syys 272016
 

14733423296_7b8c355fd1_k

13. syyskuuta 2002 kaksi miestä ryösti ja pahoinpiteli karaokebaarin edustalla 31-vuotiaan washingtonilaisen huonekalukauppiaan Jason Padgettin. Hän selvisi mukiloinnista hengissä, mutta menetti tajuntansa ja sai vakavan aivotärähdyksen. Pian tapahtuman jälkeen, hän huomasi, että hänen näkönsä oli muuttunut. Hän huomasi myös, että hänelle oli kehittänyt merkittäviä matemaattisia kykyjä.

Padgett alkoi nähdä kuvioita kaikkialla ympärillään, ja hän alkoi piirrellä monimutkaisia ​​geometrisiä muotoja, ristikoita ja fraktaaleja. ”Näen hahmoja ja kulmia kaikkialla”, Padgett kertoo. ”Se on todella kaunista.”

Padgettin kohdalla on kyse hankitusta savantismista, tilasta, jossa aivovaurio on jollain tapaa tuonut esiin epätavallisia psykologisia kykyjä. Tähän mennessä on todettu vain alle 100 vastaavaa tapausta, mutta niiden olemassaolo on saanut jotkut tutkijat uskomaan, että meissä kaikissa asustaa piileskelevä nero – sekä etsimään tapoja, joilla tämä piilevä potentiaali voitaisiin tuoda esiin.

Savantismin syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Tony Cicoria, newyorkilainen ortopedi, löysi intohimon pianon soittoon sen jälkeen, kun häneen iski salama. Tommy McHugh alkoi maalata ja kirjoittaa runoja aivohalvauksen jälkeen. Toisaalta taas Kalifornian yliopiston tutkijat ovat huomanneet visuaalisen luovuuden ja taiteellisen lahjakkuuden lisääntyvän joillakin frontotemporaalidementiasta kärsivillä potilailla.

Yli 50 vuotta savanteja tutkinut psykiatri Darold Treffert selittää ilmiötä aivojen neuroplastisuudella, eli aivojen kyvyllä mukautua vammoihin: ”Loukkaantumisen jälkeen aivot ottavat käyttöön vahingoittamatonta aivokuorta ja ehjälle alueelle ohjautuvan uudelleenjohdotuksen ansiosta vapautuu lepotilassa ollutta potentiaalia. Tämä kompensoiva mekanismi ottaa käyttöön lepotilassa olleita alueita tai ”varastaa” alueita uudenlaiseen käyttöön.”

Erilaisista aivovaurioista ja savantismin muodoista huolimatta aivokuvat ovat osoittaneet, että useimmat ihmiset, joille savantismi on puhjennut, ovat kärsineet vasemman temporaalilohkon etuosan vammoista. Nämä havainnot ovat johtaneet Treffertin kumppaneineen spekuloimaan, että savantismin kaltaisia ​​kykyjä voitaisiin aiheuttaa keinotekoisesti lamauttamalla tilapäisesti tämän aivoalueen toiminta.

Allan Snyder, Sydneyn Centre for the Mind -laitoksen johtaja, on testannut tätä hypoteesia. Eräässä pienessä, vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Snyder ja hänen kollegansa toteavat, että estämällä frontotemporaalilohkon toimintaa magneettipulssien avulla, saadaan joidenkin koehenkilöiden kohdalla aikaan pieniä parannuksia taiteellisissa kyvyissä ja oikolukutaidoissa (pdf). Tämän jälkeen tehdyt tutkimukset osoittavat, että sama käsittely voi aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​matemaattisia taitoja (pdf), parantaen merkittävästi koehenkilöiden kykyä arvioida tietokoneen ruudulla esitettyjen kohteiden lukumääriä, sekä vähentäen valemuistojen ilmaantumista.

Snyderin mukaan savanteilla on vasemman frontotemporaaliohkon heikentyneen ärsykkeiden suodatuskyvyn ansiosta pääsy aisti-informaatioon, joka ei yleensä päädy tietoiseen mieleen. Tämä voisi selittää, miksi autistiset savantit usein keskittyvät yksityiskohtiin suurempien kokonaisuuksien sijaan, ja miksi aivovauriot ja kokeellinen vasemman temporaalilohkon toiminnan vaimentaminen voivat aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​ominaisuuksia.

Aivojen magneettinen stimulointi on vain yksi tapa tuoda esiin näitä piileviä potentiaaleja. ”Toinen tapa on tehdä se kemiallisesti”, Treffert jatkaa. ”Tiedämme, että amfetamiineilla on hyödyllisiä vaikutuksia lyhyen aikavälin muistiin, mutta ongelmana on, että ne ovat erittäin addiktiivisia. Myös psykedeelit vapauttavat kaikenlaisia ​​asioita – jotkut niistä asioista ovat hyviä, jotkut eivät erityisen hyviä.”

