huhti 292015
 

Yli kahdeksankymmentä tieteellistä ja kaunokirjallista kirjaa kirjoittanut tohtori Deepak Chopra saapuu kesäkuussa Suomeen Helsingin Kulttuuritalolle.

unnamed

Chopra luennoi uudenlaisesta, syvälliseen terveyteen johtavasta reitistä, joka käsittelee asioita perimmäisestä todellisuudesta ja universumin tiedostamisesta ihmisen  tietoisuuden laajentamiseen. Chopra käyttää viitekehyksenään sekä koululääketieteen että vaihtoehtolääketieteen uusimpia tutkimustuloksia.

Chopra haluaa selvittää, voimmeko vaikuttaa maailmankaikkeuden tulevaan kehitykseen ja kuinka tajuntamme lähes rajattomien mahdollisuuksien ymmärtäminen voi auttaa meitä matkalla kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia. Kuinka opimme käyttämään intuitiota, tekemään tietoisempia valintoja sekä herättämään jopa yliaistillisia kykyjä? Kuinka saavuttaa korkeampi tietoisuus, muuttua ja parantua?

Chopra on The Chopra Foundationin perustaja, minkä lisäksi hän on yksi The Chopra Center for Wellbeingin perustajista. Hän luennoi Kalifornian yliopistolla ja toimii apulaisprofessorina Kolumbian yliopistolla. The World Postin ja The Huffington Postin toteuttamassa maailmanlaajuisessa verkkokyselyssä Chopra pääsi maailman vaikutusvaltaisimpien ajattelijoiden joukkoon sijalle 40, ja lääketieteen edustajista hän nousi suoraan ensimmäiselle sijalle.

Luennon aika ja paikka: torstai 11.6.2015 klo 17.30-21.00, Helsingin Kulttuuritalolla

Lisätietoa tapahtumasta: www.uskallainnostua.fi/chopra

Deepak Chopran DVD:t saatavilla nyt alennettuun hintaan Tajunta-kaupasta.
Tutustu myös saatavilla oleviin Chopran kirjoihin.

 

 

elo 082014
 

1

Useimmiten ihminen arvostaa ja muistelee kaiholla eniten lapsuuttaan. Lähes poikkeuksetta normaalin lapsuuden läpikäyneen ihmisen käsitys onnesta on verrattavissa lapsuuden ajan vilpittömään onnellisuuteen. Mistä tämä johtuu? Piileekö vastaus siinä, että lapsi saa olla autuaan tietämätön käsitteistä kuten velvollisuus, aika, raha ja työ? Nämä haastavat seikat kuitenkin ovat lähes välttämättömiä ihmisen tyypillistä kehityskaarta ajatellen, jotka monesti on kohdattava ja taidettava iän kertyessä. Leikki-iän päättyessä valmistaudutaan koulu- ja työelämään, opetellaan sisäistämään ajan merkitys ja toimimaan itsenäisesti. Iän myötä taitoja kertyy yhä enemmän – elämä kirjavoituu – miksi ihminen kuitenkin tuntee menettävänsä jotakin siirtyessään aikuisuuteen?

Vastaus lienee yksinkertainen, mutta kuitenkin nyky-yhteiskunnalle monimutkainen; aikuisuuden myötä saattaa menettää mahdollisuuden tuntea joka solullaan aidon vapauden merkityksen; sen vapauden, kun saattoi vielä nähdä koko maailman päättymättömänä leikkikenttänä.

Aikuisten ja ajan arvoitus

Ongelmaa tarkastellessa on syytä pureutua aiheeseen ruohonjuuritasolta lähtien – mitä termi ”leikki” pitää ylipäätänsä sisällään? Leikki on väline, jonka avulla ihminen oppii hahmottamaan ympäröivää maailmaa, luomaan minäkuvaansa sekä kehittämään emotionaalisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitojaan. Luovuus, ongelmanratkaisutaito, mielikuvitus, itseluottamus, assosiatiivisuus, syy-seuraus ajattelu ja kielen kehitys ovat kaikki tärkeitä taitoja, joita harjoitetaan ja jalostetaan leikin elein.

