joulu 172013
 

Tee mitä tahdot on oleva koko Laki.

(AL I:40)

Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Miksi kaikki on olemassa? Mikä sinulle on pyhää? 

Vaikka tiede on antanut ihmiskunnalle vastaukset moniin ongelmiin, eivät olemassaolon peruskysymykset ole hävinneet minnekään. Vanhat uskonnot eivät kuitenkaan enää anna tyydyttäviä vastauksia monille nykyajan kysyjille. Aleister Crowley ymmärsi, että kuten kaikella, myös uskonnoilla on oma elinkaarensa: ne syntyvät, kukoistavat, ja lopulta menettävät merkityksensä ihmisen ympäristöstään tekemien havaintojen myötä ja ymmärryksen kasvaessa. Modernin ihmisen henkistä etsintää ja pyhyyden kokemista varten syntyi uusi uskonnollisfilosofinen elämänkatsomus: Thelema. Tämä artikkeli on lyhyt johdanto Theleman kehittymiseen sekä niihin ihmiskunnan historian kehitysvaiheisiin, jotka ovat tehneet sen syntymisen paitsi mahdolliseksi, myös välttämättömäksi. Kysymyksen siitä, mitä Thelema elämänkatsomuksena on, jätän lukijan itsensä selvitettäväksi.

– – –

 

Theleman periaatteiden mukaisesti ihmiskunnan historia jaetaan useaan aioniin eli aikakauteen. Jokaisella aikakaudella on oma hallitseva jumaluuskäsitteensä, joka ajankohdasta ja paikasta riippuen saa omat uskonnolliset erityispiirteensä. Näiden ulkoisesti ilmenevien myyttien taustalla vaikuttavat, ihmisen psykologista ja henkistä kehittymistä ohjaavat alitajuiset prosessit ovat kuitenkin aina kullekin aikakaudelle yhteiset. Tällä hetkellä ihmiskunta elää aikakautta, jota kutsutaan Horuksen aioniksi. Tätä edelsi Osiriksen aioni, ja aikaa ennen sitä kutsutaan Isiksen aioniksi. Nimet tulevat muinaisen Egyptin mytologiasta, mutta ovat tässä yhteydessä viitteellisiä, eikä niiden merkitystä pidä yhdistää suoraan uskontotieteelliseen käsitteistöön. Thelemisen näkemyksen mukaan ensimmäistä aikakautta hallitsi käsitys jumaluudesta naisellisena prinsiippinä, ja tämä aikakausi ajoittuu pääasiassa ajalle ennen niin sanottua neoliittistä vallankumousta. Toinen aikakausi keskittyi miehisen jumaluuden palvontaan, ja sijoittuu historiallisesti klassiselle ja keskiajalle. Nykyisen, ”äidin” ja ”isän” ajan jälkeen seuranneen Lapsen aikakauden katsotaan alkaneen vuonna 1904 Lain Kirjan kirjoittamisesta, jonka Theleman kontekstissa katsotaan olleen julistus uuden ajan alkamisesta inhimillisessä ajattelussa, kulttuurissa ja uskonnossa.

Teoriassa näiden aikakausien ajatellaan noudattavan astrologista mallia auringon siirtymisestä eläinradalla merkistä toiseen keskimäärin 2100:n vuoden välein, mutta käytännössä aikakaudet limittyvät päällekkäin johtuen yksilöiden ja kulttuureiden erilaisesta elämänkatsomuksellisesta kehityksestä. Toisin sanoen, vaikka tällä hetkellä elämme Horuksen aionia, on edelleen olemassa paljon ihmisiä, jotka noudattavat Osiriksen aikakauden ajatusmalleja, sekä tiettyjä primitiivisiä heimoja, jotka jatkavat elämää Isiksen aikakauden mukaisesti. Vastaavasti on aina ollut yksilöitä, jotka ovat olleet edellä omaa aikakauttaan ja ilmentäneet tulevien aionien periaatteita omassa elämässään. Seuraavaksi käsittelen erikseen kutakin aikakautta sekä niitä käytännöllisiä ja psykologisia periaatteita, jotka vaikuttavat tämän aikakausimallin takana. On tärkeää ymmärtää, että yhtä paljon kuin kullekin aikakaudelle tyypilliset kulttuurisen ja sosiaalisen elämän ilmiöt ovat seurausta aikakausien vaihtumisesta, myös itse aikakausien teoreettinen käsite on seurausta juuri näistä ilmiöistä.

Isiksen aikakausi

Ensimmäinen tässä käsiteltävistä ihmiskunnan aikakausista perustui matriarkaaliseen kulttuuriin ja uskomuksiin. Kivikaudella ihmiset elivät metsästys- ja keräilykulttuurissa, ja yhteisöjen hallitsevana huolenaiheena oli heimon jatkuvuuden turvaaminen. Täten myös henkiset ja uskonnolliset teemat perustuivat synnyttämiseen. Ennen neoliittistä aikaa ei pääsääntöisesti ymmärretty sukupuoliyhdynnän ja lisääntymisen yhteyttä, mutta havaittiin ovulaation yhteys raskauteen, sekä yhteys ovulaation ja kuun kierron välillä. Näin ollen suurin osa aikakauden jumaluuksista liittyi naiseen, synnyttämiseen ja kuuhun. Lisäksi maasta kasvavat kasvit ja erilaisten luolien antama suoja ihmisille nähtiin vertauskuvallisessa yhteydessä synnyttämiseen ja äidin kohdun antamaan suojaan. Kehittyi näkemys maasta “äitimaana”, ja maa oli ihmisen henkisen elämän keskipiste.

