tammi 062017
 

Valon ja pimeyden, hyvän ja pahan ikuisten voimien taistelu.

Koska ihmisen arkielämän haasteet eivät ole mustavalkoisten ääripäiden värittämiä, saattaa joku miettiä, miksi myyttien, satujen ja legendojen maailmassa jako hyvään ja pahaan on aina niin selkeä. Ymmärtääkseni tämä johtuu ihmislajin miljoonien vuosien aikana kokemasta yön ja päivän, elämän ja kuoleman, valon ja varjon jatkuvasta vaihtelusta. Tämän seurauksena kollektiivisen alitajunnan arkkityyppiset voimat lähestyvät meitä unien ulottuvuuksista. Olevaisen yöpuoli on samalla edustanut ihmiselle laskeutumista tiedostamattoman mielen syvyyksiin, maailmaan, jossa sankaritarinat saavat alkunsa. rutaimo

Näistä samoista lähtökohdista ammentaa myös Juha Jyrkäksen Rutaimo, joka on hänen kirjoittamansa Kultala-trilogian kolmas osa. Itselleni kirja oli varsin mieluisa yllätys juuri sen synkkien ja kauhua sisältävien teemojen vuoksi.

Kalevalamittaan kirjoitettu tarina etenee ennalta arvaamattomasti ja moniulotteisesti, sisältäen jopa lukijan löydettäväksi jätettyjä piiloviestejä. Miellyttäviä olivat myös tekstiin sisällytetyt lyhyet viittaukset 90-luvun black metal –bändien sanoituksiin, joista osa nousi itselläkin mieleen vuosikymmenten takaa. Näistä elementeistä on syntynyt yksi aikamme merkkiteoksista, jonka varmasti myös tulevat sukupolvet tulevat aina uudelleen löytämään.

Tilaa Rutaimo Aavetaajuuden kaupasta.

marras 012016
 

Kirja-arvio: M.A. Meretvuo – Seksin ja uskonnon vaiettu historia, Salakirjat, 2016, 278 s.
Julkaistu aiemmin: Vox Paganorum 2/2016

seks

Marko Meretvuon teos seksin ja uskonnon salatummista yhteyksistä antaa laajan kuvan länsimaisesta uskonnollisuudesta monine puolineen. Kyse ei ole vain esoteerisen ja okkulttisen perinteen seksimaagisista kokeiluista, vaan erikoisemmatkin kristilliset lahkot tulee käytyä läpi ajallisesti hyvinkin laajassa teoksessa. Seksuaalisuus on monella tapaa joko ihannoitu tai kielletty asia riippuen tulkitsijastaan. Sitä on pyritty hallitsemaan ja toteuttamaan äärimmäisillä tavoilla, mutta mistä löytyisi tasapainoisin tulkinta seksuaalisuudesta uskonnollisuuden välineenä? Milloin viimeksi masturboit jumaluuksien nimeen tai harkitsit seksikultin perustamista uskonnollisuutesi käytännöntoteuttamista tukeaksesi? Tästä teoksesta ei ehkä löydy ohjeita, kuinka kulttisi saa seuraajia, mutta vähintään voi opiskella saadakseen ideoita tai lukea siitä, mitä muut jo ovat keksineet, jotta välttää pahimmat ns. kliseet. Kirja pistää myös pohtimaan henkilökohtaisella tasolla suhdetta seksuaalisuuteen.

Meretvuo ei ole akateeminen tutkija ja harrastelijuuden nähnee selkeiten ensimmäisten lukujen uskonnon ja seksuaalisuuden määritelmissä. Erityisesti uskonnontutkijan silmään pistää Crowleyyn viittaaminen puhuttaessa suurten uskonnollisten liikkeiden perustajahahmojen jumalkokemuksista ja niiden yhtäläisyyksistä. Myös erinäiset muotoilut, kuten ”on helppo huomata tänäkin päivänä olevan kolmenlaisia ihmisiä” saavat tämän lukijan niskakarvat pystyyn, mutta kun nämä pystyy populaarille tietokirjalle ja ensimmäisille luvuille antamaan anteeksi, niin päästäänkin pian vauhtiin. Kun Meretvuo kuvaa eroottis-uskonnollisia ilmiöitä kautta aikain ja erityisesti päästäessä henkilökuvauksiin kirjan toisessa osassa otsikolla ”Pyhiä vai pahoja?”, on kirjaa vaikea laskea käsistään. Herkulliset kuvaukset erilaisista vaikutteista alkukristillisyyden ympärillä ja idän perinteiden ujuttautumisesta länteen saavat välillä naureskelemaan ja toisaalta myös punastelemaan: ihmisen mielikuvitus on kyllä rajaton, kun seksuaalisuudesta on kyse!