Siinä missä leikkiminen on ratkaisevassa osassa ihmisen kehityksessä, on se yhtä lailla välttämätöntä myös muille eläimille. Ihmisrotu hahmotetaan helposti irralliseksi muista eläimistä, vaikka yhteneväisyyksiä on valtavasti ja evolutiivisessa mittakaavassa eroavaisuudet ovat lähes mitättömät ottaen huomioon vaistomaiset, geeniperäiset ja alkukantaiset taipumuksemme. Kahden täysikasvuisen koiran ilakoiva painiminen pihamaalla ei tuota hämmennystä, mutta aikuisten ihmisten välinen leikkimielinen telmiminen olisi oudoksuttava ja jopa mahdollisesti häpeällinen näky.

Aikuisten todellisuustunneli on herkästi vaarassa suppeutua painostavan ympäristön altistamana. Myös lasten mahdollisuus elää lapsuutensa loppuun saakka lapsena on huolestuttavasti ajan saatossa vain alati rajoittuneempaa. Väitetään jopa, ettei lapsuutta enää ole olemassa. Aikuinen ihminen verhoaa leikin harrastuksiksi, ikään kuin puuhailu ja leikkimielisyys viestisi jälkeenjääneestä kehityksestä. Todellisuudessa asia on päinvastainen; leikki ei ole pelkästään lasten oikeus ja velvollisuus, vaan leikki on ihmisen, meidän jokaisen, perusominaisuus.

Lapselle tulisi antaa aikaa, sillä ns. ”pikkuaikuisten” määrä on hälyttävässä nousussa, minkä osoittaa selkeästi mm. nykyajan kauneusihannointi. Yhä nuoremmat lapset tarkkailevat huolissaan linjojaan ja haaveilevat näyttävänsä muotilehtien muokkaamilta muovimalleilta. Terveessä yhteiskunnassa lapsi ei toivoisi olevansa muuta kuin lapsi. Nykymaailmassa lapsen osa ei ole arvossa ja sitä pidetään ikään kuin riesana, ikävänä kautena, josta tulisi äkkiä kasvaa pois. Mikäli lapsi menettää lapsuutensa liian varhaisessa vaiheessa, lapsi menettää myös tärkeitä neurologisia kehitysvaiheita, jotka tulisi kokea aivojen nopeassa muovautumisvaiheessa, eli leikki-iässä.

makeup

Aivan kuten taiteen eri aspektien kautta, myös leikin ohessa ihminen saattaa menettää ajan ja paikan tajun. Kello kaulassa elävä aikuinen saattaa alitajuisesti, tiedostamattaan, siirtää toimintamallinsa myös lapseen, mikä näkyy tutkimusten mukaan jo käytännön elämässä leikkien vähentymisellä ja muovautumisella ”vain hyödyllisiin” harrastuksiin, kuten musiikilliseen tai urheilulliseen toimintaan. Aikuinen elää maailmassa, jossa lähes jokaiseen tekemiseen ja ajatukseen on kytkeytynyt tuo yksi ihmeellinen käsite – aika. Sillä on valtava vaikutusvalta aikuisen ihmisen toimintaan ja kuten monien suusta kuulee, on ”käytettävä aika hyödyksi.” Lapsen maailmassa aika näyttäytyy täysin erilaisena ilmiönä, eikä lapsi osaa murehtia aikuisten luomia arkiongelmia, kuten ”kuinka käyttää vapaa-aika mahdollisimman potentiaalisesti.”

 Leikki henkisen kasvun tukena

Leikki itsessään on hyödyksi. Etusijalla ei niinkään ole hyötytavoitteinen päämäärä, vaan puhtaasti leikki, sillä hyöty syntyy itsestään. Muistan monia tapauksia leikki-iästäni, kuinka toisten lasten kesken suunnittelimme hyvin maltillisesti ja yksityiskohtaisesti, kuinka tulemme jotakin leikkiä lopulta leikkimään. Rakensimme sisätiloihin erilaisia majoja/luolia lakanoiden avulla, suoritimme roolijaot ja visualisoimme toisillemme kuinka näemme miljöön – olemmeko leijonia kuivalla savannilla, vai kenties humanoideja toiselta planeetalta. Muistan sen sisällä kuplivan innon, kun sain kertoa kanssaleikkijöille ideoistani ja juoniehdotuksistani, kuinka leikkimme tarina voisi kulkea.

Muut lapset hyväksyivät usein ehdotukseni, mutta ryhtyessämme leikkimään sain huomata, että jokainen toteuttaa rooliaan oman persoonansa kautta, jokaisella on kertomastani tarinasta huolimatta oma käsityksensä leikin kulusta ja juonenkäänteistä ja jokainen improvisoi vapaasti hahmonsa kautta ennalta sopimamme tarinan kulkua. Muistan turhautuneeni toisinaan, mikäli osa leikkijöistä ei noudattanut sovittua tarinaa, vaan leikki riistäytyi ”liian vapaaksi,” eli toisin sanoen hallitsemattomaksi. Kirjoitin päässäni tarinoita, joita ”näyttelijäni” eivät osanneet mielestäni toteuttaa toivotulla tavalla. Leikit loppuivat usein lyhyeen harmistuessani ja tylsistyttyäni, kun tarina ei kulkenut oman mieleni mukaan.

Nämä leikkikokemukset olivat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä kehitystäni ajatellen; minun oli opittava taipuvaisuutta, ymmärrystä, vuorovaikutusta, heittäytymistä, improvisaatiota ja hyväksymistä. Olin ahtautunut liialti omiin visioihini, ikään kuin leikissä pitäisi olla tietynlaiset säännöt tarinan kulkua varten. Opin hiljalleen ymmärtämään, että vapaamuotoinen leikkiminen voi olla myös mielenkiintoista ja olen itse vain itsestäni vastuussa – jokainen kantaa roolinsa tavallaan ja voin tehdä leikistä itselleni mielekkäämpää vain harjoittamalla omia vuorovaikutustaitojani, luovuuttani ja mielikuvitustani. Saatoin kantaa aluksi kevyehkösti dominoivaa osaa, mutta leikkien avulla muovasin itsestäni hyväksyvämmän ja avarakatseisemman yksilön. Tärkeää on ottaa huomioon, että nämäkin leijonaleikit saattoivat  joidenkin aikuisten silmissä näyttää viihteelliseltä, mutta hyödyttömältä ajan tapolta – omien kokemusten kautta uskallan väittää vastaan.

2

Todellisuuden illuusiot

Henkilökohtaisesti olen nuoresta saakka suhtautunut yhteiskunnan asettamiin roolivaatimuksiin ja velvoitteisiin hieman kyseenalaistavasti ja lapsenmielisesti. Muistan leikkineeni ”kaupunki-leikkiä” eräällä kesäleirillä ollessani n. 10-vuotias. Ohjaajat olivat rakentaneet erilaisia kaupungin osia yksinkertaisin kulissein; liiterissä oli kahvila, ulos oli pystytetty elokuvateatteri pienellä kankaalla varustettuna, kottikärryt toimivat taksina jne. Kaupungin tarjonnasta sai nauttia leikkirahaa vastaan.

Kierrellessämme paikasta toiseen, eri palveluista nauttien, poikkesimme muutaman kaverin kanssa vielä myöhemmin uudestaan ”kaupungin kahvilaan” ostaaksemme toiset hillomunkit, mutta silloin yksi ohjaajista särki illuusion tokaisemalla; ”Yksi munkki per leiriläinen! Ne on jaettu tasan.”

Silloin havahduin leikin sisästä todellisuuteen; kyseessä ei ollutkaan oikea maailma, oikea kaupunki, vaan vain hahmotelma maailmasta – pelkkä leikki. Kaikille on jaettu eri roolit ja leikimme voivamme päättää itsenäisesti asioistamme, vaikka oikeasti kaikki on tarkkaan ennalta suunniteltu.

Muistan pysähtyneeni kaiken tuon kulissin keskelle ja ihmettelin, millä tavalla tämä leikki loppujen lopuksi eroaa aikuisten maailmasta, siitä todellisuudesta, mikä leirin ulkopuolella pyörii? Eikös aikuisten rakentama leikki tuolla jossain ole pohjimmiltaan samanlaista illuusiota?

Siitä lähtien muistan suhtautuneeni yhteiskuntaan kevein mielin – sen vaatimukset ja odotukset ovat pelkkää harhaa, eikä minun tule elää luontoani vastaan kieltämällä eläimellinen leikkimielisyyteni. Suhtautuminen elämään suurena leikkinä saattaakin hipaista todellisuutta hieman enemmän, kuin vakava nykyajan hengen mukainen menestystavoitteellinen elämäntyyli.

 Synnynnäinen viisaus

06-child-climbing-tree-lgnSaman ajatuksen lähteillä toimii myös ihmisrotumme yksi merkittävimmistä aloista kehityksen kannalta; tiede. Tiede syntyy leikkimielisyydestä, uteliaisuudesta ja puhtaasta innosta kokeilla uusia asioita, leikitellä hullunkurisilla asioilla ja ottaa selvää, kuinka ne taipuvat todellisuuteen. Tieteen käytännöllinen puoli on tietenkin enimmäkseen mittaamista ja rasittavaa uudelleen testaamista. Uudet ajatukset ja teoriat kuitenkin syntyvät leikkimielisten kuvitelmien ansiosta, jolloin askelletaan jälleen lähemmäs uusia oivalluksia.

