tammi 232015
 

Reima T.A. Luoto: Temppeliherrat, Fenix-kustannus 2014

temppeliherrat todellisuus myytit

Se on harvoin kun minä kirjaa ostan, ja vielä harvemmin täysihintaisena, mutta nyt pisti akateemisessa silmään tollanen Reima T.A. Luodon tietokirja Temppeliherrat.

No hemmetti, kyllähän jokainen esoteriaan hurahtanut tollasen ostaa. Onhan templarit kumminkin sitä klassista kulttikamaa. Temppeliherroihin tai –ritareihin – miten sitä milloinkin ilmaistaan – kun liitetään myyttiä jos toistakin. Eikä vähiten heidän omituisen pääkokoelmansa vuoksi, tai kadonneiden rikkauksiensa, Jaques Molayn langettaman kirouksen tai jopa sveitsiläisen pankkitoiminnan aloittajina. Kuuleman mukaan vielä palvoivatkin Baphomet–nimistä pukinpäistä epäjumalaa, johon siihenkin liittyy templarimainen arvoitus, että sana muodostaa heprealaisessa kryptiikassa sanan Sofia – Viisaus.

Vaan mitä kaikkea näissä myyteissä on sitten totta ja mikä tarua? Mikä on bestselleriä tavoittelevan rajatiedekirjailijan villiä mielikuvitusta, ja mikä oikeasti liittyy keskiajan mystiseen maailmankuvaan. Luoto yrittää ottaa asiasta selvää, ja taiteilee lähdekriittisen puristuksen, että toisaalta ymmärtävän suhtautumisen keskiajan mystiikkaa kohtaan välimaastossa. Vaikka alussa varoiteltiinkin että tullaan ampumaan monia templareihin liittyviä myyttejä alas, niin suhteellisen ymmärtäväisesti niihin oli otettu asenne. Myönnän että etukäteen pelkäsin jotain kotikutoista nihilisti-skeptikkoa ruotimassa kaikkea kiukun vimmassa, mutta ei onneksi mitään sen näköistäkään. Lopputulos oli hyvinkin tasapainoinen, ja mielestäni hän tasapainoili kahden maailmankuvan välissä vieläpä suhteellisen hyvin. Lyhyesti sanoen, Luodolla on oivallinen näkökulma, tai pikemmin asenne, ja se pelastaa kirjaa hukkumasta keskinkertaisuuden aaltoon.

Eikä se minusta huono ollut – ei ollenkaan. Oivallinen historiankirjahan se, ja suhteellisen lavealla ja sivistyneellä otteella. Luodolla on ihan lennokas kynä ja ottaen huomioon millaista vuosiluvuilla päähän lyömistä tällaiset teokset tapaavat olla, ne oli onnistuneesti vältetty sutkausten ja lennokkuuden avulla. Eli ei tämä mikään raskas tiiliskivi sentään ollut. Asia johon liian vähän tavataan keskittyä tietokirjojen saralla, on juuri kynän lennokkuus. Kirjailijan ote ratkaisee kunkin kirjan luettavuuden, ei suinkaan itse informaatio.

Jos nyt jotain huonoa todettaisiin, niin ei tässä kirjassa sittemmin muuta vikaa ollutkaan kun että se ilmestyi viitisentoista vuotta myöhässä. Se olisi varmasti ollu hitti edellisellä vuosikymmenellä jossain siinä Umberto Econ ja Baigentin välimaastossa ennen daVinci–koodia. Kuitenkin hyvä että edes nyt ilmestyi kun ei aiheesta ole sanottavammin ollut suomenkielistä esitystä.