”Swedenborg myös itse harjoitteli tantrisilta joogeilta peräisin olevaa tekniikkaa, jossa penistä ohjaavia lihaksia käyttämällä pyritään paitsi pidättymään ejakulaatiosta, myös vetämään nesteitä sisäänpäin. Tiibetissä vierailleiden länsimaisten tiedetään tuohon aikaan kertoneen tarinoita vuonna 1680 kuolleesta viidennestä Dalai Lamasta, jonka lukuisia naissuhteita oli aikoinaan kummasteltu. Dalai Lama oli havainnollistanut kykyjään virtsaamalla alas korkealta parvekkeelta, ja kun virta oli saavuttanut monien portaiden jälkeen palatsin lattian, oli se yllättäen alkanut nousta ylöspäin ja imeytynyt takaisin hengenmiehen siittimeen.”

Siemennesteen rooli onkin melko laajalle levinnyt, mutta Meretvuo muistaa usein mainita myös naisten kiihottumisesta syntyvien aineiden käytön sperman rinnalla täydellisen jumalyhteyden saavuttamisessa. Monet naiset ovatkin toimineet erilaisten seksuaalisuuden kanssa keskeisesti työskennelleiden liikkeiden johtajahahmoina myös aikana, jolloin naisen seksuaalisista haluista puhuminen on muissa piireissä ollut täysi mahdottomuus. Nainen seksikultin johdossa on ollut vielä suurempi skandaali kuin sperman ja naisten kanssa läträävät hengenmiehet, mutta suuri osa liikkeistä myöntää silti naisen seksuaalisen läsnäolon tarpeellisuuden, jos ei nyt kohottaisikaan häntä korkeimmalle pallille (pun intended). Tämä ei aina myöskään tarkoita naisen täydellistä alistumista miehelle, vaan eritteiden, ruumiiden ja arkkityyppisten sukupuolien yhtyminen koettiin tarpeelliseksi täydellisen jumalyhteyden syntymiselle. Myös homoseksiä on käytetty uskonnollisuuden toteuttamiseen – niin Jeesuksen kylkihaavan kuin Crowleyn tapaan erilaisten kieltojen rikkomisen yhteydessä. Melko usein nähdään kuitenkin tarpeelliseksi tuo ”naisen” ja ”miehen” yhtyminen ja nykylukija jää pohtimaan sitä, minkälaisia sovellutuksia tästä voisi luoda ottamalla huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaiset tasot, eikä pelkästään perinteistä kahtiajakoa noudattaen. Onko joku jo kenties kirjoittanutkin queer-magiasta?

Mitä tulee moninaiseen seksuaaliseen paheksuntaan, jota teoksessa ahkerasti kuvataan ulkopuolisesta yhteiskunnasta tulevaksi ilmiöksi, ei tässä sorruta moralisointiin. Useasti teos ottaa jopa kantaa seksuaalisuuden moninaisuuden puolesta: homoseksuaalisuus ja polyamoria ovat luonnollisia ilmiöitä ja ne ovat luonteva osa myös tätä teosta ilman, että vain saarnattaisiin suvaitsevaisuuden puolesta. Teos on kirjoitettu todella lukijaystävällisesti ja toivoisikin myös konservatiivisemman ihmisen tarttuvan siihen oppiakseen jotain historiasta ja ilmiöistä maailmassa. Näistä ilmiöistä voi toki olla montaa mieltä, mutta näkisin tämän pehmeänä laskuna kohti erilaisten ilmiöiden ymmärrystä, vaikkei hyväksymään kykenisikään. Toki härskeimmistä asioista on vaikea puhua ilman sensaation käryä: näissä piireissä liikkuu paljon todella erikoisia tapauksia. Kaiken kaikkiaan Meretvuo onnistuu luomaan hyvin luettavan ja sujuvan kokonaisuuden vaietusta aiheesta, jonka soisi ihmisten käsittelevän, jotta kenties voisimme länsimaisessakin kontekstissa päästä yli pelkästään kaupallisesta seksikäsityksestä ja hyväksyä se osaksi todellisuuttamme, jollainen se jo monella tapaa on. Tässä mielessä olen kirjoittajan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä.

