joulu 082016
 

piru-etukansi

Törmäsin Piru – Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja toimintaan -kirjaseen Gutenberg-projektin suomenkielisten julkaisujen listassa ja kiinnostuin heti. Piru olikin oikein viihdyttävää luettavaa.

Vuonna 1908 alkujaan viroksi kirjoitettu teos huokuu ajankohdan ateistista eetosta ja luottamusta uskonnottoman tulevaisuuteen. Oletettiin, että kansalaiset ottaisivat avosylin vastaan tämän järkiperäisen maailmankuvan, kunhan vain kirkon hirmuteot ja uskonnollisen ajattelun höperyys tuotaisiin heille tarpeeksi selkeästi esille. Tätä tehtävää varten Pirukin on kirjoitettu. Se pyrkii selittämään piru-uskon – ja yleensäkin uskonnon – kehittymistä  ja esittelee piruun liittyviä, absurdeiksi paisuvia tarinoita ja uskomuksia. Lopputulos on mielenkiintoista ja ajoittain hervotonta luettavaa.

Gutenberg-projekti kerää tekijänoikeuksiltaan vanhentuneita kirjoja ja julkaisee niitä sähköisinä uudelleenjulkaisuina. Piru on siis aivan ilmaiseksi luettavissa täältä. Mielestäni kirja on kuitenkin sen verran herkullista luettavaa sekä piru-anekdoottiensa että ajankuvansa takia, että uskon sen kiinnostavan nykylukijoita myös pienimuotoisen paperijulkaisun verran.

Gutenberg-projektin julkaisu mainitsee kirjan tekijäksi vain kääntäjän Juho Kujalan. Halusin kuitenkin saada selville kirjan alkuperäisen virolaisen kirjoittajan. Tämä vaatikin hiukan salapoliisityötä.

Pirun fyysinen kappale löytyi Työväenliikkeen kirjastosta Helsingin Sörnäisistä. Tästä ei kuitenkaan ollut apua, sillä myöskään siinä ei mainittu alkuperäistä kirjoittajaa – ei edes alkuteoksen nimeä. Googlaaminenkaan ei tuottanut tulosta, sillä Kurat antoi osumiksi lähinnä Ülo Valkin vuoden 1991 teoksen Kurat Euroopa usundiloos.

Sitten muistin, että Ülo Valkin kirja on julkaistu myös suomeksi Perkele – johdatus demonologiaan -nimellä. Ehkä Valk mainitsisi kirjassaan myös vuoden 1908 kirjan.

Sain Perkeleen varattua kirjastosta (antikvariaateissa kirjaa ei juurikaan liiku, jos jollain sattuu olemaan hyllyssä ylimääräinen kappale, niin ostan mielelläni pois!) ja kirjan lopun lähdeluetteloa selatessa vastaan tuli kirja nimeltä Kurat. Ajalooline ülevaade kuradi sündimise, elu ja tegevuse kohta. Nimi kuulosti jopa näin viroa täysin ymmärtämättömän korvaan juuri oikealta. Mutta kirjoittajaksi oli nimetty vain J. R.

Kirjan nimeä googlailemalla päädyin Viron kansallisbibliografiaan, jossa J. R.:n arveltiin viittavaan Johannes Adolf Rahamägeen, 1916 kuolleeseen esperantistiin. Näin Piru sai vihdoin kirjoittajansa.

Taitoin tekstin kirjaksi ja taiteilin kannet käyttäen pohjana vanhoja paholaiskuvia. Yritin myös luettavuuden nimissä hiukan selventää tekstin hankalimpia vanhanaikaisuuksia. Otin kirjasta pienen painoksen, ja nyt kirja on tilattavissa täältä. Suosittelen tutustumaan. Kirja on myös mitä mainioin lahjavinkki niin uskovaisille kuin uskonnottomillekin lähimmäisille!

Kirjan sisällysluettelo näyttää tältä:

  • Johdannoksi
  • Hyvät ja pahat henget
  • Muinaisten sivistyskansojen pahat henget
  • Viron ”Vanhapakana”
  • Suomen piru (suomentajan lisäys)
  • Piru Mooseksen kirjoissa
  • Profeetat ja piru
  • Pirun esiintyminen vanhassa testamentissa
  • Piru kehittyy edelleen
  • Jeesuksen opetus ja piru
  • Jeesuksen jälkeläisten käsitys pirusta
  • Piru mahtavana olentona
  • Pirun persoonallisuus
  • Pirujen lukumäärä, arvoluokat ja sisäinen järjestys
  • Pirujen ominaisuudet, tieto ja valta
  • Piru kiusaajana
  • Pirun kepposet ja urotyöt
  • Piru vihollisena
  • Pirun rakkausseikkailut ja lapset
  • Liitot pirun kanssa
  • Noitumistaito
  • Oikeudenkäynnit noitia vastaan
  • Helvetti
  • Elämä Helvetissä
  • Taistelut pirujen kanssa
  • Kunnialliset ja narrimaiset pirut

Tilaa kirja siis tästä, tai jos olet kiinnostunut hankkimaan kirjaa jälleenmyyntiin, tutustu tähän sivuun.

 

marras 092016
 

Tässä artikkelissa käsittelen kuoleman rajan ja elämän aikana ilmenevien rajakokemusten suhdetta.

Kuolema on kiehtova ilmiö ja sen kuvauksina ja selityksinä on kehittynyt tarinoita lähes jokaisessa kulttuurissa. On pohdittu kuoleman luonnetta: onko kuolema absoluuttinen, kaiken tuhoava, vai jääkö jokin osa ihmisestä jää eloon, kun keho katoaa maaksi?

louismoe

Absoluuttisen kuoleman teorian edustajat näkevät kuoleman lopullisena, ei ole mitään sen jälkeen. Kuitenkin tiedetään että termodynamiikan lakien mukaan energia ei katoa mihinkään suljetussa järjestelmässä. Energian säilyminen ei automaattisesti tarkoita tietoisuuden säilymistä, mutta on varmaan selvää että ihmisen liikkeet elon aikana piirtyvät maailmaan ja tuottavat tahdon mukaisia tapahtumia. Ihminen muuttaa koko universumia, siinä määrin missä hän kykenee sitä aistimaan. Tämä muutos jää elämään ihmisen jälkeenkin. Jotain kuolematonta meissä siis on. Absoluuttisen kuoleman ajatuksen kannattajien erikoistapaus on Castanedan tarinoista tuttu kuolemakäsitys. Tässä mallissa kuolema on ehdoton kaikille paitsi moitteettomille velhoille. Kaikki muut Kotka syö. Lopulta. 

Blavatskyn mallista ja elämää edeltävistä valinnoista

Teosofi Blavatskyllä on laaja näkemys siitä, kuinka sielu vaeltaa inkarnaatiosta toiseen ja mitä tapahtuu kuolleena ollessa. Näin myös Tiibetin buddhalaisilla on ja muinaisilla egyptiläisillä oli. Kabbalistitkin uskovat useimmiten sielunvaellukseen. Kristityillä on ajatus taivaasta palkintona oikein eletystä elämästä. Mikäli näitä tarinoita on uskominen, on kuolemalla vankka moraalinen ulottuvuus. Ihmisen elon aikana tehdyt teot vaikuttavat kuolemanjälkeiseen olemiseen. Kuolemanjälkeisen elämän tiedostaminen vaikuttaa ilmeisesti ihmisen koko moraaliseen olemiseen, siis toimintaan ja sen arvioimiseen. Ainakin jos oppii itse katsomaan rajan taa. Joko minulla on liian vilkas mielikuvitus tai sitten siellä todella on jotain. Toinen elämä. Prosessi jonka kaikki käyvät läpi.

Jos Blavatskya on uskominen, kuoleman jälkeinen oleminen koostuu kahdesta osiosta. Karman puhdistavasta astraaliosiosta ja ns. devachanista, joka on eräänlainen taivas. Devachanissa vain ylimmät ihmisen energiakeskuksista ovat enää jäljellä. Maallinen ruumis katoaa hitaasti ja astraalissa oltu aika on päättynyt ns. toiseen kuolemaan, jossa astraaliruumis jätetään taakse. Devachan yltyy tuntien tai vuosituhansien aikana täydelliseen yhteyteen maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen kanssa ja useimmiten tässä identiteetti katoaa. Tämän jälkeen sielu kääntyy kohti reinkarnaatiota.

Itse olen huomannut että reinkarnaatiota edeltävä, devachanin jälkeinen tila koostuu erilaisista valinnoista tulevaa uutta elämää ajatellen. Tällöin on mahdollisuus muokata syntymän jälkeistä karmaa edellisen elämän jättämien jälkien energian perusteella. Prosessissa on mahdollista esimerkiksi virittää aistijärjestelmäänsä, valita vanhemmat, kansallisuuden, planeetan, maailman, mitä tahansa mihin edellisissä elämissä kerääntynyt karma antaa myöten. Mitä vähemmän koottua negatiivista tai positiivista karmaa, sitä vähemmän samaistumista elämänaikaisiin rooleihin ja sitä enemmän valinnanvapautta reinkarnaation suhteen.