Treffert myöntää, että tämä ajatus on altis väärinkäytöille. Viime vuosina Ritalinin kaltaisten kognitiivisten stimulanttien käyttö on kasvanut merkittävästi. Myös kotikäyttöisten aivostimulaattoreiden määrä on lisääntynyt, vaikka on yhä epäselvää, onko laitteilla testiolosuhteiden ulkopuolella minkäänlaisia vaikutuksia ja mitkä ovat laitteiden pitkän ajanjakson riskit.

”Uskon meissä kaikissa olevan piilevää potentiaalia, jota saatamme pystyä hyödyntämään jollakin tavalla”, Treffert sanoo. ”Mutta useimmat eivät yllä nerojen tasolla. Saatamme löytää muutamia poikkeusyksilöitä, mutta meistä kaikista ei tule pikku-Rembrandteja tai Picassoja, joten on olemassa suuri valheellisen toivon riski, ja se on asia, josta on syytä olla tietoinen.”

Lähde.

tammi 222013
 

3. osa. Tajunta-podcastien sarjan aloittaa Tiedostamolla pidetty paneelikeskustelu ”Miten psykedeeleistä puhutaan”. Paneeli julkaistaan kolmessa osassa, joista tämä on kolmas. Continue reading “Miten psykedeeleistä puhutaan 3/3” »

elo 302012
 

Miten psykedeeleihin suhtaudutaan? Millainen ilmapiiri niiden ympärillä vallitsee? Saako psykedeeleistä puhua? Pitäisikö niistä puhua? Onko niistä pakko puhua? Ja ketkä niistä sitten oikein puhuvat? Olisiko aihepiirin käsittelyssä kehitettävää? Mistä ollaan tulossa? Minne ollaan matkalla?

Aivokemiaa nylkyttävässä, kriittisiä kulmia esiinkaivelevassa paneelikeskustelussa mukana hiljattain psykedeelejä käsittelevistä tieteellisistä tutkimuksista kandityönsä kirjoittanut neurobiologian opiskelija Anton Laihi, provosoivista sarjakuvistaan tunnettu taiteilija, mystikko ja intellektuelli, itseoppinut psykedeeliasiantuntija Tuukka Virtaperko sekä luokanopettajana uutta sukupolvea tietoiseen elämään kannustava monitaituri, ex-päihdepsykonautti Mikko S.. Keskustelun järjestystä pyrkii parhaansa mukaan ylläpitämään muusikko, päiväkodin täti ja neuroaktivisti Henry Vistbacka.

loka 182010
 

Hyvä ja tuoreita tutkimuksia esittelevä tiededokkari. Tosin varsinainen terapeuttinen käyttö jäi aika vähälle ja esim. masennushoidot kokonaan pois.  Ylimalkaisuudesta huolimatta erinomaisen yleispätevää settiä.

Prisma: Tutkimuskohteena LSD | Toista | Yle Areena | yle.fi.

Prisma: Tutkimuskohteena LSD

LSD oli keksijänsä Albert Hofmannin mukaan lääkettä sielulle. Mitä uusimmat tutkimukset kertovat LSD:stä, lisääkö se luovuuttamme ja onko siitä apua sairauksien hoitoon? T: National Geographic, Yhdysvallat.

syys 032010
 

Psykedeelisten huumeiden vakavasti otettava lääketieteellinen tutkimus on ollut jäähyllä viimeiset nelisenkymmentä vuotta, mutta viime vuosina on asia noussut jälleen pinnalle. Uudet tutkimukset perinteisten hallusinogeenien psykiatrisista vaikutuksista ovat herättäneet laajenevaa kiinnostusta, ja useimmiten paheelliseen päihdekulttuuriin liitetyistä kemikaaleista on havaittu olevan yllättävää hyötyä.

Vaikka psykedeeleillä on pitkä historia alkuperäiskulttuurien rituaalikäytännöissä, kiinnostui lääketiede aineista varsinaisesti vasta Albert Hoffmanin löydettyä LSD:n. Pian sekä LSD, psilosybiini että ketamiini havaittiin tehokkaiksi terapeuttisiksi apuvälineiksi. Vuoteen 1965 mennessä oli ilmestynyt yli tuhat kliinistä tutkimusta joissa todettiin psykedeelien auttavan mm. ahdistukseen, pakko-oireiseen häiriöihin, masennukseen, seksuaaliseen kyvyttömyyteen, alkoholismiin sekä kipuihin ja ahdistukseen syövän terminaalivaiheessa.