On helppo kuvitella kuinka mahtavana voimana naisen voimaa tuona aikakautena pidettiin. Elämä näytti syntyvän naisen sisältä. Verta vuosi säännöllisesti naisesta ilman ulkoisia vammoja, ja vuotojen keskeydyttyä hänen vatsansa kasvoi yhdeksän kuukauden ajan. Synnytyksen jälkeen nainen jatkoi lapsen ruokkimista toisella kehostaan vuotavalla nesteellä eli maidolla. Saman prosessin nähtiin toistuvan riistaeläimillä, joiden lisääntyminen oli myös elinehtona ihmisen selviämiselle. Koska yhdynnän ja synnyttämisen yhteyttä ei ymmärretty, määräytyi suku naisen mukaan. Naisen sukupuolielimet olivat portti elämään, ja koska kaiken syntyvän havaittiin lopulta kuolevan, oli äitijumalattaren toisena puolena kuoleman jumaluus. Tämä elämän ja kuoleman yhteys heijastuu monissa myyteissä, joissa synnyttämistä edustavien jumalattarien sisarena esiintyy tuonpuoleista hallitseva jumalatar.

Eri puolilta maailmaa löydetyt naishahmoiset luolamaalaukset ja savipatsaat kertovat Isiksen aikakauden jumalattarista. Monet näistä kuvista ja patsaista esittävät naista nimenomaan synnyttävänä ja imettävänä hahmona. Järjestäytyneiden yhteiskuntien ja kaupunkien syntyessä suurten jumalatarhahmojen palvonta jatkui vielä pitkään, hyvänä esimerkkinä Sumerin kaupunki Uruk, jota hallitsi Inannan suuri temppeli. Muita merkittäviä historiaan jääneitä ”suurta äitiä” edustavia jumalattaria olivat esimerkiksi Ishtar ja Astarte kaksoisvirranmaan alueella, Egyptin Isis, jonka mukaan aikakausi on nimetty, antiikin Kreikan kulttuurien Gaia, Demeter ja Cybele, skandinaavisen mytologian Freija sekä suomensukuisten kansojen Kultainen Eukko. Nämä jumalatarhahmot jatkoivat elämäänsä pitkään kansojen mytologioissa yhdessä tulevan aikakauden miehisten jumaluuksien rinnalla, niiden merkityksen kuitenkin koko ajan vähentyessä ja rajoittuessa yhä enemmän aistillista rakkautta edustaviksi. Suomalainen Kalevala on hyvä esimerkki tarustosta, jossa ennen hallitsevana ollut naisjumaluus muuttuu patriarkaaliselle aikakaudelle siirryttäessä pelottavaksi ja pahaksi Pohjan Akaksi. Samoin skandinaavisessa mytologiassa Freija kuuluu aikaisemmin hallinneeseen vaanien jumalsukuun. Vaanit olivat luonnon ja hedelmällisyyden jumalia, kun taas hallitsevaksi nousseet aasat edustivat enemmänkin sotaista ja sankarillista mieskäsitystä.

Osiriksen aikakausi

Kuten lukija varmasti tässä vaiheessa on oivaltanut, ei aikakausien jaottelu pohjaudu perusteettomiin uskomuksiin, vaan kulloisenkin ajan ihmisten tekemiin havaintoihin ja oletettaviin käsityksiin luonnosta ja sen suurista mysteereistä: syntymästä, elämästä ja kuolemasta. Jääkauden päättymisen aiheuttanut ilmastonmuutos merkitsi mammuttien sukupuuttoon kuolemista, ja ihmisten oli pakko etsiä vaihtoehtoisia elinkeinoja. Ihmiskunnan kehityksen kulkiessa metsästys- ja keräilykulttuurista kohti karjan paimentamista ja viljelyä, oli Isiksen aikakausi tulossa päätökseen. Karjaa paimentavat miehet viettivät pitkiä aikoja eläintensä lähettyvillä, jolloin he alkoivat havaita säännönmukaisen yhteyden sukupuoliyhdynnän ja synnyttämisen välillä. Tajuttiin, että ilman miehen antamaa siementä ei raskaaksi tuleminen ollut mahdollista. Tämän on täytynyt olla valtava psykologinen murros kollektiivisessa alitajunnassa ihmisille, jotka siihen asti olivat eläneet täysin naiseuteen perustuvien uskomusten varassa. Saman periaatteen mukaisesti havaittiin keräilystä viljelyyn siirryttäessä, että myöskään maa ei anna satoaan, jos taivaalta tuleva auringon lämpö ja toisaalta myös sade eivät sitä hedelmöitä. Elämän ja kuoleman porttina toimivan jumalattaren rinnalle ja ylitse nousi miehinen, luova ja hedelmöittävä voima. Henkisen elämän keskipiste siirtyi maasta taivaaseen, ja hallitsevina jumalina olivat auringon ja ukkosen jumalat. Nainen oli menettänyt valtansa, ja yhteiskunnat muuttuivat patriarkaalisiksi.

