touko 032018
 

Bön on tiibetiläinen alkuperäisuskonto, jossa buddhalaiset piirteet sekoittuvat shamanistiseen perinteeseen. Uskonnon historialliset juuret ovat hämärän peitossa.

Bönin tunnus on yungdrung, vasemmalle osoittava hakaristi.

Bönin oman perinteen mukaan uskonto on 18000 vuotta vanha. Perinne on siirtynyt koko tämän ajan suullisesti opettajalta oppilaalle. Bönin perustaja Tönpa Shenrab oli perimätiedon mukaan valaistunut buddha, joka syntyi 16017 ennen ajanlaskun alkua.
Kirjallisia tallenteita on löydetty noin tuhannen vuoden takaa. Suurena mestarina pidetty Dru Gyalwa Yungdrung kokosi tuolloin suullisen perinteen opetuksia kokoelmaksi tekstejä, joka tunnetaan nimellä Gyalwa Chaktri.

Böniä pidetään yhtenä Tiibetin viidestä buddhalaisesta suuntauksesta. Bön on harjoittajiensa mielestä ainutlaatuinen uskonto, mutta maallikolle buddhalaisuuden ja bönin välillä ei ole juurikaan eroa. Ulkopuolisille puhutaan useasti bön-buddhalaisuudesta, sillä buddhalaisuus on terminä böniä tutumpi.

Suurimpana erona lienevät bönin muinaisilta ajoilta periytyvät shamanistiset perinteet, joiden vuoksi uskonnossa on omanlaisensa suhde luontoon ja siellä oleviin henkiin. Eläinuhrit ovat karsiutuneet pois uskonnosta satoja vuosia sitten.
Suomessa böniä edustaa Tenzin Wangyal Rinpochen opettama suuntaus, jonka ympärillä oleva maailmanlaajuinen verkosto on nimeltään Ligmincha. Ligminchalla on toimintaa ympäri Suomea, muun muassa Helsingissä, Kuopiossa, Tampereella ja Oulussa. Nimensä Ligmincha on saanut muinaisen tiibetiläisen valtakunnan dynastialta.

Kiinan taikauskonvastaisuus törmää Tiibetin uskontoihin

Kiina miehitti Tiibetin 50-luvulla. Uskontoja alettiin tukahduttaa, ja Tiibetin buddhalaisuuden johtohahmo dalai-lama lähti maanpakoon.
Yhdysvaltalaisen Purduen yliopiston Professori Fenggang Yangin tutkimuksen mukaan Kiinan väestöstä vain 15 prosentilla on ateistinen vakaumus: erilaiset uskonnon ja henkisen harjoittamisen muodot sinnittelevät sitkeästi kansalaisten arjessa. Silti Kiinan valtio suosii ateismia ja työskentelee ”taikauskoa” vastaan. Taistelu taikauskoa vastaan näkyy eritoten Tiibetissä.

United States Commission on International Religious Freedom -komission (USCIRF) vuoden 2017 raportissa kerrotaan uskonnonvapauden tilasta ympäri maailmaa. Tiibet saa raportissa paljon huomiota. Raportissa mainitaan uskonnollisten johtohahmojen vangitsemisia, jonka lisäksi Kiina haluaa asettaa omia lama-ehdokkaitaan Tiibetin uskonelämän johtoon. Kiinan kommunistipuolue levittää propagandaa luostareissa ja munkkeja on karkotettu kodeistaan. Maassa vainotaan kansalaisvaikuttajia, joihin munkit useasti luetaan.

USCIRF:n mukaan Kiinan vaikutukset tiibetiläisten hengellisyyteen ovat suuret: noin 150 tiibetiläistä munkkia on tehnyt polttoitsemurhan vuoden 2009 jälkeen.

Kiinan miehitystä paenneita tiibetiläisiä bönin opettajia kiertää ympäri maailmaa. Ligminchan lisäksi muitakin bön-organisaatioita toimii useassa maassa. Suomessa käy tiibetiläisiä bönin opettajia vuosittain, suosituimmille kursseille voi osallistua toista sataa osallistujaa. Viikoittaisissa tapaamisissa käy muutamia ihmisiä.

Ilman Kiinan suorittamaa miehitystä bön ei ehkä koskaan olisi tullut länsimaihin: böniä opetetaan länsimaalaisille osittain koska muuten uskonto olisi vaarassa kadota kokonaan.

Tonpa Shenrabia pidetään perimätiedossa bönin ensimmäisenä opettajana.

Uskonto ja arki

Olli Erjanti on Ligmincha Finlandin puheenjohtaja ja bönin harjoittaja. Erjanti on selkouniasiantuntija, ja hän törmäsi böniin Tenzin Wangyal Rinpochen pidettyä Suomessa kurssin tiibetiläisestä unijoogasta noin 10 vuotta sitten. Tämän jälkeen Erjanti luki teoksen unijoogasta, ja tajusi että selkounia voi käyttää myös henkisiin harjoituksiin. Nykyään Erjantia koskettavat eniten päivittäiset meditaatioharjoitukset.

