maalis 072021
 

Suufilaiset etsivät henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. He parantavat jumasuhdettaan erilaisten harjoitteiden avulla, ja moni kokee yhteyden voimistuessa voimakasta ekstaasia. Kysyimme suufimystikon tien valinneelta Aaro Löfiltä harjoitteista, Jumalasta ja ekstaasista. 

Suufilaisuutta kutsutaan usein islamin mystiseksi suuntaukseksi. Monelle ensimmäinen mielikuva suufilaisuudesta ovat ekstaasissaan villisti tanssivat dervissit. Myös 1200-luvulla elänyt suufifilosofi Rumi on monelle tuttu. Kyseessä on tietyissä maailmankolkissa muodikas suuntaus ja Suomessakin on jonkin verran toimintaa. 

Aaro Löf on kasvun opettaja, kirjailija, ja suufilaisuutta harjoittava mies. Kysyimme Löfiltä viisi kysymystä suufilaisuudesta. 

Kuinka sinusta tuli suufilaisuuden harjoittaja?

Alunperin törmäsin suuntaukseen kirjallisuudessa, ja siihen on myös viitattu luennoilla ulkomailla käydessäni. Mihin tahansa mystiseen linjaan kuuluu henkilöiden välinen tiedonsiirto, ja näin on myös suufilaisuudessa. Näin Burhanuddin nimisen sheikin (sheikki tarkoittaa suufilaisuudessa opettajaa) kuvan eräässä tapahtumassa: hänen olemuksensa ja inhimmillisyytensä puhuttelivat minua ja ennen kaikkea sydäntäni. Kuva sai minut hymyilemään, ja jokin leikkisyys ja vilpittömyys välittyivät hänestä. Kävin tapaamassa häntä Italiassa ja olemme pitäneet siitä saakka yhteyttä. 

Kuinka suufilaisuuss näkyy arjessasi

Suufilaisuus ja sen perinteen seuraaminen näkyy harjoittamisena, esimerkiksi päivittäisten rutiinien kautta. Observoin itseäni tai jotain tiettyä teemaa, esimerkiksi tällä hetkellä työskentelemme ryhmässä roolien ja minäkuvan kanssa. Tarkastelen aiheita ja kirjoitan havaintoja ylös. Rukoilen päivittäin, teen eräänlaista mantrameditaatiota ja pyrin jokapäiväisessä elämässä pehmeyteen, lempeyteen ja inhimillisyyteen. Nämä ovat omia harjoituksiani, ja harjoitukset vaihtelevat henkilön oman tarpeen mukaan. 

Mikä on suufilaisten suhde muihin islamin suuntauksin

Sinänsä suufilaisuus ei ole sidottu Islamiin, vaan on olemassa myös esimerkiksi kristittyjä suufeja. Islamin sanastoa käyttäviä suufeja on kuitenkin eniten. Uskonnonsuuntauksen ja suufilaisuuden ero on se, että suufi pyrkii kokemuksellisesti luomaan henkilökohtaisen yhteyden itseensä, elämään tai Jumalaan. Islamin tai kristinuskon ulkoiset muodot rituaaleineen tarjoavat hyviä perussääntöjä, mutta ne eivät vielä vie mystiikan äärelle. Uskonnosta tulee helposti este pyhyyden kokemiselle.    

Onko Jumala konkreettinen ukkeli jossain vai abstraktimpi olento?

Minusta näyttää siltä, että kaikissa perinteissä, joissa aidosti harjoitetaan oman kokemuksen kautta tutkimista päädytään samaan: kaiken ytimessä on tyhjyys, joka on samalla täysin, tavalla, jota looginen mieli ei ymmärrä. Tuolla olemassaolemattomuus loistaa valoa, voimaa, josta kaikki syntyy. Se ydin on mysteeri, ja sitä voi kutsua luojaksi. Partanaamaa tuskin löytää kukaan.

Oletko ollut ekstaasissa kuin dervissit ikään?

Moni pitää dervissiä ja suufia synonyymeinä. Suufeja on paljon, mutta kaikki eivät ole dervissejä. Dervissit ovat ihmisiä, jotka ovat aidosti valinneet suufilaisuuden tiekseen, ja joille yhteys on ykkösasia. Dervissi ei koskaan laiskottele suufilaisuuden kanssa. Jos normaali suufilainen elelee elämäänsä, ja tekee välillä vähän suufiharjoituksia, dervissi ei kaihda työtä vaan laittaa itsensä likoon. Hänelle yhteys todellisuuteen on mennyt turvallisuuden, maallisen tavoittelun ja mukavuuden ohi. 

