen ajateltiin johtuvan sähköstä. 1940-luvulla kirjailija ja kääntäjä Helmi Krohn otti käyttöön spiritualismin käsitteen. Minna Canthin salongin pöytätanssissa eli spiritistisessä istunnossa vierailivat mm. Juhani Aho, Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius. Spiritismi ja teosofia olivat aikansa uusia ja vaihtoehtoisia uskontoja.

Teologian maisteri Tea Holmin väitöskirja on aatehistoriallinen tutkimus tunnustuksellisen suomalaisen spiritismin muotoutumisesta 1800-luvulta nykypäivään.

– Suomalainen spiritualismin juuret ovat angloamerikkalaisessa spiritualismissa. Aatehistoriallisesti tarkasteltuna kyseessä on modernilla ajalla syntynyt uskonto.

Alkusysäyksen spiritualistiselle liikkeelle antoivat Yhdysvalloissa vuonna 1848 Foxin sisarukset, joiden uskottiin kommunikoivan kuolleen miehen kanssa. Noin sata vuotta myöhemmin perustettiin Suomen Spiritualistinen Seura Helmi Krohnin aloitteesta. Krohnin käännöskirjat sekä hänen meedion ominaisuudessa kirjoittamansa kirjat ovat toimineet suomalaisen spiritualismin kivijalkana.

Foxin sisarukset

Foxin sisarukset

Tämän päivän suomalaiseen spiritismiin kuuluvat Holmin mukaan keskeisinä toimintamuotoina meedioistunnot ja henkiparannus. Spiritualistit kokoontuvat Suomessa myös mietiskelyn, herkkyysharjoitusten ja piirityöskentelyn pariin. Suomen spiritualistiset yhdistykset julkaisevat yhdessä Henkinen kehitys -lehteä.

Yhtenä osana Holmin tutkimusta ovat kyselyt.

– Kyselyt valottavat suomalaisen nykyspiritualismin tilaa ja sitä, mitä suomalaiset spiritualistit 2010-luvulla ajattelevat sen olevan. Tutkimuksesta selviää, että spiritualismia pidetään nykyään paitsi elämänkatsomuksena myös elämäntapana. Yksittäiset suomalaiset spiritualistit pitävät spiritualismia myös uskontona.

Spiritualismia ei voi pitää pelkkänä henkiyhteyksien harjoittamisena. Siihen kuuluu oleellisena osana myös spiritualistinen filosofia. Spiritualismista ovatkin Holmin mukaan olleet tyypillisesti kiinnostuneita henkilöt, jotka ovat hakeneet uskonnollisia vaihtoehtoja ja halunneet itse ottaa selvää asioista. Spiritualismia voi harjoittaa minkä tahansa uskonnon sisällä.

Teologian maisteri Tea Holmin väitöskirja Spiritualismin muotoutuminen Suomessa: Aatehistoriallinen tutkimus tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 25. marraskuuta.

Lisätiedot väitöksestä

Väitöskirja E-thesis -palvelussa

Katso Tea Holmin Hengen ja tiedon messuilla pitämä esitelmä aiheesta:

marras 012016
 

Kirja-arvio: M.A. Meretvuo – Seksin ja uskonnon vaiettu historia, Salakirjat, 2016, 278 s.
Julkaistu aiemmin: Vox Paganorum 2/2016

seks

Marko Meretvuon teos seksin ja uskonnon salatummista yhteyksistä antaa laajan kuvan länsimaisesta uskonnollisuudesta monine puolineen. Kyse ei ole vain esoteerisen ja okkulttisen perinteen seksimaagisista kokeiluista, vaan erikoisemmatkin kristilliset lahkot tulee käytyä läpi ajallisesti hyvinkin laajassa teoksessa. Seksuaalisuus on monella tapaa joko ihannoitu tai kielletty asia riippuen tulkitsijastaan. Sitä on pyritty hallitsemaan ja toteuttamaan äärimmäisillä tavoilla, mutta mistä löytyisi tasapainoisin tulkinta seksuaalisuudesta uskonnollisuuden välineenä? Milloin viimeksi masturboit jumaluuksien nimeen tai harkitsit seksikultin perustamista uskonnollisuutesi käytännöntoteuttamista tukeaksesi? Tästä teoksesta ei ehkä löydy ohjeita, kuinka kulttisi saa seuraajia, mutta vähintään voi opiskella saadakseen ideoita tai lukea siitä, mitä muut jo ovat keksineet, jotta välttää pahimmat ns. kliseet. Kirja pistää myös pohtimaan henkilökohtaisella tasolla suhdetta seksuaalisuuteen.