Kirja on myynnissä mm. Tajunnan kaupassa.

elo 082014
 

1

Useimmiten ihminen arvostaa ja muistelee kaiholla eniten lapsuuttaan. Lähes poikkeuksetta normaalin lapsuuden läpikäyneen ihmisen käsitys onnesta on verrattavissa lapsuuden ajan vilpittömään onnellisuuteen. Mistä tämä johtuu? Piileekö vastaus siinä, että lapsi saa olla autuaan tietämätön käsitteistä kuten velvollisuus, aika, raha ja työ? Nämä haastavat seikat kuitenkin ovat lähes välttämättömiä ihmisen tyypillistä kehityskaarta ajatellen, jotka monesti on kohdattava ja taidettava iän kertyessä. Leikki-iän päättyessä valmistaudutaan koulu- ja työelämään, opetellaan sisäistämään ajan merkitys ja toimimaan itsenäisesti. Iän myötä taitoja kertyy yhä enemmän – elämä kirjavoituu – miksi ihminen kuitenkin tuntee menettävänsä jotakin siirtyessään aikuisuuteen?

Vastaus lienee yksinkertainen, mutta kuitenkin nyky-yhteiskunnalle monimutkainen; aikuisuuden myötä saattaa menettää mahdollisuuden tuntea joka solullaan aidon vapauden merkityksen; sen vapauden, kun saattoi vielä nähdä koko maailman päättymättömänä leikkikenttänä.

Aikuisten ja ajan arvoitus

Ongelmaa tarkastellessa on syytä pureutua aiheeseen ruohonjuuritasolta lähtien – mitä termi ”leikki” pitää ylipäätänsä sisällään? Leikki on väline, jonka avulla ihminen oppii hahmottamaan ympäröivää maailmaa, luomaan minäkuvaansa sekä kehittämään emotionaalisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitojaan. Luovuus, ongelmanratkaisutaito, mielikuvitus, itseluottamus, assosiatiivisuus, syy-seuraus ajattelu ja kielen kehitys ovat kaikki tärkeitä taitoja, joita harjoitetaan ja jalostetaan leikin elein.

Siinä missä leikkiminen on ratkaisevassa osassa ihmisen kehityksessä, on se yhtä lailla välttämätöntä myös muille eläimille. Ihmisrotu hahmotetaan helposti irralliseksi muista eläimistä, vaikka yhteneväisyyksiä on valtavasti ja evolutiivisessa mittakaavassa eroavaisuudet ovat lähes mitättömät ottaen huomioon vaistomaiset, geeniperäiset ja alkukantaiset taipumuksemme. Kahden täysikasvuisen koiran ilakoiva painiminen pihamaalla ei tuota hämmennystä, mutta aikuisten ihmisten välinen leikkimielinen telmiminen olisi oudoksuttava ja jopa mahdollisesti häpeällinen näky.

Aikuisten todellisuustunneli on herkästi vaarassa suppeutua painostavan ympäristön altistamana. Myös lasten mahdollisuus elää lapsuutensa loppuun saakka lapsena on huolestuttavasti ajan saatossa vain alati rajoittuneempaa. Väitetään jopa, ettei lapsuutta enää ole olemassa. Aikuinen ihminen verhoaa leikin harrastuksiksi, ikään kuin puuhailu ja leikkimielisyys viestisi jälkeenjääneestä kehityksestä. Todellisuudessa asia on päinvastainen; leikki ei ole pelkästään lasten oikeus ja velvollisuus, vaan leikki on ihmisen, meidän jokaisen, perusominaisuus.

Lapselle tulisi antaa aikaa, sillä ns. ”pikkuaikuisten” määrä on hälyttävässä nousussa, minkä osoittaa selkeästi mm. nykyajan kauneusihannointi. Yhä nuoremmat lapset tarkkailevat huolissaan linjojaan ja haaveilevat näyttävänsä muotilehtien muokkaamilta muovimalleilta. Terveessä yhteiskunnassa lapsi ei toivoisi olevansa muuta kuin lapsi. Nykymaailmassa lapsen osa ei ole arvossa ja sitä pidetään ikään kuin riesana, ikävänä kautena, josta tulisi äkkiä kasvaa pois. Mikäli lapsi menettää lapsuutensa liian varhaisessa vaiheessa, lapsi menettää myös tärkeitä neurologisia kehitysvaiheita, jotka tulisi kokea aivojen nopeassa muovautumisvaiheessa, eli leikki-iässä.

