joulu 022013
 

Suomen Gurdjieff-seura julkaisi hiljattain erittäin mielenkiintoisen kirjasen Huomioita todelliseksi tulemisesta (Notes on Becoming). Tässä hiukan kirjan esittelyä.

huomioita todelliseksi tulemisestaKirjanen perustuu Helsingissä vuosina 2002- 2007 pidettyihin esitelmiin ja erityisesti kuuden julkisen keskustelun sarjaan Rikhardinkadun kirjastossa syys- ja marraskuussa 2007. Keskustelujen teemana oli sisäisen kehityksen mahdollisuus. Kirjan kuusi osaa vastaavat näiden tapaamisten aiheita.

Suuri osa keskusteluista koski venäläisen hengellisen etsijän ja opettajan Georg Ivanovitch Gurdjieffin (1866?-1949) muotoilemaa ideoiden järjestelmää, joka perustuu hänen Aasiassa ja Egyptissä löytämiinsä muinaisiin opetuksiin. Keskusteluja ei kuitenkaan erityisesti sidottu tai rajoitettu mihinkään tiettyyn oppijärjestelmään tai perinteeseen. Osallistujia kannustettiin jakamaan mitä tahansa kokemuksia, ajatuksia ja kysymyksiä heillä saattoi olla, riippumatta siitä perustuivatko ne henkilökohtaisiin kokemuksiin tai johonkin mitä he olivat lukeneet.

Teksti on muistinvarainen, sillä esitelmien valmistelussa tai esittämisessä ei käytetty kirjallista materiaalia. Tällöin esiintyjän on puhuttava mahdollisimman paljon henkilökohtaisesta kokemuksesta ja ymmärryksestä käsin. Jos nämä ideat elävät meissä ja päivittäisessä pyrkimyksessämme Työskennellä sisäisesti elämässä, silloin ponnistustemme tulokset saattavat aivan luonnollisesti ilmentyä sanoissamme. Ne heijastavat meille mahdollista ymmärrystä, joka riippuu tuon hetkisestä tietoisuudestamme ja läsnäolostamme.

Ajatus, että sellaisina kuin olemme emme ole täydellisiä emmekä sitä mitä todella voisimme olla, vaan ainoastaan sen varjo tai mahdollisuus, toistuu eri muodoissa läpi historian. Eräs lähde tälle perinteelle ovat vanhat sadut ja legendat, jotka ensin kulkivat suullisesti ja lopulta kirjoitettiin muistiin. Niinpä teema esiintyy jopa lastenkirjoissa.

Todelliseksi tuleminen, todelliseksi itseksi tuleminen, on prosessi. Sen mahdollisista seurauksista puhuminen tai kirjoittaminen on parhaimmillaankin vaikeaa, koska emme voi tietää mitä seuraukset ovat ennen kuin olemme kokeneet ne omakohtaisesti. Tämä kirjanen on sen vuoksi vain karkea luonnos eräistä todelliseksi itseksi tulemisen prosessin piirteistä. Se on kirjoitettu toivoen, että se auttaisi niitä, jotka ovat päättäneet ryhtyä tähän prosessiin ja niitä, jotka tuntevat vetoa tähän suuntaan, mutta eivät ole vielä päättäneet lähteäkö tälle matkalle.

Kirjaa on tilattavissa mm. Tajunnan kaupasta.

huhti 212010
 

Bob Reinsteinin, Suomen johtavan Neljännen tien puuhamiehen ja useiden Gurdjieffin ajatuksiin perehtyvien ryhmien vetäjän haastattelu. Bob puhuu omasta historiastaan Gurdjieff-työn piirissä, työn päämääristä, sen luonteesta ja vaikeudesta sekä muun muassa egosta. Kerrassaan hyvää settiä.

Bob Reinstein interviewed by Jonimatti Joutsijärvi – Reinstein, Robert A. (Bob).

