marras 012016
 

Kirja-arvio: M.A. Meretvuo – Seksin ja uskonnon vaiettu historia, Salakirjat, 2016, 278 s.
Julkaistu aiemmin: Vox Paganorum 2/2016

seks

Marko Meretvuon teos seksin ja uskonnon salatummista yhteyksistä antaa laajan kuvan länsimaisesta uskonnollisuudesta monine puolineen. Kyse ei ole vain esoteerisen ja okkulttisen perinteen seksimaagisista kokeiluista, vaan erikoisemmatkin kristilliset lahkot tulee käytyä läpi ajallisesti hyvinkin laajassa teoksessa. Seksuaalisuus on monella tapaa joko ihannoitu tai kielletty asia riippuen tulkitsijastaan. Sitä on pyritty hallitsemaan ja toteuttamaan äärimmäisillä tavoilla, mutta mistä löytyisi tasapainoisin tulkinta seksuaalisuudesta uskonnollisuuden välineenä? Milloin viimeksi masturboit jumaluuksien nimeen tai harkitsit seksikultin perustamista uskonnollisuutesi käytännöntoteuttamista tukeaksesi? Tästä teoksesta ei ehkä löydy ohjeita, kuinka kulttisi saa seuraajia, mutta vähintään voi opiskella saadakseen ideoita tai lukea siitä, mitä muut jo ovat keksineet, jotta välttää pahimmat ns. kliseet. Kirja pistää myös pohtimaan henkilökohtaisella tasolla suhdetta seksuaalisuuteen.

Meretvuo ei ole akateeminen tutkija ja harrastelijuuden nähnee selkeiten ensimmäisten lukujen uskonnon ja seksuaalisuuden määritelmissä. Erityisesti uskonnontutkijan silmään pistää Crowleyyn viittaaminen puhuttaessa suurten uskonnollisten liikkeiden perustajahahmojen jumalkokemuksista ja niiden yhtäläisyyksistä. Myös erinäiset muotoilut, kuten ”on helppo huomata tänäkin päivänä olevan kolmenlaisia ihmisiä” saavat tämän lukijan niskakarvat pystyyn, mutta kun nämä pystyy populaarille tietokirjalle ja ensimmäisille luvuille antamaan anteeksi, niin päästäänkin pian vauhtiin. Kun Meretvuo kuvaa eroottis-uskonnollisia ilmiöitä kautta aikain ja erityisesti päästäessä henkilökuvauksiin kirjan toisessa osassa otsikolla ”Pyhiä vai pahoja?”, on kirjaa vaikea laskea käsistään. Herkulliset kuvaukset erilaisista vaikutteista alkukristillisyyden ympärillä ja idän perinteiden ujuttautumisesta länteen saavat välillä naureskelemaan ja toisaalta myös punastelemaan: ihmisen mielikuvitus on kyllä rajaton, kun seksuaalisuudesta on kyse!

”Swedenborg myös itse harjoitteli tantrisilta joogeilta peräisin olevaa tekniikkaa, jossa penistä ohjaavia lihaksia käyttämällä pyritään paitsi pidättymään ejakulaatiosta, myös vetämään nesteitä sisäänpäin. Tiibetissä vierailleiden länsimaisten tiedetään tuohon aikaan kertoneen tarinoita vuonna 1680 kuolleesta viidennestä Dalai Lamasta, jonka lukuisia naissuhteita oli aikoinaan kummasteltu. Dalai Lama oli havainnollistanut kykyjään virtsaamalla alas korkealta parvekkeelta, ja kun virta oli saavuttanut monien portaiden jälkeen palatsin lattian, oli se yllättäen alkanut nousta ylöspäin ja imeytynyt takaisin hengenmiehen siittimeen.”