Esoteerinen teoria ja Todellinen tahto

Toisin kuin materialistisessa teoriassa, jossa moraalinen koodeksi syntyy vain hermoston ja ympäristön vuorovaikutuksessa, esoteerisessa teoriassa moraalinen koodeksi syntyy elämän alueen ja rajantakaisen maailman vuorovaikutuksesta sen lisäksi että se on yhteydessä itsen ja muun dialogiin. Tämä antaa uuden perspektiivin, mutta ei, niin kuin saattaisi luulla, valmiita vastauksia. Se kuitenkin muuttaa aistimisen luonnetta. Ihminen oppii vähitellen näkemään maailmansa eri tasot, maallisimmasta henkisimpään. Astraalinen aistiminen tapahtuu alueella, joka säilyy vielä kuoleman jälkeenkin, kun maallinen keho hajoaa. Sitäkin ylempiä tasoja on, kuten kausaalikeho, joka on yhteydessä korkeimpiin chakroihin tai sefiroihin. Kausaalikeho aistii suoraan syy-yhteyksiä koetussa todellisuudessa ja sen pohjalla on yhteys korkeimpaan henkeen, joka loppujen lopuksi on syy ihan kaikkeen.

Se, miten kuolemanjälkeisen elon aistiminen vaikuttaa olemiseen, tapahtuu niin sanotun todellisen tahdon kautta. Todellinen tahto on idea, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on yksi oikea tahto kulloisenakin hetkenä, tehokkain tapa käyttää energiaansa. Todellinen tahto tuli tunnetuksi Aleister Crowleyn opetuksissa. Theleman, Crowleyn uskonnon, periaatteisiin kuuluu todellisen tahdon elinikäisen etsinnän maksiimi. Theleman pyhimmässä opuksessa, liber AL:issa ei mainita sanallakaan todellista tahtoa, vain lausepari: ”Tee niinkuin tahdot on oleva koko laki. Rakkaus on laki, rakkaus alla tahdon.” Tahdon ja rakkauden kontemplointi kuitenkin tuottaa eettistä ja esteettistä kehitystä. Universumin tahdon ja oman tahtonsa harmonian ja synkronian löytyminen on askarruttanut mystikkoja kautta aikain. Crowleyn malli, jossa todellinen tahto on pääasia, on tehokas. Castanedalainen moitteettomuus näyttäytyy nyt todellisen tahdon kultivointina, maagin asettaessa kaikkeen tekemiseensä ylimmän prinsiippinsä.

Rajat ja gnosis

Kuoleman jälkeisen elämän vaikutus syntyy, kun maagi on tarpeeksi kypsä asettamaan tavoitteensa tietoisesti aina, kun ryhtyy toimeen. Kaikki tähtää hallittuun rajan ylitykseen. Tässä täytyisi onnistua energiaa säästämällä. Tietoisuus yleensä vaatii paljon aktiivista huomiota, toimintaa, jota rakentavat ja rajoittavat muun muassa rajakokemukset. Rajalla energian määrä kasvaa tai vähenee enemmän kuin pelkässä olemisessa. Rajat ovat eräänlaisia kokemuksellisia stimulantteja. Rajoilla voi kiinnittää oman energiansa korkeampiin asioihin. Jotta kuoleman rajasta selviäisi tietoisena ja valintoihin kykenevänä, on opittava hallitsemaan rajakokemuksia tämän elämän aikana. Rajakokemusta voi kutsua myös äärikokemukseksi. Siinä havaitsijan huomio kiinnittyy yhteen mielensisältöön erityisen vahvasti. Se herkistää aistit äärimmilleen ja on joskus vaikeasti hallittava. Tätä ilmiötä kaaosmaagit kutsuvat gnosikseksi. Se syntyy kun maagi on yhteydessä universumin perustaviin voimiin, jotka hän tuo esille toiminnassaan, kehossaan ja mielessään. Äärikokemuksia on suuria ja pieniä, niitä yhdistää se että ne käsittävät rajan ylityksen kahdessa mielessä. Ajallinen raja johtuu gnosiksessa koetusta ajallisesta ykseydestä. Aika ikään kuin pysähtyy ja ihminen siirtyy rajan yli ajasta ajattomuuteen. Paikkaan liittyvä raja taas ylittyy mielen virittyessä visionääriseen tilaan. Voidaan aistia toisia maailmoja ja luoda yhteyksiä sinne. Kuoleman jälkeen tuleva on vain toinen maailma. Tuon maailman tapahtumia on mahdollista tarkkailla tästä meidän materiaalisesta todellisuudesta käsin ja näin oppia kuolemanjälkeisestä elämästä. Kuin Väinämöinen ikään, on mahdollista sukeltaa tuonelaan ja havainnoida sen tapahtumia.

Harjoituksia

Esitän seuraavassa muutaman menetelmän rajojen hallintaan gnostisen meditaation avulla. Nämä ovat tahdon ja huomion kohdistamisen harjoituksia. Tahto ja huomio ovat universumin perustavia rakennuspalikoita ja ne ovat olemassa myös kuoleman jälkeen jos kuollut on elämänsä aikana harjoittanut niitä tietoisesti. Rajakokemukset elämän aikana, kun ne ovat hallittuja ja tietoisia, johtavat kuoleman jälkeiseen hallintaan ja tietoisuuteen. Yleensä ihmiset ovat tietoisia vain arjestaan, kun ovat hereillä. Kuoleman rajaan valmistautuessa voidaan harjoittaa tietoisena oloa myös elon aikaisissa raja- ja huipputiloissa. Nämä harjoitukset johtavat tietoisuuteen unessa, orgasmissa ja tahdonalaisessa toiminnassa.

1. Seksuaalimagia/orgasmin hallinta

Ranskalaiset kutsuvat orgasmia nimellä ”le petit mort” eli ”pieni kuolema”. Orgasmin hetkellä maailma pysähtyy ja tahto ilmenee puhtaimmassa muodossaan. Seksuaaliaktin ei tarvitse sisältää orgasmia ja länsimaissa tantraksi kutsutun meditatiivisen suuntauksen edustajat kehottavatkin miestä pidättäytymään orgasmista. Naisen tulisi saada seksuaalisessa tantrassa mahdollisimman useita orgasmeja. Rakastelua tulisi harrastaa paljon ja usein. Länsimaisen seksuaalimagian perinteessä miehinen orgasmi sen sijaan on tavoitteena. Seksuaalista energiaa toki kasvatetaan ennen orgasmia kaikin mahdollisin keinoin, sisältäen tantran orgastisen energian keräämisen metodin, eli orgasmin rajan tuntemisen ja vaalimisen ja sitä kautta nautinnon syvenemisen/energian kohoamisen. Orgasmin hetkellä keskitytään symboliin joka ilmenee mantrana, sinettinä, energiana tai mielikuvana. Nesteiden yhtyessä Graalin maljassa (vagina), syntyy elämän eliksiiri, jonka nauttiminen vie orgasmin aikana asetetun gnostisen symbolin koko kehoon vatsan kautta. Kehon nesteitä voi käyttää myös voitelemiseen (”anointment”), kuten vaikka halutessa hieroa tiettyä energiaa esineeseen tai olentoon.

Jos keskityt orgasmissa ei-mihinkään, eli maailman pysähtymiseen ja tyhjyyden kokemiseen, saavutat tilan, jossa sinusta tulee kuoleman ja elämän herra. Kuoleman ja elämän herra ei alistu, vaan astuu elämän näyttämölle ohjaajan ja näyttelijän roolissa. Hänen valinnoistaan ja vuorovaikutuksestaan maailman kanssa syntyy hallittu ja kaunis tarina. Kuoleman ja elämän herra tietää tarinan olevan vain tarinan ja sen, että kuolemassa lopulta katsotaan tarinan kokonaisuus. Eläessä tulee antaa kuoleman tyhjyyden olla aistittavissa. Toinen vaihtoehto on asettaa orgasmin hetkellä astraalinen tavoite, mielikuva, mantra tai sinetti, huomion kohteeksi. Näin voidaan saada luoduksi astraalinen virtaus jonka kanssa voi kommunikoida. Astraalinen energia manifestoituu alemmilla olemisen tasoilla silloin, kun maagi näin haluaa. Kolmas vaihtoehto on asettaa maallinen tavoite, jopa niinkin yksinkertainen kuin ”uusi auto”. Tätä toistellessaan orgasmin hetkellä, maagi ampuu maallisen toiveensa manifestoitumaan astraalin kautta materiassa. Maalliset tavoitteet ovat vaarallisia,  jos niihin ei liitetä tietoa siitä, kuinka ja minkä kautta energian tulisi manifestoitua. Esimerkiksi vaurauden toive saattaa toteutua perintönä rituaalin jälkeen kuolleelta läheiseltä, jos vaurauden lähdettä ei määritellä itse symbolissa.