Katkelma haastattelusta:

BR: Well, in ordinary life, we are in our own way. What we call ourselves, our personalities—because there’s more than one—stand in the way of us receiving the more direct higher influences, because we think we ’are’. We think we are one, and the one we call ’I’ or in Finnish ’minä’, is real I, or something close to it. And that prevents us from really being open. We have to get past that. But to do that we first have to see. So the work begins with learning how to see. We never do. We’re not able to do. We have to begin by learning how to see.

JJ: And then come all these tensions, that I can’t bear seeing myself, being like this, acting like that.

BR: And some people, when they begin to see things like that, don’t want to continue. They say: ’This is too difficult, this is too unpleasant. I’m not ready. I was happier before, when I was sleeping peacefully, now something has disturbed my sleep, my psychological sleep.’

One has to choose whether to go back to the psychological sleep, which is comforting in some ways, although it has many elements of suffering, mechanical suffering, or to go deeper into this other kind of suffering, in order to become transformed, in order to become, ultimately, what we really are, not what we think we are.

So we have to try to see, we have to be willing to see. We have to bear, or suffer, from what we are seeing, and not turn away from it. And not try and analyse it, or judge it or control it, just allow, allow these contradictions to be what they are, to be seen and experienced, in all of our parts, in all of our centres, as Gurdjieff puts it.

Kehittyminen

 Posted by at 13.21  Artikkelit, Henkisyys
tammi 132010
 

Reilu vuosi sitten, kun pistin pystyyn tämän Tajunta-sivuston, aloitin siteeramalla P.D. Ouspenskyn kirjaa Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet. Ajatus tajunnallisesta kehittymisestä, siitä että ihmisen täytyy ottaa vastuu omasta evoluutiostaan, on nykyhetkenä entistäkin kiehtovampi. On pikkuhiljaa alettu ymmärtää, että luonto kantaa vastuun kehittymisestä vain tiettyyn pisteeseen saakka – kunnes lajin selviäminen on taattu. Sen jälkeen olemme oman älykkyyden ja viisauden varassa, ja yhä vääjäämättömämmin on nähtävissä, että vituiksihan tämä on menossa. Teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen lumipalloefekti on jyrännyt luolamiesaikojen kynsinhampain elämän syrjässä roikkuneen heimoihmisen alleen. Ihmisen selviytymiseen rakentuneet prosessit eivät enää palvele oikeita päämääriä, vaan saavat ihmiskunnan käyttäytymään itsetuhoisesti. Elämää ylläpitävä luonto on kahlittu, taivutettu ihmiskunnan oikkuihin ja piilotettu parhaan mukaan.

Ihmisellä on kuitenkin muista eläinkunnan tuotteista poiketen etulyöntiasema siinä mielessä, että ihminen voi tiedostaa oman kehityksensä. Juuri tämä on avain mahdolliseen elämisen arvoiseen tulevaisuuteen.

Ensinnäkin ihmisen täytyy ymmärtää olevansa sisäisten automaattisten toimintojensa ja näitä käynnistävien ulkoisten ärsykkeiden välikappale. Ouspensky sanoo – G.I. Gurdjieffin ja 1900-luvun alun futuristisen ajanhengen mukaisesti – että ihminen on kone. Koneen tietoisen käyttämisen ensimmäinen askel on ymmärtää koneen toiminta, ja tämä ihmiskoneen toiminnan opiskelu on sekä Gurdjieffin että Ouspenskyn oppijärjestelmien polttopiste. Pyrkimys on valjastaa koneen koko potentiaali tietoisen mielen ja tahdon alle.

Koneena oleminen tarkoittaa automaatiota. Ihminen toimii ulkoisten ärsykkeiden mukaan vailla omaa tahtoa. Eräs koneen ominaisuuksista on se, että kone luulee olevansa itsensä herra ja tekevänsä tietoisia päätöksiä, vaikka todellisuudessa onkin pelkkä mekaaninen automaatti, jonka ainoastaan ulkoiset vaikutteet, kiihokkeet ja sysäykset saavat liikkeelle. Itsessään ihminen ei pysty tekemään mitään, kaikki vain tapahtuu.