Siemennesteen rooli onkin melko laajalle levinnyt, mutta Meretvuo muistaa usein mainita myös naisten kiihottumisesta syntyvien aineiden käytön sperman rinnalla täydellisen jumalyhteyden saavuttamisessa. Monet naiset ovatkin toimineet erilaisten seksuaalisuuden kanssa keskeisesti työskennelleiden liikkeiden johtajahahmoina myös aikana, jolloin naisen seksuaalisista haluista puhuminen on muissa piireissä ollut täysi mahdottomuus. Nainen seksikultin johdossa on ollut vielä suurempi skandaali kuin sperman ja naisten kanssa läträävät hengenmiehet, mutta suuri osa liikkeistä myöntää silti naisen seksuaalisen läsnäolon tarpeellisuuden, jos ei nyt kohottaisikaan häntä korkeimmalle pallille (pun intended). Tämä ei aina myöskään tarkoita naisen täydellistä alistumista miehelle, vaan eritteiden, ruumiiden ja arkkityyppisten sukupuolien yhtyminen koettiin tarpeelliseksi täydellisen jumalyhteyden syntymiselle. Myös homoseksiä on käytetty uskonnollisuuden toteuttamiseen – niin Jeesuksen kylkihaavan kuin Crowleyn tapaan erilaisten kieltojen rikkomisen yhteydessä. Melko usein nähdään kuitenkin tarpeelliseksi tuo ”naisen” ja ”miehen” yhtyminen ja nykylukija jää pohtimaan sitä, minkälaisia sovellutuksia tästä voisi luoda ottamalla huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaiset tasot, eikä pelkästään perinteistä kahtiajakoa noudattaen. Onko joku jo kenties kirjoittanutkin queer-magiasta?

Mitä tulee moninaiseen seksuaaliseen paheksuntaan, jota teoksessa ahkerasti kuvataan ulkopuolisesta yhteiskunnasta tulevaksi ilmiöksi, ei tässä sorruta moralisointiin. Useasti teos ottaa jopa kantaa seksuaalisuuden moninaisuuden puolesta: homoseksuaalisuus ja polyamoria ovat luonnollisia ilmiöitä ja ne ovat luonteva osa myös tätä teosta ilman, että vain saarnattaisiin suvaitsevaisuuden puolesta. Teos on kirjoitettu todella lukijaystävällisesti ja toivoisikin myös konservatiivisemman ihmisen tarttuvan siihen oppiakseen jotain historiasta ja ilmiöistä maailmassa. Näistä ilmiöistä voi toki olla montaa mieltä, mutta näkisin tämän pehmeänä laskuna kohti erilaisten ilmiöiden ymmärrystä, vaikkei hyväksymään kykenisikään. Toki härskeimmistä asioista on vaikea puhua ilman sensaation käryä: näissä piireissä liikkuu paljon todella erikoisia tapauksia. Kaiken kaikkiaan Meretvuo onnistuu luomaan hyvin luettavan ja sujuvan kokonaisuuden vaietusta aiheesta, jonka soisi ihmisten käsittelevän, jotta kenties voisimme länsimaisessakin kontekstissa päästä yli pelkästään kaupallisesta seksikäsityksestä ja hyväksyä se osaksi todellisuuttamme, jollainen se jo monella tapaa on. Tässä mielessä olen kirjoittajan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä.

”[I]hmisen lähestyessä rationaalisen järkiminän taustalla olevaa itseyttä, hän kohtaa väistämättä omat seksuaaliset viettinsä ja vaistonsa. Tämän itseyden lähestyminen on ennen kaikkea uskonnollinen kokemus.”

tammi 232015
 

Reima T.A. Luoto: Temppeliherrat, Fenix-kustannus 2014

temppeliherrat todellisuus myytit

Se on harvoin kun minä kirjaa ostan, ja vielä harvemmin täysihintaisena, mutta nyt pisti akateemisessa silmään tollanen Reima T.A. Luodon tietokirja Temppeliherrat.

No hemmetti, kyllähän jokainen esoteriaan hurahtanut tollasen ostaa. Onhan templarit kumminkin sitä klassista kulttikamaa. Temppeliherroihin tai –ritareihin – miten sitä milloinkin ilmaistaan – kun liitetään myyttiä jos toistakin. Eikä vähiten heidän omituisen pääkokoelmansa vuoksi, tai kadonneiden rikkauksiensa, Jaques Molayn langettaman kirouksen tai jopa sveitsiläisen pankkitoiminnan aloittajina. Kuuleman mukaan vielä palvoivatkin Baphomet–nimistä pukinpäistä epäjumalaa, johon siihenkin liittyy templarimainen arvoitus, että sana muodostaa heprealaisessa kryptiikassa sanan Sofia – Viisaus.