Egyptin ja kaksoisvirranmaan alueilla alkanut maanviljely muutti yhteiskunnat järjestäytyneiksi. Heimoista ja kylistä muuttui kaupunkivaltioita, kehitettiin kirjoitustaito, nykyaikainen kalenteri, laskuoppi sekä monenlaisia metallisia työvälineitä viljelyssä ja rakentamisessa käytettäväksi. Tällä alueella viljeltävät sadot eivät Euroopan lailla olleet riippuvaisia niinkään maata hedelmöittävästä sateesta, vaan vuosittaisesta jokien tulvimisesta. Suistoalueet peittävä tulva teki maan suotuisaksi viljelyyn, ja ainoa voima jota sen lisäksi tarvittiin, oli auringon lämpö. Auringosta tuli suurin ja tärkein jumaluus, absoluuttinen energian lähde, josta kaikki elämä oli riippuvaista. Mutta aurinko ei ollut täysin stabiili: se katosi joka päivä taivaalta horisontin taakse jättäen maan pimeyteen, nousten taas seuraavana aamuna valaisemaan. Samoin havaittiin auringon noudattavan samaa syntymän, kuoleman ja uudelleensyntymän syklistä kulkua myös vuosittaisessa kierrossa: auringon korkeus horisontista ja sen antama energia oli heikompaa talvella, alkaen taas kasvaa kesää kohti. Olisiko myös ihmisen mahdollista herätä uudelleen kuoleman jälkeen? Edellisen aikakauden keskeinen teema oli ollut syntymä. Nyt oli ymmärretty, miten lapset saavat alkunsa. Mysteeri oli se, mihin ihmiset päätyvät kuoleman jälkeen.

Kaiken tämän seurauksena aikakauden henkisen elämänkatsomuksen keskiöön nousivat kuolevat ja uudelleen syntyvät miesjumaluudet. Tätä teemaa kutsutaankin usein kuolevan jumalan myytiksi. Teema toistuu lähes samanlaisena useissa kulttuureissa: mieshahmoinen, usein aurinkoon liittyvä myyttinen hahmo kuolee traagisen kuoleman tai hänet uhrataan, hän joutuu tuonpuoleiseen, mutta voittaa kuoleman ja herää muodossa tai toisessa uudelleen. Tyypillisiä teeman edustajia ovat Osiris, Adonis, Orpheus, Dionysos sekä Jeesus. Tämä uhrikuoleman draama nähtiin toistuvana myös luonnossa kasvin siemenessä, joka uppoaa maan alle noustakseen kasvuun. Hyvä esimerkki aiheesta on Eleusiin mysteerikultti, joskin siinä keskeisenä hahmona on naispuolinen Kore eli Persefone, jonka Haades ryöstää manalaan. Persefonen äiti, hedelmällisyyden jumalatar Demeter suree tytärtään kasvillisuuden kuihtuessa maan päällä. Maan autioituessa ylijumala Zeus tekee sopimuksen Haadeksen kanssa, jonka mukaan Persefone joutuu olemaan yhden kolmasosan vuodesta manalassa, ja tästä saa alkunsa luonnon kasvukausien vaihtelu. Eleusiin kultti on hyvä esimerkki alkuperäisen äitimaa-jumalattaren kultin muovautumisesta kuoleman ja jälleensyntymän teemaan.

Horuksen aikakausi

Kuten huomaamme, Osiriksen aikakaudelle tyypillinen kuolevan jumalan myytti perustui väärään oletukseen siitä, että aurinko päivän- ja vuodenkierron myötä häviää ja syntyy uudelleen. Luonnontieteellisen ymmärryksen kasvaessa ihminen heräsi huomaamaan, että aurinko ei katoa yöllä mihinkään, vaan paistaa toisella puolella maapalloa. Siirtyminen maakeskeisestä maailmankuvasta heliosentriseen oli kuitenkin pitkä ja tuskallinen. Teoriaa esittivät jo antiikin aikana useat filosofian koulukunnat, mm. pythagoralaiset, mutta läpimurron se teki vasta 1500- ja 1600-luvuilla Tyko Brahen, Kopernikuksen ja Galileo Galilein myötä. Isaac Newtonin painovoimalaki oli viimeinen sinetti maakeskeiselle maailmankuvalle. Kun lisäksi 1700- ja 1800-luvuilla alettiin ymmärtää, että aurinkomme on vain yksi tähti miljoonien joukossa, oli pohja kuolevan jumalan myytiltä pudonnut pois.

Tieteellisen maailmankuvan viedessä jalansijaa uskonnoilta alkoi Eurooppalaisessa kulttuurissa voimakas kehittyminen kohti teollisuuden aikakautta. Maatalous ei enää antanut elantoa valtaosalle väestöstä, vaan teollisten tuotteiden valmistaminen ja palveluiden tuottaminen muodostuivat monien pääelinkeinoksi. Viljelysmaan hedelmöittävillä sateilla tai auringon lämmöllä ja valolla ei enää ollut merkitystä ihmisten alitajunnassa kaasulämmön ja keinovalon aikakaudella. Edellisen aikakauden alussa oli paikoilleen asettumisen myötä muodostettu ensimmäiset kaupungit. Nyt siirryttäessä maatalousyhteiskunnista teollistumiseen kaupungit alkoivat kasvaa nopeasti. Länsimainen sielunmaisema oli jälleen muuttumassa. Äänenpainot kirkon auktoriteettia vastaan olivat alkaneet valistuksen aikana 1700-luvulla ja kiihtyivät edelleen kohti 1900-luvun alkua tultaessa. Yhä harvempi ihminen koki kristinuskon opetukset omakseen, ainakaan kirkon opettamalla tavalla. Tämä suuntaus on jatkunut kiihtyvällä vauhdilla siirryttäessä avaruuslentojen, tietotekniikan ja geenimanipulaation aikaan.