makeup

Aivan kuten taiteen eri aspektien kautta, myös leikin ohessa ihminen saattaa menettää ajan ja paikan tajun. Kello kaulassa elävä aikuinen saattaa alitajuisesti, tiedostamattaan, siirtää toimintamallinsa myös lapseen, mikä näkyy tutkimusten mukaan jo käytännön elämässä leikkien vähentymisellä ja muovautumisella ”vain hyödyllisiin” harrastuksiin, kuten musiikilliseen tai urheilulliseen toimintaan. Aikuinen elää maailmassa, jossa lähes jokaiseen tekemiseen ja ajatukseen on kytkeytynyt tuo yksi ihmeellinen käsite – aika. Sillä on valtava vaikutusvalta aikuisen ihmisen toimintaan ja kuten monien suusta kuulee, on ”käytettävä aika hyödyksi.” Lapsen maailmassa aika näyttäytyy täysin erilaisena ilmiönä, eikä lapsi osaa murehtia aikuisten luomia arkiongelmia, kuten ”kuinka käyttää vapaa-aika mahdollisimman potentiaalisesti.”

 Leikki henkisen kasvun tukena

Leikki itsessään on hyödyksi. Etusijalla ei niinkään ole hyötytavoitteinen päämäärä, vaan puhtaasti leikki, sillä hyöty syntyy itsestään. Muistan monia tapauksia leikki-iästäni, kuinka toisten lasten kesken suunnittelimme hyvin maltillisesti ja yksityiskohtaisesti, kuinka tulemme jotakin leikkiä lopulta leikkimään. Rakensimme sisätiloihin erilaisia majoja/luolia lakanoiden avulla, suoritimme roolijaot ja visualisoimme toisillemme kuinka näemme miljöön – olemmeko leijonia kuivalla savannilla, vai kenties humanoideja toiselta planeetalta. Muistan sen sisällä kuplivan innon, kun sain kertoa kanssaleikkijöille ideoistani ja juoniehdotuksistani, kuinka leikkimme tarina voisi kulkea.

Muut lapset hyväksyivät usein ehdotukseni, mutta ryhtyessämme leikkimään sain huomata, että jokainen toteuttaa rooliaan oman persoonansa kautta, jokaisella on kertomastani tarinasta huolimatta oma käsityksensä leikin kulusta ja juonenkäänteistä ja jokainen improvisoi vapaasti hahmonsa kautta ennalta sopimamme tarinan kulkua. Muistan turhautuneeni toisinaan, mikäli osa leikkijöistä ei noudattanut sovittua tarinaa, vaan leikki riistäytyi ”liian vapaaksi,” eli toisin sanoen hallitsemattomaksi. Kirjoitin päässäni tarinoita, joita ”näyttelijäni” eivät osanneet mielestäni toteuttaa toivotulla tavalla. Leikit loppuivat usein lyhyeen harmistuessani ja tylsistyttyäni, kun tarina ei kulkenut oman mieleni mukaan.

Nämä leikkikokemukset olivat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä kehitystäni ajatellen; minun oli opittava taipuvaisuutta, ymmärrystä, vuorovaikutusta, heittäytymistä, improvisaatiota ja hyväksymistä. Olin ahtautunut liialti omiin visioihini, ikään kuin leikissä pitäisi olla tietynlaiset säännöt tarinan kulkua varten. Opin hiljalleen ymmärtämään, että vapaamuotoinen leikkiminen voi olla myös mielenkiintoista ja olen itse vain itsestäni vastuussa – jokainen kantaa roolinsa tavallaan ja voin tehdä leikistä itselleni mielekkäämpää vain harjoittamalla omia vuorovaikutustaitojani, luovuuttani ja mielikuvitustani. Saatoin kantaa aluksi kevyehkösti dominoivaa osaa, mutta leikkien avulla muovasin itsestäni hyväksyvämmän ja avarakatseisemman yksilön. Tärkeää on ottaa huomioon, että nämäkin leijonaleikit saattoivat  joidenkin aikuisten silmissä näyttää viihteelliseltä, mutta hyödyttömältä ajan tapolta – omien kokemusten kautta uskallan väittää vastaan.