Vaan mitä kaikkea näissä myyteissä on sitten totta ja mikä tarua? Mikä on bestselleriä tavoittelevan rajatiedekirjailijan villiä mielikuvitusta, ja mikä oikeasti liittyy keskiajan mystiseen maailmankuvaan. Luoto yrittää ottaa asiasta selvää, ja taiteilee lähdekriittisen puristuksen, että toisaalta ymmärtävän suhtautumisen keskiajan mystiikkaa kohtaan välimaastossa. Vaikka alussa varoiteltiinkin että tullaan ampumaan monia templareihin liittyviä myyttejä alas, niin suhteellisen ymmärtäväisesti niihin oli otettu asenne. Myönnän että etukäteen pelkäsin jotain kotikutoista nihilisti-skeptikkoa ruotimassa kaikkea kiukun vimmassa, mutta ei onneksi mitään sen näköistäkään. Lopputulos oli hyvinkin tasapainoinen, ja mielestäni hän tasapainoili kahden maailmankuvan välissä vieläpä suhteellisen hyvin. Lyhyesti sanoen, Luodolla on oivallinen näkökulma, tai pikemmin asenne, ja se pelastaa kirjaa hukkumasta keskinkertaisuuden aaltoon.

Eikä se minusta huono ollut – ei ollenkaan. Oivallinen historiankirjahan se, ja suhteellisen lavealla ja sivistyneellä otteella. Luodolla on ihan lennokas kynä ja ottaen huomioon millaista vuosiluvuilla päähän lyömistä tällaiset teokset tapaavat olla, ne oli onnistuneesti vältetty sutkausten ja lennokkuuden avulla. Eli ei tämä mikään raskas tiiliskivi sentään ollut. Asia johon liian vähän tavataan keskittyä tietokirjojen saralla, on juuri kynän lennokkuus. Kirjailijan ote ratkaisee kunkin kirjan luettavuuden, ei suinkaan itse informaatio.

Jos nyt jotain huonoa todettaisiin, niin ei tässä kirjassa sittemmin muuta vikaa ollutkaan kun että se ilmestyi viitisentoista vuotta myöhässä. Se olisi varmasti ollu hitti edellisellä vuosikymmenellä jossain siinä Umberto Econ ja Baigentin välimaastossa ennen daVinci–koodia. Kuitenkin hyvä että edes nyt ilmestyi kun ei aiheesta ole sanottavammin ollut suomenkielistä esitystä.

Kirja on myynnissä mm. Tajunnan kaupassa.

touko 212012
 

Kai Donner, Siperian samojedien keskuudessa, Salakirjat 2012

Kirjassa mainittu Ob-joki toi allekirjoittaneelle henkilökohtaisiakin mielikuvia: lokakuussa 2008 junamatkallani Irkutskista Moskovaan mongolialaiset, joihin olin ehtinyt päiviä kestävällä junamatkalla tutustua, tempaisivat minut hytinsä ikkunaan katsomaan radan vierellä leveää tasaisesti virtaavaa jokea. Se oli Ob. Rata kulkee siinä kohtaa kotvan matkaa Ob-joen rantaa pitkin ja minua pyydettiin odottamaan kunnes varsinainen nähtävyys tulisi kohdalle. Käskettiin seuraamaan vastarantaa. Kohta alkoi talon rötisköjen rivi, jota kesti muutaman kilometrin verran. Hökkelikkö katkesi räikeästi silmään pistävään taloon, kylän ainoaan hienoon rakennukseen, jonka jälkeen rötiskörivi jatkui päättyen muutaman kilometrin päässä ryteikköiseen Taigaan. Hieno rakennus sijaitsi aika tarkkaan röttelöjonon puolessa välissä, kuin jonkinlaisena hallitsijana. Continue reading “Kirja-arvostelu: Siperian samojedien keskuudessa” »

Luomiskoodi

 Posted by at 10.17  Esoteria, Kirjallisuus
touko 172010
 

Ensin meinasin lainata tähän alkuun Luomiskoodi-kirjasta pari hämmästyttävää teoriaa tai Raamatun alkusanoista tehtyjä maalaisjärkeä uhmaavia päätelmiä. Lopulta en pystynyt valitsemaan mitään. En siksi, etteivätkö kirjan väitteet ja laskelmat olisi todellakin hämmästyttäviä ja maalaisjärkeä uhmaavia, vaan siksi että kirja on yksinkertaisesti niitä liian täynnä. Jokaiselta sivulta kirjailija Jukka Nieminen ampuu sarjatulella salakirjoitusta, koodeja, kryptologiaa, gematrisia laskelmia ja juutalaista perinnetietoa. Jokunen kuti tuntuu menevän ohi, mutta moni uppoaa syvälle mieleen ja koteloituu sinne kutkuttamaan mielenkiintoa pitemmäksikin aikaa.

