touko 212012
 

Kai Donner, Siperian samojedien keskuudessa, Salakirjat 2012

Kirjassa mainittu Ob-joki toi allekirjoittaneelle henkilökohtaisiakin mielikuvia: lokakuussa 2008 junamatkallani Irkutskista Moskovaan mongolialaiset, joihin olin ehtinyt päiviä kestävällä junamatkalla tutustua, tempaisivat minut hytinsä ikkunaan katsomaan radan vierellä leveää tasaisesti virtaavaa jokea. Se oli Ob. Rata kulkee siinä kohtaa kotvan matkaa Ob-joen rantaa pitkin ja minua pyydettiin odottamaan kunnes varsinainen nähtävyys tulisi kohdalle. Käskettiin seuraamaan vastarantaa. Kohta alkoi talon rötisköjen rivi, jota kesti muutaman kilometrin verran. Hökkelikkö katkesi räikeästi silmään pistävään taloon, kylän ainoaan hienoon rakennukseen, jonka jälkeen rötiskörivi jatkui päättyen muutaman kilometrin päässä ryteikköiseen Taigaan. Hieno rakennus sijaitsi aika tarkkaan röttelöjonon puolessa välissä, kuin jonkinlaisena hallitsijana.

Mongolialaiset kertoivat kylän nimen merkitsevän heidän kielellään ”ruumissiltaa”, länsimaisesti vapaasti (kuulokorvalta) kirjoitettuna Khunbur tai Khungbur. Tsingis Khan oli aikonut päästä joen yli, kun halusi jatkaa valloitustaan yhä edemmäs, mutta suurelle päällikölle koitui ongelma miten sen suorittaisi. Lahdattuaan paikallisia ihmisiä tarpeeksi hän oli saanut heistä pinottua kelvollisen sillan joen ylittämiseksi. Mongolialaiset kanssamatkustajani kertoivat tarinaansa silmin nähden tohkeissaan. Tsingis Khan elää Mongoliassa yhä, ja voi hyvin.

Kai Donnerin kertomukset alkavat noilta seuduilta, jatkuen satoja, jopa tuhannen kilometriä pohjoiseen, tehden Siperiassa laajoja kierroksia Samojedien, sekä muiden kansojen keskuudessa. Kuvitelkaa kohdallenne; olette lähdössä matkalle uuteen kulttuuriin tutkijana ja matkaajana, täynnä innostusta ja odotusta. Suunnitelmat pitäisivät olla tarkkaan ja mahdollisimman loppuun saakka harkittuja, kaikki on otettu toivottavasti huomioon ja niinpä päätät aloittaa matkan. Kai Donner suuntasi Siperian rataa kauas itään, paikkaan nimeltä Tomsk.

Varsin pian kävi katkerasti ilmi, etteivät asiat tule kulkemaan odotetulla tavalla. Yksi esimerkki: palkattuaan itselleen apulaisia, hän antaa heille rahaa ja käskee hankkia ruokaa ja varusteita koko porukalle, siis puhdasta tehtävien delegointia, sillä edessä odottaisi pitkä matka Siperian soilla ja joilla. Palkatut apurit kuitenkin ryyppäävät rahat ensitöikseen, ovat jopa riemuissaan koituneesta mahdollisuudesta, mukava mies tuo suomalainen! Ryyppyputken jälkeen apurit ovat sydämestään pahoillaan, krapula on ankara, mutta heidän torumisensa ei kannata eikä auta, vaan asia on vain otettava tulevaisuudessa huomioon. Oppitunti on se, että tutkijan työ on oppimista.

Donnerin kirjaa Siperian samojedien keskuudessa on käytetty yliopistoissa tieteenalansa tenttikirjana, siihen tarkoitukseen kirja pätee erinomaisesti. Kirja on ymmärrettävä, mielikuvitusrikas, opettava, sanalla sanoen perustavaa laatua oleva kirja ja se sopii luettavaksi kulttuurinantropologeista tavan tallaajiin. Teksti virittää mielikuvat liikkeelle. Syntyy kysymyksiä elämisestä äärimmäisissä oloissa.

Ainekset selviytyä ankarissa oloissa ja tuntemattomassa kulttuurissa syntyvät kokemuksista ja varsinkin kantapään kautta opituista, jotka rakentuvat huikean tarinan rakennusaineiksi. Meillä viljelty ”Siperia opettaa” saa aivan uuden, jopa tavallaan päinvastaisen näkökulman; kun Ob, Tym ja Jenisei -joet jäätyvät, siitä koituukin hyötyä – jään päällä pääsee hevosilla ja poroilla pitkiä matkoja nopsemmin kuin soitten seassa mutkittelevilla tiepahasilla muina vuodenaikoina. Tiettömään taigaan syntyy käytännöllisiä teitä, kiitos -50 asteen pakkasen!