2

Todellisuuden illuusiot

Henkilökohtaisesti olen nuoresta saakka suhtautunut yhteiskunnan asettamiin roolivaatimuksiin ja velvoitteisiin hieman kyseenalaistavasti ja lapsenmielisesti. Muistan leikkineeni ”kaupunki-leikkiä” eräällä kesäleirillä ollessani n. 10-vuotias. Ohjaajat olivat rakentaneet erilaisia kaupungin osia yksinkertaisin kulissein; liiterissä oli kahvila, ulos oli pystytetty elokuvateatteri pienellä kankaalla varustettuna, kottikärryt toimivat taksina jne. Kaupungin tarjonnasta sai nauttia leikkirahaa vastaan.

Kierrellessämme paikasta toiseen, eri palveluista nauttien, poikkesimme muutaman kaverin kanssa vielä myöhemmin uudestaan ”kaupungin kahvilaan” ostaaksemme toiset hillomunkit, mutta silloin yksi ohjaajista särki illuusion tokaisemalla; ”Yksi munkki per leiriläinen! Ne on jaettu tasan.”

Silloin havahduin leikin sisästä todellisuuteen; kyseessä ei ollutkaan oikea maailma, oikea kaupunki, vaan vain hahmotelma maailmasta – pelkkä leikki. Kaikille on jaettu eri roolit ja leikimme voivamme päättää itsenäisesti asioistamme, vaikka oikeasti kaikki on tarkkaan ennalta suunniteltu.

Muistan pysähtyneeni kaiken tuon kulissin keskelle ja ihmettelin, millä tavalla tämä leikki loppujen lopuksi eroaa aikuisten maailmasta, siitä todellisuudesta, mikä leirin ulkopuolella pyörii? Eikös aikuisten rakentama leikki tuolla jossain ole pohjimmiltaan samanlaista illuusiota?

Siitä lähtien muistan suhtautuneeni yhteiskuntaan kevein mielin – sen vaatimukset ja odotukset ovat pelkkää harhaa, eikä minun tule elää luontoani vastaan kieltämällä eläimellinen leikkimielisyyteni. Suhtautuminen elämään suurena leikkinä saattaakin hipaista todellisuutta hieman enemmän, kuin vakava nykyajan hengen mukainen menestystavoitteellinen elämäntyyli.

 Synnynnäinen viisaus

06-child-climbing-tree-lgnSaman ajatuksen lähteillä toimii myös ihmisrotumme yksi merkittävimmistä aloista kehityksen kannalta; tiede. Tiede syntyy leikkimielisyydestä, uteliaisuudesta ja puhtaasta innosta kokeilla uusia asioita, leikitellä hullunkurisilla asioilla ja ottaa selvää, kuinka ne taipuvat todellisuuteen. Tieteen käytännöllinen puoli on tietenkin enimmäkseen mittaamista ja rasittavaa uudelleen testaamista. Uudet ajatukset ja teoriat kuitenkin syntyvät leikkimielisten kuvitelmien ansiosta, jolloin askelletaan jälleen lähemmäs uusia oivalluksia.