Turvallisin tapa hyödyntää orgastista meditaatiota on keskittyä mahdollisimman abstrakteihin asioihin, joista saa tarvittavan tuen arkiseen olemiseensa. Tyhjyys, täydellisyys, energian kiertokulun aistiminen ja muut perustavat ideat ovat varsin toimivia keskittymisen kohteita. Näille on hyvä kehittää niitä vastaava mantra, voimasana tai symboli, johon keskitytään orgasmin hetkellä. Orgasmin hetkellä kuoleman ja elämän raja hälvenee ja jäljelle jää vain puhdas tahto, joka itsessään on vaikuttava kokemus. Tahdon ohjaaminen puhtaasta tahdosta kohti manifestaatiota ei ole välttämätöntä, mutta se on mahdollista. Kuoleman huipentumana olento yhtyy täydellisimmin puhtaaseen tahtoon ja identiteetin säilyminen tämän kokemuksen aikana vaatii harjoittelua. Orgastinen meditaatio on yksi tehokkaimmista keinoista valmistautua tuohon ykseyteen sulautumiseen.

2. Nukahtaminen/unennäkö

Unen ja valveen rajan hälventäminen tai oikeastaan tarkka aistiminen on yksi magian voimakkaimpia työkaluja. Ystäväni on kehittänyt harjoituksen, jolla tuota rajaa voidaan tutkia. Hän asettaa puhelimestaan torkkuherätyksen kymmenen minuutin välein tietyksi ajaksi ennen vaadittavaa herätystä. Hän aloitti puolesta tunnista torkkumista ja on nyttemmin siirtynyt useamman tunnin kestävään hereilläolon ja unen manipulointiin torkkuherätyksen avulla. Hän saavuttaa selkounitilan lähes joka aamu. Selkounessa nukkuja on tietoinen siitä, että nukkuu ja pystyy eri asteissa hallitsemaan unessa tapahtuvaa. Myös unipäiväkirjan pitämisen olen kuullut olevan hyödyllistä selkounitilojen saavuttamisessa. Itse en ole tätä kokeillut.

Oman teoriani mukaan selkounet ja valveunet ovat otollisia tiloja valmistautua kuoleman rajan yli siirryttäessä tapahtuvaan identiteetin katoamisen uhkaan. Itse olen saavuttanut selkounen monen vuoden tahdonalaisella harjoituksella, johon olen liittänyt nukahtaessa tapahtuvan identiteetin katoamisen estämisen. Tämä tapahtuu tarkkailemalla tietoisesti sitä liukumaa, joka esiintyy unen ja valveen välillä. Tiedostan ensin ajatuksen hajoamisen ja sisäisen dialogin muuttumisen fantastiseksi. Sitten tiedostan pienet syvemmän unen tilat, joissa esiintyy visuaalista mielikuvituksellisuutta. Pikkuhiljaa vaivun syvempään uneen ja pyrin tiedostamaan kaiken tapahtuvan kertaamalla ja analysoimalla unta. Kun tätä rajaa on tarpeeksi seurattu, tapahtuu selkouni itsestään.

Orgasmin rajan kanssa pelaaminen helpottaa nukahtamisen rajan aistimista. Nämä kaksi prosessia ovat samankaltaisia. Itse sanoisin, että ne ovat identtiset muuten, mutta tapahtuvat eri energiakeskuksissa, orgastinen raja alemmissa ja unennäön raja ylemmissä. Unennäköä edeltävä seksi vaikuttaa unennäön laatuun. On huomattava että seksuaaliakti saattaa joko tuoda tai viedä unennäköön tarvittavaa energiaa. Jos akti on keskittynyt ja puhdas, niin energia, joka ilmenee keskittymiskykynä, kasvaa. Jos akti tuntuu väärältä, epäkeskittyneeltä tai likaiselta, energia vähenee.

Chakraharjoitukset ja elämänpuun meditointi tuottavat hallitun energeettisen työn mahdollisuuden. Unen ja valveen integraatio tuottaa lukemattomat määrät kokemuksia ja keinoja, joilla manipuloida todellisuutta niin unessa kuin valveessa. Itse olen nykyään tietoinen unessa olostani vaihtelevasti. Yleensä aina tiedän nukkuvani. Joskus selkounet ovat niin voimakkaita, että pystyn itse päättämään paljonkin mitä unessa tapahtuu, joskus vain ajattelen hetkessä, että ”ai niin, tämähän on unta”. Joskus olen selvittänyt olenko unessa hyppäämällä ikkunasta ja katsoa lennänkö. Toistaiseksi olen aina ollut unessa. Kerran voimakkaassa selkounessa tein lesser banishing ritual of the pentagramin. Niin voimallisesti ja tarkasti en sitä ole koskaan hereillä tehnyt. Olen tehnyt kyseisen rituaalin satoja, jollen tuhansia kertoja hereillä ollessani ja tuo yksi unikokemus avasi rituaalin saloja enemmän kuin yksikään hereillä suoritettu. Myös arkitodellisuuden näkeminen unena on osa uni- ja valvemaailman integraatiota. Valveunet, mielikuvitus, tahdon puhdas aistiminen ja itsensä havaitseminen fantasiana ovat osa maagin arkea.

3. Intentio/tahdon ja huomion käyttö

Tärkeä työkalu maagin arsenaalissa on tahdonvoiman reitin tiedostaminen. Tähän voidaan käyttää apuna energiakeskusharjoitteita, kuten elämänpuuta tai chakroja. Tahto manifestoituu eri tasoilla erilaisena. Se säteilee korkeimmista keskuksista mataliin ja takaisin matalista korkeimpiin. Elämänpuuharjoituksessa se voi käyttää eri reittejä, chakraharjoituksissa keskitytään vain elämänpuun keskimmäiseen pilariin. Tahto sanana minulle tarkoittaa puhdasta energiaa, jolla ei ole suuntaa. Tahdon suuntaamista kutsun intentioksi eli aikeeksi. Intentiota voidaan myös analysoida kolmen alkemistisen elementin, rikin, elohopean ja suolan kautta. Nämä ovat kaikissa prosesseissa ilmeneviä merkkipaaluja. Rikki on teon alkuvoima, nuotiota sytyttäessä tulitikun raapaisu. Elohopea on prosessin kulku, palaminen. Suola on se, mitä jää jäljelle, eli tuhka.

Intention asettamista voi harjoittaa tietoisesti liittämällä prosessin eri vaiheisiin eri voimasanoja, lukuja tai muita symboleja, ja katsomalla miten nämä vaikuttavat manifestoituvaan. Esimerkiksi teetä keittäessä voi tiedostaa ensin teen hankkimisen, veden laskemisen, hellan sytyttämisen, kiehumisen odottelun, veden kaadon, maustamisen, teen juonnin ja lopulta tiskaamisen tarkemmin, jos näihin liittää elementaalisia attribuutteja. Kolmen alkemistisen elementin lisäksi voi mietiskellä neljää klassista elementtiä. Tuli, vesi, ilma ja maa ilmenevät selkeinä eri rooleissa teen valmistuksen eri vaiheissa. Tuli on hellan lämpö, vesi on keitettävä vesi, ilma on teestä kohoava höyry ja maa on teenporot. Muitakin asetelmia voi miettiä. On voimallista havaita miten elementit reagoivat keskenään synnyttäen lopulta valmiin teen.

Veden laskemista ennen voi esimerkiksi liittää kehonsa nesteet prosessiin virtsaamalla vessassa ennen veden laskua tai uhraamalla verta teehen. Voi myös ajatella, että ihminen on vain osa veden kiertokulkua niin kuin pilvet ja meri. Tuli ohjaa veden kiertoa, se laittaa veden liikkumaan ja muuttumaan jäästä vedeksi ja vedestä höyryksi luonnossa. Vesi taas voi sammuttaa tulen. Koska teelehdet edustavat maata, on hyvä valita tee, jota kutsutaan osuvalla nimellä, kuten ”ceylon tee” eli ”se ilon tee” tai ”mate” eli ”maa-tee”. Sanat ja niiden tulkinta kuuluvat elementtiin ilma ja kytkevät ajatuksen tekoihin eli maa-elementtiin. Tulen sytyttämiseen voi kytkeä hellan kytkimellä luvun, esimerkiksi valitsemalla luvun 6 kolme kertaa, näin liittäen tulen kaiken tulen lähteeseen, aurinkoon. Ilma liittyy vapautuvaan höyryyn ja teen tuoksuun. Ilman avulla tee muuttaa huoneen ilmapiiriä. Kaikki sanat ja symbolit, joita teen valmistuksen aikana on käytetty, vapautuvat höyryn mukana ilmapiiriin ja juotaessa teetä, ihmisen kehon kautta tietoisuuteen.

Tulen katsotaan edustavan tahtoa ja intuitiota, veden tunteita ja unimaailmaa, ilman ajatusta ja järkeä, maan vuorovaikutusta itsen ja toisen välillä sekä kehon tuntemuksia ja kehon kuvaa. On yleensä edullista saada mahdollisimman voimakkaat symbolit liitettyä prosessiin. Mitä voimakkaammat symbolit, sitä tietoisemmaksi tulee manifestoituvasta prosessista. Kannattaa käyttää kaikkea, katkaisijoita, askeleita, hyräilyä, huutoa, taputuksia, mitä vaan mikä toimii. Näe kuinka tahto, perusenergia, muuttuu intentioksi ja intentio muuttuu elämäksi materiassa. Tätä harjoitellessa saa työkalut koko elämän tietoiseksi tekemiseen, ja lopulta kuoleman rajaa ylitettäessä voi valita haluaako säilyttää identiteettinsä, koska identiteetti on itse symbolein rakennettu, eikä esimerkiksi sosiaalisten pelkojen ohjaama.

