Kirjassa mainittu Ob-joki toi allekirjoittaneelle henkilökohtaisiakin mielikuvia: lokakuussa 2008 junamatkallani Irkutskista Moskovaan mongolialaiset, joihin olin ehtinyt päiviä kestävällä junamatkalla tutustua, tempaisivat minut hytinsä ikkunaan katsomaan…
Jyrki Pitkän kirjoittama ja Tajunta Median julkaisema äänikirjasarja raivaa uusia uria suomalaisen viihteen kentälle. Äänikirjat ovat koko ajan lisäämässä suosiotaan. Yleensä ne kuitenkin ovat eräänlainen…
Äärimmäinen, vasten kasvoja iskevä kampanja eläinoikeuksien puolesta hätkähdytti ohikulkijoita Jacqueline Traiden demonstroidessa vapaaehtoisesti brutaaleja eläinkokeellisia laboratoriotutkimuksia lontoolaisen kosmetiikkaliikkeen näyteikkunassa.
“Liikutuin niin syvästi nähdessäni mistä Danin projektissa oli kyse, että vietin yli vuoden seuraten hänen työnsä tuloksia. Tämä on ollut ällistyttävä matka. Mikään aiempi…
Vähemmän tulee teknologiasta Tajuntaan kirjoiteltua, mutta nyt sattui silmään niin näpsäkkä applikaatti, että sen luulisi kiinnostavan ketä tahansa meditoinnista, stressistä ja keho-mieli -yhteydestä kiinnostunutta.
Fyysisesti vahvat miehet kallistuvat todennäköisemmin oikeistolaisiin poliittisiin näkemyksiin, koska heistä yhteiskunnan tulisi kuvastaa henkilökohtaista taistelua ja itsesäilytystä, akateeminen tutkimus väittää. Tutkijat mainitsevat Hollywoodin muskelisankarit, kuten…