Tieteellinen maailmankuva ei kuitenkaan poistanut ihmisten tarvetta etsiä vastauksia elämän peruskysymyksiin. Tämä johtui, ja johtuu edelleen, siitä yksinkertaisesta syystä, että tieteellä ei ole antaa sellaisia vastauksia. Itse asiassa sellaiset kysymykset eivät lainkaan kuulu luonnontieteen alaan. Tieteen avulla voitiin toki luopua monista taikauskoista ja ymmärtää ihmisen ja maailmankaikkeuden kehittymistä ja rakennetta. Mutta tieteellä ei ole mitään annettavaa sellaisiin kysymyksiin, kuten ”miksi kaikki on olemassa” tai ”mikä on elämän tarkoitus”. Näitä elämän peruskysymyksiä oli perinteisesti käsitelty uskontojen ja filosofian viitekehyksessä. 1800-luvun puolivälissä monet vastauksia etsivät saivat aivan uudenlaisen näkökulman asiaan. Siirtomaakauden kautta saatu tieto Intian hengellisistä traditioista sekä toisaalta samaan aikaan tapahtunut, historiantutkimuksen kautta alkaneen kiinnostuksen kasvaminen Egyptin ja Mesopotamian kulttuureita kohtaan synnytti pohjan uudelle uskonnollis-mystiselle näkemykselle: teosofia oli syntynyt. Teosofisen ajattelun lähtökohtana oli etsiä yhtä totuutta, joka on kaikkien eri uskontojen takana, ja josta kaikki uskonnot ovat saaneet alkunsa. Käytännössä ajattelun pääpainot tulivat hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta, antiikin filosofeilta, lähinnä Platonilta sekä uusplatonilaisesta filosofiasta, juutalaisesta kabbalasta, alkemistisesta perinteestä sekä kristillisestä mystiikasta. Vertailukohtia näihin näkemyksiin haettiin eri kansojen mytologioista ja esoteerisista traditioista. Teosofisen liikkeen merkitystä uudelle aikakaudelle siirtymisessä ei voi liikaa korostaa. Teosofisen ajattelun kautta syntyivät monet niistä ryhmistä, jotka muovasivat henkistä kasvualustaa sopivaksi Theleman syntymiselle. Toisaalta teosofien esittämät ajatukset eivät sinänsä olleet uusia keksintöjä, vaan lännessäkin jo mm. vapaamuurareiden ja ruusuristiläisten tuntemia. Teosofian kautta niitä ainoastaan tuotiin pois salaseurojen piiristä kaikkien asiasta kiinnostuneiden saataville.

Edward Alexander Crowley syntyi Warwickshiressa Englannissa 12.10.1875. Hänen varakas isänsä oli jäänyt jo ennen Crowleyn syntymää eläkkeelle, ja matkusti eri puolilla Brittein saaria saarnaamassa. Molemmat vanhemmat kuuluivat Exclusive Brethren -nimiseen äärikonservatiiviseen yhteisöön, ja päivittäinen raamatun lukeminen oli osa Crowleyn lapsuutta. Hänen isänsä kuoli Crowleyn ollessa kaksitoistavuotias, minkä jälkeen hän alkoi etääntyä kristillisestä kasvatuksestaan. Hän vastusti jo nuorena ajatusta siitä, että elämän nautittavimpia asioita pidettäisiin syntinä, ja tämä kapinallinen käyttäytyminen sai hänen äitinsä kutsumaan häntä Ilmestyskirjan mukaan “Pedoksi”. Vuonna 1895 Crowley aloitti opiskelun Cambridgessa pääaineenaan Englannin kirjallisuus. Opiskeluaikoinaan hän sanoutui lopullisesti irti kristillisestä elämänkatsomuksesta, ja vietti isänsä jättämän perinnön turvin railakasta elämää pubeista löytämiensä tyttöjen ja prostituoitujen kanssa. Lopulta Crowley alkoi kokeilla sukupuolisuhteita myös miesten kanssa vaikka homoseksuaalisuus oli lailla kiellettyä ja Oscar Wilden vangitseminen oli tapahtunut Crowleyn ensimmäisenä opiskeluvuotena.