Elämä ja kuolema ovat vain manifestoituvan energian leikkiä kehossa ja kosmoksessa. Tärkein saavutus, minkä maagi voi tavoittaa, on tietoisuus omista psyykkisistä prosesseistaan. Näitä tehdään tietoiseksi erilaisilla tahto-, mielikuva- ja kehoharjoitteilla. Hengitys ja sydämenlyönnit ovat lopulta se, mihin tarvitsee keskittyä. Kaikki muu saa muotonsa intentioista ja näiden tahdonalaiseksi tekeminen on kiinni omasta harjoituksesta. Tee siis: harjoita, kehitä voimasanoja, mantroja ja symboleita, ja tuo ne elämään tässä elämän ja kuoleman rituaalissa.

marras 012016
 

Kirja-arvio: M.A. Meretvuo – Seksin ja uskonnon vaiettu historia, Salakirjat, 2016, 278 s.
Julkaistu aiemmin: Vox Paganorum 2/2016

seks

Marko Meretvuon teos seksin ja uskonnon salatummista yhteyksistä antaa laajan kuvan länsimaisesta uskonnollisuudesta monine puolineen. Kyse ei ole vain esoteerisen ja okkulttisen perinteen seksimaagisista kokeiluista, vaan erikoisemmatkin kristilliset lahkot tulee käytyä läpi ajallisesti hyvinkin laajassa teoksessa. Seksuaalisuus on monella tapaa joko ihannoitu tai kielletty asia riippuen tulkitsijastaan. Sitä on pyritty hallitsemaan ja toteuttamaan äärimmäisillä tavoilla, mutta mistä löytyisi tasapainoisin tulkinta seksuaalisuudesta uskonnollisuuden välineenä? Milloin viimeksi masturboit jumaluuksien nimeen tai harkitsit seksikultin perustamista uskonnollisuutesi käytännöntoteuttamista tukeaksesi? Tästä teoksesta ei ehkä löydy ohjeita, kuinka kulttisi saa seuraajia, mutta vähintään voi opiskella saadakseen ideoita tai lukea siitä, mitä muut jo ovat keksineet, jotta välttää pahimmat ns. kliseet. Kirja pistää myös pohtimaan henkilökohtaisella tasolla suhdetta seksuaalisuuteen.

Meretvuo ei ole akateeminen tutkija ja harrastelijuuden nähnee selkeiten ensimmäisten lukujen uskonnon ja seksuaalisuuden määritelmissä. Erityisesti uskonnontutkijan silmään pistää Crowleyyn viittaaminen puhuttaessa suurten uskonnollisten liikkeiden perustajahahmojen jumalkokemuksista ja niiden yhtäläisyyksistä. Myös erinäiset muotoilut, kuten ”on helppo huomata tänäkin päivänä olevan kolmenlaisia ihmisiä” saavat tämän lukijan niskakarvat pystyyn, mutta kun nämä pystyy populaarille tietokirjalle ja ensimmäisille luvuille antamaan anteeksi, niin päästäänkin pian vauhtiin. Kun Meretvuo kuvaa eroottis-uskonnollisia ilmiöitä kautta aikain ja erityisesti päästäessä henkilökuvauksiin kirjan toisessa osassa otsikolla ”Pyhiä vai pahoja?”, on kirjaa vaikea laskea käsistään. Herkulliset kuvaukset erilaisista vaikutteista alkukristillisyyden ympärillä ja idän perinteiden ujuttautumisesta länteen saavat välillä naureskelemaan ja toisaalta myös punastelemaan: ihmisen mielikuvitus on kyllä rajaton, kun seksuaalisuudesta on kyse!

”Swedenborg myös itse harjoitteli tantrisilta joogeilta peräisin olevaa tekniikkaa, jossa penistä ohjaavia lihaksia käyttämällä pyritään paitsi pidättymään ejakulaatiosta, myös vetämään nesteitä sisäänpäin. Tiibetissä vierailleiden länsimaisten tiedetään tuohon aikaan kertoneen tarinoita vuonna 1680 kuolleesta viidennestä Dalai Lamasta, jonka lukuisia naissuhteita oli aikoinaan kummasteltu. Dalai Lama oli havainnollistanut kykyjään virtsaamalla alas korkealta parvekkeelta, ja kun virta oli saavuttanut monien portaiden jälkeen palatsin lattian, oli se yllättäen alkanut nousta ylöspäin ja imeytynyt takaisin hengenmiehen siittimeen.”

Siemennesteen rooli onkin melko laajalle levinnyt, mutta Meretvuo muistaa usein mainita myös naisten kiihottumisesta syntyvien aineiden käytön sperman rinnalla täydellisen jumalyhteyden saavuttamisessa. Monet naiset ovatkin toimineet erilaisten seksuaalisuuden kanssa keskeisesti työskennelleiden liikkeiden johtajahahmoina myös aikana, jolloin naisen seksuaalisista haluista puhuminen on muissa piireissä ollut täysi mahdottomuus. Nainen seksikultin johdossa on ollut vielä suurempi skandaali kuin sperman ja naisten kanssa läträävät hengenmiehet, mutta suuri osa liikkeistä myöntää silti naisen seksuaalisen läsnäolon tarpeellisuuden, jos ei nyt kohottaisikaan häntä korkeimmalle pallille (pun intended). Tämä ei aina myöskään tarkoita naisen täydellistä alistumista miehelle, vaan eritteiden, ruumiiden ja arkkityyppisten sukupuolien yhtyminen koettiin tarpeelliseksi täydellisen jumalyhteyden syntymiselle. Myös homoseksiä on käytetty uskonnollisuuden toteuttamiseen – niin Jeesuksen kylkihaavan kuin Crowleyn tapaan erilaisten kieltojen rikkomisen yhteydessä. Melko usein nähdään kuitenkin tarpeelliseksi tuo ”naisen” ja ”miehen” yhtyminen ja nykylukija jää pohtimaan sitä, minkälaisia sovellutuksia tästä voisi luoda ottamalla huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaiset tasot, eikä pelkästään perinteistä kahtiajakoa noudattaen. Onko joku jo kenties kirjoittanutkin queer-magiasta?

Mitä tulee moninaiseen seksuaaliseen paheksuntaan, jota teoksessa ahkerasti kuvataan ulkopuolisesta yhteiskunnasta tulevaksi ilmiöksi, ei tässä sorruta moralisointiin. Useasti teos ottaa jopa kantaa seksuaalisuuden moninaisuuden puolesta: homoseksuaalisuus ja polyamoria ovat luonnollisia ilmiöitä ja ne ovat luonteva osa myös tätä teosta ilman, että vain saarnattaisiin suvaitsevaisuuden puolesta. Teos on kirjoitettu todella lukijaystävällisesti ja toivoisikin myös konservatiivisemman ihmisen tarttuvan siihen oppiakseen jotain historiasta ja ilmiöistä maailmassa. Näistä ilmiöistä voi toki olla montaa mieltä, mutta näkisin tämän pehmeänä laskuna kohti erilaisten ilmiöiden ymmärrystä, vaikkei hyväksymään kykenisikään. Toki härskeimmistä asioista on vaikea puhua ilman sensaation käryä: näissä piireissä liikkuu paljon todella erikoisia tapauksia. Kaiken kaikkiaan Meretvuo onnistuu luomaan hyvin luettavan ja sujuvan kokonaisuuden vaietusta aiheesta, jonka soisi ihmisten käsittelevän, jotta kenties voisimme länsimaisessakin kontekstissa päästä yli pelkästään kaupallisesta seksikäsityksestä ja hyväksyä se osaksi todellisuuttamme, jollainen se jo monella tapaa on. Tässä mielessä olen kirjoittajan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä.

”[I]hmisen lähestyessä rationaalisen järkiminän taustalla olevaa itseyttä, hän kohtaa väistämättä omat seksuaaliset viettinsä ja vaistonsa. Tämän itseyden lähestyminen on ennen kaikkea uskonnollinen kokemus.”

loka 262016
 

Entisaikojen suomalaisille kansanusko ei ollut vain joukko uskomuksia vaan kokonainen tapa hahmottaa maailmaa. Tietäjät, maahiset, tontut ja kotonakulkijat olivat luonnollinen osa elämää. Kansanusko on kulkenut perimätietona arjessa, pyhissä rituaaleissa, mielikuvissa ja uskomuksissa aina tähän päivään asti.

9789524954051Suomalaisen kansanuskon sanakirja luo kattavan kokonaiskuvan muinaisten suomalaisten maailmasta ja sen lainalaisuuksista: pyhistä eläimistä, jumalolennoista ja paikoista sekä magiasta ja arjen uskomuksista. Se näyttää, kuinka pyhyys oli läsnä kaikkialla, miten luonto ymmärrettiin kumppanina ja kuinka kristinusko ja pakanuus kietoutuivat yhteen kansanomaisessa ajattelussa.