”[I]hmisen lähestyessä rationaalisen järkiminän taustalla olevaa itseyttä, hän kohtaa väistämättä omat seksuaaliset viettinsä ja vaistonsa. Tämän itseyden lähestyminen on ennen kaikkea uskonnollinen kokemus.”

syys 112015
 

Valonkantajat (Perttu Häkkinen & Vesa Iitti, 401s.)

valonkantajatValonkantajat, alaotsikolla Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä on varsin välähdyksenomainen tiivistelmä erikoislaatuisten asioiden harrastajista maassamme. Se keskittyy nimenomaan esoteriikan ja okkultin pariin, vaikka esim. pakanauskonnotkin mainitaan lopuksi. Kirja käy läpi salatieteiden harjoittajia nimeltä ja toisaalta erilaisia ilmiöitä teemoittain ja läpi aikain. Monet liikkeet ja ilmiöt ovat olleet hyvin persoonasidonnaisia, joten suurten henkilöiden kuvaaminen tuntuu perustellulta. Ervast, Siitoin, Kotkavuori: nimet ovat tuttuja, mutta tarkempi tutustuminen kyseisten herrojen aatteisiin on itselläni jäänyt vähemmälle. Tämä teos tuli siis tarpeeseen. Tokikaan kaikki salatieteet eivät perustu vain herrainvallalle: Aino Kassinen edustaa valtionnäkijänä naissukupuolta, mutta muuten nämä suuret hahmot ovat lähinnä miehiä. Naisvapaamuurarit ja joitain yksittäisiä tekijöitä mainitaan, mutta otsikoissa ja hakemistossa naiset kyllä loistavat vähäisyydellään tai jopa poissaolollaan. Esimerkiksi Luukkanen-Kilde ja Helvi Krohn mainitaan melko ohimennen, vaikka käsittääkseni näistäkin hahmoista olisi voinut tarinoida pidempäänkin. Jossain vaiheessa toki rajaus tulee tehdä, mutta tästä päästäänkin sitten heti ensimmäiseen toiveeseen: seuraavassa osassa voisi esitellä suomalaisia naissalatieteilijöitä. Kuka ottaa haasteen vastaan?

Teos kuvaa hurttihuumorin säestyksellä muun muassa teosofiaa, vapaamuurariutta, Tattarisuon murhamysteerin mystisiä puolia, Siitoimen natsisikailua ja erilaisia Saatanan kätyreitä suomalaisessa kontekstissa. Reima Saarinen taitaa olla ainoa täysin uusi nimi minulle. Kyseessä on turkulainen seksuaalimaagikko, joka kehuskeli muun muassa vapaamuurarivihkimyksellään ja 12 000:n jäsenen olemattomalla Farfalla-järjestöllään samalla, kun vaikutti vaivihkaa marginaali- ja popkulttuuriin muun muassa Mana Mana -bändin laulajan kautta. Saarinen kirjoitti proseminaarityönsä Turun uskontotieteessä Kabbalasta ja käytti vaikutteinaan muun muassa Crowleytä. Reima on kiteyttänyt filosofiaansa näin: ”Epäilkää kaikkea. Epäilkää epäilyä. Koputtakaa, niin teille avataan, ja ellei avata, potkaiskaa ovi sisään”. Tällainen heitto saa allekirjoittajankaltaisen diskordiaanin epäilemään, että Reimalla olisi kenties saattanut olla Crowleyn lisäksi vaikuttiminaan myös eristisiä värähtelyitä, mutta niistä ei tämä teos mainitse mitään, joten asia jäänee spekulaatioksi.