Erjanti kertoo uskonnon mullistaneen elämänsä.

”Ennen elämä tuntui kolhivan, mutta tajusin mieleni luovan vaikeudet. Jos päästän irti mielen ajatuksista enkä lähde sen tuottamien tunteiden mukaan, löydän sisältäni ulkoisista olosuhteista riippumattoman rauhan ja ilon.”

Erjantin mukaan bön on suhteellisen uusi uskonto Suomessa, ja saa osakseen ihmettelyjä muiden buddhalaissuuntauksien edustajilta.

”Pohjimmiltaan kyseessä on vain tietämättömyys, johon auttaa uskontojen välinen vuoropuhelu.”

Meditoi, joogaa ja uneksi

Länsimaisille usein esitellään ensin bönin mielelle suunnattuja harjoituksia. Mukana on myös fyysisiä harjoituksia, visualisaatioita ja joogaa.

Erjanti kertoo kolmesta ovesta.

”Kehon oveen kuuluvat fyysiset joogaharjoitukset, ja kehon toiminnalla tuomme sisäisen maailmamme muille ihmisille avuksi. Puheen oven perustana on ääni, johon liittyvät hengitys ja energia. Mielen oveen kuuluvat ajatukset ja tunteet, joihin vaikutetaan meditaatioharjoituksilla.”

Meditaatiossa on erilaisia lähestymistapoja sisäisen rauhan etsimiseen.

”Klassisen jaottelun mukaan bönissä on kolme opetuslinjaa: sutra, eli kieltäymyksen tie jossa kieltäydytään negatiivisilta ajatuksilta ja tilanteilta jotka herättävät näitä tunteilta. Tantrassa negatiiviset ajatukset ja tunteet muunnetaan positiivisiksi ja dzogchenissa, suorassa tiessä, annetaan ajatusten ja tunteiden vain olla, kunnes ne haihtuvat itsestään luonnollisen mielen avaraan tilaan, mistä ne ovat nousseetkin.”

Erjantin mukaan bönissä on mukana kymmeniä eri joogasarjoja, eri näkökulmista ja eri vuosisadoilta. Myös visualisaatioilla on suuri rooli. Erjanti kertoo nauttivansa bönin monipuolisuudesta, se tarjoaa jokaiselle jotakin.

Unijoogassa hyödynnetään selkounia, joiden avulla uneksija tutkii sisäistä maailmaansa. Tekniikkaa käytetään henkisen kehittymisen apuna. Unijoogan suosio on lisääntynyt länsimaisen selkouni-innostuksen rinnalla.

Onko uskova terve?

 Posted by at 14.37  Yhteiskunta
loka 272008
 

”Jos ei olisi kuolemaa, ei olisi myöskään uskontoja.” Näin minulle tokaisi eräs kollegani käytäessämme keskustelua uskontojen merkityksestä.

Tähän tarvitaan nyt kuppi kahvia ja suklaalevy. Ja sitten aloitetaan.

Katsoin eilen tv:stä tiededokumentin: Olenko normaali (http://areena.yle.fi/toista?id=1605227). Dokumentti käsitteli uskonnollisuutta ja sitä, miten valtaväestö reagoi voimakkaaseen uskonnollisuuteen – sekä mitä muotoja voimakas uskonnollisuus saa aikaan. Haastateltavana oli nunna, kadulla saarnaaja, karismaattinen jumalan voimalla parantaja, skitsofreenikko, kielillä puhuva kristillinen pappi sekä tiedemies. Haastattelijana toimi psykologi. Lyhyesti: nunna luostarissa on OK, mutta katusaarnaaja on selvästi hullu. Näin me ajattelemme.

Pohdittavana oli monia erilaisia kysymyksiä, mutta se mikä itseäni jäi mietityttämään, oli uskonnollisuuden ja sairauden suhde. Eli onko esimerkiksi skitsofreenikko sairas vai onko hän yhteydessä jonkinlaiseen henkimaailmaan. Ovatko skitsofreenikon kuulemat parikymmentä ilkeää ääntä oikeita henkiä vai ovatko ne kenties ääniä, jotka ovat joskus kuuluneet vaikka kasvattajille: äidille, isälle, isovanhemmille, sisaruksille, opettajille, koulutovereille ynnä muille.

Onko ihmisen mystinen, hengellinen kaipuu turvattomuuden tunnetta, mitä täyttämään tarvitaan varmuus eli uskonto elämän tarkoituksesta ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeenkin. Kenelle kaipuun täyttää toinen ihminen, lapset ja puoliso ja kenelle kaipuun täyttää vain jumala tai joku muu ulkopuolinen henkinen asia? Kenelle täyttyminen tulee itsen kautta ja sen kautta että hyväksyy itsensä sellaisen kuin on? Ja pohjautuuko kaikki tämä kuolemanpelkoon? Eli jos kuolemaa ei olisi, olisiko uskontojakaan?