Teos esittelee kosmologian ja ihmiskäsityksen suuria linjoja niin, että kansanuskon mosaiikkimaisuus ja kaleidoskooppimaisuus tulevat samalla näkyviin. Asiat on esitelty kansanuskon näkökulmasta ja ruohonjuuritasolle vietyinä; kansan on pitkälti annettu puhua omalla suullaan.

Teoksen yli 300 hakusanaa Aallottaresta zombiin ja öylättiin sisältävät myös tärkeimmät kalevalaiset nimet, paikat ja runoaihelmat. Suomalaisen perinteen ohella esitellään perusasiat saamelaisesta kansanuskosta.

Rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä haurastuivat

”Kosmoksen rakenteiden hetkellisesti murtuessa myös rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä haurastuivat. Suomessakin marraskuussa martaat eli vainajien henget kulkivat kodeissa. Vainajien vierailuilla oli mielekäs merkitys: näiden tuli toisaalta saada oikeudenmukainen osansa vuoden tuotosta ja toisaalta päästä säännöllisesti tarkastamaan, kuinka taloissa on eletty ja esivanhempien perinteitä noudatettu.”

”Vanhakantaisen perinteen mukaan lintukodossa asui kääpiöitä. Muuthan eivät olisi taivaan ja maan rajaan mahtuneetkaan siellä, missä kovera taivas kaareutuu maahan kiinni. Ainoan särön lintukodon kääpiöasukkaiden auvoisaan tilaan toi jatkuva kahinointi kurkien kanssa.”

”Lemmenkylpyjä tehtiin pääasiassa naimattomaksi jääneille naisille, sillä naisille naimisiin ’pääseminen’ oli usein ainoa keino päästä kiinni sosiaalisesti hyväksyttyyn asemaan. Jos tytölle ei näyttänyt ilmaantuvan kosijaa, oli usein syytä epäillä myös inhimillistä pahantahtoisuutta onnettomuuden taustalla.”

”Metsänpeitto on vaarallinen tila, johon ihminen tai eläin saattoi joutua esimerkiksi metsänhaltijan jälkiä seuratessaan ja eksyessään metsään. Tällöin ihminen menetti kommunikaatioyhteyden tämänpuoleiseen, huudot eivät kuuluneet puolin tai toisin eivätkä kanssaihmiset voineet nähdä kadonnutta.”

Kirjoittajat

Risto Pulkkinen on uskontotieteessä väitellyt teologian tohtori sekä uskontotieteen ja pohjoisen etnografian dosentti. Hänen erityisalansa on pohjoinen, erityisesti suomalainen ja saamelainen kansanusko.

Stina Lindfors on peruskoulunopettaja ja kansanperinteeseen perehtynyt, uskontotieteestä valmistunut filosofian maisteri.

Tervetuloa Helsingin kirjamessuille seuraamaan kirjaan liittyvää keskustelua

Perjantaina 28.10.2016 klo 13.00–13.30, Kirjakahvila

Tilaa kirja Tajunta-kaupasta.

syys 022016
 

Teetätimme muutaman kappaleen omaan kuvitukseemme pohjautuvaa ouija-hiirimattoa. Sitä on nyt tilattavissa verkkokaupastamme. Hiirimatto on luonnollisesti tarkoitettu enemmän koristamaan tietokonepöytää kuin vakavahenkiseen henkikommunikaatioon, mutta se ei estä maton käyttämistä myös kommunikaatiovälineenä. Tosin skandinaavisten merkkien puute voi marginaalisesti hankaloittaa yhteydenpitoa.

IMG_9975

Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä myös suomenkielinen henkilauta on tulossa. Siinä ei ole kyse hiirimatosta, vaan henkikommunikaatiokäyttöön tarkoitetusta, isommasta julisteesta. Tästä on pari painotestiä jo tehty, niitä voi käydä Aavetaajuuden putiikilla ihmettelemässä, ja varsinainen myyntierä on tarkoitus tilata lähitulevaisuudessa.

Lisäys: Suomenkielinen henkilauta on nyt tilattavissa.

Ouija-lauta suomeksi

marras 042015
 

Martinismi on yksi vähemmän tunnetuista esoterian suuntauksista Suomessa. Käsitteenä se on syntynyt 1800-luvun lopulla mutta juontaa ideologisesti juurensa 1700-luvun Ranskaan Martinez de Pasqually ja Louis-Claude de Saint-Martin -nimisiin miehiin. Opillisesti martinismi voidaan kiteyttää raamatulliseen teoriaan ensimmäisen ihmisen lankeemuksesta sekä jälleenyhdentymiseksi kutsuttavasta paluuprosessista takaisin jumalyhteyteen. Nykyisin martinismi yhdistetään ennen kaikkea kristilliseen mystiikkaan ja esoteeriseen kristillisyyteen, mutta tutkittaessa perinteen historiaa se osoittautuu paljon näitä käsitteitä moniulotteisemmaksi. Lisäksi martinismin ja ns. gnostilaisten kirkkokuntien välillä on ollut 1800-luvulta alkaen mielenkiintoisia henkilöyhteyksiä, joita ei voida jättää huomioimatta arvioitaessa martinismin asemaa länsimaisen esoterian historiassa.

Martinez de Pasqually syntyi vuonna 1727 Grenoblen kaupungissa Ranskassa. Hän oli 28-vuotiaasta asti aktiivisesti mukana Ranskan vapaamuurariliikkeessä ja perusti vuonna 1765 oman Ordre des Chevelier Maçons Élus Cohen de L’Univers –nimisen ryhmän. Sanojen Élus Cohen voidaan kääntää tarkoittavan ”valittuja pappeja”. Alemmilla tasoilla tämä ryhmä toimi puhtaasti vapaamuurarillisessa viitekehyksessä, mutta ylimmillä Reaux-Croix –asteilla jäsenille opetettiin salaista teurgista magiaa yhteyden saamiseksi fyysisen maailman takana vaikuttaviin voimiin. Pasquallyn mukaan enkeleiksi kutsuttavat jumalalliset olennot olivat ainoa yhteys langenneen ihmisen ja korkeimman Jumalan välillä. Kirjassaan Treatise on the Reintegration of Beings Pasqually esitti ensimmäisen kerran näkemyksiään Eedenin puutarhasta ja Kristuksesta parantajana, jonka avulla eheytyminen takaisin paratiisilliseen alkutilaan voitaisiin saavuttaa. Vuonna 1772 Pasqually muutti Haitille, jossa hänen arvellaan jatkaneen ryhmän toimintaa integroiden siihen vaikutteita paikallisesta voodoosta. Pasquallyn salaseuran on väitetty olleen vuonna 1791 järjestetyn suuren Bois Caïman –voodooseremonian taustalla. Seremoniassa kaikki paikalla olleet vannoivat taistelevansa Haitin vapauden puolesta. Tästä tapahtumasta alkanut vallankumous johti alueen itsenäistymiseen vuonna 1804.

Louis-Claude-de-Saint-Martin

Lous-Claude de Saint-Martin

Vuonna 1743 syntynyt Lous-Claude de Saint-Martin oli liittynyt valittuihin pappeihin vuonna 1768. Hän eteni nopeasti järjestön ylimmille asteille ja lisäksi hänestä tuli Pasquallyn henkilökohtainen sihteeri. Saint-Martin ei ollut kuitenkaan tyytyväinen järjestön monimutkaisiin teurgisiin rituaaleihin vaan piti sisäistä kontemplaatiota turvallisempana tienä tavoitellun päämäärän saavuttamiseen. Lopulta hän erosi Élus Cohen -ryhmästä ja alkoi kehittää ”sydämen tieksi” kutsumaansa suuntausta. Kuuluisaksi tulleen lainauksen mukaan hänen filosofiansa tarkoituksena on ”päästä sisään jumalallisen sydämeen ja saamaan jumalallinen sisään omaan sydämeensä”. 1600-luvun alussa vaikuttaneen saksalaismystikko Jakob Böhmen näkemykset hengellisestä reintegraatiosta ja jumaluuden naispuoleisesta olemuksesta olivat Pasquallyn lisäksi merkittävänä vaikuttajana Saint-Martinin kirjoissa. Saint-Martin kutsuikin Böhmeä toiseksi mestarikseen. Pseudonyymillä ”Tuntematon filosofi” kirjoitetut kirjat muodostavat nykyisin martinismiksi kutsuttavan oppisuunnan perustan. Saint-Martinin aikana tämä nimitys ei ollut käytössä, eikä hän tiettävästi muodostanut ympärilleen organisoitunutta ryhmää tai järjestöä.