Meretvuo ei ole akateeminen tutkija ja harrastelijuuden nähnee selkeiten ensimmäisten lukujen uskonnon ja seksuaalisuuden määritelmissä. Erityisesti uskonnontutkijan silmään pistää Crowleyyn viittaaminen puhuttaessa suurten uskonnollisten liikkeiden perustajahahmojen jumalkokemuksista ja niiden yhtäläisyyksistä. Myös erinäiset muotoilut, kuten ”on helppo huomata tänäkin päivänä olevan kolmenlaisia ihmisiä” saavat tämän lukijan niskakarvat pystyyn, mutta kun nämä pystyy populaarille tietokirjalle ja ensimmäisille luvuille antamaan anteeksi, niin päästäänkin pian vauhtiin. Kun Meretvuo kuvaa eroottis-uskonnollisia ilmiöitä kautta aikain ja erityisesti päästäessä henkilökuvauksiin kirjan toisessa osassa otsikolla ”Pyhiä vai pahoja?”, on kirjaa vaikea laskea käsistään. Herkulliset kuvaukset erilaisista vaikutteista alkukristillisyyden ympärillä ja idän perinteiden ujuttautumisesta länteen saavat välillä naureskelemaan ja toisaalta myös punastelemaan: ihmisen mielikuvitus on kyllä rajaton, kun seksuaalisuudesta on kyse!

”Swedenborg myös itse harjoitteli tantrisilta joogeilta peräisin olevaa tekniikkaa, jossa penistä ohjaavia lihaksia käyttämällä pyritään paitsi pidättymään ejakulaatiosta, myös vetämään nesteitä sisäänpäin. Tiibetissä vierailleiden länsimaisten tiedetään tuohon aikaan kertoneen tarinoita vuonna 1680 kuolleesta viidennestä Dalai Lamasta, jonka lukuisia naissuhteita oli aikoinaan kummasteltu. Dalai Lama oli havainnollistanut kykyjään virtsaamalla alas korkealta parvekkeelta, ja kun virta oli saavuttanut monien portaiden jälkeen palatsin lattian, oli se yllättäen alkanut nousta ylöspäin ja imeytynyt takaisin hengenmiehen siittimeen.”

Siemennesteen rooli onkin melko laajalle levinnyt, mutta Meretvuo muistaa usein mainita myös naisten kiihottumisesta syntyvien aineiden käytön sperman rinnalla täydellisen jumalyhteyden saavuttamisessa. Monet naiset ovatkin toimineet erilaisten seksuaalisuuden kanssa keskeisesti työskennelleiden liikkeiden johtajahahmoina myös aikana, jolloin naisen seksuaalisista haluista puhuminen on muissa piireissä ollut täysi mahdottomuus. Nainen seksikultin johdossa on ollut vielä suurempi skandaali kuin sperman ja naisten kanssa läträävät hengenmiehet, mutta suuri osa liikkeistä myöntää silti naisen seksuaalisen läsnäolon tarpeellisuuden, jos ei nyt kohottaisikaan häntä korkeimmalle pallille (pun intended). Tämä ei aina myöskään tarkoita naisen täydellistä alistumista miehelle, vaan eritteiden, ruumiiden ja arkkityyppisten sukupuolien yhtyminen koettiin tarpeelliseksi täydellisen jumalyhteyden syntymiselle. Myös homoseksiä on käytetty uskonnollisuuden toteuttamiseen – niin Jeesuksen kylkihaavan kuin Crowleyn tapaan erilaisten kieltojen rikkomisen yhteydessä. Melko usein nähdään kuitenkin tarpeelliseksi tuo ”naisen” ja ”miehen” yhtyminen ja nykylukija jää pohtimaan sitä, minkälaisia sovellutuksia tästä voisi luoda ottamalla huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaiset tasot, eikä pelkästään perinteistä kahtiajakoa noudattaen. Onko joku jo kenties kirjoittanutkin queer-magiasta?

