Kevät on elämän ja hyvinvoinnin aikaa. Henkisen terveyden lisäksi kokaisvaltaisen hyvinvoinnin peruspilareita ovat liikunta ja tietenkin hyvä ruoka. Niinpä Tajunta-kaupan loppukevään teemana onkin Ruoka. Teeman…
Jokunen päivä sitten uutisoitiin uudesta lääketieteellisestä keksinnöstä, jonka luvataan tekevän kannabiksesta uuden aspiriinin.
Areenalla on pari varsin mielenkiintoista ohjelmaa koskien elintarviketeollisuutta ja jokapäiväisiä kemikaalejamme. Mats Dumellin toimittama Väärennetty ruoka: Ruokakaupan hyllyt notkuvat tuotteita, joiden maku, väri ja koostumus…
Berkeleyn yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että ammatilaistanssijat eivät ole yhtä hyvin emotionaalisesti yhteydessä kehojensa kanssa kuin säännöllisesti meditoivat henkilöt. Modernin tanssin ja baletin ammattilaiset harjoittelevat…
Plasebo-efektistä on ollut useampaan otteeseen myös Tajunnassa juttua, ja jälleen asiasta on tehty kiinnostava tutkimus. Tällä kertaa havaittiin, että negatiivinen plasebo, eli usko ettei lääkkeellä…
Lastaan lääkärille rokotettavaksi vievä äiti pitää pienokaistaan kädestä kiinni, rohkaistessaan tätä piikin tuomaa kipua vastaan. Tämän alitajuisen eleen vaikutuksesta on olemassa myös tutkimuksia. Kaksi tuoretta…