loka 182016
 

Minusta kaikki ne alttaritaulut joissa Jeesusta nostetaan ristiltä pitäisi korvata valokuvalla jossa poliisit nostavat puliukkoa autoon. He ovat meidän lunastajamme.
–Jouko Turkka

Tajunta Media oli omalta osaltaan mukana mielenkiintoisessa Viinapiru-lyhytelokuvahankkeessa, jossa kuvattiin joensuulaisia alkoholisteja.

”Viinapiru rakastaa lapsiaan vilpittömästi. Hän antaa puuhaa ja yksinkertaisen ratkaisun kaikkiin elämäntilanteisiin: juomisen”, kuvailee elokuvan päähenkilöä ohjaaja Markku Kuronen. 

”Juniorikasvatus aloitetaan varhaisessa vaiheessa, johdatellen sen kriittisen rajan yli, jonka jälkeen ei enää välitetä. Siinä vaiheessa kun vuorokauden tärkein hetki on aamulla kello yhdeksän, kidutaan jo korkissa kiinni: ”Vielä otan tämän ja sitten katkolle”, loputtomiin. Ryyppäämisen stigma ja synti valuvat johtokuntien tissuttelijoista lähtien kaikkien ekososiaaliluokkien läpi alas puistoihin ja kanavanvarsien kansan niskaan.”

Elokuvan työryhmään osallistui parhaimmillaan toistakymmentä alan asiantuntijaa Joensuun Vapaudenpuistosta ja kanavanrannoilta. Ajatuksena oli purkaa kivenkova 24/7 juomisen rutiini tarinaksi sen sijaan, että kysyttäisiin miksi juot, miten paljon ja kuinka kauan? Elokuvassa esiintyvät jäljelle jäänyt innokkain ja aktiivisin ydinryhmä.

Viinapiru tehtiin Viinapiru – Paras kaveri -hankkeen tiimoilla kesällä 2016. Hankkeen tukijoina ovat mm. Soroppi ry, ESR ja Kake-hanke.

maalis 142014
 

Aikamatkaaja Jukka Nieminen tutkii 2020-luvun väkivaltaista zombie-epidemiaa, kohtalokkain seurauksin. Elokuva on saanut innoituksensa Niemisen Zombievyöhyke-kauhuromaanista. Elokuva on jatkoa Niemisen Suomalaisten tuho 10 000 eKr -kirjaan liittyvälle mainoselokuvalle. Kumpaisessakin elokuvassa liikutaan tulevaisuudessa ja tuhon ryvettämissä miljöissä.

Zombievyöhykkeen on ohjannut Kimi Mattila, käsikirjoittaneet Nieminen, Mattila ja Jyrki Pitkä. Elokuvassa esiintyvät Nieminen, Emilia Keskinen, Lauri Turunen, Neea Laitinen, Sonja From, Antti Räisälä, Janne Hourunen ja Sebastian Schubakoff. Maskeerauksesta vastasi Auri Elina Tuokko. Kuvaus on Jyrki Pitkän käsialaa ja jälkituotannon koordinoi Janne Saarinen.

Tuotantotiimi kiittää yhteistyöstä Linnanmäkeä, Cybershoppia ja Zombie Walk Helsinkiä.

Tutustu elokuvan taustoihin Zombievyohyke.com -sivulta ja tilaa Zombievyöhyke-kirja kaupastamme.

Volvo-Markkanen kertoo

 Posted by at 11.26  Tajunta-TV
touko 292013
 

Matti ”Volvo” Markkanen tunnetaan paremmin pankkiryöstäjänä, mutta hän on toiminut myös KGB:n ja OAS:n vakoojana. Tiedostamon Kirjan ja ruusun päivän matineassa Volvo-Markkanen peilaili Tinker, Tailor, Soldier, Spy -kirjan sisältöä omiin kokemuksiinsa. Myöskään hervottomilta pankkiryöstöanekdooteilta emme välttyneet.

elo 302012
 

Miten psykedeeleihin suhtaudutaan? Millainen ilmapiiri niiden ympärillä vallitsee? Saako psykedeeleistä puhua? Pitäisikö niistä puhua? Onko niistä pakko puhua? Ja ketkä niistä sitten oikein puhuvat? Olisiko aihepiirin käsittelyssä kehitettävää? Mistä ollaan tulossa? Minne ollaan matkalla?

Aivokemiaa nylkyttävässä, kriittisiä kulmia esiinkaivelevassa paneelikeskustelussa mukana hiljattain psykedeelejä käsittelevistä tieteellisistä tutkimuksista kandityönsä kirjoittanut neurobiologian opiskelija Anton Laihi, provosoivista sarjakuvistaan tunnettu taiteilija, mystikko ja intellektuelli, itseoppinut psykedeeliasiantuntija Tuukka Virtaperko sekä luokanopettajana uutta sukupolvea tietoiseen elämään kannustava monitaituri, ex-päihdepsykonautti Mikko S.. Keskustelun järjestystä pyrkii parhaansa mukaan ylläpitämään muusikko, päiväkodin täti ja neuroaktivisti Henry Vistbacka.