Muutama vuosi sitten tapasin ”entisen skitsofreenikon”. Hän kertoi saaneensa skitsofreenikon diagnoosin lääkkeineen, mutta hän lopulta jätti ne pois ja alkoi elää itsensä ja ääniensä kanssa. Hänen oman tulkintansa mukaan äänet kuuluivat hengille ja henkioppaille. Tätä kutsutaan siis newageripiireissä selväkuuloisuudeksi. Nainen oli kaikin puolin ”normaali”. Ja aivan kuten dokumentin kahtakymmentä ääntä kuuleva mies kertoi; hän lakkasi käyttäytymästä kuin sairas.

Kulttuuriantropologiassa shamanismia on tutkittu jo kauan. Toisinaan shamaania on verrattu pappiin ja toisinaan shamanismi on nähty sairautena tai reaktiona vaikkapa arktisiin olosuhteisiin. 1960–70 luvulla shamanismin luultiin hävinneen, mikä johtui osittain Mircea Eliaden klassikoksi muodostuneen monografian Shamanism Archaic techniques of ecstasy (1964) informaatiosta.

Shamanismi-termin etymologinen perinne ajoittuu 1600-luvulle ja sanskritin kieleen, jossa sana šramana/šrama kääntyi Siperian tunguusinkielen kautta sanaksi šaman, joka tarkoittaa buddhalaista munkkia (Voigt 1984:14).  Termi saksalaistui 1700-luvulla tutkimusten myötä termiksi Schaman ja Euroopassa vallinneiden noitavainojen aikaan (1450–1750) termin merkitys selitettiin sanoin: ”A priest of a devil” – eli paholaispappi (Flaherty 1992:7,23). Antropologiassa termi otettiin myöhemmin käyttöön tarkoittamaan sellaisia henkilöitä, jolla on yliluonnollisia kykyjä.

Shamanismin ja sairauden suhdetta käsittelee myös todellisuuteen pohjautuva kirja, jonka luin muutama vuosi sitten. Kirjan nimeä en tähän hätään muista, mutta se sijoittuu venäläiseen psykiatriseen sairaalaan. Kirjan päähenkilö on nuori poika, joka on kuullut shamaanin kutsun ja joka tuomitaan skitsofreenikoksi. Terapeuttinsa ansiosta poika kuitenkin pääsee sairaalasta pois ja matkustaa vuorille toteuttamaan elämänkohtaloaan shamaanina – eli henkiparantajana.

Missä kohtaa yhteiskunta tällä hetkellä kulkee? Eilisessä dokumentissa uskonnollisuutta verrattiin edelleen psyykkiseen sairauteen, mistä ajatuksesta itse en välttämättä kovasti pidä. No ehkä taas kärjistän, mutta viestissä ainakin todettiin, että psyykkisesti epätasapainoiset ovat uskonnollisempia tai paremmin sanottuna henkisempiä kuin psyykkisesti tasapainoiset, materiaaliseen elämään tyytyväiset ihmiset jotka eivät juuri henkisyyttänsä pohdi. Miksi?

Käymäni tämänpäiväisen keskustelun pohjalta tuli esiin ajatus, että uskonto antaa selityksen maailmalle ja sen tapahtumille. Se mitä ei ymmärretä, tuottaa ahdistusta, joten sille etsitään selitys.  Käytännössä ahdistusta siis aiheuttaa kaikki säännöt, joiden mukaan ihmiset eivät pysty käyttäytymään eli he tekevät ”syntiä”. Ja sitten esimerkiksi katoliset käyvät tunnustamassa syntinsä kirkossa, joten heidän ei tarvitse mennä terapiaan tekemään samaa ja saamaan hyväksyntää. Katolisten jumala antaa kaiken anteeksi ja rakastaa.

Kaikki katoliset tosin eivät ole psyykkisesti epätasapainoisempia kuin luterilaiset – eli oikeastaan voitaisiin kyllä unohtaa ne sairaudet ja kysyä, miksi toiset ovat henkisempiä kuin toiset? Eli miksi toiset kelaa kuolemaa enemmän kuin toiset? Siksi että näille kelaajille tapahtuu kaikenlaista, mikä pakottaa etsimään elämän tarkoitusta? Elämän ja ihmisten raadollisuus käy sietämättömäksi ja uskosta haetaan selitystä ja jotakin parempaa kuin mitä fyysinen elämä on? Ehkä? Mutta voimakkaasti uskonnollisiin ihmisiin sisältyy varmasti muitakin kuin kolhittuja ihmisiä. Vai sisältyykö? Laulaja Sinitta kertoi, että oli tullut uskoon sen jälkeen kun oli ensin käynyt narkomaanielämän pohjalla. Matti Nykänenkin tuli uskoon. Ja vaikka ketä tuli uskoon vankilassa tai jossain muualla.

Huokaus. Kahvi on kylmää ja suklaa syöty. Eikä vastausta löydy.

Eli takaisin alkuperäiseen ajatukseen: Jos kuolemaa ei olisi, ei olisi uskontojakaan – vai olisko? Seuraavaksi pitää varmaan pohtia kuolemaa.