”Seuraava teksti on taidetta, se ei ole vain maaginen, mystinen, verbaalinen, horisontaalinen/vertikaalinen, kabbalistinen, jne. mestariteos. Alkajaisiksi minun on tehtävä ainakin yksi asia selväksi: Liljat ovat minulle vain liloja, eli niin kutsutut ihmiset eivät ole suosikkejani. On vain yksi rotu joka on yhtä kuninkaallinen kuin omani, kissat. Suuret kissat, pienet kissat, siniset ja purppurat, kirkkaat, myös kollit.”

Tattarisuon tapauksesta lukiessa nousee väkisinkin mieleen noituus- ja saatananpalvontakohut 90-luvulla. Toki tapausten ja ilmiöiden välillä on melkein 100 vuotta, mutta jos aiemmin noidat ynnä muut maagikot ovat nimenomaan kaivaneet ruumiita haudoistaan ja silponeet niitä, kuulleet ääniä ja etsineet kultaa suon silmäkkeestä, niin onko ihmekään, jos nykyaikanakin noidaksi itseään tituleeraava saa vinoja katseita osakseen? Nykyihminen tietää noita-käsitteen lähinnä satukirjoista, mutta vanhemmalla polvella noita-sanaan yhdistynee lähinnä sekopäiset mystikkoerakot ja saatanalliset teinit. Tuohon soppaan on sitten melkoisen haaste lähteä väittämään itseään täysipäiseksi ja ns. normaaliksi. Normaaliuden teema on hyvin kantava pakanahaastatteluissa mediassa: aina jaksetaan mainita, jos ihminen on ”normaali työssäkäyvä nainen/mies”.

Satanismin ja saatananpalvonnan monet tulkinnat ovat puolestaan ainakin tämän teoksen perusteella usein liittyneet natseiluun ja pistää lukijan pohtimaan, että jos jotkut nykyään natsitervehdyksiä tekevistä osaavatkin ottaa sen huumorilla, niin kuinka moni ottaa esimerkiksi Siitoimen äärioikeistolaiset ja naisvihamieliset kommentit tosissaan pakanuuden pariin etsiytyessään? Aika usein suomalaisiltakin pakanafoorumeilta saa potkia pois äärioikeiston hämärämpiä hemmoja, vaikka monet tosin ovat varmaan saaneet vaikutteensa ennemminkin esimerkiksi Varg Vikernesiltä kuin Siitoimelta. Entä miten tulisi suhtautua Siitoimen kissankeitto-ohjeisiin maagisena riittinä? Kissathan on perinteisesti liitetty noituuteen monessa mielessä. Siitoin itse väittää, ettei ole yhtäkään kissaa elävältä keittänyt, mutta ilmeisesti joku hänen seuraajistaan senkin on mennyt toteuttamaan. Monitasoisessa aivojumppahuumorissa on aina se ongelma, että joku tulkitsee sitä tosissaan. Monitasoisessa asiakirjoituksessa on se ongelma, että joku ei osaa suhtautua siihen vakavaksi, jos esimerkiksi aihe on lukijan silmissä jotenkin omituinen. Kuinka suuri osa kenenkin puheista ja kirjoituksista on ns. vakavissaan ja kuinka moni ns. kännissä ja läpällä? Niin sanotut Schrödingerin kusipäät, jotka ovat joko tosissaan tai eivät sen mukaan, minkä reaktion esim. jokin some-heitto synnyttää.

Tulkintaongelma on olemassa aina. Eikä vähiten suurempien uskontojen parissa (viittaan nyt esim. Raamatun tulkintaan kristikunnan historiassa). Kuinka suoraan voidaan edes proosaa tulkita, lienee kunkin itsensä päätettävissä. Teot ovat ne, jotka ratkaisevat: kuka hullu toteuttaa minkäkin päähänpiston ja kuka hullu ei.