Tätä tietä kulkeva kokee väkisinkin ekstaasia: joskus se voi olla esimerkiksi hengitetyn ilman tuntemista intiimiltä. Joskus se on voi olla voimakasta iloa siten, että lähestulkoon räjähtää, jos sille antaa enempää tilaa. Todellisuus on ekstaattinen paikka, jos valitsee olla täällä paikalla touhottamisen sijaan. Jos päätän olla tässä, huomaan, että tässä ja nyt on ihan mukavaa. 

touko 312014
 

Olipa kerran tiikeri, joka väijyi vuohilaumaa. Mutta tiikeri oli tiineenä, ja sen loikatessa vuohien kimppuun pentu syntyi ja tiikeriemo itse menehtyi. Pentu jäi vuohien kasvatettavaksi, alkoi syödä ruohoa ja äännellä kuten vuohet. Näin pennusta kasvoi vuohien keskellä aikuinen tiikeri. Eräänä päivänä vanhempi tiikeri kohtasi  vuohilauman ollessaan saalistamassa. Se meni sanattomaksi nähdessään toisen tiikerin elävän vuohien keskellä ruohoa syöden. Vanhempi tiikeri otti nuoremman mukaansa, vei sen lammelle ja kysyi: ”Miksi sinä syöt ruohoa ja ääntelet kuin vuohi? Minä syön lihaa – niin pitäisi sinunkin syödä.” Vanhempi tiikeri osoitti lammen pinnasta heijastuvaa kuvaansa, ja näin nuorempi tiikeri näki, että he olivat samanlaisia. Tämän jälkeen vanhempi tiikeri vei nuoremman mukaansa luolaan ja pakotti tämän syömään veristä lihaa, jonka se oli aiemmin saalistanut. Aluksi nuorempi tiikeri ei meinannut pystyä syömään, mutta verisen lihakimpaleen nieltyään sen häntä alkoi heilua, ja äkkiä sen suusta kuului pelottava ja voitokas tiikerin karjahdus.

Tämä alun perin vanha Bengalilainen tarina ilmestyi 1800-luvulla Ramakrishna-nimisen intialaisen mystikon opetuksia käsittelevissä kirjoituksissa, ja se on tullut lännessä tunnetuksi yhdysvaltalaisen uskontotieteilijän, professori Joseph Gampbellin ja indologi Heinrich Zimmerin kirjasta Philosophies of India. Lisäksi se on ollut esikuvana Disneyn 1950-luvulla tekemälle lyhytelokuvalle Lambert the Sheepish Lion. Kuten kaikkia tarinoita, myös tätä voidaan tulkita monella tavalla. Mutta mikäli haluamme ymmärtää tarinan alkuperäisen opetuksen, meidän pitää tuntea jonkin verran sitä uskonnollista ympäristöä, jossa se on saanut alkunsa.

Kyseinen kertomus on hyvin suurella todennäköisyydellä peräisin Koillisintian tantrisesta perinteestä – harjoittihan sen opetuksiinsa ottanut Ramakrishna itsekin tantraa monien muiden uskontojen ohella. Mutta mitä tantra sitten on? Ennen tähän kysymykseen vastaamista voidaan hieman liioitellusti sanoa, että tantra ei ole sitä, mitä sen länsimaissa mielletään olevan. Viimeisten sadan vuoden aikana tantra on nimittäin käsitetty jonkinlaiseksi synonyymiksi seksille tai seksuaalisille tekniikoille henkisten kokemusten saavuttamiseksi. Vaikka tantra joissakin traditioissa sisältää myös tällaisia tekniikoita, on se käsitteenä kuitenkin paljon laajempi. Itse sanaa on hyvin vaikea määritellä, sillä se on moniselitteinen, ja kaiken lisäksi länsimaisen uskonnontutkimuksen käyttöön ottama – intialaisessa perinteessä sellaista käsitettä ei alun perin käytetty, vaan tantroilla viitataan tiettyihin uskonnollisiin teksteihin. Tantrismi ei myöskään tarkoita mitään yhtenäistä uskontoa tai harjoitusjärjestelmää, vaan sisältää monia erilaisia näkemyksiä, opetuksia ja menetelmiä eri aikakausilta ja eri kulttuureista. Sekä hindulaisuudessa että buddhalaisuudessa on oma tantraksi kutsuttu esoteerinen perinteensä ja lisäksi termin alle katsotaan usein kuuluvaksi suuri joukko erilaisia kansanomaisia uskonnollisia ilmiöitä.

khajs1

Lue artikkeli kokonaan

heinä 102011
 

Suomalainen uskonnollinen kenttä on jatkuvassa muutoksessa. Viimeaikoina ev.lut. kirkosta on erottu ihan porukalla (vaikkakaan muutaman tuhannen eroluvut eivät paljon hetkauta neljän miljoonan jäsenmäärää) ja uudenmuotoinen henkisyys vetää puoleensa.

Valtauskonnon ulkopuolella tapahtuva uskonnollinen kenttä on hankala tutkittava, sillä se jakautuu lukemattomiin yhdistyksiin, yhteisöihin ja organisaatioihin. Kirkon tutkimuskekskuksen hanke Uskonnot suomessa on kerännyt sivuilleen tietoja uskonnollisista yhteisöistä vuodesta 2006. Tätänykyä sivuilla on jo yli 950 organisaatiota tai ryhmää. Alajaostot mukaan lukien Suomessa toimii noin 3 000 uskonnolliseksi luokiteltavaa organisaatiota.

Tässä vaiheessa kannattaa mainita, että uskontotieteen näkökulmasta ryhmää on perusteltua pitää uskonnollisena, jos sen oppeihin kuuluu käsitys supranormaalista todellisuudesta, oli yhteisö käytännössä minkä muotoinen tahansa.

Kristillisten liikkeiden, islamin ja itämaisten uskontojen rinnalla on pitkään kulkenut länsimaisen esoterian virtaus. Tätä liikehdintää edustavat mm. teosofinen seura, antroposofia ja vapaamuurarit. Lue artikkeli kokonaan