Ellei ihminen ensiksi ymmärrä ja hyväksy täydellistä mekaanisuuttaan, mitään kehitystä ei voi tapahtua.

Ihmisen sisäiset toiminnot tuottavat ulkoisten ärsykkeiden vaikutuksesta jatkuvasti uusia haluja ja muita ailahtelevia tunteita. Näistä syntyy harha, jonka mukaan ihminen luulee haluavansa/toivovansa/rakastavansa/vihaavansa jotain. Ihmisen psyyke ylläpitää mielikuvaa ”minästä”, jolla kulloinkin on jos jonkinlaisia haluja, vaikka todellisuudessa näitä ”minuuksia” on lukematon määrä. Jokainen ”minä” luulee edustavansa kokonaisuutta, vaikka todellisuudessa on sen hetkisen ulkoisen vaikuttimen tuottama pieni osa psyykettä. Ihminen saattaa haluta jotain asiaa tai samaistua johonkin ihmisryhmään hyvinkin vahvasti, mutta jo vaikkapa tunnin kuluttua uusi halu ja uusi samaistumisen kohde on jo ajanut edellisen yli. Mikä pahinta, saattaa edellinen halu olla jo tyystin unohtunut, jolloin mielikuva kokonaisuudesta ja eheästä minästä pysyy.

Kehittyäkseen ihmisen tulee ymmärtää, ettei hän omista ensinnäkään kykyä tehdä, ei yksilöllisyyttä tai yhtenäisyyttä eikä tajuntaa ja tahtoa. Tämän hyväksyminen on oleellista, sillä ihminen ei lähde tavoittelemaan sitä, minkä hän jo luulee omistavansa. Ihmisen täytyy todella haluta kehittyä, pelkkä ohikiitävä tyytymättömyys ulkonaisiin olosuhteisiin ei saa aikaan riittävää virikettä mahdolliseen muutokseen.

Lähde: P.D Ouspensky: Ihmisen sielulliset kehitysmahdollisuudet.

tammi 052009
 

jean_dodal_tarot_trump_10Tarokkikorttien okkulttisen tulkinnan perinne on karkeasti jaettavissa kahteen haaraan: englanninkieliseen ja ranskankieliseen perinteeseen. Englanninkielinen perinne on pitkälti seurausta Kultaisen aamunkoiton hermeettisen sääntökunnan (Hermetic order of the Golden Dawn) kehittelemistä tulkinnoista. Tästä perinteestä kumpuavat ehkä tunnetuimmat kaupalliset tarokkipakat: A. E. Waiten noin vuonna 1909 jatkokehittelemä ns. Waite-Colman-Smith -pakka, sekä Aleister Crowleyn Thoth-tarokki (noin 1944). Toista linjaa noudattaa ns. Marseillen tarokeista juonnetut pakat, joista tunnetuin lienee Oswald Wirthin noin vuonna 1889 kehittämä pelkkää isoa arkanaa hyödyntävä pakka. Myös Marseillen pakkaa itsessään käytetään Ranskankielisessä perinteessä laajasti. Marseillen pakka onkin vanhimpia tunnettuja korttimalleja tarokin historiassa, ja siksi erityisasemassa aina tarokkisymboliikkaa pohdittaessa. Kaikki okkulttisessa käytössä olevat tarokkipakkojen kuvitukset juontuvat pääpiirteittäin Marseillen tarokkien symboliikasta.

Marseillen pakan kuvakieli on selkeästi keskiaikaista ja kristillistä. Muutamia kummallisuuksia toki tarokkeihin mahtuu, kuten naispuolinen paavi. Tarokkien myöhempi okkulttinen kehitys on pyrkinyt häivyttämään kristillistä perinnettä ja hakee esoteerista symboliikkaa myös kristillisyyden ulkopuolelta, ehkä selkeimmin egyptiläisestä symboliikasta.