Myöhemmin martinismin lähes kadottua 1800-luvun aikana uusgnostilaiset kirkkokunnat tekivät tulemistaan Ranskassa. Yhtenä merkittävänä henkilönä tässä liikkeessä oli Jules-Benoît Stanislas Doinel du Val-Michel, joka tunnetaan yleisemmin nimellä Jules Doinel. Vuonna 1842 syntynyt Doinel keräsi haltuunsa Ranskassa 1100-1300 -luvuilla vaikuttaneisiin kataareihin liittyviä asiakirjoja sekä valentilonaiseen gnostilaisuuteen liittyviä tekstejä. Vuosien 1888-1889 aikana Doinel koki useita uskonnollisia kokemuksia, joiden jälkeen hän päätti aloittaa gnostilaisuuden palauttamisen kristinuskoon. Tätä tarkoitusta varten hän perusti Pariisissa vuonna 1890 Église Gnostique –kirkon toimien itse kirkon patriarkkana. Tau Valentinus II -nimen ottaneen Doinelin näkemystä varhaiskristillisen ajan gnostilaisuuden ja keskiajan kataareiden yhteydestä voidaan pitää validina, sillä historiantutkimuksen valossa yhteydet näiden liikkeiden välillä näyttävät hyvin todennäköisiltä. Ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen aikana, katolisen kirkon dogmatisoituessa, gnostilaista kristillisyyttä edustaneet ryhmät joutuivat vainojen kohteeksi. Osa näiden liikkeiden kannattajista siirtyi Lähi-idän alueelta Balkanin niemimaalle, muodostaen bogomiileiksi kutsutun uskonliikkeen. Kataarit olivat suora jatkumo Pohjois-Italiaan ja Ranskaan siirtyneistä bogomiileista. Doinelin kirkon liturgia perustui rekonstrukturoituihin versioihin kataareiden rituaaleista ja näkyvimpänä erona valtakirkkoihin oli se, että gnostilaisten ja kataareiden tapaan kirkollisia virkoja hoitivat sekä miehet että naiset. Kirkon hallinnosta vastasi mies- ja naispuolisen piispan muodostama pari ja papisto koostui vastakkaista sukupuolta olevista diakonipareista. Kriittisenä huomiona voidaan esittää Doinelin näkemysten gnostilaisuudesta olleen puutteellisia, sillä suuri osa aihetta käsittelevästä lähdeaineistosta löydettiin Nag Hammadista vuonna 1945. Lisäksi 1800-luvulla tunnettu gnostilainen teksti Pistis Sofia käännettiin ranskaksi vasta vuonna 1895, minkä jälkeen Doinelin seuraaja Louis-Sophrone Fugairon täsmensi kirkon gnostilaista ideologiaa katekismuksessaan vuonna 1899.

Papus

Papus

Perustettuaan kirkkonsa Doinel vihki useita henkilöitä sen piispoiksi, eräänä näistä kirjailijanimellä ”Papus” tunnettu ranskalainen Gérard Encausse. Encausse oli nuoresta asti perehtynyt kabbalaan, alkemiaan ja seremonialliseen magiaan mm. Eliphas Levi -nimisen okkultistin kirjoitusten kautta. Encausse liittyi Teosofiseen seuraan heti sen perustamisen jälkeen mutta erosi pian kyllästyttyään seuran itämaisten näkemysten painottamiseen. Vuonna 1888 Encausse oli perustanut oman kabbalaan pohjautuvan ruusuristijärjestön. Hän oli jäsenenä useissa esoteerisissa ja vapaamuurarillisissa järjestöissä, mm. Hermetic Order of the Golden Dawnissa, mutta keskittyi erityisesti henkiin herättämänsä martinistijärjestön toimintaan. Vuonna 1891 Encausse kertoi saaneensa haltuunsa Martinez Pasquallyn alkuperäiset dokumentit 1700-luvulta ja saaneensa valtuuden riitin uudelleen käynnistämiseen ystävältään Henri Vicomte de Laagelta. De Laagelle valtuus oli siirtynyt hänen isoisältään, jonka martinismin perustaja Louis-Claude de Saint-Martin oli itse vihkinyt traditioon. Kuten todettua, Saint-Martinin teoriat sisältävät paljon vaikutteita 1600-luvun saksalaismystikolta Jakob Böhmeltä, esimerkiksi näkemyksen jumaluuden feminiinisestä olemuksesta, ”taivaallisesta Sofiasta” ja mystikon pyhästä avioliitosta tämän kanssa. Tämän eroottishengellisen vivahteen voidaan katsoa olevan jopa raison d’être sekä martinismin että ranskalaisen uusgnostilaisuuden taustalla, joten ei ole ihme, että nämä kaksi liikettä ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa.

Tärkeä linkki Encaussen martinistiperinteen ja Jules Doinelin Gnostilaisen kirkon  jatkumossa oli saksalainen vuonna 1855 syntynyt Theodor Reuss. Reuss oli korkea-arvoinen vapaamuurari Swedenborgilaisessa riitissä, Skottilaisessa riitissä ja Memphiksen ja Misraimin riitissä. Hän oli lisäksi jäsenenä useissa esoteerisissa liikkeissä kuten Socieatas Rosicrucianassa. Reuss ja Encausse tutustuivat 1900-luvun alussa vaihtaen hallussaan olleita patentteja: Encausse nimitti Reussin martinistijärjestön Saksan osaston tarkastajaksi, ja vastaavasti Reuss teki Encaussesta perustamansa Ordo Templi Orientisin kymmenennen asteen jäsenen. Reuss oli perustanut O.T.O:n 1900-luvun alussa vapaamuurariuden ylempiä astejärjestelmiä kokoavaksi järjestelmäksi yhdessä Carl Kellnerin, Franz Hartmannin ja Henry Kleinin kanssa. Reussin mukaan O.T.O. piti hallussaan paitsi esoterian ja vapaamuurariuden, myös kaiken todellisen uskonnollisuuden salaisuutta. l’Église Catholique Gnostique sai alkunsa Doinelin kuoleman jälkeen vuonna 1907 Eugéne Vintrasin perustaman Carmelin Kirkon ja Bernard-Raymond Fabré-Palapratin Alkukristillisen Johanniittakirkon liittyessä l’Église Gnostiqueen. Seuraavana vuonna kirkko muutti kuitenkin nimensä l’Église Gnostique Universelleksi eli Yleiseksi Gnostilaiseksi kirkoksi. Ennen tätä Ranskan O.T.O:n johdossa toiminut Encausse antoi yhdessä muiden Gnostilaisen kirkon piispojen kanssa Reussille vihkimyksen kirkon piispaksi. Kirkon muututtua Yleiseksi Gnostilaiseksi Kirkoksi jäi aiemman Gnostilais-katolisen kirkon auktoriteetti Reussille, joka tämän jälkeen liitti sen osaksi Ordo Templi Orientisia. Vuonna 1911 Encausse julisti Yleisen Gnostilaisen Kirkon Martinistijärjestön viralliseksi kirkoksi. Näiden kirkkojen päätehtävä oli tehdä eukaristian sakramenttiin osallistuminen mahdolliseksi roomalaiskatoliseen kirkkoon kuulumattomille, samaan tapaan kuin Vapaa katolinen kirkko toimii suhteessa Teosofiseen seuraan. Yksi O.T.O:n korkean asteen Reussilta saaneista henkilöistä oli haitilainen Lucien-Francois Jean-Maine. Hän oli saapunut Ranskaan vuonna 1899 saamaan piispanvihkimyksen Gnostilaiseen kirkkoon saatuaan sitä ennen isältään Pasquallyn teurgisen perinteen sisältäneen haitilaisen voodoon korkeimmat vihkimykset. Myöhemmin 1920-luvulla Jean-Maine perusti oman gnostilaisen kirkon nimeltä Ecclesia Gnostica Spiritualis ja irrottautui O.T.O.:sta perustaen Haitille Ordo Templi Orientis Antiqua -järjestön. Jean-Mainen perinteen jatkajana pidetään nykyään Michael Bertiauxia.

1900-luvun esoterian keskeisimmäksi vaikuttajaksi tullut Aleister Crowley oli syntynyt Warwickshiressa Englannissa  vuonna 1875. Crowley oli jo nuorena liittynyt Golden Dawn -järjestöön, johon myös Encausse kuului. Vuonna 1912 Crowley tapasi Reussin, joka tämän jälkeen teki hänestä Ordo Templi Orientisin englanninkielisen kielialueen johtajan. Vuonna 1913 Crowley kirjoitti uusiksi Gnostilais-katolisen kirkon messun tutustuttuaan Moskovassa ortodoksikirkon liturgiaan. Samalla kirkosta alettiin käyttää yleisesti latinankielistä nimeä Ecclesia Gnostica Catholica. Myöhemmin Reussin kuoltua Crowley nousi O.T.O:n johtoon mutta oli jo sitä ennen kirjoittanut järjestön vihkimyskaavat uusiksi perustamansa thelema-opin mukaisiksi. Thelema oli saanut alkunsa, kun Crowley oli vuonna 1904 vastaanottanut Kairossa Lain Kirjaksi kutsuttavan kirjoituksen. Lain Kirjan oli tarkoitus aloittaa uusi aikakausi inhimillisessä ajattelussa, kulttuurissa ja uskonnossa uskontojen “keskeisen salaisuuden” ollessa tietenkin muuttumaton. Opin keskiössä on työskentely yksilön todellisen tahdon ja identiteetin löytämiseksi. Kaikkea tällaista työskentelyä kutsutaan thelemassa magiaksi, elämisen taidoksi, kun taas toisten tahtoon puuttuminen nähdään mustana magiana. Kuten Jules Doinel aikoinaan myös Crowley piti tärkeänä, että järjestö oli avoin sekä miehille että naisille. Papittaren rooli onkin oleellinen EGC:n Gnostisessa messussa. Yhteydet ruusuristiläisyyden ja martinismin sekä toisaalta O.T.O:n ja EGC:n välillä jatkuvat edelleen tänäkin päivänä. Vuonna 1921 Reuss oli antanut O.T.O:n seitsemännen asteen kunniajäsenyyden Muinaisen ja Mystisen Ruusuristiveljeskunnan A.M.O.R.C:n perustajalle Harvey Spencer Lewisille. Perinteinen Martinistiveljeskunta on nykyisin osa A.M.O.R.C:n organisaatiota, EGC:n toimiessa Ordo Templi Orientisin liturgisena haarana.