Hienointa kuitenkin on se, ettei lapsi vaadi hyödylliseen leikkimiseen paljoakaan ylimääräisiä ulkoisia objekteja. Toisinaan pelkästään kanssatoverit riittävät esimerkiksi roolileikkeihin. Omassa lapsuudessa roolileikit olivat mielekkäimpiä, sillä tuolloin vain mielikuvitus on rajana ja lapsillahan tunnetusti se on lähes rajaton. Mieli muokkaa ympäristöstä ja itsestään millaisen tahansa ja useimmiten juuri leikin suunnittelu ja roolien kuvittelu on antoisin osa leikkimisessä. Tutkimusten mukaan luovat, puuhastelevat ja leikkimieliset ihmiset, kuten keksijät, ovat tilastollisesti huipulla pitkän elämän sarakkeessa. Tämä lienee maalaisjärjellä ajateltuna täysin loogista; luovuus on myös itsensä kehittämistä ja leikkimielisyys pitää henkisen tilan vireessä. Kenties aikuisten menestystavoitteellisen mallin ja yhteiskunnan painostavuuden sijaan olisikin aika pysähtyä ja pohtia lasten synnynnäistä viisautta – oppia heiltä, kuinka löytää sisäisen eläimensä ja nähdä maailma jälleen päättymättömänä leikkikenttänä.

touko 312014
 

Olipa kerran tiikeri, joka väijyi vuohilaumaa. Mutta tiikeri oli tiineenä, ja sen loikatessa vuohien kimppuun pentu syntyi ja tiikeriemo itse menehtyi. Pentu jäi vuohien kasvatettavaksi, alkoi syödä ruohoa ja äännellä kuten vuohet. Näin pennusta kasvoi vuohien keskellä aikuinen tiikeri. Eräänä päivänä vanhempi tiikeri kohtasi  vuohilauman ollessaan saalistamassa. Se meni sanattomaksi nähdessään toisen tiikerin elävän vuohien keskellä ruohoa syöden. Vanhempi tiikeri otti nuoremman mukaansa, vei sen lammelle ja kysyi: ”Miksi sinä syöt ruohoa ja ääntelet kuin vuohi? Minä syön lihaa – niin pitäisi sinunkin syödä.” Vanhempi tiikeri osoitti lammen pinnasta heijastuvaa kuvaansa, ja näin nuorempi tiikeri näki, että he olivat samanlaisia. Tämän jälkeen vanhempi tiikeri vei nuoremman mukaansa luolaan ja pakotti tämän syömään veristä lihaa, jonka se oli aiemmin saalistanut. Aluksi nuorempi tiikeri ei meinannut pystyä syömään, mutta verisen lihakimpaleen nieltyään sen häntä alkoi heilua, ja äkkiä sen suusta kuului pelottava ja voitokas tiikerin karjahdus.

Tämä alun perin vanha Bengalilainen tarina ilmestyi 1800-luvulla Ramakrishna-nimisen intialaisen mystikon opetuksia käsittelevissä kirjoituksissa, ja se on tullut lännessä tunnetuksi yhdysvaltalaisen uskontotieteilijän, professori Joseph Gampbellin ja indologi Heinrich Zimmerin kirjasta Philosophies of India. Lisäksi se on ollut esikuvana Disneyn 1950-luvulla tekemälle lyhytelokuvalle Lambert the Sheepish Lion. Kuten kaikkia tarinoita, myös tätä voidaan tulkita monella tavalla. Mutta mikäli haluamme ymmärtää tarinan alkuperäisen opetuksen, meidän pitää tuntea jonkin verran sitä uskonnollista ympäristöä, jossa se on saanut alkunsa.