Niemisen ote kabbalaan eroaa henkisen kasvun kirjallisuudessa totutuista kabbalatulkinnoista. Elämänpuuta ei nähdä ihmisen esoteerispsykologisena karttana ja reittinä kohti täydempää itseä, vaan Jumalan/luonnonvoimien ilmentyminä, toinen toistaan hienompien energioiden vertauskuvina, joiden läpi luomisvoima tihkuu meidän materialistiseen todellisuuteen asti. Tämä on luultavasti paljon lähempänä alkuperäisen kabbalan näkemystä Elämänpuun käyttötarkoituksista kuin nykyaikainen new age -viritteinen pyrkimys kohti eheämpää identiteettiä.

Elämänpuun sefiroiden lukuarvot toimivat usein jonkinlaisina avaimia tutkailtaessa juutalaisen perimätiedon unohdettuja arvoituksia. Niiden avulla avautuvat niin luomisen salaisuudet kuin Jumalan ominaisuudet.

Nieminen heittää mystiikan soppaan lihaisia sattumia tieteen rajamailta: kvanttifysiikasta ja astronomiasta. Nieminen ja hänen lainaamansa tutkijat ovat vakuuttuneita, että entisajan juutalaisilla viisailla oli paljon syvempää ja kauaskantoisempaa tietämystä universumin sähkömagneettisten ja kosmologisten lainalaisuuksien olemuksesta kuin nykytiedemiehillä. Esimerkiksi aaltohiukkasdualismi, aurinkokunnan planeettojen tarkat läpimitat, DNA ja kuolemanjälkeinen elämä ovat olleet selvää pässinlihaa juutalaisille oppineille. Näitä tietojaan he ovat sitten koodanneet parhaansa mukaan Genesiksen ensimmäisiin lukuihin ja muihin salaperäisiin teksteihin. Jossain vaiheessa koodiavaimet ovat hukkaantuneet, ja nykyään arvoitusten ratkominen on työn, tuskan ja tietokoneiden laskentatehon takana.

Tilastomatematiikkaa tuntemattomalle tulee auttamatta mieleen, että näinköhän näitä koodeja saa esiin mistä tahansa tekstistä kun kirjaimia tarpeeksi pyörittelee. Jos koodattuja sanojen lukuarvoja ei muuten tekstistä löydy, niin otetaan apuun kryptologiset kommervenkit, kuten vaikka kirjaimiston kääntäminen ympäri. Näin tuplataan mahdollisuudet oikean lukuarvon ilmaantumiselle. Kuitenkin osa väitteistä ja perusteluista tuntuvat järkiperäisiltä ja vakuuttavilta todisteilta siitä, että jotain on nyt jäänyt viralliselta historiankirjoitukselta huomaamatta. Esimerkiksi tiettyjen lukujen toistuvuus ja korrelaatio taivaankappaleiden etäisyyksiin ja halkaisijoihin puhuu selvää kieltä hämmästyttävän kehittyneestä astronomisesta tietämyksestä.

Välillä tuntuu että kirja jää itsetarkoitukselliseksi irrallisten omituisten teorioiden ja huomioiden esittelyksi. Kokonaisuus on kuitenkin antoisa. Se raottaa ovia kiehtoviin, vaihtoehtoisen historiankirjoituksen maailmoihin, joissa universumin suurimmat salaisuudet ovat aivankuin juuri hilkulla paljastua. Se kaiken selkeän järjestelmälliseksi tekevä palapelin pala on millä hetkellä hyvänsä loksahtamassa paikalleen. Tietenkään se ei loksahda, mutta jättää nälän tietää lisää. Tämä on juuri sitä tavaraa, joka tekee esoteerisesta symboliikasta ja historian arvoituksista mielenkiintoisia.

Kirjan voi hankkia vaikkapa Tajunnan kaupasta.