huhti 202012
 

 

”Liikutuin niin syvästi nähdessäni mistä Danin projektissa oli kyse, että vietin yli vuoden seuraten hänen työnsä tuloksia. Tämä on ollut ällistyttävä matka.

Mikään aiempi projektini ei ole koskaan vaikuttanut minuun yhtä syvästi. Toivomuksenani on, että dokumentti koskettaisi myös muita ihmisiä, saisi heidät osallistumaan yhteiseen hyvään ja tekisivät musiikin jakamisen vanhainkoteihin mahdolliseksi. Heille, jotka eivät edes tiedä, kuinka syvästi he tarvitsevatkaan musiikin lahjaa.

Musiikilla on suurenmoinen merkitys sille, millaista on olla ihminen; ymmärsin tämän näiden ihastuttavien ja haavoittuvien sielujen kautta, jotka sain kohdata tätä dokumenttia tehdessäni.”

– Michael Rossato-Bennet

”Musiikki itsessään vaikuttaa aivoihin syvemmin kuin mikään muu erillinen kokemus. Musiikki puhuttelee meitä omalla kielellään herättäen tunteiden kirjavan skaalan meissä jokaisessa. Musiikki yhdistää ihmisiä antaen olemiselle merkityksen. Musiikki sytyttää sielumme henkiin.”

 

Alive Inside on Michael Rossato-Bennetin työstämä dokumenttielokuva, jossa seurataan Dan Cohenin Music & Memory-projektin edistymistä. Projektissa iäkkäille ja heikkokuntoisille hoitopotilaille tarjotaan musiikkiterapiaa, jonka todettiin kohentaneen huomattavasti heidän elämänlaatuaan. Elokuva sai ensi-iltansa 18.4.2012 New Yorkin Rubin Museum of Art:ssa ja elokuvan esittelyvideot ovat saaneet hyvin lyhyen ajan sisällä huikean määrän katsojalukuja myös sosiaalisessa mediassa.

Tämä tunnerikas ja toivoa antava tarina paljastaa, kuinka musiikin voimalla voi olla uskomaton, herättävä vaikutus. Dokumentissa muistojen täyttämä musiikki ravisuttaa horteisen ja rapistuneen mielen takaisin elävien kirjoihin, yhdessä lääkäri Oliver Sacksin, lääkäri Bill Thomasin ja työlleen omistautuneiden hoitajien avustuksella.

Elokuvan yhtenä tuikkivana tähtenä toimii 92-vuotias Henry Dryer, joka kärsii neurologisista ongelmista kuten dementiasta, eikä käytökseltään osoita elämänmyönteisyyttä, taikka vastaanottavaisuutta ulkopuoliseen maailmaan. Henry on viettänyt viimeiset 10 vuotta vakituisena asukkina vanhainkodissa muusta maailmasta syrjäytyneenä. Mies, joka eli musiikista ja rakasti tanssia, on enää vain sulkeutunut varjo entisestä persoonastaan. ”Hän oli hauska, rakastava ja lämmin persoona. Hän lauloi ja tanssi missä tahansa olikin, sateessakin.”
Dryerin tytär kuvailee kaihoisasti.
”Ihmiset näkevät Henryn sisäänpäinkääntyneenä, kenties jopa masentuneena, apaattisena ja miltei elävänä kuolleena.” Sacks luonnehtii Henryn nykytilaa.

Eräänä päivänä Henry saa soittimen, joka sisältää hänen lempimusiikkiaan, jazzahtavan bluesin taituria Cab Callowayta, ja välittömästi nuo musiikin luomat menneisyyden tuulahdukset ja melodioista kumpuava innostus herättää hänet uudelleen henkiin, luoden yhteyden ympäröivään todellisuuteen. Musiikki saa passivoituneen Henryn liikahtelemaan tanssivin elkein musiikin tahdissa ja rytmien herättämänä hän kykenee jälleen kommunikoimaan ihmisten kanssa, muistelemaan menneisyyttään ja vastaamaan eloisammin hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Neurologi Oliver Sacks kuvailee, kuinka musiikin voima Henryyn vaikuttaa; “Hetken hän on jälleen tietoinen itsestään, muistaa kuka on.” Esiin ilmestyy itsensä uudestilöytänyt Henry, joka palavasti kertoo intohimostaan musiikkiin ja kuinka se vaikuttaa sisimpään. ”Välittömästi voimakkaista tunteista viestivät ilmeet palautuvat kasvoille, raajat saavat eloa ja silmät värähtävät auki. Hän vireytyy uudelleen muusikin avulla.” Sacks luonnehtii.

Iäkkäissä havaitut muutokset antavat lisätukea Oliver Sacksin monille teorioille musiikin vaikutuksista aivoihin, joita hän käsittelee vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassaan Musikofilia – Tarinoita musiikista ja aivoista.

Kyynelistä tanssiin

Toisessa elokuvan maistiaisessa esitellään Gilin ja Denisen elämää, jossa Oliver Sacks myös valaisee, kuinka musiikki ei ole vain fysikaalisesti aivoja stimuloiva, vaan vaikuttaa syvemmin aivojen moniin eri osiin, luoden yhteyden ihmisen henkilökohtaisiin muistoihin ja tunteisiin, joka Sacksin mukaan on tärkeä seikka:

On hämmästyttävää havaita, kuinka radikaali ero on mahdollista saada aikaan näinkin yksinkertaisella menetelmällä. Vanhusten aito riemu ja koskettuminen lempimusiikkia kuullessaan
on huikea ja sydäntä lämmittävä näky. Heissä jyllää yhä nuo vuosikymmenien kokemukset ja tunnevirrat, jotka vanhuuden
rappeutumisen alle ovat hautautuneet. Ne on vain lapioitava uudesti esiin. Power of Music, portti takaisin aivojen kätkeytyneisiin onkaloihin ja sielun kukkivaan kivipuutarhaan.
Positiivisten tulosten seurauksena Music & Memory-projektin
järjestäjät toivovatkin, että vanhoja (mikseipä uusiakin) musiikkisoittimia lahjoitettaisiin lisää vanhainkoteihin:

http://www.MusicandMemory.org

Taika-Tatti Jukurtti

Ehkä-logiikkaan taipuvainen kummastelija.

  2 Responses to “ALIVE INSIDE: A Story of Music & Memory”

  1. Hyvä mielenkiintoinen paketti!

  2. Erittäin hyvä kirjoitelma! Jatka samaa rataa 🙂

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*