1970-luvulla Timothy Learyn ja kumppaneiden alullepanema psykedeelinen vallankumous sulautti psykedeelit osaksi vastakulttuuri-ideologiaa. Yleinen mielipide kääntyi psykedeelejä vastaan ja niiden hallussapito tehtiin laittomaksi. Tieteellisen tutkimusten rahoittajat säikähtivät ja lupaavasti alkanut tutkimus jouduttiin keskeyttämään vuosikymmeniksi.

Hiljalleen nouseva psykedeliatutkimuksen uusi aalto lähti liikkeelle ketamiinista, aineesta jota Timothy Leary piti merkittävimpänä psykedeelisenä huumeena. NMDA-glutamaatti-reseptorien osuus masennuksessa huomattiin 90-luvulla ja koska ketamiini toimii NMDA-antagonistina, voisi ketamiini toimia antidepressanttian. Kaksoissokkokokeiden jälkeen havaittiin, että ketamiini on tehokas ja ennen kaikkea nopea lääke. Jo kolme tuntia pienen nenäsuihkeena annettavan ketamiiniannoksen jälkeen masennusoireet vähenivät merkittävästi. Perinteisiin masennuslääkkeisiin, joiden vaikutusta joutuu odottelemaan kahdesta kolmeen viikkoa, verrattuna vaikutus on huimaavan nopea. Tällaisesta ahdistus- ja masennustilan nopeasta helpottumisesta on hyötyä ennenkaikkea vaikeissa tapauksissa, esimerkiksi itsemurha-aikomusten yhteydessä. Kun ahdistuksen pahin vaihe saadaan jo tunneissa ohi, on helpompi siirtyä muihinkin terapiamuotoihin.

Ketamiinisuihkeen vaikutus laantuu parissa viikossa, eikä ketamiini välttämättä toimi pitkäaikaisena masennuslääkkeenä, mutta ensiapuna se tutkimusten valossa vaikuttaa olevan vertaansa vailla, jos sitä vain uskallettaisiin rohkeammin käyttää mielenterveyshoidossa, välittämättä aineen maineesta ja huumausaineluokituksesta.

Muut hallusinogeenit eivät ole olleet aivan yhtä suuren lääketieteellisen kiinnostuksen kohteena, johtuen luultavasti näitä koskevasta vieläkin tiukemmasta lainsäädännöstä. Kuitenkin esimerkiksi psilosybiinin – jota sisältäviä sieniä kasvaa myös Suomen metsiköissä ja golf-kentillä – todettiin olevan tehokas lääke pakko-oireisiin häiriöihin potilailla, joita aiemmin ei saatu hoidettua. Jälleen vaikutus oli nopea: noin kaksi tuntia psilosybiinin psykedeelisen efektin jälkeen pakko-oirehäiriöt vähenivät merkittävästi, 23-100 prosentilla. Vaikutus ei ollut sidoksissa nautittuun määrään, joten jo sinänsä hyödyttävällä psykedeelisellä efektillä ei ollut merkitystä oireiden vähentymiseen. Trippailua kammoksuvienkaan ei siis tervitse säikähtää psykedeelien lääkekäyttöä.

Psilosybiinin on todettu myös helpottavan syöpäpotilaiden oloa, parantavan mielialaa ja vähentävän ahdistusta. Vaikutuksen todettiin kestävän kahdesta viikosta puoleen vuoteen. LSD taas on huomattu tehokkaaksi lääkkeeksi sarjattaiseen päänsärkyyn eli Hortonin syndroomaan.

Lisää psykedeelien vaikutuksista aivokemiaan ja neurologiaan voit lukea kuukauden ajan vapaasti ladattavasta Nature-lehden artikkelista. Lukeminen vaatii rekisteröitymisen. Voin myös heittää PDF:n jos aika menee umpeen tai joku ei viitsi rekisteröityä.

touko 122010
 

Oliver Hockenhullin dokkariprojektista From Neurons to Nirvana – Psychedelic Science in the 21st Century tippuu hiljakseen erinomaisen kiinnostavia haastattelupätkiä. Tässä Steve Beyerin osuus.

Stephan Beyer:

University Of Wisconsin–Madison, Ph.D., Buddhist Studies (1969); University of Wisconsin Law School, J.D. (1981); Saybrook Graduate School and Research Center, Ph.D., Psychology (2005)

Author of three books on Buddhism and the Tibetan language, he most recently completed ”Singing to the Plants”, his book on shamanism, sorcery and the plant medicines of the Upper Amazon.

Lisää: oliver hockenhull