loka 182016
 

Minusta kaikki ne alttaritaulut joissa Jeesusta nostetaan ristiltä pitäisi korvata valokuvalla jossa poliisit nostavat puliukkoa autoon. He ovat meidän lunastajamme.
–Jouko Turkka

Tajunta Media oli omalta osaltaan mukana mielenkiintoisessa Viinapiru-lyhytelokuvahankkeessa, jossa kuvattiin joensuulaisia alkoholisteja.

”Viinapiru rakastaa lapsiaan vilpittömästi. Hän antaa puuhaa ja yksinkertaisen ratkaisun kaikkiin elämäntilanteisiin: juomisen”, kuvailee elokuvan päähenkilöä ohjaaja Markku Kuronen. 

”Juniorikasvatus aloitetaan varhaisessa vaiheessa, johdatellen sen kriittisen rajan yli, jonka jälkeen ei enää välitetä. Siinä vaiheessa kun vuorokauden tärkein hetki on aamulla kello yhdeksän, kidutaan jo korkissa kiinni: ”Vielä otan tämän ja sitten katkolle”, loputtomiin. Ryyppäämisen stigma ja synti valuvat johtokuntien tissuttelijoista lähtien kaikkien ekososiaaliluokkien läpi alas puistoihin ja kanavanvarsien kansan niskaan.”

Elokuvan työryhmään osallistui parhaimmillaan toistakymmentä alan asiantuntijaa Joensuun Vapaudenpuistosta ja kanavanrannoilta. Ajatuksena oli purkaa kivenkova 24/7 juomisen rutiini tarinaksi sen sijaan, että kysyttäisiin miksi juot, miten paljon ja kuinka kauan? Elokuvassa esiintyvät jäljelle jäänyt innokkain ja aktiivisin ydinryhmä.

Viinapiru tehtiin Viinapiru – Paras kaveri -hankkeen tiimoilla kesällä 2016. Hankkeen tukijoina ovat mm. Soroppi ry, ESR ja Kake-hanke.

helmi 262015
 

Tänään klo 21.00 alkaa 6-kanavalla uusi sarja Koodeja ja salaliittoteorioita (Codes and Conspiracies). Sarja keskittyy nimensä mukaisesti koodien ja salaliittoteorioiden maailmaan. Viime vuonna tuotettu jenkkiohjelma paljastaa kiinnostavia totuuksia ja tarinoita tunnettujen paikkojen ja instituutioiden takaa. Sarjassa keskitytään myös maailmaa mullistaneiden keksintöjen sekä vaikutusvaltaisten ihmisten taustalta paljastuviin faktoihin ja yhteyksiin.

Avausjakson aiheena on maailman suurimpiin ja arvoituksellisimpiin veljeskuntiin kuuluva vapaamuurarit, jolla on pitkä historia Yhdysvalloissa. Washingtonin tärkeimmät monumentit ovatkin täynnä vapaamuurarien symboleja. Kätkevätkö nuo salaiset viestit tiedon piilotetusta aarteesta vai kenties jopa lähestyvästä maailmanlopusta?

1424934716991

elo 082014
 

1

Useimmiten ihminen arvostaa ja muistelee kaiholla eniten lapsuuttaan. Lähes poikkeuksetta normaalin lapsuuden läpikäyneen ihmisen käsitys onnesta on verrattavissa lapsuuden ajan vilpittömään onnellisuuteen. Mistä tämä johtuu? Piileekö vastaus siinä, että lapsi saa olla autuaan tietämätön käsitteistä kuten velvollisuus, aika, raha ja työ? Nämä haastavat seikat kuitenkin ovat lähes välttämättömiä ihmisen tyypillistä kehityskaarta ajatellen, jotka monesti on kohdattava ja taidettava iän kertyessä. Leikki-iän päättyessä valmistaudutaan koulu- ja työelämään, opetellaan sisäistämään ajan merkitys ja toimimaan itsenäisesti. Iän myötä taitoja kertyy yhä enemmän – elämä kirjavoituu – miksi ihminen kuitenkin tuntee menettävänsä jotakin siirtyessään aikuisuuteen?

Vastaus lienee yksinkertainen, mutta kuitenkin nyky-yhteiskunnalle monimutkainen; aikuisuuden myötä saattaa menettää mahdollisuuden tuntea joka solullaan aidon vapauden merkityksen; sen vapauden, kun saattoi vielä nähdä koko maailman päättymättömänä leikkikenttänä.

Aikuisten ja ajan arvoitus

Ongelmaa tarkastellessa on syytä pureutua aiheeseen ruohonjuuritasolta lähtien – mitä termi ”leikki” pitää ylipäätänsä sisällään? Leikki on väline, jonka avulla ihminen oppii hahmottamaan ympäröivää maailmaa, luomaan minäkuvaansa sekä kehittämään emotionaalisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitojaan. Luovuus, ongelmanratkaisutaito, mielikuvitus, itseluottamus, assosiatiivisuus, syy-seuraus ajattelu ja kielen kehitys ovat kaikki tärkeitä taitoja, joita harjoitetaan ja jalostetaan leikin elein.

Siinä missä leikkiminen on ratkaisevassa osassa ihmisen kehityksessä, on se yhtä lailla välttämätöntä myös muille eläimille. Ihmisrotu hahmotetaan helposti irralliseksi muista eläimistä, vaikka yhteneväisyyksiä on valtavasti ja evolutiivisessa mittakaavassa eroavaisuudet ovat lähes mitättömät ottaen huomioon vaistomaiset, geeniperäiset ja alkukantaiset taipumuksemme. Kahden täysikasvuisen koiran ilakoiva painiminen pihamaalla ei tuota hämmennystä, mutta aikuisten ihmisten välinen leikkimielinen telmiminen olisi oudoksuttava ja jopa mahdollisesti häpeällinen näky.

Aikuisten todellisuustunneli on herkästi vaarassa suppeutua painostavan ympäristön altistamana. Myös lasten mahdollisuus elää lapsuutensa loppuun saakka lapsena on huolestuttavasti ajan saatossa vain alati rajoittuneempaa. Väitetään jopa, ettei lapsuutta enää ole olemassa. Aikuinen ihminen verhoaa leikin harrastuksiksi, ikään kuin puuhailu ja leikkimielisyys viestisi jälkeenjääneestä kehityksestä. Todellisuudessa asia on päinvastainen; leikki ei ole pelkästään lasten oikeus ja velvollisuus, vaan leikki on ihmisen, meidän jokaisen, perusominaisuus.

Lapselle tulisi antaa aikaa, sillä ns. ”pikkuaikuisten” määrä on hälyttävässä nousussa, minkä osoittaa selkeästi mm. nykyajan kauneusihannointi. Yhä nuoremmat lapset tarkkailevat huolissaan linjojaan ja haaveilevat näyttävänsä muotilehtien muokkaamilta muovimalleilta. Terveessä yhteiskunnassa lapsi ei toivoisi olevansa muuta kuin lapsi. Nykymaailmassa lapsen osa ei ole arvossa ja sitä pidetään ikään kuin riesana, ikävänä kautena, josta tulisi äkkiä kasvaa pois. Mikäli lapsi menettää lapsuutensa liian varhaisessa vaiheessa, lapsi menettää myös tärkeitä neurologisia kehitysvaiheita, jotka tulisi kokea aivojen nopeassa muovautumisvaiheessa, eli leikki-iässä.

makeup

Aivan kuten taiteen eri aspektien kautta, myös leikin ohessa ihminen saattaa menettää ajan ja paikan tajun. Kello kaulassa elävä aikuinen saattaa alitajuisesti, tiedostamattaan, siirtää toimintamallinsa myös lapseen, mikä näkyy tutkimusten mukaan jo käytännön elämässä leikkien vähentymisellä ja muovautumisella ”vain hyödyllisiin” harrastuksiin, kuten musiikilliseen tai urheilulliseen toimintaan. Aikuinen elää maailmassa, jossa lähes jokaiseen tekemiseen ja ajatukseen on kytkeytynyt tuo yksi ihmeellinen käsite – aika. Sillä on valtava vaikutusvalta aikuisen ihmisen toimintaan ja kuten monien suusta kuulee, on ”käytettävä aika hyödyksi.” Lapsen maailmassa aika näyttäytyy täysin erilaisena ilmiönä, eikä lapsi osaa murehtia aikuisten luomia arkiongelmia, kuten ”kuinka käyttää vapaa-aika mahdollisimman potentiaalisesti.”

 Leikki henkisen kasvun tukena

Leikki itsessään on hyödyksi. Etusijalla ei niinkään ole hyötytavoitteinen päämäärä, vaan puhtaasti leikki, sillä hyöty syntyy itsestään. Muistan monia tapauksia leikki-iästäni, kuinka toisten lasten kesken suunnittelimme hyvin maltillisesti ja yksityiskohtaisesti, kuinka tulemme jotakin leikkiä lopulta leikkimään. Rakensimme sisätiloihin erilaisia majoja/luolia lakanoiden avulla, suoritimme roolijaot ja visualisoimme toisillemme kuinka näemme miljöön – olemmeko leijonia kuivalla savannilla, vai kenties humanoideja toiselta planeetalta. Muistan sen sisällä kuplivan innon, kun sain kertoa kanssaleikkijöille ideoistani ja juoniehdotuksistani, kuinka leikkimme tarina voisi kulkea.

Muut lapset hyväksyivät usein ehdotukseni, mutta ryhtyessämme leikkimään sain huomata, että jokainen toteuttaa rooliaan oman persoonansa kautta, jokaisella on kertomastani tarinasta huolimatta oma käsityksensä leikin kulusta ja juonenkäänteistä ja jokainen improvisoi vapaasti hahmonsa kautta ennalta sopimamme tarinan kulkua. Muistan turhautuneeni toisinaan, mikäli osa leikkijöistä ei noudattanut sovittua tarinaa, vaan leikki riistäytyi ”liian vapaaksi,” eli toisin sanoen hallitsemattomaksi. Kirjoitin päässäni tarinoita, joita ”näyttelijäni” eivät osanneet mielestäni toteuttaa toivotulla tavalla. Leikit loppuivat usein lyhyeen harmistuessani ja tylsistyttyäni, kun tarina ei kulkenut oman mieleni mukaan.

Nämä leikkikokemukset olivat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä kehitystäni ajatellen; minun oli opittava taipuvaisuutta, ymmärrystä, vuorovaikutusta, heittäytymistä, improvisaatiota ja hyväksymistä. Olin ahtautunut liialti omiin visioihini, ikään kuin leikissä pitäisi olla tietynlaiset säännöt tarinan kulkua varten. Opin hiljalleen ymmärtämään, että vapaamuotoinen leikkiminen voi olla myös mielenkiintoista ja olen itse vain itsestäni vastuussa – jokainen kantaa roolinsa tavallaan ja voin tehdä leikistä itselleni mielekkäämpää vain harjoittamalla omia vuorovaikutustaitojani, luovuuttani ja mielikuvitustani. Saatoin kantaa aluksi kevyehkösti dominoivaa osaa, mutta leikkien avulla muovasin itsestäni hyväksyvämmän ja avarakatseisemman yksilön. Tärkeää on ottaa huomioon, että nämäkin leijonaleikit saattoivat  joidenkin aikuisten silmissä näyttää viihteelliseltä, mutta hyödyttömältä ajan tapolta – omien kokemusten kautta uskallan väittää vastaan.

2

Todellisuuden illuusiot

Henkilökohtaisesti olen nuoresta saakka suhtautunut yhteiskunnan asettamiin roolivaatimuksiin ja velvoitteisiin hieman kyseenalaistavasti ja lapsenmielisesti. Muistan leikkineeni ”kaupunki-leikkiä” eräällä kesäleirillä ollessani n. 10-vuotias. Ohjaajat olivat rakentaneet erilaisia kaupungin osia yksinkertaisin kulissein; liiterissä oli kahvila, ulos oli pystytetty elokuvateatteri pienellä kankaalla varustettuna, kottikärryt toimivat taksina jne. Kaupungin tarjonnasta sai nauttia leikkirahaa vastaan.

Kierrellessämme paikasta toiseen, eri palveluista nauttien, poikkesimme muutaman kaverin kanssa vielä myöhemmin uudestaan ”kaupungin kahvilaan” ostaaksemme toiset hillomunkit, mutta silloin yksi ohjaajista särki illuusion tokaisemalla; ”Yksi munkki per leiriläinen! Ne on jaettu tasan.”

Silloin havahduin leikin sisästä todellisuuteen; kyseessä ei ollutkaan oikea maailma, oikea kaupunki, vaan vain hahmotelma maailmasta – pelkkä leikki. Kaikille on jaettu eri roolit ja leikimme voivamme päättää itsenäisesti asioistamme, vaikka oikeasti kaikki on tarkkaan ennalta suunniteltu.

Muistan pysähtyneeni kaiken tuon kulissin keskelle ja ihmettelin, millä tavalla tämä leikki loppujen lopuksi eroaa aikuisten maailmasta, siitä todellisuudesta, mikä leirin ulkopuolella pyörii? Eikös aikuisten rakentama leikki tuolla jossain ole pohjimmiltaan samanlaista illuusiota?

Siitä lähtien muistan suhtautuneeni yhteiskuntaan kevein mielin – sen vaatimukset ja odotukset ovat pelkkää harhaa, eikä minun tule elää luontoani vastaan kieltämällä eläimellinen leikkimielisyyteni. Suhtautuminen elämään suurena leikkinä saattaakin hipaista todellisuutta hieman enemmän, kuin vakava nykyajan hengen mukainen menestystavoitteellinen elämäntyyli.

 Synnynnäinen viisaus

06-child-climbing-tree-lgnSaman ajatuksen lähteillä toimii myös ihmisrotumme yksi merkittävimmistä aloista kehityksen kannalta; tiede. Tiede syntyy leikkimielisyydestä, uteliaisuudesta ja puhtaasta innosta kokeilla uusia asioita, leikitellä hullunkurisilla asioilla ja ottaa selvää, kuinka ne taipuvat todellisuuteen. Tieteen käytännöllinen puoli on tietenkin enimmäkseen mittaamista ja rasittavaa uudelleen testaamista. Uudet ajatukset ja teoriat kuitenkin syntyvät leikkimielisten kuvitelmien ansiosta, jolloin askelletaan jälleen lähemmäs uusia oivalluksia.

Hienointa kuitenkin on se, ettei lapsi vaadi hyödylliseen leikkimiseen paljoakaan ylimääräisiä ulkoisia objekteja. Toisinaan pelkästään kanssatoverit riittävät esimerkiksi roolileikkeihin. Omassa lapsuudessa roolileikit olivat mielekkäimpiä, sillä tuolloin vain mielikuvitus on rajana ja lapsillahan tunnetusti se on lähes rajaton. Mieli muokkaa ympäristöstä ja itsestään millaisen tahansa ja useimmiten juuri leikin suunnittelu ja roolien kuvittelu on antoisin osa leikkimisessä. Tutkimusten mukaan luovat, puuhastelevat ja leikkimieliset ihmiset, kuten keksijät, ovat tilastollisesti huipulla pitkän elämän sarakkeessa. Tämä lienee maalaisjärjellä ajateltuna täysin loogista; luovuus on myös itsensä kehittämistä ja leikkimielisyys pitää henkisen tilan vireessä. Kenties aikuisten menestystavoitteellisen mallin ja yhteiskunnan painostavuuden sijaan olisikin aika pysähtyä ja pohtia lasten synnynnäistä viisautta – oppia heiltä, kuinka löytää sisäisen eläimensä ja nähdä maailma jälleen päättymättömänä leikkikenttänä.

touko 312014
 

Olipa kerran tiikeri, joka väijyi vuohilaumaa. Mutta tiikeri oli tiineenä, ja sen loikatessa vuohien kimppuun pentu syntyi ja tiikeriemo itse menehtyi. Pentu jäi vuohien kasvatettavaksi, alkoi syödä ruohoa ja äännellä kuten vuohet. Näin pennusta kasvoi vuohien keskellä aikuinen tiikeri. Eräänä päivänä vanhempi tiikeri kohtasi  vuohilauman ollessaan saalistamassa. Se meni sanattomaksi nähdessään toisen tiikerin elävän vuohien keskellä ruohoa syöden. Vanhempi tiikeri otti nuoremman mukaansa, vei sen lammelle ja kysyi: ”Miksi sinä syöt ruohoa ja ääntelet kuin vuohi? Minä syön lihaa – niin pitäisi sinunkin syödä.” Vanhempi tiikeri osoitti lammen pinnasta heijastuvaa kuvaansa, ja näin nuorempi tiikeri näki, että he olivat samanlaisia. Tämän jälkeen vanhempi tiikeri vei nuoremman mukaansa luolaan ja pakotti tämän syömään veristä lihaa, jonka se oli aiemmin saalistanut. Aluksi nuorempi tiikeri ei meinannut pystyä syömään, mutta verisen lihakimpaleen nieltyään sen häntä alkoi heilua, ja äkkiä sen suusta kuului pelottava ja voitokas tiikerin karjahdus.

Tämä alun perin vanha Bengalilainen tarina ilmestyi 1800-luvulla Ramakrishna-nimisen intialaisen mystikon opetuksia käsittelevissä kirjoituksissa, ja se on tullut lännessä tunnetuksi yhdysvaltalaisen uskontotieteilijän, professori Joseph Gampbellin ja indologi Heinrich Zimmerin kirjasta Philosophies of India. Lisäksi se on ollut esikuvana Disneyn 1950-luvulla tekemälle lyhytelokuvalle Lambert the Sheepish Lion. Kuten kaikkia tarinoita, myös tätä voidaan tulkita monella tavalla. Mutta mikäli haluamme ymmärtää tarinan alkuperäisen opetuksen, meidän pitää tuntea jonkin verran sitä uskonnollista ympäristöä, jossa se on saanut alkunsa.

Kyseinen kertomus on hyvin suurella todennäköisyydellä peräisin Koillisintian tantrisesta perinteestä – harjoittihan sen opetuksiinsa ottanut Ramakrishna itsekin tantraa monien muiden uskontojen ohella. Mutta mitä tantra sitten on? Ennen tähän kysymykseen vastaamista voidaan hieman liioitellusti sanoa, että tantra ei ole sitä, mitä sen länsimaissa mielletään olevan. Viimeisten sadan vuoden aikana tantra on nimittäin käsitetty jonkinlaiseksi synonyymiksi seksille tai seksuaalisille tekniikoille henkisten kokemusten saavuttamiseksi. Vaikka tantra joissakin traditioissa sisältää myös tällaisia tekniikoita, on se käsitteenä kuitenkin paljon laajempi. Itse sanaa on hyvin vaikea määritellä, sillä se on moniselitteinen, ja kaiken lisäksi länsimaisen uskonnontutkimuksen käyttöön ottama – intialaisessa perinteessä sellaista käsitettä ei alun perin käytetty, vaan tantroilla viitataan tiettyihin uskonnollisiin teksteihin. Tantrismi ei myöskään tarkoita mitään yhtenäistä uskontoa tai harjoitusjärjestelmää, vaan sisältää monia erilaisia näkemyksiä, opetuksia ja menetelmiä eri aikakausilta ja eri kulttuureista. Sekä hindulaisuudessa että buddhalaisuudessa on oma tantraksi kutsuttu esoteerinen perinteensä ja lisäksi termin alle katsotaan usein kuuluvaksi suuri joukko erilaisia kansanomaisia uskonnollisia ilmiöitä.