syys 112015
 

Valonkantajat (Perttu Häkkinen & Vesa Iitti, 401s.)

valonkantajatValonkantajat, alaotsikolla Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä on varsin välähdyksenomainen tiivistelmä erikoislaatuisten asioiden harrastajista maassamme. Se keskittyy nimenomaan esoteriikan ja okkultin pariin, vaikka esim. pakanauskonnotkin mainitaan lopuksi. Kirja käy läpi salatieteiden harjoittajia nimeltä ja toisaalta erilaisia ilmiöitä teemoittain ja läpi aikain. Monet liikkeet ja ilmiöt ovat olleet hyvin persoonasidonnaisia, joten suurten henkilöiden kuvaaminen tuntuu perustellulta. Ervast, Siitoin, Kotkavuori: nimet ovat tuttuja, mutta tarkempi tutustuminen kyseisten herrojen aatteisiin on itselläni jäänyt vähemmälle. Tämä teos tuli siis tarpeeseen. Tokikaan kaikki salatieteet eivät perustu vain herrainvallalle: Aino Kassinen edustaa valtionnäkijänä naissukupuolta, mutta muuten nämä suuret hahmot ovat lähinnä miehiä. Naisvapaamuurarit ja joitain yksittäisiä tekijöitä mainitaan, mutta otsikoissa ja hakemistossa naiset kyllä loistavat vähäisyydellään tai jopa poissaolollaan. Esimerkiksi Luukkanen-Kilde ja Helvi Krohn mainitaan melko ohimennen, vaikka käsittääkseni näistäkin hahmoista olisi voinut tarinoida pidempäänkin. Jossain vaiheessa toki rajaus tulee tehdä, mutta tästä päästäänkin sitten heti ensimmäiseen toiveeseen: seuraavassa osassa voisi esitellä suomalaisia naissalatieteilijöitä. Kuka ottaa haasteen vastaan?

Teos kuvaa hurttihuumorin säestyksellä muun muassa teosofiaa, vapaamuurariutta, Tattarisuon murhamysteerin mystisiä puolia, Siitoimen natsisikailua ja erilaisia Saatanan kätyreitä suomalaisessa kontekstissa. Reima Saarinen taitaa olla ainoa täysin uusi nimi minulle. Kyseessä on turkulainen seksuaalimaagikko, joka kehuskeli muun muassa vapaamuurarivihkimyksellään ja 12 000:n jäsenen olemattomalla Farfalla-järjestöllään samalla, kun vaikutti vaivihkaa marginaali- ja popkulttuuriin muun muassa Mana Mana -bändin laulajan kautta. Saarinen kirjoitti proseminaarityönsä Turun uskontotieteessä Kabbalasta ja käytti vaikutteinaan muun muassa Crowleytä. Reima on kiteyttänyt filosofiaansa näin: ”Epäilkää kaikkea. Epäilkää epäilyä. Koputtakaa, niin teille avataan, ja ellei avata, potkaiskaa ovi sisään”. Tällainen heitto saa allekirjoittajankaltaisen diskordiaanin epäilemään, että Reimalla olisi kenties saattanut olla Crowleyn lisäksi vaikuttiminaan myös eristisiä värähtelyitä, mutta niistä ei tämä teos mainitse mitään, joten asia jäänee spekulaatioksi.

”Seuraava teksti on taidetta, se ei ole vain maaginen, mystinen, verbaalinen, horisontaalinen/vertikaalinen, kabbalistinen, jne. mestariteos. Alkajaisiksi minun on tehtävä ainakin yksi asia selväksi: Liljat ovat minulle vain liloja, eli niin kutsutut ihmiset eivät ole suosikkejani. On vain yksi rotu joka on yhtä kuninkaallinen kuin omani, kissat. Suuret kissat, pienet kissat, siniset ja purppurat, kirkkaat, myös kollit.”

Tattarisuon tapauksesta lukiessa nousee väkisinkin mieleen noituus- ja saatananpalvontakohut 90-luvulla. Toki tapausten ja ilmiöiden välillä on melkein 100 vuotta, mutta jos aiemmin noidat ynnä muut maagikot ovat nimenomaan kaivaneet ruumiita haudoistaan ja silponeet niitä, kuulleet ääniä ja etsineet kultaa suon silmäkkeestä, niin onko ihmekään, jos nykyaikanakin noidaksi itseään tituleeraava saa vinoja katseita osakseen? Nykyihminen tietää noita-käsitteen lähinnä satukirjoista, mutta vanhemmalla polvella noita-sanaan yhdistynee lähinnä sekopäiset mystikkoerakot ja saatanalliset teinit. Tuohon soppaan on sitten melkoisen haaste lähteä väittämään itseään täysipäiseksi ja ns. normaaliksi. Normaaliuden teema on hyvin kantava pakanahaastatteluissa mediassa: aina jaksetaan mainita, jos ihminen on ”normaali työssäkäyvä nainen/mies”.

Satanismin ja saatananpalvonnan monet tulkinnat ovat puolestaan ainakin tämän teoksen perusteella usein liittyneet natseiluun ja pistää lukijan pohtimaan, että jos jotkut nykyään natsitervehdyksiä tekevistä osaavatkin ottaa sen huumorilla, niin kuinka moni ottaa esimerkiksi Siitoimen äärioikeistolaiset ja naisvihamieliset kommentit tosissaan pakanuuden pariin etsiytyessään? Aika usein suomalaisiltakin pakanafoorumeilta saa potkia pois äärioikeiston hämärämpiä hemmoja, vaikka monet tosin ovat varmaan saaneet vaikutteensa ennemminkin esimerkiksi Varg Vikernesiltä kuin Siitoimelta. Entä miten tulisi suhtautua Siitoimen kissankeitto-ohjeisiin maagisena riittinä? Kissathan on perinteisesti liitetty noituuteen monessa mielessä. Siitoin itse väittää, ettei ole yhtäkään kissaa elävältä keittänyt, mutta ilmeisesti joku hänen seuraajistaan senkin on mennyt toteuttamaan. Monitasoisessa aivojumppahuumorissa on aina se ongelma, että joku tulkitsee sitä tosissaan. Monitasoisessa asiakirjoituksessa on se ongelma, että joku ei osaa suhtautua siihen vakavaksi, jos esimerkiksi aihe on lukijan silmissä jotenkin omituinen. Kuinka suuri osa kenenkin puheista ja kirjoituksista on ns. vakavissaan ja kuinka moni ns. kännissä ja läpällä? Niin sanotut Schrödingerin kusipäät, jotka ovat joko tosissaan tai eivät sen mukaan, minkä reaktion esim. jokin some-heitto synnyttää.

Tulkintaongelma on olemassa aina. Eikä vähiten suurempien uskontojen parissa (viittaan nyt esim. Raamatun tulkintaan kristikunnan historiassa). Kuinka suoraan voidaan edes proosaa tulkita, lienee kunkin itsensä päätettävissä. Teot ovat ne, jotka ratkaisevat: kuka hullu toteuttaa minkäkin päähänpiston ja kuka hullu ei.

”Menkää kesä-aamulla aikaisin ulos suunnilleen kukonlaulun aikaan ja koettakaa löytää ennen kahdeksaa aamulla elävä kyykäärme. Löydettyänne sen, iskekää sen pää poikki kirveellä ja viekää kotiinne, jossa nyljette käärmeen. Laittakaa lihat pataan ja keittäkää niitä 45 minuuttia, jonka jälkeen syökää lihaa niin paljon kuin jaksatte. Syötyänne sanokaa ääneen ’oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni’.”