Joulukuussa 1896 Crowley alkoi lukea kirjoja okkultismista, alkemiasta ja magiasta. Seuraavan vuoden aikana hän alkoi pitää kaikkia maallisia pyrkimyksiä turhina ja hylkäsi aiemmat suunnitelmansa diplomaatin urasta. Vuonna 1898 Crowley jätti Cambridgen ja julkaisi ensimmäisen runokirjansa. Tällöin hän tutustui MacGregor Mathersiin ja liittyi yhteen aikansa huomattavimmista esoteerisista järjestöistä nimeltä Hermetic Order of the Golden Dawn. Kaksi vuotta myöhemmin Mathers antoi Crowleylle vihkimyksen järjestön Adeptus Minor -tasolle vaikka osa järjestöä johtaneista vastusti sitä. Tämä tapahtuma tuli lopulta johtamaan Golden Dawnin hajoamiseen. Crowley matkusti itse Meksikoon jatkaakseen okkultismin harjoittamista eristyksissä muusta maailmasta, ja on myöhemmin kertonut saavuttaneensa Raja Joogaa harjoittamalla dhyanaksi kutsutun tilan lokakuussa 1901. Dhyana merkitsee buddhalaisessa tematiikassa tilaa, jossa äärimmäisen keskittymisen kautta subjektin ja objektin, kokijan ja koetun asian erillisyys häviää. Näiden mystiikkaan ja okkultismiin liittyvien asioiden lisäksi Crowley harrasti aktiivisesti mm. eroottisten runojen kirjoittamista, vuorikiipeilyä ja shakkia. Hän oli yksi ensimmäisistä länsimaalaisista, joka sekä harjoitti että opetti joogaa.

Stelae_of_Ankh-af-na-khonsu

Ilmestyksen steela

Vuonna 1904 Crowley oli häämatkalla Egyptissä ensimmäisen vaimonsa Rose Kellyn kanssa. Maaliskuun 16. päivä Crowley ja Rose viettivät yön Gizan suuren pyramidin kuninkaan kammiossa. Crowleyn tarkoituksena oli tehdä vaikutus vaimoonsa aiheuttamalla yliluonnollisia ilmiöitä. Rose ei havainnut mitään näkyvää, mutta vaipui kevyeen transsiin ja alkoi toistaa lausetta “he odottavat sinua”. Crowleyn kysyessä kenestä on kyse, Rose mainitsi nimen Horus. Crowley suhtautui epäuskoisesti Rosen ilmoitukseen, ja testatakseen tätä vei hänet Bulaqin museoon ja pyysi näyttämään Horuksen esillä olevista esineistä. Rose johdatti hänet useiden Horusta esittävien esineiden ohi 1858 löydetyn, myöhemmän dynastian ajalta olevan hautasteelan luokse. Steela oli esillä näyttelynumerolla 666, joka Ilmestyskirjassa on “pedon luku”. Esine tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä Ilmestyksen Steela, ja siitä on tullut tärkeä symboli Theleman harjoittajille. Tämän jälkeen Rose antoi Crowleylle ohjeet suorittaa Horus-jumalaan liittyvä rituaali maaliskuun 20. päivänä. Rituaalin aikana Crowleylle selvisi, että uusi aikakausi oli alkanut, ja että hän tulisi toimimaan sen profeettana. Crowley sai ohjeet valmistautua uuteen ilmestykseen, ja hänen tulisi istua keskipäivällä huhtikuun 8., 9. ja 10. päivänä kirjoittamaan muistiin mitä hänelle sanotaan. Liber AL vel Legis eli Lain Kirja syntyi tällä tavalla, Crowleyn mukaan hänen takaansa kuuluneen äänen sanelemana. Ääni kuului sen itsensä mukaan Aiwass -nimiselle entiteetille, Horuksen ministerille, joka oli valinnut kirjurikseen “ruhtinas-pappi Pedon”. Jotkut asiantuntijat, mm. Crowleyn oppilas Israel Regardie, ovat esittäneet, että Aiwass oli Crowleyn oman alitajunnan heijastuma.

Lain Kirjan jakautuu kolmeen lukuun, joista ensimmäinen on omistettu äärettömän avaruuden jumalattarelle Nuitille, toinen siivekkäälle valon kehrälle Haditille ja kolmas haukkapäiselle Ra-Hoor-Khuitille. Nämä Egyptin mytologiaan liittyvät nimet tulevat Ilmestyksen steelasta, joskin nimien kirjoitusasu on erilainen kuin tavanomaisessa mytologisessa tutkimuksessa. Nuit on sama kuin egyptologian Nu, ja esiintyy steelassa kaiken ylle kaareutuneena yönsinisenä naisena. Hadit taas on tieteelliseltä nimeltään Heru-Behdeti ja on steelassa Nuitin alapuolella oleva siivekäs auringonkehrä. Thelemassa käytettävä nimi Ra-Hoor-Khuit on yleisesti tunnetumpi nimellä Ra-Horakhty, joka tarkoittaa kahden horisontin Ra-Hoorusta. Se esiintyy steelassa valtaistuimella istuvana haukkapäisenä jumalana. Ra-Hoor-Khuitin edessä on kuvattuna pappi Ankh-af-na-khonsu, jonka Crowley tunnisti yhdeksi aiemmista inkarnaatioistaan, mutta joka edustaa myös jokaista Theleman harjoittajaa.  Thelemassa nämä jumaluudet nähdään sekä syvällisen symbolisen merkityksen kautta, että myös todellisina toimivina prosesseina ihmisessä ja luonnossa.