Kyseinen kertomus on hyvin suurella todennäköisyydellä peräisin Koillisintian tantrisesta perinteestä – harjoittihan sen opetuksiinsa ottanut Ramakrishna itsekin tantraa monien muiden uskontojen ohella. Mutta mitä tantra sitten on? Ennen tähän kysymykseen vastaamista voidaan hieman liioitellusti sanoa, että tantra ei ole sitä, mitä sen länsimaissa mielletään olevan. Viimeisten sadan vuoden aikana tantra on nimittäin käsitetty jonkinlaiseksi synonyymiksi seksille tai seksuaalisille tekniikoille henkisten kokemusten saavuttamiseksi. Vaikka tantra joissakin traditioissa sisältää myös tällaisia tekniikoita, on se käsitteenä kuitenkin paljon laajempi. Itse sanaa on hyvin vaikea määritellä, sillä se on moniselitteinen, ja kaiken lisäksi länsimaisen uskonnontutkimuksen käyttöön ottama – intialaisessa perinteessä sellaista käsitettä ei alun perin käytetty, vaan tantroilla viitataan tiettyihin uskonnollisiin teksteihin. Tantrismi ei myöskään tarkoita mitään yhtenäistä uskontoa tai harjoitusjärjestelmää, vaan sisältää monia erilaisia näkemyksiä, opetuksia ja menetelmiä eri aikakausilta ja eri kulttuureista. Sekä hindulaisuudessa että buddhalaisuudessa on oma tantraksi kutsuttu esoteerinen perinteensä ja lisäksi termin alle katsotaan usein kuuluvaksi suuri joukko erilaisia kansanomaisia uskonnollisia ilmiöitä.

khajs1

Continue reading “Ruohoa syövä tiikeri – tarina todellisen identiteetin löytämisestä” »

touko 232011
 

Kevät on elämän ja hyvinvoinnin aikaa. Henkisen terveyden lisäksi kokaisvaltaisen hyvinvoinnin peruspilareita ovat liikunta ja tietenkin hyvä ruoka. Niinpä Tajunta-kaupan loppukevään teemana onkin Ruoka. Teeman alle valitut kirjat käsittelevät aihetta monelta kulmalta, niin psykologisesti, lääketieteellisesti, ekologisesti kuin eettisestikin. Continue reading “Tajunta-kaupan kevään teema on Ruoka” »

helmi 282011
 

Areenalla on pari varsin mielenkiintoista ohjelmaa koskien elintarviketeollisuutta ja jokapäiväisiä kemikaalejamme.

Mats Dumellin toimittama Väärennetty ruoka:

Ruokakaupan hyllyt notkuvat tuotteita, joiden maku, väri ja koostumus on luotu keinotekoisesti lisäaineilla. Suomalainen asiakas kelpuuttaa väärennetynkin ruuan mukisematta.

Ranskalainen dokkari Terveys lautasella:

WHO on todennut, että syöpään sairastuneiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 30 vuoden aikana, vaikka tilastoissa huomioidaan väestön ikääntyminen. Samalla myös lasten leukemiatapaukset ja aivokasvaimet ovat lisääntyneet kahdella prosentilla joka vuosi. WHO on huomannut samanlaista kasvua Parkinsonin ja Alzheimerin taudeissa sekä autoimmuunisairauksissa. Mikä selittää nämä ongelmat, joita esiintyy lähinnä rikkaissa teollisuusmaissa?

Dokumentin tutkimusryhmä haastattelee Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisten edustajia, jotka vastaavat mm. lisäaineiden käytöstä ja elintarvikkeiden turvallisuudesta. Dokumentissa pohditaan, olisiko sairauksien syynä ruoka, jota tuotetaan ja valmistetaan eri tavalla kuin vielä sata vuotta sitten. Ruuan tuottamiseen käytetään tuholaistorjunta-aineita ja elintarviketeollisuus käyttää siihen monenlaisia lisäaineita ja muoviyhdisteitä. Esimerkkeinä käytetään mm. aspartaamia ja bisfenoli-A:ta. Bisfenoli-A on syöpää aiheuttava muoviyhdiste, jota käytetään mm. tuttipulloissa ja joka aiotaan kieltää EU:ssa tänä keväänä. Dokumentissa tutkitaan myös keinoja, joilla ihmiset voivat parantaa vastustuskykyään syömällä oikein.

Jälkimmäinen dokkari on kyllä hiukan liian tuhti paketti, mutta antaa takuulla ajattelemisen aihetta.

helmi 272011
 

Berkeleyn yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että ammatilaistanssijat eivät ole yhtä hyvin emotionaalisesti yhteydessä kehojensa kanssa kuin säännöllisesti meditoivat henkilöt.

Modernin tanssin ja baletin ammattilaiset harjoittelevat vuosikausia kehoaan ja lihastensa hallintaa. He eivät kuitenkaan tutkimuksen mukaan ole sen tietoisempia kehojensa tunnevasteista – kuten hengityksen ja pulssin nopaudesta – kuin tavan tallaajat. Sen sijaan Vipassanan ja mindfulness-meditaation harjoittajat ovat muita paremmin yhteydessä kehojensa toimintoihin.