Hienointa kuitenkin on se, ettei lapsi vaadi hyödylliseen leikkimiseen paljoakaan ylimääräisiä ulkoisia objekteja. Toisinaan pelkästään kanssatoverit riittävät esimerkiksi roolileikkeihin. Omassa lapsuudessa roolileikit olivat mielekkäimpiä, sillä tuolloin vain mielikuvitus on rajana ja lapsillahan tunnetusti se on lähes rajaton. Mieli muokkaa ympäristöstä ja itsestään millaisen tahansa ja useimmiten juuri leikin suunnittelu ja roolien kuvittelu on antoisin osa leikkimisessä. Tutkimusten mukaan luovat, puuhastelevat ja leikkimieliset ihmiset, kuten keksijät, ovat tilastollisesti huipulla pitkän elämän sarakkeessa. Tämä lienee maalaisjärjellä ajateltuna täysin loogista; luovuus on myös itsensä kehittämistä ja leikkimielisyys pitää henkisen tilan vireessä. Kenties aikuisten menestystavoitteellisen mallin ja yhteiskunnan painostavuuden sijaan olisikin aika pysähtyä ja pohtia lasten synnynnäistä viisautta – oppia heiltä, kuinka löytää sisäisen eläimensä ja nähdä maailma jälleen päättymättömänä leikkikenttänä.

maalis 142014
 

Aikamatkaaja Jukka Nieminen tutkii 2020-luvun väkivaltaista zombie-epidemiaa, kohtalokkain seurauksin. Elokuva on saanut innoituksensa Niemisen Zombievyöhyke-kauhuromaanista. Elokuva on jatkoa Niemisen Suomalaisten tuho 10 000 eKr -kirjaan liittyvälle mainoselokuvalle. Kumpaisessakin elokuvassa liikutaan tulevaisuudessa ja tuhon ryvettämissä miljöissä.

Zombievyöhykkeen on ohjannut Kimi Mattila, käsikirjoittaneet Nieminen, Mattila ja Jyrki Pitkä. Elokuvassa esiintyvät Nieminen, Emilia Keskinen, Lauri Turunen, Neea Laitinen, Sonja From, Antti Räisälä, Janne Hourunen ja Sebastian Schubakoff. Maskeerauksesta vastasi Auri Elina Tuokko. Kuvaus on Jyrki Pitkän käsialaa ja jälkituotannon koordinoi Janne Saarinen.

Tuotantotiimi kiittää yhteistyöstä Linnanmäkeä, Cybershoppia ja Zombie Walk Helsinkiä.

Tutustu elokuvan taustoihin Zombievyohyke.com -sivulta ja tilaa Zombievyöhyke-kirja kaupastamme.

tammi 232013
 

dekkariURS ja Tajunta Media hakevat osallistujia okkulttisia etsivätarinoita kokoavaan novelliantologiaan. Kokoelma tulee olemaan ensimmäinen osa Aavetaajuus-kirjasarjaa, ja se julkaistaan sekä painettuna että e-kirjana. Arvioitu ilmestymisajankohta on loppuvuodesta 2013.

Novellien on jollain tapaa yhdisteltävä dekkaria ja kauhu- tai yliluonnollisia elementtejä. Tarinoihin voi hakea vaikutteita vaikkapa Twin Peaksin, Salaisten kansoiden, John Constantinen tai Sherlock Holmesin maailmoista. Yliluonnolliset elementit voivat olla yhtä hyvin etu- tai taka-alalla. Tarinat voivat kertoa esimerkiksi ulottuvuuksien väliä harppovan maagisen etsivän edesottamuksista, tai sitten Holmes-tyyppisen tarinan, jossa yliluonnollinen paljastuu lopulta vain mielikuvituksen tuotteeksi. Kertomuksen voi sijoittaa mihin tahansa aikakauteen ja mihin tahansa, olemassaolevaan tai kuvitteelliseen paikkaan.

Antologian toimittavat Jyrki Pitkä ja Tuomas Saloranta. Käsikirjoitukset voi lähettää osoitteeseen info(ät)tajunta.net. Viimeinen jättöpäivä on vappuna 1.5.2013.