Kesti vuosia ennen kuin Crowley itse hyväksyi Lain Kirjan sanoman. Erityisesti Crowleyn sitoutuminen tiettyihin buddhalaisuuden periaatteisiin teki vaikeaksi hyväksyä kirjan toisessa ja kolmannessa luvussa olevia, osittain brutaaleita ja väkivaltaisia piirteitä. Saman vaikeuden kohtaavat monet nykyisetkin kirjan lukijat, mutta kuten Thelemisessa kirjallisuudessa todetaan, elämä on usein brutaalia ja väkivaltaista, eikä Thelemaan elämänkatsomuksena kuulu haavemaailmassa eläminen tai ihmiselle tyypillisten luonteenpiirteiden kieltäminen. Psykologian alalla todettu käsitys siitä, että ihmisen luova ja tuhoava vietti, Eros ja Thanatos, libido ja mortido kulkevat käsi kädessä, kuuluu siten myös Thelemaan. On jopa esitetty, että metsästys- ja keräilykulttuurin muuttuessa maanviljelyyn ja paimentamiseen ihminen ei enää saanut tyydytystä miljoonien vuosien aikana suurriistan pyynnin seurauksena kehittyneelle tappamisen ja kuolemanpelon vietille, minkä seurauksena yhteiskunnat muuttuivat yhä sotaisemmiksi. Kun alitajuisten tarpeiden olemassaolo kiistetään ja yritetään tukahduttaa, purkautuvat nämä tarpeet hallitsemattomilla ja epätoivotuilla tavoilla. Siksi on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä itsessään myös tällaiset puolet, ja antaa niiden ilmentyä turvallisilla tavoilla kuten esimerkiksi kamppailu-urheilua tai extremelajeja harrastamalla.

Tahtoa merkitsevänä käsitteenä Thelema esiintyy kirjoitetussa historiassa ensimmäisen kerran kreikankielisessä raamatussa Septuagintassa. Kristillisessä kirjallisuudessa se merkitsee sekä ihmisen että jumalan tahtoa, joissain kohdin myös paholaisen tahtoa. Renessanssiajalla dominikaanimunkki Francesco Colonna käytti sanaa ”Thelemia” teoksessaan Hypnerotomachia Poliphili nimenä symboliselle hahmolle, joka esitti seksuaalista halua vastakohtana loogiselle järjelle. Teoksella oli vaikutus fransiskaanimunkki Francois Rabelaisiin, jonka novellisarjassa Gargantua ja Pentagruel vieraillaan Theleman luostarissa. Luostarin ainoana sääntönä oli ”tee mitä tahdot” vastakohtana kristillisten luostareiden säännöstöille. Tämä oli osaltaan vaikuttamassa edelleen 1700-luvulla brittiläiseen Sir Francis Dashwoodiin, joka perusti Medmenhamin munkeiksi kutsutun salaseuran. Dashwood hankki seuran käyttöön vanhan luostarin, jonka oven päälle sana Thelema kirjailtiin.

Sen jälkeen kun Crowley oli itse hyväksynyt Lain Kirjan sanoman, hän omisti koko loppuelämänsä Thelemalle. Vuonna 1947 tapahtuneeseen kuolemaansa mennessä hän oli kirjoittanut satoja erilaisia kirjoja, esseitä ja artikkeleita aiheeseen liittyen. Hänen tuotantonsa on kanonisoitu neljään eri luokkaan kuuluvaksi, joista luokkaan “A” kuuluvia nimitetään Theleman Pyhiksi kirjoiksi. On huomattava, että omasta viktoriaanisen ajan okkultistisesta taustastaan johtuen suuri osa Crowleyn tuotannosta esittää Theleman nimenomaan tässä kontekstissa, mikä ei välttämättä ole ainoa tapa nähdä tätä elämänkatsomusta. Itse Lain Kirja tai muut Pyhiin kirjoihin kuuluvat tekstit eivät itsessään liity suoraan seremonialliseen magiaan, kabbalaan tai muuhun esoteeriseen perinteeseen, vaan esittävät täysin omaleimaisen uskonnollisfilosofisen oppijärjestelmän. Juuri Crowleyn taustasta johtuen kuitenkin monet Thelemaan kuuluvista harjoituksista juontuvat esimerkiksi Golden Dawnin käyttämistä rituaaleista. Kaikkein huomattavin Theleminen järjestö on Ordo Templi Orientis eli O.T.O., jonka johdossa Crowley toimi vuodesta 1923 kuolemaansa asti. Se sai alkunsa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa neljän vapaamuurarin toimesta. Järjestön vihkimysrakenne ja organisointi muistuttaa paljon vapaamuurareiden järjestelmää, ja alussa vapaamuurareilla olikin suora pääsy O.T.O:n keskitason asteille. Crowleyn kuoleman jälkeen O.T.O. oli lähellä hävitä kokonaan, mutta se elvytettiin uudelleen 1970-luvulla. Nykyisin sillä on tuhansia jäseniä, ja se toimii yksilönvapauden turvaamiselle omistautuneena veljellisenä, vihkimyksellisenä ja opetuksellisena uskonnollisena järjestönä kymmenissä eri maissa, myös Suomessa. Järjestön oleellisin tehtävä käytännössä on initiaatioiden eli vihkimysten järjestäminen. Vihkimysten kautta yksilölle opetetaan allegorian ja symboliikan keinoin Luonnon syvimpiä mysteereitä, auttaen häntä siten löytämään todellisen identiteettinsä. Crowley katsoi vapaamuurariuden menettäneen ajan saatossa käyttökelpoisuutensa tässä tarkoituksessa ja alkoi eriyttää O.T.O:a tavanomaisesta muurariudesta. O.T.O. ei enää olekaan vapaamuurariuteen kuuluva järjestö, ja se on avoin myös naisille.

Uskonto uudella aikakaudella

Käsitys seksuaalisuudesta ja lisääntymisestä on ollut jakavana tekijänä kahden edellisen aikakauden uskonnollisten näkemysten taustalla. Mikä on kolmannen, Horuksen aikakauden käsitys seksuaalisuudesta? Vaikka uuden ajan katsotaan alkaneen 1904 Lain Kirjan myötä, oli seksuaalinen vallankumous vasta alkamassa. Itse asiassa koko 1900-luku oli valtavan seksuaalisen murroksen aikaa länsimaisen ihmisen psyykessä. Sukupuolten tasa-arvo, ehkäisyvälineiden keksiminen, keinohedelmöitys sekä suhtautuminen samaa sukupuolta olevien suhteisiin on tuonut uusia näkemyksiä seksuaalisuuteen jokaisen sukupolven myötä. Erityisesti ehkäisyvälineiden keksiminen ja yleistyminen on mahdollistanut uuden aikakauden oleellisimman muutoksen seksuaalisuuteen liittyen. Ensiksi kuvatulla aikakaudella nainen hallitsi syntymää, toisella aikakaudella mies otti hallitsevan paikan hedelmöittäjänä. Kolmannella, Horuksen aikakaudella olemme tulleet maailmaan, jossa seksin ei enää tarvitse liittyä lisääntymiseen. Seksiä harjoitetaan ennen kaikkea nautinnon takia, ja pystymme hallitsemaan yhtä elämän oleellisimmista asioista: hedelmöittymisen tapahtumista.

Myös käsityksemme kuolemasta on muuttumassa. Tiede on jo osoittanut meille, että energian määrä maailmankaikkeudessa on vakio eikä mitään käytännössä voida lisätä eikä poistaa kokonaisuudesta. Kuolema on siten illuusio, jonka koemme ainoastaan suhteessa omaan kehoomme sitoutuneeseen minuuteen. Kehomme kuollessa atomit ja aliatomiset hiukkaset vain muuttavat olomuotoaan. Aurinko ei yöllä kuole tai matkaa tuonpuoleisessa, vaan kyseessä on illuusio, jonka aiheuttaa näkökulmamme maasta katsottuna. Samoin kuin auringosta itsestään katsottuna ei ole yötä tai vuodenaikoja, ei myöskään olemuksemme keskipisteestä katsottuna ole elämän ja kuoleman vaihtelua. Kuten yö on maan itsensä aiheuttama varjo, on kuolemakin meidän oman minuutemme varjo. Thelemisen käsityksen mukaan se, mikä meissä on todellista, on myös kuolematonta, ja tämä on paitsi filosofinen, myös täysin tieteellinen näkemys.

Lopuksi tulemme hyvin tärkeän elämänkatsomuksellisen kysymyksen kohdalle. Jos kerran aikaisempien aikakausien uskomukset perustuivat tietämättömyyteen ja vääriin oletuksiin maailmankaikkeudesta, mitä virkaa uskonnoilla ylipäätään enää olisi? Eikö olisi typerää jatkaa minkäänlaisten uskontojen tai filosofioiden ylläpitoa, jos tieteellinen maailmankuva tarjoaa meille kaikki oikeat vastaukset? Onko uskontojen aika ohi? Kuten edellä totesin, ei tieteellinen maailmankuva anna vastauksia elämän ja olemassaolon syitä koskeviin kysymyksiin. Nämä ovat kysymyksiä, joita jokainen meistä pohtii elämänsä aikana. Ne ovat myös kysymyksiä, joihin oikeastaan kenelläkään ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Tämä vastausten puute ja tietämättömyydestä aiheutuva ahdistus saa meidät välttelemään näiden kysymysten ajattelemista. Painamme ne psyykemme tiedostamattomalle alueelle odottaen niiden häviävän arkielämän kiireissä. Hukutamme näitä kysymyksiä kysyvän sisäisen äänemme pinnallisten viihdykkeiden alle, ja ainoastaan suurissa elämän kriiseissä havahdumme toteamaan, että emme ole siinä onnistuneet.

Uskonnot tarjoavat monille helpotusta esittämällä valmiit vastaukset elämän peruskysymyksiin. Vastausten auktoriteetti on ehdoton; joku on ne joskus menneisyydessä antanut tai ne löytyvät jostakin kirjasta, ja ne tulee ottaa vastaan absoluuttisina totuuksina. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan uudella aikakaudella anna tyydytystä suurimmalle osalle ihmisistä. Miksi joku muu kuin sinä itse tietäisi paremmin sinun elämäsi tarkoituksen? Thelemassa ei olekaan kysymys minkään tietyn dogmin vastaanottamisesta, vaan siitä, että jokainen ihminen on oman elämänsä keskipiste ja siten ainoa kykenevä auktoriteetti löytämään elämänsä tarkoituksen, todellisen Tahtonsa. Me emme voi enää henkisesti tukeutua “äitiin” tai “isään” kuten aiemmilla aikakausilla. Me olemme kasvamassa aikuisiksi.