Tutkimuksessa 21 modernin tanssin ja baletin vakavan harrastajan, 21 meditoijan ja 21 henkilön kontrolliryhmän reaktioita mitattiin samalla kun heille näytettiin tunteita herättäviä videoista. He myös arvioivat omia fiiliksiään.

Vaikka kaikki osallistujat raportoivat samankaltaisista tunteista, oli meditaation harrastajilla korkeampi korrelaatio tunteiden ja fyysisten raktioiden välillä. Tanssijoiden ja kontrolliryhmän erot olivat vähäisiä.

Tutkimus valaisee mielen ja kehon yhteyden mysteeriä, jota on tutkittu aiemmin lähinnä dissosiaation, eli kehon ja mielen yhteyden häiriön kannalta. Yhteys on kuitenkin merkittävässä osassa jokapäiväisessä hyvinvoinnissamme.

Mindfulness-meditaatiota käytetäänkin enenevässä määrin fyysisten ja psyykkisten ongelmien hoidossa. Tutkijat uskovat terveyshyötyjen johtuvan ainakin osittain kehon ja mielen emotionaalisesta yhteydestä.

Kuvan kissa ei osallistunut tutkimukseen.

Lisää:
For Harmonizing Body And Mind, Meditation Beats Dance.

helmi 232011
 

Plasebo-efektistä on ollut useampaan otteeseen myös Tajunnassa juttua, ja jälleen asiasta on tehty kiinnostava tutkimus. Tällä kertaa havaittiin, että negatiivinen plasebo, eli usko ettei lääkkeellä ole vaikutusta, on merkittävä tekijä esimerkiksi kivunlievityksessä.

Keskimääräinen kivun määrä oli 66. Kun heille annettiin kipulääkettä, mutta heille ei siitä kerrottu, keskiarvo tippui 55:een. Kun henkilöille kerrottiin lääkkeestä, kivun määrä olikin enää 39. Kun kipulääkkeen antamista jatkettiin, mutta henkilöille sanottiin lääkkeen tehon loppuvan, arvo olikin yhtäkkiä 64.

Tutkimuksen toteuttanut Irene Tracey muistuttaa, että lääkärit nykyään keskittyvät liikaa fysiologisen puolen hoitoon, mikä voi olla este hoidon onnistumiselle.

Lue lisää täältä:
Etusivu – Terveysklinikat – Lääkitys – Uutisia lääkityksestä – Pessimismi tappaa lääkkeen tehon – Tohtori.fi.

helmi 222011
 

Lastaan lääkärille rokotettavaksi vievä äiti pitää pienokaistaan kädestä kiinni, rohkaistessaan tätä piikin tuomaa kipua vastaan. Tämän alitajuisen eleen vaikutuksesta on olemassa myös tutkimuksia. Kaksi tuoretta tutkimusta osoittavat kuitenkin, että helpottava efekti ei liity pelkästään  fyysiseen kontaktiin, vaan myös rakkaan henkilön valokuva voi vaikuttaa samalla lailla.

Vuoden 2009 tutkimuksessa testattiin 25 seurustelevaa paria. Koehenkilönä nainen piteli kädestä verhon takana olevaa poikaystäväänsä tai vaihtoehtoisesti tuntematonta miestä. Variaatiossa hän katseli joko poikaystävänsä tai tuntemattoman henkilön valokuvaa. Naisen aistima kipu väheni merkittävästi kun hän kosketti poikaystäväänsä tai katseli hänen kuvaansa. Kuvan ja kosketuksen välillä ei ollut merkittävää eroa.

Uudemmassa tutkimuksessa koehenkilöiden aivotoimintaa kuvattiin kokeen aikana. Vaikutusta verrattiin myös sanapelien aiheuttamiin häiriötekijöihin, joiden on myös huomattu vaikuttavan kipuaistimukseen. Rakastetun kuva kuitenkin syttytti häiriötekijään verrattuna myös aivojen mielihyväkeskukset toimintaan. Vaikutukset ovat siis kemikaaleihin, kuten kokaiiniin, verrattavia ja vähensivät subjektiivista kipukokemusta jopa 36:sta 44 prosenttiin. Kova kipu väheni 12-13 prosenttia.

When Photos Are Painkillers: Scientific American.