Kai Donner halusi tutkia Samojedeja alkuperäiskansana jota ei silloinen nykyaika olisi ollut vielä rikkonut. Ensimmäinen kohtaaminen säikytti; samojedinainen polki Singer & Co ompelukonetta. Oliko tutkija sittenkin myöhässä? Edetessään syvemmälle samojedien maahan hän helpotuksekseen löysi aitoa elämää, maakuoppiin rakennettuja kyhäelmiä, liassa ja saastassa eläviä samojedeja. Asumukset olivat niin likaisia ettei Donner saanut enää kirjoitettua muistiinpanojaan puhtaalle paperille. Tutkijan työ vaatii tinkimätöntä sopeutumista.

Kirja antaa loistavia esimerkkejä valtavan alueen kansoista ja heimoista, heidän tavoistaan ja mielenjuoksuistaan. Donnerin alusta alkaen osoittama kunnioitus kaikkia kohtaan osoittautuu matkalla tärkeäksi työkaluksi. Donner saavuttaa tuloksia, ei anna periksi, mikä kertoo hänen oivaltavasta älystään. Aika ajoin puskista putkahtava vitutus ei ole epäkunnioitusta, vaan taivalta kulttuurierojen ryteikössä. Ajan kuluessa Kai Donner sulautuu joukkoon jopa niin hyvin, ettei häntä enää tunnisteta ulkomaalaiseksi.

Donner oppii kaikista vaikeuksista huolimatta lukemaan ympäristöään hyvin. Kirja koostuu hyvinkin syvistä tarinoista sekä tyhjentävistä toteamuksista. Kai Donner värittää kokemuksiaan mestarillisesti hupaisilla yhteensattumilla ja väärinymmärryksillä osoittaen tarkkaa tajua ohi soljuvien tapahtumien yksityiskohtiin. Hän ruotii Siperian eri heimojen ja kansojen välisiä suhteita, keskinäistä hierarkiaa, tunteita, vahvuuksia, heikkouksia, venäläisten edesottamuksia alkuperäisväestöön ja vuodenaikoja. Donner kuvaa niitä tavalla, josta jokaisen on hyvä ottaa oppia kun pohtii miten popularisoida tiedettään – tai popularisoida ylipäätään mitään. Myös silloisen Venäjän byrokratia lyö leimansa tarinaan kun se takkuaa suurten matkojen välillä Donnerin joutuessa huomaamaan ettei virallisinkaan lupapaperi välttämättä aina takaa asioiden sujuvuutta.

Kai Donner ymmärsi hyvin että oppiakseen ymmärtämään samojedeja oli uhrattava itsensä ja valtavasti aikaa. Joskus koittaisi hetki, jolloin uuden kulttuurin tuntematon koodisto olisikin muuttunut tutummaksi, eikä se olisi enää ryteikköä. Yksityiskohdat ja kauniitkin asiat alkaisivat hahmottua. Täysin oppinutta ei tule kenestäkään koskaan, mutta siitä olisi hyvä jatkaa.

Tämän matkan kauneimmat muistot palautuvat noihin iltoihin, jolloin aarniometsän hämärässä sain ottaa osaa tuollaisiin pakanallisiin jumalanpalveluksiin. Meitä istui muutamia miehiä jokeen ulkonevalla niemekkeellä. Ilta oli hiljainen, nuotio melkein sammunut, ja suurina mahtavina varjoina kohosivat aarniometsän ikivanhojen setripuiden rungot kirkasta tähtitaivasta kohti. Lumi peitti pehmeänä maan, ja koko luonto näytti nukkuvan erämaan unta. Miehet olivat pitkälti kertoneet vanhoja satujaan edesmenneistä urhoista, ja noita oli jutellut niin taivaan kuin manalan henkien kanssa. Olin unohtanut itsessäni jäljellä olevan kulttuuri-ihmisen, en ollut ajatellut kristinuskoa enkä muita oppeja, olin päinvastoin lapsellisen ihailun valtaama täydellisesti vaipunut näkemääni ja kuulemaani.
-Kai Donner.

Trans-Siperian junassa 2008 Irkutskista Moskovaan oli samaan aikaan myös englantilainen pariskunta. He lahjoittivat minulle paksun kirjan nimeltä ”Trans-Siberian Guide”, jossa oli kerrottu lyhyesti Siperian radan varrella elävistä kansoista. Pariskunta ohjeisti saatteeksi, että kirjassa ei pidä paikkaansa mikään, paitsi paikkojen nimet. Sanalla sanoen opas on ihan paska. Siitä ei ole mitään apua. Kiitin oppaasta ja rehellisyydestä. Uusiin ihmisiin tutustumista ei ehkä kannata aloittaa turistioppaista.

Kai Donnerin kirja Siperian samojedien keskuudessa on julkaistu ensimmäisen kerran 1915 ja nyt kirjan on julkaissut uudelleen Salakirjat, mitä liioittelematta voidaan pitää kulttuuritekona.

Kirjaa voi ostaa Tajunnan kaupasta.

hoh kuzka

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*