Mitä tulee moninaiseen seksuaaliseen paheksuntaan, jota teoksessa ahkerasti kuvataan ulkopuolisesta yhteiskunnasta tulevaksi ilmiöksi, ei tässä sorruta moralisointiin. Useasti teos ottaa jopa kantaa seksuaalisuuden moninaisuuden puolesta: homoseksuaalisuus ja polyamoria ovat luonnollisia ilmiöitä ja ne ovat luonteva osa myös tätä teosta ilman, että vain saarnattaisiin suvaitsevaisuuden puolesta. Teos on kirjoitettu todella lukijaystävällisesti ja toivoisikin myös konservatiivisemman ihmisen tarttuvan siihen oppiakseen jotain historiasta ja ilmiöistä maailmassa. Näistä ilmiöistä voi toki olla montaa mieltä, mutta näkisin tämän pehmeänä laskuna kohti erilaisten ilmiöiden ymmärrystä, vaikkei hyväksymään kykenisikään. Toki härskeimmistä asioista on vaikea puhua ilman sensaation käryä: näissä piireissä liikkuu paljon todella erikoisia tapauksia. Kaiken kaikkiaan Meretvuo onnistuu luomaan hyvin luettavan ja sujuvan kokonaisuuden vaietusta aiheesta, jonka soisi ihmisten käsittelevän, jotta kenties voisimme länsimaisessakin kontekstissa päästä yli pelkästään kaupallisesta seksikäsityksestä ja hyväksyä se osaksi todellisuuttamme, jollainen se jo monella tapaa on. Tässä mielessä olen kirjoittajan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä.

”[I]hmisen lähestyessä rationaalisen järkiminän taustalla olevaa itseyttä, hän kohtaa väistämättä omat seksuaaliset viettinsä ja vaistonsa. Tämän itseyden lähestyminen on ennen kaikkea uskonnollinen kokemus.”

loka 262016
 

Entisaikojen suomalaisille kansanusko ei ollut vain joukko uskomuksia vaan kokonainen tapa hahmottaa maailmaa. Tietäjät, maahiset, tontut ja kotonakulkijat olivat luonnollinen osa elämää. Kansanusko on kulkenut perimätietona arjessa, pyhissä rituaaleissa, mielikuvissa ja uskomuksissa aina tähän päivään asti.

9789524954051Suomalaisen kansanuskon sanakirja luo kattavan kokonaiskuvan muinaisten suomalaisten maailmasta ja sen lainalaisuuksista: pyhistä eläimistä, jumalolennoista ja paikoista sekä magiasta ja arjen uskomuksista. Se näyttää, kuinka pyhyys oli läsnä kaikkialla, miten luonto ymmärrettiin kumppanina ja kuinka kristinusko ja pakanuus kietoutuivat yhteen kansanomaisessa ajattelussa.

Teos esittelee kosmologian ja ihmiskäsityksen suuria linjoja niin, että kansanuskon mosaiikkimaisuus ja kaleidoskooppimaisuus tulevat samalla näkyviin. Asiat on esitelty kansanuskon näkökulmasta ja ruohonjuuritasolle vietyinä; kansan on pitkälti annettu puhua omalla suullaan.

Teoksen yli 300 hakusanaa Aallottaresta zombiin ja öylättiin sisältävät myös tärkeimmät kalevalaiset nimet, paikat ja runoaihelmat. Suomalaisen perinteen ohella esitellään perusasiat saamelaisesta kansanuskosta.

Rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä haurastuivat

”Kosmoksen rakenteiden hetkellisesti murtuessa myös rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä haurastuivat. Suomessakin marraskuussa martaat eli vainajien henget kulkivat kodeissa. Vainajien vierailuilla oli mielekäs merkitys: näiden tuli toisaalta saada oikeudenmukainen osansa vuoden tuotosta ja toisaalta päästä säännöllisesti tarkastamaan, kuinka taloissa on eletty ja esivanhempien perinteitä noudatettu.”

”Vanhakantaisen perinteen mukaan lintukodossa asui kääpiöitä. Muuthan eivät olisi taivaan ja maan rajaan mahtuneetkaan siellä, missä kovera taivas kaareutuu maahan kiinni. Ainoan särön lintukodon kääpiöasukkaiden auvoisaan tilaan toi jatkuva kahinointi kurkien kanssa.”