khajs1

Continue reading “Ruohoa syövä tiikeri – tarina todellisen identiteetin löytämisestä” »

elo 302012
 

Miten psykedeeleihin suhtaudutaan? Millainen ilmapiiri niiden ympärillä vallitsee? Saako psykedeeleistä puhua? Pitäisikö niistä puhua? Onko niistä pakko puhua? Ja ketkä niistä sitten oikein puhuvat? Olisiko aihepiirin käsittelyssä kehitettävää? Mistä ollaan tulossa? Minne ollaan matkalla?

Aivokemiaa nylkyttävässä, kriittisiä kulmia esiinkaivelevassa paneelikeskustelussa mukana hiljattain psykedeelejä käsittelevistä tieteellisistä tutkimuksista kandityönsä kirjoittanut neurobiologian opiskelija Anton Laihi, provosoivista sarjakuvistaan tunnettu taiteilija, mystikko ja intellektuelli, itseoppinut psykedeeliasiantuntija Tuukka Virtaperko sekä luokanopettajana uutta sukupolvea tietoiseen elämään kannustava monitaituri, ex-päihdepsykonautti Mikko S.. Keskustelun järjestystä pyrkii parhaansa mukaan ylläpitämään muusikko, päiväkodin täti ja neuroaktivisti Henry Vistbacka.

huhti 262012
 


Äärimmäinen, vasten kasvoja iskevä kampanja eläinoikeuksien puolesta hätkähdytti ohikulkijoita Jacqueline Traiden demonstroidessa vapaaehtoisesti brutaaleja eläinkokeellisia laboratoriotutkimuksia lontoolaisen kosmetiikkaliikkeen näyteikkunassa.

Kuva: Mark Large

Continue reading “Eläinkokeiden vastainen kampanja: nainen tarjoutui vapaaehtoisesti kidutettavaksi” »

huhti 132012
 

Fyysisesti vahvat miehet kallistuvat todennäköisemmin oikeistolaisiin poliittisiin näkemyksiin, koska heistä yhteiskunnan tulisi kuvastaa henkilökohtaista taistelua ja itsesäilytystä, akateeminen tutkimus väittää.

Tutkijat mainitsevat Hollywoodin muskelisankarit, kuten Arnold Schwarzeneggerin, Chuck Norrisin ja Sylvester Stallonen, todisteina siitä, että aggressiivisuus liittyy konservatiiviseen politiikkaan. Continue reading “Lihaksikkaat kallistuvat oikealle” »

loka 202011
 

Herätkää!

Opetusneuvos Yrjö Kallinen – pasifisti, teosofi, entinen puolustusministeri ja osuustoimintamies – puhuu tässä 18.4.1969 tallennetussa esitelmässä innoittavasti ja innostuneesti maailmantilasta, sodasta, ihmisluonnosta, kulttuurin suggestiovoimasta, elämän syvyysaspektin tutkimisesta, parapsykologiasta, psykologiasta, hindulaisuudesta ja tietenkin siitä, kuinka unessa me olemme.

On aika herätä!

Äänitetty Stefan Tallqvistin toimesta Sällskapet för psykisk forskning -yhdistyksen kokouksessa 18.4.1969.

Ylös niinku olis jo!

Kallisen elämänkertakirjaa ”Yrjö Kallisen elämä ja totuus” voi tilata mm. Tajunnan kaupasta.