”Menkää kesä-aamulla aikaisin ulos suunnilleen kukonlaulun aikaan ja koettakaa löytää ennen kahdeksaa aamulla elävä kyykäärme. Löydettyänne sen, iskekää sen pää poikki kirveellä ja viekää kotiinne, jossa nyljette käärmeen. Laittakaa lihat pataan ja keittäkää niitä 45 minuuttia, jonka jälkeen syökää lihaa niin paljon kuin jaksatte. Syötyänne sanokaa ääneen ’oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni’.”

Tietenkään Siitoin ei ollut vain natsi: kuka muukaan meistä edustaa vain yhtä identiteettiä? Siitoimen opettajana toimi Aino Kassinen, joka oli jo nuoresta asti elänyt keijujen, koivuntyttöjen, pakkaspoikien ja puhuvien puiden ympäröimänä. Kassinen tutustui moniin eri uskonnollisiin ryhmiin, kuten Pelastusarmeijaan, lestadiolaisiin, mormoneihin ja teosofeihin, mutta pääasiassa hän oli selvänäkijä. Kassisen filosofia katsoi karsaasti Siitoimen myöhempiä Luciferin Arkkipiispan toimia, vaikka Siitoin ensin vaikuttikin hyvältä oppilaalta rakkauden sanomaa puolustaneen Kassisen hovissa. Kassinen on ainoa teoksessa perinpohjin kuvattu nainen, mutta näyttää vaikuttaneen 1970-luvulla suureen osaan aikamme okkultisteista. Kassisen opetus selvänäkijän roolista kuulostaakin aika tutulta nykypakanoiden piirissä ennustamisesta, noidan toimesta ynnä muista ilmiöistä puhuttaessa:

”Hän [selvänäkijä] ei saa käyttää lahjojaan omiin itsekkäisiin pyyteisiinsä ja tarkoituksiinsa, hän ei saa tuottaa kenellekään kärsimyksiä. Hän ei sano kenellekään, että jokin tietty asia on tehtävä juuri määrätyllä tavalla. Hän vain sanoo sen, minkä näkee ja tietää. Hän ei halua julkisuutta eikä määrää työstään palkkiota. Hän ei korosta itseään eikä tuo itseään missään esille. Hän ei luokittele ihmisiä, ei hyviin eikä huonoihin, ei tyhmiin eikä viisaisiin, ei köyhiin eikä rikkaisiin, vaan jakaa tietonsa jokaiselle, joka osaa kysyä. Tämän hän tekee käyttämättä mitään ihmeellisiä poppakonsteja tai taikakeinoja.”

Toki Kassinen ei ollut ainoa ns. oikean käden polun edustaja suomalaisessa salatieteessä. Jo Pekka Ervast katsoi 1900-luvun alussa olevansa rakkauden ja tasapainon asialla perustaessaan Ruusu-Risti-järjestöä, joka irtautui Teosofisesta seurasta:

”Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan ’maallismielinen’, suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa…”

Valonkantajat on helppo ja nopea lukea, mutta täynnä mielenkiintoista asiaa ja omituisia henkilöitä, joista yleinen historia vaikenee vaivautuneena. Se antaa kattavan kuvan maamme esoteerisesta perinteestä ja mielestäni kuuluisi kenen tahansa nykyajan pakanan tai mystikon lukemistoon. Edustamani Pakanaverkkokin mainitaan teoksessa, mutta hyvin ohimennen. Yhdistykseen liitetty jäsenmäärä ja aktiiviset paikkakunnat kuulostavat tiedoilta kymmenen vuoden takaa, mutta vaikka muukin kirjaan sisältyvä tieto olisi peräisin 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, se ei tee siitä yhtään huonompaa koostetta: suurin osa kuvatuista henkilöistä ovat jo kuolleet aikapäiviä sitten. Humoristinen tapa kirjoittaa alleviivaa lukijan vastuuta ja lähdekritiikin tärkeyttä. Kyse ei tosiaankaan ole tieteellisestä teoksesta, mutta tarpeellisesta populaarista selvityksestä marginaali-ilmiöistä, joihin suurella osalla kansasta ja maagisissa piireissäkin liikkuvista ei ehkä ole sen kummempaa yhteyttä kuin jotkin omituiset huhut sieltä ja täältä. Sivistäkää itseänne ja lukekaa tämä. Sitten kirjoittakaa minulle se naismystikkokooste.

