helmi 242011
 

Uspenskin katedraalista viime kesänä pöllitty arvokas ikoni löytyi alkukuusta Turusta maahan kätkettynä. Ikoni toimitettiin Valamon luostariin konservoitavaksi.

Ikonin konservointiurakkaa voi seurata luostarin Konservointiblogista. Mielenkiintoista puuhaa. On selvää että hengellinen hartaus ja pitkäjänteisyyttä vaativa konservointityö käyvät kauniisti yhteen.

huhti 212010
 

Bob Reinsteinin, Suomen johtavan Neljännen tien puuhamiehen ja useiden Gurdjieffin ajatuksiin perehtyvien ryhmien vetäjän haastattelu. Bob puhuu omasta historiastaan Gurdjieff-työn piirissä, työn päämääristä, sen luonteesta ja vaikeudesta sekä muun muassa egosta. Kerrassaan hyvää settiä.

Bob Reinstein interviewed by Jonimatti Joutsijärvi – Reinstein, Robert A. (Bob).

Katkelma haastattelusta:

BR: Well, in ordinary life, we are in our own way. What we call ourselves, our personalities—because there’s more than one—stand in the way of us receiving the more direct higher influences, because we think we ’are’. We think we are one, and the one we call ’I’ or in Finnish ’minä’, is real I, or something close to it. And that prevents us from really being open. We have to get past that. But to do that we first have to see. So the work begins with learning how to see. We never do. We’re not able to do. We have to begin by learning how to see.

JJ: And then come all these tensions, that I can’t bear seeing myself, being like this, acting like that.

BR: And some people, when they begin to see things like that, don’t want to continue. They say: ’This is too difficult, this is too unpleasant. I’m not ready. I was happier before, when I was sleeping peacefully, now something has disturbed my sleep, my psychological sleep.’

One has to choose whether to go back to the psychological sleep, which is comforting in some ways, although it has many elements of suffering, mechanical suffering, or to go deeper into this other kind of suffering, in order to become transformed, in order to become, ultimately, what we really are, not what we think we are.

So we have to try to see, we have to be willing to see. We have to bear, or suffer, from what we are seeing, and not turn away from it. And not try and analyse it, or judge it or control it, just allow, allow these contradictions to be what they are, to be seen and experienced, in all of our parts, in all of our centres, as Gurdjieff puts it.

tammi 252010
 

There will be a public talk and exchange on the question: ”The possibility of inner development: What might this mean, and why is it only a possibility?”

Puhujina Bob Reinstein ja Pentti Wirta, in english and finnish.

The discussion will be open to all and will touch on an experiences people have had from different spiritual paths. It will take up in particular the ideas of the Russian-Armenian teacher George Ivanovich Gurdjieff(1866-1949), who spent a lifetime looking deeply into this question.

27. tammikuuta 2010
15:30 – 17:00
Jyväskylän kaupunginkirjaston Pieni luentosali

Kehittyminen

 Posted by at 13.21  Artikkelit, Henkisyys
tammi 132010
 

Reilu vuosi sitten, kun pistin pystyyn tämän Tajunta-sivuston, aloitin siteeramalla P.D. Ouspenskyn kirjaa Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet. Ajatus tajunnallisesta kehittymisestä, siitä että ihmisen täytyy ottaa vastuu omasta evoluutiostaan, on nykyhetkenä entistäkin kiehtovampi. On pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että luonto kantaa vastuun kehittymisestä vain tiettyyn pisteeseen saakka – kunnes lajin selviäminen on taattu. Sen jälkeen olemme oman älykkyyden ja viisauden varassa, ja yhä vääjäämättömämmin on nähtävissä, että vituiksihan tämä on menossa. Teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen lumipalloefekti on jyrännyt luolamiesaikojen kynsinhampain elämän syrjässä roikkuneen heimoihmisen alleen. Ihmisen selviytymiseen rakentuneet prosessit eivät enää palvele oikeita päämääriä, vaan saavat ihmiskunnan käyttäytymään itsetuhoisesti. Elämää ylläpitävä luonto on kahlittu, taivutettu ihmiskunnan oikkuihin ja piilotettu parhaan mukaan.

Ihmisellä on kuitenkin muista eläinkunnan tuotteista poiketen etulyöntiasema siinä mielessä, että ihminen voi tiedostaa oman kehityksensä. Juuri tämä on avain mahdolliseen elämisen arvoiseen tulevaisuuteen.

Ensinnäkin ihmisen täytyy ymmärtää olevansa sisäisten automaattisten toimintojensa ja näitä käynnistävien ulkoisten ärsykkeiden välikappale. Ouspensky sanoo – G.I. Gurdjieffin ja 1900-luvun alun futuristisen ajanhengen mukaisesti – että ihminen on kone. Koneen tietoisen käyttämisen ensimmäinen askel on ymmärtää koneen toiminta, ja tämä ihmiskoneen toiminnan opiskelu on sekä Gurdjieffin että Ouspenskyn oppijärjestelmien polttopiste. Pyrkimys on valjastaa koneen koko potentiaali tietoisen mielen ja tahdon alle.

Koneena oleminen tarkoittaa automaatiota. Ihminen toimii ulkoisten ärsykkeiden mukaan vailla omaa tahtoa. Eräs koneen ominaisuuksista on se, että kone luulee olevansa itsensä herra ja tekevänsä tietoisia päätöksiä, vaikka todellisuudessa onkin pelkkä mekaaninen automaatti, jonka ainoastaan ulkoiset vaikutteet, kiihokkeet ja sysäykset saavat liikkeelle. Itsessään ihminen ei pysty tekemään mitään, kaikki vain tapahtuu.

Ellei ihminen ensiksi ymmärrä ja hyväksy täydellistä mekaanisuuttaan, mitään kehitystä ei voi tapahtua.

Ihmisen sisäiset toiminnot tuottavat ulkoisten ärsykkeiden vaikutuksesta jatkuvasti uusia haluja ja muita ailahtelevia tunteita. Näistä syntyy harha, jonka mukaan ihminen luulee haluavansa/toivovansa/rakastavansa/vihaavansa jotain. Ihmisen psyyke ylläpitää mielikuvaa ”minästä”, jolla kulloinkin on jos jonkinlaisia haluja, vaikka todellisuudessa näitä ”minuuksia” on lukematon määrä. Jokainen ”minä” luulee edustavansa kokonaisuutta, vaikka todellisuudessa on sen hetkisen ulkoisen vaikuttimen tuottama pieni osa psyykettä. Ihminen saattaa haluta jotain asiaa tai samaistua johonkin ihmisryhmään hyvinkin vahvasti, mutta jo vaikkapa tunnin kuluttua uusi halu ja uusi samaistumisen kohde on jo ajanut edellisen yli. Mikä pahinta, saattaa edellinen halu olla jo tyystin unohtunut, jolloin mielikuva kokonaisuudesta ja eheästä minästä pysyy.

Kehittyäkseen ihmisen tulee ymmärtää, ettei hän omista ensinnäkään kykyä tehdä, ei yksilöllisyyttä tai yhtenäisyyttä eikä tajuntaa ja tahtoa. Tämän hyväksyminen on oleellista, sillä ihminen ei lähde tavoittelemaan sitä, minkä hän jo luulee omistavansa. Ihmisen täytyy todella haluta kehittyä, pelkkä ohikiitävä tyytymättömyys ulkonaisiin olosuhteisiin ei saa aikaan riittävää virikettä mahdolliseen muutokseen.

Lähde: P.D Ouspensky: Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet.