syys 112015
 

Valonkantajat (Perttu Häkkinen & Vesa Iitti, 401s.)

valonkantajatValonkantajat, alaotsikolla Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä on varsin välähdyksenomainen tiivistelmä erikoislaatuisten asioiden harrastajista maassamme. Se keskittyy nimenomaan esoteriikan ja okkultin pariin, vaikka esim. pakanauskonnotkin mainitaan lopuksi. Kirja käy läpi salatieteiden harjoittajia nimeltä ja toisaalta erilaisia ilmiöitä teemoittain ja läpi aikain. Monet liikkeet ja ilmiöt ovat olleet hyvin persoonasidonnaisia, joten suurten henkilöiden kuvaaminen tuntuu perustellulta. Ervast, Siitoin, Kotkavuori: nimet ovat tuttuja, mutta tarkempi tutustuminen kyseisten herrojen aatteisiin on itselläni jäänyt vähemmälle. Tämä teos tuli siis tarpeeseen. Tokikaan kaikki salatieteet eivät perustu vain herrainvallalle: Aino Kassinen edustaa valtionnäkijänä naissukupuolta, mutta muuten nämä suuret hahmot ovat lähinnä miehiä. Naisvapaamuurarit ja joitain yksittäisiä tekijöitä mainitaan, mutta otsikoissa ja hakemistossa naiset kyllä loistavat vähäisyydellään tai jopa poissaolollaan. Esimerkiksi Luukkanen-Kilde ja Helvi Krohn mainitaan melko ohimennen, vaikka käsittääkseni näistäkin hahmoista olisi voinut tarinoida pidempäänkin. Jossain vaiheessa toki rajaus tulee tehdä, mutta tästä päästäänkin sitten heti ensimmäiseen toiveeseen: seuraavassa osassa voisi esitellä suomalaisia naissalatieteilijöitä. Kuka ottaa haasteen vastaan?

Teos kuvaa hurttihuumorin säestyksellä muun muassa teosofiaa, vapaamuurariutta, Tattarisuon murhamysteerin mystisiä puolia, Siitoimen natsisikailua ja erilaisia Saatanan kätyreitä suomalaisessa kontekstissa. Reima Saarinen taitaa olla ainoa täysin uusi nimi minulle. Kyseessä on turkulainen seksuaalimaagikko, joka kehuskeli muun muassa vapaamuurarivihkimyksellään ja 12 000:n jäsenen olemattomalla Farfalla-järjestöllään samalla, kun vaikutti vaivihkaa marginaali- ja popkulttuuriin muun muassa Mana Mana -bändin laulajan kautta. Saarinen kirjoitti proseminaarityönsä Turun uskontotieteessä Kabbalasta ja käytti vaikutteinaan muun muassa Crowleytä. Reima on kiteyttänyt filosofiaansa näin: ”Epäilkää kaikkea. Epäilkää epäilyä. Koputtakaa, niin teille avataan, ja ellei avata, potkaiskaa ovi sisään”. Tällainen heitto saa allekirjoittajankaltaisen diskordiaanin epäilemään, että Reimalla olisi kenties saattanut olla Crowleyn lisäksi vaikuttiminaan myös eristisiä värähtelyitä, mutta niistä ei tämä teos mainitse mitään, joten asia jäänee spekulaatioksi.

”Seuraava teksti on taidetta, se ei ole vain maaginen, mystinen, verbaalinen, horisontaalinen/vertikaalinen, kabbalistinen, jne. mestariteos. Alkajaisiksi minun on tehtävä ainakin yksi asia selväksi: Liljat ovat minulle vain liloja, eli niin kutsutut ihmiset eivät ole suosikkejani. On vain yksi rotu joka on yhtä kuninkaallinen kuin omani, kissat. Suuret kissat, pienet kissat, siniset ja purppurat, kirkkaat, myös kollit.”

Tattarisuon tapauksesta lukiessa nousee väkisinkin mieleen noituus- ja saatananpalvontakohut 90-luvulla. Toki tapausten ja ilmiöiden välillä on melkein 100 vuotta, mutta jos aiemmin noidat ynnä muut maagikot ovat nimenomaan kaivaneet ruumiita haudoistaan ja silponeet niitä, kuulleet ääniä ja etsineet kultaa suon silmäkkeestä, niin onko ihmekään, jos nykyaikanakin noidaksi itseään tituleeraava saa vinoja katseita osakseen? Nykyihminen tietää noita-käsitteen lähinnä satukirjoista, mutta vanhemmalla polvella noita-sanaan yhdistynee lähinnä sekopäiset mystikkoerakot ja saatanalliset teinit. Tuohon soppaan on sitten melkoisen haaste lähteä väittämään itseään täysipäiseksi ja ns. normaaliksi. Normaaliuden teema on hyvin kantava pakanahaastatteluissa mediassa: aina jaksetaan mainita, jos ihminen on ”normaali työssäkäyvä nainen/mies”.

Satanismin ja saatananpalvonnan monet tulkinnat ovat puolestaan ainakin tämän teoksen perusteella usein liittyneet natseiluun ja pistää lukijan pohtimaan, että jos jotkut nykyään natsitervehdyksiä tekevistä osaavatkin ottaa sen huumorilla, niin kuinka moni ottaa esimerkiksi Siitoimen äärioikeistolaiset ja naisvihamieliset kommentit tosissaan pakanuuden pariin etsiytyessään? Aika usein suomalaisiltakin pakanafoorumeilta saa potkia pois äärioikeiston hämärämpiä hemmoja, vaikka monet tosin ovat varmaan saaneet vaikutteensa ennemminkin esimerkiksi Varg Vikernesiltä kuin Siitoimelta. Entä miten tulisi suhtautua Siitoimen kissankeitto-ohjeisiin maagisena riittinä? Kissathan on perinteisesti liitetty noituuteen monessa mielessä. Siitoin itse väittää, ettei ole yhtäkään kissaa elävältä keittänyt, mutta ilmeisesti joku hänen seuraajistaan senkin on mennyt toteuttamaan. Monitasoisessa aivojumppahuumorissa on aina se ongelma, että joku tulkitsee sitä tosissaan. Monitasoisessa asiakirjoituksessa on se ongelma, että joku ei osaa suhtautua siihen vakavaksi, jos esimerkiksi aihe on lukijan silmissä jotenkin omituinen. Kuinka suuri osa kenenkin puheista ja kirjoituksista on ns. vakavissaan ja kuinka moni ns. kännissä ja läpällä? Niin sanotut Schrödingerin kusipäät, jotka ovat joko tosissaan tai eivät sen mukaan, minkä reaktion esim. jokin some-heitto synnyttää.

Tulkintaongelma on olemassa aina. Eikä vähiten suurempien uskontojen parissa (viittaan nyt esim. Raamatun tulkintaan kristikunnan historiassa). Kuinka suoraan voidaan edes proosaa tulkita, lienee kunkin itsensä päätettävissä. Teot ovat ne, jotka ratkaisevat: kuka hullu toteuttaa minkäkin päähänpiston ja kuka hullu ei.

”Menkää kesä-aamulla aikaisin ulos suunnilleen kukonlaulun aikaan ja koettakaa löytää ennen kahdeksaa aamulla elävä kyykäärme. Löydettyänne sen, iskekää sen pää poikki kirveellä ja viekää kotiinne, jossa nyljette käärmeen. Laittakaa lihat pataan ja keittäkää niitä 45 minuuttia, jonka jälkeen syökää lihaa niin paljon kuin jaksatte. Syötyänne sanokaa ääneen ’oi järki sinä suuri Saatana, kehity ja laajene ja täytä tiedoillasi tyhmät aivoni’.”

Tietenkään Siitoin ei ollut vain natsi: kuka muukaan meistä edustaa vain yhtä identiteettiä? Siitoimen opettajana toimi Aino Kassinen, joka oli jo nuoresta asti elänyt keijujen, koivuntyttöjen, pakkaspoikien ja puhuvien puiden ympäröimänä. Kassinen tutustui moniin eri uskonnollisiin ryhmiin, kuten Pelastusarmeijaan, lestadiolaisiin, mormoneihin ja teosofeihin, mutta pääasiassa hän oli selvänäkijä. Kassisen filosofia katsoi karsaasti Siitoimen myöhempiä Luciferin Arkkipiispan toimia, vaikka Siitoin ensin vaikuttikin hyvältä oppilaalta rakkauden sanomaa puolustaneen Kassisen hovissa. Kassinen on ainoa teoksessa perinpohjin kuvattu nainen, mutta näyttää vaikuttaneen 1970-luvulla suureen osaan aikamme okkultisteista. Kassisen opetus selvänäkijän roolista kuulostaakin aika tutulta nykypakanoiden piirissä ennustamisesta, noidan toimesta ynnä muista ilmiöistä puhuttaessa:

”Hän [selvänäkijä] ei saa käyttää lahjojaan omiin itsekkäisiin pyyteisiinsä ja tarkoituksiinsa, hän ei saa tuottaa kenellekään kärsimyksiä. Hän ei sano kenellekään, että jokin tietty asia on tehtävä juuri määrätyllä tavalla. Hän vain sanoo sen, minkä näkee ja tietää. Hän ei halua julkisuutta eikä määrää työstään palkkiota. Hän ei korosta itseään eikä tuo itseään missään esille. Hän ei luokittele ihmisiä, ei hyviin eikä huonoihin, ei tyhmiin eikä viisaisiin, ei köyhiin eikä rikkaisiin, vaan jakaa tietonsa jokaiselle, joka osaa kysyä. Tämän hän tekee käyttämättä mitään ihmeellisiä poppakonsteja tai taikakeinoja.”

Toki Kassinen ei ollut ainoa ns. oikean käden polun edustaja suomalaisessa salatieteessä. Jo Pekka Ervast katsoi 1900-luvun alussa olevansa rakkauden ja tasapainon asialla perustaessaan Ruusu-Risti-järjestöä, joka irtautui Teosofisesta seurasta:

”Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan ’maallismielinen’, suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa…”

Valonkantajat on helppo ja nopea lukea, mutta täynnä mielenkiintoista asiaa ja omituisia henkilöitä, joista yleinen historia vaikenee vaivautuneena. Se antaa kattavan kuvan maamme esoteerisesta perinteestä ja mielestäni kuuluisi kenen tahansa nykyajan pakanan tai mystikon lukemistoon. Edustamani Pakanaverkkokin mainitaan teoksessa, mutta hyvin ohimennen. Yhdistykseen liitetty jäsenmäärä ja aktiiviset paikkakunnat kuulostavat tiedoilta kymmenen vuoden takaa, mutta vaikka muukin kirjaan sisältyvä tieto olisi peräisin 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, se ei tee siitä yhtään huonompaa koostetta: suurin osa kuvatuista henkilöistä ovat jo kuolleet aikapäiviä sitten. Humoristinen tapa kirjoittaa alleviivaa lukijan vastuuta ja lähdekritiikin tärkeyttä. Kyse ei tosiaankaan ole tieteellisestä teoksesta, mutta tarpeellisesta populaarista selvityksestä marginaali-ilmiöistä, joihin suurella osalla kansasta ja maagisissa piireissäkin liikkuvista ei ehkä ole sen kummempaa yhteyttä kuin jotkin omituiset huhut sieltä ja täältä. Sivistäkää itseänne ja lukekaa tämä. Sitten kirjoittakaa minulle se naismystikkokooste.

Arvostelun lyhennetty versio on julkaistu Pakanaverkko ry:n Vox Paganorum 2/15 -lehdessä.
Valonkantajat voi tilata mm. Tajunnan verkkokaupasta.

tammi 252015
 

Suomessa järjestettiin syksyllä 2014 yksi aikamme kiinnostavimmista kuvataidekilpailuista ainakin aiheensa puolesta. Kilpailun järjestäjä M.A. Meretvuo kertoo kilpailusta ja aiheen taustasta Tajunta.netin lukijoille.

Okkultismia ja Erotiikkaa -kuvataidekilpailu oli avoinna osallistujille 1.8.-1.12.2014. Kilpailun suosio yllätti järjestäjänkin, sillä osallistuvia teoksia tuli peräti 27 kappaletta – maalauksia, piirroksia, valokuvia ja grafiikkaa. Kilpailun facebooksivusto sai lähes 600 tykkäystä ja tavoitti sosiaalisessa mediassa tuhansia ihmisiä. Tuomaristossa olivat mukana muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä, kuva- ja äänitaiteilija Olga Palomäki, kustantaja ja graafikko Antti Balk sekä uskontotieteiden asiantuntija Vesa Iitti. Kilpailun voitti Olli Maineen tietokonegrafiikkatyö Hekuma, toiseksi tuli Veera Nurin nimetön valokuvateos ja jaetulla kolmannella sijalla olivat Einari Leskisen puulevylle tehty sekatekniikkatyö ja Tuomo Laakson öljymaalaus Kultti. Parhaat työt ovat nähtävillä kisan sivustolla www.facebook.com/okkultismiajaerotiikkaa. Kilpailuun liittyvät tapahtumat ovat parasta aikaa käynnissä, sillä osallistuneista teoksista järjestettävä näyttely on avoinna Galleria & Kahvila Dadassa Tampereella 25.2.-22.3.2015.

Okkultismia ja erotiikkaa
Kilpailun teemat, okkultismi ja erotiikka, sisältävät paljon tabuja, ja vielä suurempi tabu syntyy, kun nämä kaksi yhdistetään. Okkultismihan tulee latinan kielen sanasta ”occultus”, ja tarkoittaa salaista tai kätkettyä. Erotiikka puolestaan tulee kreikan kielen sanasta ”eros” ja merkitsee halua tai seksuaalista rakkautta. Muinaisen Kreikan myyteissä rakkauden jumala Eros esiintyy monissa muodoissa ja kuuluu ensimmäisiin olentoihin, jotka tulivat esiin kaaoksesta. Kertomusten mukaan Eros oli arvaamaton jumala, joka sai aikaan yllättäviä ja usein kiellettyjä suhteita ihmisten ja jumalten keskuudessa. Myöhemmin hänet kuvataankin hahmona, joka side silmillään ampuu rakkauden nuolen kohti onnettomia uhrejaan. Käsitteenä okkultismi yhdistetään usein lähelle uskontoa, kuitenkin sillä erotuksella, että okkultismin harjoittaja pyrkii erilaisia menetelmiä käyttämällä pääsemään käsiksi uskonnon taustalla vaikuttaviin periaatteisiin ja tietoon. Yleisesti ottaen uskonnolliset instituutiot eivät hyväksy tämän kaltaista omakohtaista tutkimusta, ja siitä syystä okkultismia on pidetty kiellettynä, yhteiskunnallisesti arveluttavana ja jopa pelottavana. On kuitenkin mielenkiintoista havaita, että kaikesta pelottavuudesta huolimatta okkultismin harjoittajat eivät ole olleet pystyttämässä kidutuskammioita ja noitarovioita, vaan juuri heidän vastustajansa. Jos okkultismi on historian aikana ollut jollekin uhka, on se ollut sitä uskonnollisille instituutioille, jotka yleensä pyrkivät säännöillään kontrolloimaan yksilöiden sekä henkistä että seksuaalista elämää.

Jokainen uskonto on joutunut jollakin tavalla ottamaan kantaa ihmisen seksuaalisuuteen, mutta aina nämä kannanotot eivät kuitenkaan ole olleet kielteisiä. Lähes kaikki uskonnot sisältävät suuntauksia, joissa seksuaalisuutta on hyödynnetty hengellisten kokemusten saavuttamiseksi. Tällaiset suuntaukset ovat olleet tyypillisiä mm. hindulaisuuden ja buddhalaisuuden tantrisissa perinteissä mutta myös Lähi-idän ja länsimaiden hengellisyyden marginaalialueilla on aina ollut omat seksuaalista symboliikkaa käyttävät traditionsa. Tämä on hyvin luonnollista, sillä seksuaalisuus on yksi ihmisen voimakkaimpia perusviettejä ja on ollut osa henkistä elämäämme jo varhaisimmissa uskonnoissa, jotka perustuivat suurelta osin heimon, riistaeläinten tai viljeltävän sadon hedelmällisyyteen. Uskontotieteellisesti aihe on mielenkiintoinen mutta vähän tutkittu, johtuen ehkäpä kulttuuriimme kuuluvasta tavasta edelleen nolostella seksuaalisuuteen liittyvistä asioista puhumista. Todennäköisesti jotkut tässäkin artikkelissa mainittavat asiat saavat osan lukijoista punastelemaan. Muinaisen Egyptin mytologia sisältää hyvin paljon sukupuolista symboliikkaa alkaen siitä, kun luojajumala Atum luo maailman masturboimalla. Egyptiläisestä lähdeaineistosta löytyy myös kertomus, jossa Horus-jumalan setä Seth ahdistelee Horusta seksuaalisesti, joidenkin versioiden mukaan onnistuneesti. Tämä kertomus on häveliäisyyssyistä jätetty pois useista Egyptin myytteihin keskittyvistä teoksista. Egyptiläisen mytologian seksuaalisiin piirteisiin ei myöskään usein törmää museoissa, sillä esimerkiksi useimmat fallossymbolit on joko piilotettu museoiden takahuoneisiin tai kaiverrettu pois aikoinaan niiden löytymisen yhteydessä. Ehkäpä historiantutkijat ovat halunneet ajatella, että egyptiläisillä ei ollut lainkaan sukupuolielimiä!
Continue reading “Okkultismia ja erotiikkaa” »