Arvostelun lyhennetty versio on julkaistu Pakanaverkko ry:n Vox Paganorum 2/15 -lehdessä.
Valonkantajat voi tilata mm. Tajunnan verkkokaupasta.

tammi 232015
 

Reima T.A. Luoto: Temppeliherrat, Fenix-kustannus 2014

temppeliherrat todellisuus myytit

Se on harvoin kun minä kirjaa ostan, ja vielä harvemmin täysihintaisena, mutta nyt pisti akateemisessa silmään tollanen Reima T.A. Luodon tietokirja Temppeliherrat.

No hemmetti, kyllähän jokainen esoteriaan hurahtanut tollasen ostaa. Onhan templarit kumminkin sitä klassista kulttikamaa. Temppeliherroihin tai –ritareihin – miten sitä milloinkin ilmaistaan – kun liitetään myyttiä jos toistakin. Eikä vähiten heidän omituisen pääkokoelmansa vuoksi, tai kadonneiden rikkauksiensa, Jaques Molayn langettaman kirouksen tai jopa sveitsiläisen pankkitoiminnan aloittajina. Kuuleman mukaan vielä palvoivatkin Baphomet–nimistä pukinpäistä epäjumalaa, johon siihenkin liittyy templarimainen arvoitus, että sana muodostaa heprealaisessa kryptiikassa sanan Sofia – Viisaus.

Vaan mitä kaikkea näissä myyteissä on sitten totta ja mikä tarua? Mikä on bestselleriä tavoittelevan rajatiedekirjailijan villiä mielikuvitusta, ja mikä oikeasti liittyy keskiajan mystiseen maailmankuvaan. Luoto yrittää ottaa asiasta selvää, ja taiteilee lähdekriittisen puristuksen, että toisaalta ymmärtävän suhtautumisen keskiajan mystiikkaa kohtaan välimaastossa. Vaikka alussa varoiteltiinkin että tullaan ampumaan monia templareihin liittyviä myyttejä alas, niin suhteellisen ymmärtäväisesti niihin oli otettu asenne. Myönnän että etukäteen pelkäsin jotain kotikutoista nihilisti-skeptikkoa ruotimassa kaikkea kiukun vimmassa, mutta ei onneksi mitään sen näköistäkään. Lopputulos oli hyvinkin tasapainoinen, ja mielestäni hän tasapainoili kahden maailmankuvan välissä vieläpä suhteellisen hyvin. Lyhyesti sanoen, Luodolla on oivallinen näkökulma, tai pikemmin asenne, ja se pelastaa kirjaa hukkumasta keskinkertaisuuden aaltoon.

Eikä se minusta huono ollut – ei ollenkaan. Oivallinen historiankirjahan se, ja suhteellisen lavealla ja sivistyneellä otteella. Luodolla on ihan lennokas kynä ja ottaen huomioon millaista vuosiluvuilla päähän lyömistä tällaiset teokset tapaavat olla, ne oli onnistuneesti vältetty sutkausten ja lennokkuuden avulla. Eli ei tämä mikään raskas tiiliskivi sentään ollut. Asia johon liian vähän tavataan keskittyä tietokirjojen saralla, on juuri kynän lennokkuus. Kirjailijan ote ratkaisee kunkin kirjan luettavuuden, ei suinkaan itse informaatio.

Jos nyt jotain huonoa todettaisiin, niin ei tässä kirjassa sittemmin muuta vikaa ollutkaan kun että se ilmestyi viitisentoista vuotta myöhässä. Se olisi varmasti ollu hitti edellisellä vuosikymmenellä jossain siinä Umberto Econ ja Baigentin välimaastossa ennen daVinci–koodia. Kuitenkin hyvä että edes nyt ilmestyi kun ei aiheesta ole sanottavammin ollut suomenkielistä esitystä.