Mielestäni uudella aikakaudella uskonnoissa ei olekaan kysymys uskomisesta jonkun toisen totuuteen, vaan uskomisesta itseensä ja sitä kautta pyhän kokemisesta. Mikä sitten on pyhää? Vastaus kysymykseen on hyvin yksinkertainen: Kaikki on pyhää. Thelemisen näkemyksen mukaan meidän ei tule pitää pyhinä asioita, jotka perustuvat mielikuvitukseen, tietämättömyyteen tai vääriin uskomuksiin. Sen sijaan meidän tulee pitää pyhinä asioita, jotka ovat todellisia ja tekevät meidät eläviksi. Ilman aurinkoa ei mikään elämä maapallolla olisi mahdollista. Ilman seksuaalisuutta kukaan meistä ei olisi olemassa. Ilman ruokaa ja juomaa menehtyisimme muutamassa päivässä. Ilman hengitettävää ilmaa kuolisimme välittömästi. Näiden elämän perusasioiden pitäminen pyhänä ei edellytä minkäänlaista taikauskoa tai metafyysisten väittämien esittämistä.

Luonnon ja elämän perustotuuksien esittäminen symbolisessa muodossa on lisäksi ainoa tapa kommunikoida alitajunnan kanssa. Vaikka ihminen varmasti tietäisi jokaisen kehonsa atomin jatkavan olemassaoloa kuoleman jälkeen, pelkäisi hän silti kuolemaa, sillä alitajunnan syvyyksissä hän ei ymmärrä sitä. Ympäröivään todellisuuteen liittyvän tiedon välittäminen tietoisuudesta alitajuiselle tasolle tapahtuu siten edelleen samalla tavalla kuin kaikkina aikakausina: vertauskuvien, myyttien ja jumalhahmojen avulla. Thelemassa kunnioitetaan symbolista jumalatarhahmoa elämän antajana, mutta siitä huolimatta se ei ole jumalatarkultti. Siinä kunnioitetaan myös miehistä, luovaa voimaa ja aurinkoa, mutta siitä huolimatta se ei ole solarfallinen kultti. Naisellisen ja miehisen prinsiipin yhtymisestä syntyy jotakin uutta. Tämä vastakohtien yhtyminen tapahtuu kaikkialla ja kaikilla tasoilla: atomeissa, avaruudessa, luonnossa; seksuaalisesti, psykologisesti, tietoisesti, tiedostamatta. Ihmisen psyykessä tämä yhtyminen synnyttää heränneen tietoisuuden, jonka symboli Horus on.

 

– – –

 

Kuten alussa mainitsin, jätän Theleman elämänkatsomuksellisten periaatteiden tarkemman selvittämisen lukijan itsensä tehtäväksi, sillä sellaista, jonka voi ainoastaan kokea, on hyvin vaikeaa kuvailla. Thelemassa ei olekaan kyse teoretisoinnista vaan tekemisestä ja elämän kokemuksista nauttimisesta. Syvempi tutustuminen aiheeseen avaa tiedon etsijälle aivan uudenlaisen maailman; maailman, joka puhuttelee hänen alitajuntaansa rikkaalla myyttisellä kuvastolla, ajatonta viisautta kätkevällä symboliikalla ja uskomattomia vaikutuksia aikaansaavilla rituaaleilla. Theleman Lain vastaanottava ja siihen kuuluvat psykologiset prosessit läpikäyvä henkilö tulee huomaamaan, että kyseessä ei ole mikä tahansa uskomusjärjestelmä tai teoreettinen ajatusrakennelma, vaan todellinen itsen transformaation väline. Tämä muutos ei kuitenkaan todellisuudessa merkitse minkään olemassa olevan muuttumista, vaan ainoastaan sen löytämistä, joka on aina ollut olemassa. Lain Kirja, muut Thelemaan kuuluvat tekstit, sekä Thelemisiin järjestöihin kuuluvat initiaatiot käynnistävät yksilön psyykessä metamorfoosin, jonka lopputuloksena syntyy täysin uudenlainen elämänmuoto: todelliseen itsetietoisuuteen herännyt ihminen.

 

Rakkaus on laki, rakkaus tahdon alla.

(AL I:57 )

M.A. Meretvuo

  3 Responses to “Thelema osana aikakausien historiaa”

  1. Erittäin huippu selostus. Kiitoksia!

    ”Myös käsityksemme kuolemasta on muuttumassa. Tiede on jo osoittanut meille, että energian määrä maailmankaikkeudessa on vakio eikä mitään käytännössä voida lisätä eikä poistaa kokonaisuudesta. Kuolema on siten illuusio, jonka koemme ainoastaan suhteessa omaan kehoomme sitoutuneeseen minuuteen. Kehomme kuollessa atomit ja aliatomiset hiukkaset vain muuttavat olomuotoaan.”

  2. Onko tälle vuodelle suunnitteilla uusia julkaisuja?

  3. 93
    ”Tämä vastausten puute ja tietämättömyydestä aiheutuva ahdistus saa meidät välttelemään näiden kysymysten ajattelemista.” Voisiko joku täsmentää tätä, koska näen asian täysin päinvastoin.

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*