”Lemmenkylpyjä tehtiin pääasiassa naimattomaksi jääneille naisille, sillä naisille naimisiin ’pääseminen’ oli usein ainoa keino päästä kiinni sosiaalisesti hyväksyttyyn asemaan. Jos tytölle ei näyttänyt ilmaantuvan kosijaa, oli usein syytä epäillä myös inhimillistä pahantahtoisuutta onnettomuuden taustalla.”

”Metsänpeitto on vaarallinen tila, johon ihminen tai eläin saattoi joutua esimerkiksi metsänhaltijan jälkiä seuratessaan ja eksyessään metsään. Tällöin ihminen menetti kommunikaatioyhteyden tämänpuoleiseen, huudot eivät kuuluneet puolin tai toisin eivätkä kanssaihmiset voineet nähdä kadonnutta.”

Kirjoittajat

Risto Pulkkinen on uskontotieteessä väitellyt teologian tohtori sekä uskontotieteen ja pohjoisen etnografian dosentti. Hänen erityisalansa on pohjoinen, erityisesti suomalainen ja saamelainen kansanusko.

Stina Lindfors on peruskoulunopettaja ja kansanperinteeseen perehtynyt, uskontotieteestä valmistunut filosofian maisteri.

Tervetuloa Helsingin kirjamessuille seuraamaan kirjaan liittyvää keskustelua

Perjantaina 28.10.2016 klo 13.00–13.30, Kirjakahvila

Tilaa kirja Tajunta-kaupasta.

loka 032016
 

the-lay-of-the-last-minstrel

Vuonna 2014 Japanissa tehty laajamittainen, syöpäpotilaiden saattohoidon laatua koskeva kyselytutkimus (linkki) on paljastanut kiinnostavaa dataa kuolinvuoteella koetuista ilmiöistä: jopa 21 % kuolevista raportoi saaneensa vieraita rajan takaa tai visioita kuolemanjälkeisestä elämästä.

Kyselyn 2221 vastauksesta 463:ssa oli kerrottu kuolevan kokeneen ns. omukaen (käännettynä kutakuinkin joku, joka tulee vierailemaan kuolevan luona saattaakseen häntä matkalla tuonpuoleiseen), jonka tutkijat määrittivät tarkoittavan edesmenneitä henkilöitä tai tuonpuoleista elämää koskevia näkyjä. 351 tapauksessa omaiset raportoivat kuolevan potilaan kertoneen omukaesta, kun taas 113 tapauksessa todettiin, että vaikka potilas ei suoranaisesti puhunut kokemuksesta, perheenjäsenet huomasivat potilaan käytöksestä, että tämä koki jotain epätavallista. Niistä omaisista, jotka eivät raportoineet kuolinvuodekokemuksia, 1392 kielsivät ilmiöitä tapahtuneet ja 365 eivät olleet varmoja.

Raportoiduista näyistä 87 % koski aiemmin kuolleita henkilöitä, useimmiten potilaan vanhempia. 54 % raportoi kuolemanjälkeisen elämää koskevista kokemuksista. Näkyjä oli selvästi useammin vanhemmilla potilailla ja useammin naisilla kuin miehillä. Myös uskonnollinen aktiivisuus ja usko kuolemattoman sielun olemassaoloon lisäsi omukaen todennäköisyyttä.

Tutkijoiden mukaan tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten käsityksiä siitä, että kuolinvuodekokemukset eivät välttämättä ole negatiivisia ja jotkut pitävät niitä kuolinprosessiin liittyvinä transpersoonallisina ilmiöinä eivätkä ainoastaan hallusinaatioina.

Tutkijat korostavat myös, että hoitohenkilökunnan ei tulisi automaattisesti pitää kuolinvuodekokemuksia epätavallisina ja hoitoa vaativina oireina, vaan jokaiseen tapaukseen tulisi suhtautua yksilöllisesti.

Tutkimus vahvistaa myös aiempia havaintoja siitä, että useimmiten kuolinvuodekokemuksissa kohdataan jo edesmenneitä ihmisiä uskonnollisten hahmojen sijaan. Potilaat tai heidän omaisensa eivät myöskään mielellään kerro kokemuksista terveydenhuollon henkilöstölle.

Lähde.