Tietenkään Siitoin ei ollut vain natsi: kuka muukaan meistä edustaa vain yhtä identiteettiä? Siitoimen opettajana toimi Aino Kassinen, joka oli jo nuoresta asti elänyt keijujen, koivuntyttöjen, pakkaspoikien ja puhuvien puiden ympäröimänä. Kassinen tutustui moniin eri uskonnollisiin ryhmiin, kuten Pelastusarmeijaan, lestadiolaisiin, mormoneihin ja teosofeihin, mutta pääasiassa hän oli selvänäkijä. Kassisen filosofia katsoi karsaasti Siitoimen myöhempiä Luciferin Arkkipiispan toimia, vaikka Siitoin ensin vaikuttikin hyvältä oppilaalta rakkauden sanomaa puolustaneen Kassisen hovissa. Kassinen on ainoa teoksessa perinpohjin kuvattu nainen, mutta näyttää vaikuttaneen 1970-luvulla suureen osaan aikamme okkultisteista. Kassisen opetus selvänäkijän roolista kuulostaakin aika tutulta nykypakanoiden piirissä ennustamisesta, noidan toimesta ynnä muista ilmiöistä puhuttaessa:

”Hän [selvänäkijä] ei saa käyttää lahjojaan omiin itsekkäisiin pyyteisiinsä ja tarkoituksiinsa, hän ei saa tuottaa kenellekään kärsimyksiä. Hän ei sano kenellekään, että jokin tietty asia on tehtävä juuri määrätyllä tavalla. Hän vain sanoo sen, minkä näkee ja tietää. Hän ei halua julkisuutta eikä määrää työstään palkkiota. Hän ei korosta itseään eikä tuo itseään missään esille. Hän ei luokittele ihmisiä, ei hyviin eikä huonoihin, ei tyhmiin eikä viisaisiin, ei köyhiin eikä rikkaisiin, vaan jakaa tietonsa jokaiselle, joka osaa kysyä. Tämän hän tekee käyttämättä mitään ihmeellisiä poppakonsteja tai taikakeinoja.”

Toki Kassinen ei ollut ainoa ns. oikean käden polun edustaja suomalaisessa salatieteessä. Jo Pekka Ervast katsoi 1900-luvun alussa olevansa rakkauden ja tasapainon asialla perustaessaan Ruusu-Risti-järjestöä, joka irtautui Teosofisesta seurasta:

”Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan ’maallismielinen’, suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa…”

Valonkantajat on helppo ja nopea lukea, mutta täynnä mielenkiintoista asiaa ja omituisia henkilöitä, joista yleinen historia vaikenee vaivautuneena. Se antaa kattavan kuvan maamme esoteerisesta perinteestä ja mielestäni kuuluisi kenen tahansa nykyajan pakanan tai mystikon lukemistoon. Edustamani Pakanaverkkokin mainitaan teoksessa, mutta hyvin ohimennen. Yhdistykseen liitetty jäsenmäärä ja aktiiviset paikkakunnat kuulostavat tiedoilta kymmenen vuoden takaa, mutta vaikka muukin kirjaan sisältyvä tieto olisi peräisin 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, se ei tee siitä yhtään huonompaa koostetta: suurin osa kuvatuista henkilöistä ovat jo kuolleet aikapäiviä sitten. Humoristinen tapa kirjoittaa alleviivaa lukijan vastuuta ja lähdekritiikin tärkeyttä. Kyse ei tosiaankaan ole tieteellisestä teoksesta, mutta tarpeellisesta populaarista selvityksestä marginaali-ilmiöistä, joihin suurella osalla kansasta ja maagisissa piireissäkin liikkuvista ei ehkä ole sen kummempaa yhteyttä kuin jotkin omituiset huhut sieltä ja täältä. Sivistäkää itseänne ja lukekaa tämä. Sitten kirjoittakaa minulle se naismystikkokooste.

Arvostelun lyhennetty versio on julkaistu Pakanaverkko ry:n Vox Paganorum 2/15 -lehdessä.
Valonkantajat voi tilata mm. Tajunnan verkkokaupasta.

tammi 252015
 

Suomessa järjestettiin syksyllä 2014 yksi aikamme kiinnostavimmista kuvataidekilpailuista ainakin aiheensa puolesta. Kilpailun järjestäjä M.A. Meretvuo kertoo kilpailusta ja aiheen taustasta Tajunta.netin lukijoille.

Okkultismia ja Erotiikkaa -kuvataidekilpailu oli avoinna osallistujille 1.8.-1.12.2014. Kilpailun suosio yllätti järjestäjänkin, sillä osallistuvia teoksia tuli peräti 27 kappaletta – maalauksia, piirroksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kilpailun facebooksivusto sai lähes 600 tykkäystä ja tavoitti sosiaalisessa mediassa tuhansia ihmisiä. Tuomaristossa olivat mukana muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä, kuva- ja äänitaiteilija Olga Palomäki, kustantaja ja graafikko Antti Balk sekä uskontotieteiden asiantuntija Vesa Iitti. Kilpailun voitti Olli Maineen tietokonegrafiikkatyö Hekuma, toiseksi tuli Veera Nurin nimetön valokuvateos ja jaetulla kolmannella sijalla olivat Einari Leskisen puulevylle tehty sekatekniikkatyö ja Tuomo Laakson öljymaalaus Kultti. Parhaat työt ovat nähtävillä kisan sivustolla www.facebook.com/okkultismiajaerotiikkaa. Kilpailuun liittyvät tapahtumat ovat parasta aikaa käynnissä, sillä osallistuneista teoksista järjestettävä näyttely on avoinna Galleria & Kahvila Dadassa Tampereella 25.2.-22.3.2015.

Okkultismia ja erotiikkaa
Kilpailun teemat, okkultismi ja erotiikka, sisältävät paljon tabuja, ja vielä suurempi tabu syntyy, kun nämä kaksi yhdistetään. Okkultismihan tulee latinan kielen sanasta ”occultus”, ja tarkoittaa salaista tai kätkettyä. Erotiikka puolestaan tulee kreikan kielen sanasta ”eros” ja merkitsee halua tai seksuaalista rakkautta. Muinaisen Kreikan myyteissä rakkauden jumala Eros esiintyy monissa muodoissa ja kuuluu ensimmäisiin olentoihin, jotka tulivat esiin kaaoksesta. Kertomusten mukaan Eros oli arvaamaton jumala, joka sai aikaan yllättäviä ja usein kiellettyjä suhteita ihmisten ja jumalten keskuudessa. Myöhemmin hänet kuvataankin hahmona, joka side silmillään ampuu rakkauden nuolen kohti onnettomia uhrejaan. Käsitteenä okkultismi yhdistetään usein lähelle uskontoa, kuitenkin sillä erotuksella, että okkultismin harjoittaja pyrkii erilaisia menetelmiä käyttämällä pääsemään käsiksi uskonnon taustalla vaikuttaviin periaatteisiin ja tietoon. Yleisesti ottaen uskonnolliset instituutiot eivät hyväksy tämän kaltaista omakohtaista tutkimusta, ja siitä syystä okkultismia on pidetty kiellettynä, yhteiskunnallisesti arveluttavana ja jopa pelottavana. On kuitenkin mielenkiintoista havaita, että kaikesta pelottavuudesta huolimatta okkultismin harjoittajat eivät ole olleet pystyttämässä kidutuskammioita ja noitarovioita, vaan juuri heidän vastustajansa. Jos okkultismi on historian aikana ollut jollekin uhka, on se ollut sitä uskonnollisille instituutioille, jotka yleensä pyrkivät säännöillään kontrolloimaan yksilöiden sekä henkistä että seksuaalista elämää.

Jokainen uskonto on joutunut jollakin tavalla ottamaan kantaa ihmisen seksuaalisuuteen, mutta aina nämä kannanotot eivät kuitenkaan ole olleet kielteisiä. Lähes kaikki uskonnot sisältävät suuntauksia, joissa seksuaalisuutta on hyödynnetty hengellisten kokemusten saavuttamiseksi. Tällaiset suuntaukset ovat olleet tyypillisiä mm. hindulaisuuden ja buddhalaisuuden tantrisissa perinteissä mutta myös Lähi-idän ja länsimaiden hengellisyyden marginaalialueilla on aina ollut omat seksuaalista symboliikkaa käyttävät traditionsa. Tämä on hyvin luonnollista, sillä seksuaalisuus on yksi ihmisen voimakkaimpia perusviettejä ja on ollut osa henkistä elämäämme jo varhaisimmissa uskonnoissa, jotka perustuivat suurelta osin heimon, riistaeläinten tai viljeltävän sadon hedelmällisyyteen. Uskontotieteellisesti aihe on mielenkiintoinen mutta vähän tutkittu, johtuen ehkäpä kulttuuriimme kuuluvasta tavasta edelleen nolostella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista puhumista. Todennäköisesti jotkut tässäkin artikkelissa mainittavat asiat saavat osan lukijoista punastelemaan. Muinaisen Egyptin mytologia sisältää hyvin paljon sukupuolista symboliikkaa alkaen siitä, kun luojajumala Atum luo maailman masturboimalla. Egyptiläisestä lähdeaineistosta löytyy myös kertomus, jossa Horus-jumalan setä Seth ahdistelee Horusta seksuaalisesti, joidenkin versioiden mukaan onnistuneesti. Tämä kertomus on häveliäisyyssyistä jätetty pois useista Egyptin myytteihin keskittyvistä teoksista. Egyptiläisen mytologian seksuaalisiin piirteisiin ei myöskään usein törmää museoissa, sillä esimerkiksi useimmat fallossymbolit on joko piilotettu museoiden takahuoneisiin tai kaiverrettu pois aikoinaan niiden löytymisen yhteydessä. Ehkäpä historiantutkijat ovat halunneet ajatella, että egyptiläisillä ei ollut lainkaan sukupuolielimiä!
Continue reading “Okkultismia ja erotiikkaa” »