Kirja on myynnissä mm. Tajunnan kaupassa.

tammi 232013
 

dekkariURS ja Tajunta Media hakevat osallistujia okkulttisia etsivätarinoita kokoavaan novelliantologiaan. Kokoelma tulee olemaan ensimmäinen osa Aavetaajuus-kirjasarjaa, ja se julkaistaan sekä painettuna että e-kirjana. Arvioitu ilmestymisajankohta on loppuvuodesta 2013.

Novellien on jollain tapaa yhdisteltävä dekkaria ja kauhu- tai yliluonnollisia elementtejä. Tarinoihin voi hakea vaikutteita vaikkapa Twin Peaksin, Salaisten kansoiden, John Constantinen tai Sherlock Holmesin maailmoista. Yliluonnolliset elementit voivat olla yhtä hyvin etu- tai taka-alalla. Tarinat voivat kertoa esimerkiksi ulottuvuuksien väliä harppovan maagisen etsivän edesottamuksista, tai sitten Holmes-tyyppisen tarinan, jossa yliluonnollinen paljastuu lopulta vain mielikuvituksen tuotteeksi. Kertomuksen voi sijoittaa mihin tahansa aikakauteen ja mihin tahansa, olemassaolevaan tai kuvitteelliseen paikkaan.

Antologian toimittavat Jyrki Pitkä ja Tuomas Saloranta. Käsikirjoitukset voi lähettää osoitteeseen info(ät)tajunta.net. Viimeinen jättöpäivä on vappuna 1.5.2013.

elo 062012
 

Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä -äänikirjasarja on edennyt jo kolmanteen jaksoonsa. Jakso aloittaa uuden neliosaisen kokonaisuuden nimeltä Rautapää ja perkeleet. Kirjoittajan pallille on kavunnut sanataituri Sami Tissari.

Ensitöikseen Rautapää ja perkeleet marssittaa yleisön eteen uuden hahmon, konsulttiyhtiö Sinnelag Communicationsin Head Managerin Henrik Mesmersaaren.

Aikanaan myös Ilmari Rautapään oppi-isän Johannes Valkosen kisällinä ollut Mesmersaari löysi aikuisuuden kynnyksellä jotain henkistä etsintää parempaa: kylmän käteisen. Sinnelag Communications toteuttaa asiakkaittensa tavoitteita kaaosmagian, okkultismin, joukkohypnoosin, siekailemattoman väkivallan tai minkä tahansa keinoin – Henrik Mesmersaari on valmis kokeilemaan vaikka kansantanhuja, jos se vain tuo kahisevaa firman kassaan. Aitona chauvinistina ja ihmisvihaajana Mesmersaari haistattaa myös pitkät tasa-arvolle ja oikeudenmukaisuudelle ja muulle leperrykselle. Ihmisarvo on ensisijaisesti lompsajuttu, on yksi Mesmersaaren lempilajatelmista.

Tarinassamme Mesmersaari vainuaa keinon tahkoa rahaa, kun demarikansanedustaja Ilona Tuohioja saapuu hänen puheilleen. Tuohioja tarvitsee apua kampanjassaan vähäosaisten olojen parantamiseksi, ja apua hän tulee saamaan. Ei ehkä kuitenkaan sellaista kuin odotti, saati sitten osasi pelätä…

Ilmari Rautapää taas heräilee Hesperian päihdepsykiatriselta osastolta. Muistikuvat ovat yhtä sekasotkua ja maksa-arvot huutavat hoosiannaa. Todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että törppöiltyä on tullut ja pahasti. Silti Ilmari on varma, että puuttuvien muistikuvien takana on jotain paljon synkempää kuin tavannomaista rankempi ryyppyputki.

Tsekkaa jakson traileri:

Jaksoa saa ostella Tajunta-kaupasta.

Saatavilla myös iTunesista:
Ilmari Rautapää - Okkulttinen Etsivä, Rautapää ja perkeleet 1 - äänikirja

Rautapäät löytyvät myös useista muista online-musiikkikaupoista ja -palveluista.

touko 212012
 

Kai Donner, Siperian samojedien keskuudessa, Salakirjat 2012

Kirjassa mainittu Ob-joki toi allekirjoittaneelle henkilökohtaisiakin mielikuvia: lokakuussa 2008 junamatkallani Irkutskista Moskovaan mongolialaiset, joihin olin ehtinyt päiviä kestävällä junamatkalla tutustua, tempaisivat minut hytinsä ikkunaan katsomaan radan vierellä leveää tasaisesti virtaavaa jokea. Se oli Ob. Rata kulkee siinä kohtaa kotvan matkaa Ob-joen rantaa pitkin ja minua pyydettiin odottamaan kunnes varsinainen nähtävyys tulisi kohdalle. Käskettiin seuraamaan vastarantaa. Kohta alkoi talon rötisköjen rivi, jota kesti muutaman kilometrin verran. Hökkelikkö katkesi räikeästi silmään pistävään taloon, kylän ainoaan hienoon rakennukseen, jonka jälkeen rötiskörivi jatkui päättyen muutaman kilometrin päässä ryteikköiseen Taigaan. Hieno rakennus sijaitsi aika tarkkaan röttelöjonon puolessa välissä, kuin jonkinlaisena hallitsijana. Continue reading “Kirja-arvostelu: Siperian samojedien keskuudessa” »

touko 072012
 

Jyrki Pitkän kirjoittama ja Tajunta Median julkaisema äänikirjasarja raivaa uusia uria suomalaisen viihteen kentälle.

Äänikirjat ovat koko ajan lisäämässä suosiotaan. Yleensä ne kuitenkin ovat eräänlainen oheistuote, joka julkaistaan jo ennalta suositun kirjan sivuun haalimaan laajempaa asiakaskuntaa. Tajunta Media sen sijaan lähtee uudenlaisella otteella liikkeelle ja tuottaa materiaalin suoraan äänikirjaksi.

Tajunta Median äänikirjat eivät ole myöskään useamman cd:n tuntikausia kestäviä paketteja, vaan esikuviksi on otettu nopeasti luettavat pulp-lukemistot ja julkaisukanavaksi ladattavat mp3-tiedostot.

“Itse nuorempana olin kova kauhufani ja tykkäsin lukea Yöjuttuja”, kuvailee Jyrki Pitkä hankkeen taustoja. “Kirjoittamista harrastaneena pitkäaikainen haaveeni oli päästä kirjoittamaan Yöjuttujen tyylistä jatkuvajuonista sarjaa, jossa voisi rauhassa kehitellä hahmoja ja rakentaa omaa maailmaa”. Continue reading “Okkulttinen etsivä seikkailee innovatiivisessa formaatissa” »

touko 142011
 

Viime aikoina on ollut Tajunnassa hiukan hiljaista, sillä olen keskittynyt työstämään Ilmari Rautapään seikkailuja. Tarkoitus on saada jossain vaiheessa hiukan uudentyyppistä jatkuvajuonista seikkailusarjaa julki hiukan uudentyyppisellä julkaisufilosofialla.

Itse tarina hakee vaikutteita niin 80-luvun Yöjuttu-lehdistä, modernista magiasta, myyteistä kuin rikoslukemistoista.
Continue reading “Ilmari Rautapää – okkulttinen etsivä” »

maalis 082011
 

Philip K. Dick oli eräs merkittävimmistä amerikkalaisista science fiction -kirjailijoista. Hänen ajatuksensa ovat vaikuttaneet niin tieteiskirjallisuuteen, postmodernia filosofiaan kuin valtavirran toimintaelokuviinkin. Muiden aikaansa edellä olleiden mestareiden tapaan hän eli köyhyydessä, vailla scifi-fandomin ulkopuolista arvostusta.

Dickin käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisia, poliittisia ja metafyysisiä teemoja. Paranoia, autoritääriset yhteiskunnat, muuntuneet tajunnantilat ja koko todellisuuden rakenteen hajoaminen ovat tarinoissa toistuvia elementtejä. Continue reading “Philip K. Dick ja paranoidismystinen elokuvaviihde” »