Egyptiläinen vaikutus näkyy myös Kohtalonpyörä-kortissa, jota nyt tutkailen tarkemmin.

Kortin perusteemat ovat pyörä ja kahdesta neljään myytillistä olentoa pyörän ympärillä. Yksinkertaisin malli teemasta on Golden Dawn -tarokkien (ainakin Robert Wangin että Ciceron pariskunnan versioiden, Golden Dawnin edellytti jokaisen initiaatin tekevän itselleen henkilökohtaiset tarokit, joten mallit eroavat toisistaan jonkun verran) kortti, jossa pyörä on yksinkertainen 12-puolainen kärrinpyörä, jonka yläpuolella istuu sfinski ja alapuolella koirannaamainen, apinamainen otus. Luku kaksitoista viittaa eläinradan merkkeihin (vrt. GD:n Maailma-kortti). Alhaalla oleva eläin kuvaa ihmisen eläimellistä, maailmallista puolta, ja ylhäällä olefa sfinksi taas korkeampaa itseä. Sfinksi koostuu neljän olennon ruumiinosista: Ihmisen päästä, linnun siivistä, leijonen eturuumiista ja härän takaruumiista. Nämä perinteisesti neljään apostoliin liitetyt symbolit kuvaavat myös maailman neljää peruselementtiä. Waite käyttää myös neljän eläimen symboliikkaa, mutta lisää eläimet myös kortin neljään kulmaan, samaan tapaan kuin Maailma-kortissa.

Waitelta (tai kenties Eliphas Léviltä) on peräisin myös jossain korteissa käytetty pyörän malli jossa pyörän keskellä on heksagrammi, ja kirjaimet t, a, r ja o, jolloin teksti on luettavissa joko rota tai tarot. Rota on, kuten jo arvata ehkä saatoittekin, latinankielinen vastine pyörä-sanalle. Kirjaimistä voidaan myös muodostaa lause ”Rota Taro, orat Tora Ator”, eli hiukan oikoen ”Tarot-pyörä kertoo Hathorin lain.”

Marseillen tarokissa pyörä on telineeseen asetettu ja kammella pyöritettävä. Pyörää ympäröiviä hahmoja on kolme. Päälimmäisenä erillisellä tasanteella istuu kruunupäinen miekkaa pitelevä hahmo. Kaksi muuta hahmoa ovat takertuneet pyörään. Toinen menee alas, toinen ylöspäin. Esoteerinen traditio tulkitsee kolme hahmoa kolmen maailmassa vaikuttavan perusvoiman kuvaajiksi: negatiiviseksi, positiiviseksi ja neutraloivaksi voimaksi. Negatiivinen, alaspäin suuntautuva liike kuvataan usein Tyfoniksi; käärmeeksi tai demoniseksi hahmoksi. Positiivinen ja ylöspäin suuntautuva voimaa taas edustaa muinaisten kreikkalaisten palvoma jumala Hermanubis, kummallinen yhdistelmä Hermestä ja Anubista. Neutraloivaa voimaa edustaa jälleen omalla jalustallaan paikallaan pysyvä sfinksi.

Selkeimmän kuvaukseen näiden kolmen voiman luonteesta olen törmännyt Hindulaisuuden kolminaisuudessa, trimurtissa. Korkeinta olevaisuutta projisoi kolmijakoinen voima, joissa elämää synnyttävää ja luovaa voimaa edustaa Brahmā. Elämää ylläpitävää ja uudistavaa voimaa edustaa jumaluus Viṣṇu ja lopulta kaiken tuhoavaa voimaa edustaa Śiva. Hindulainen tulkinta ajan olemuksesta on kuitenkin syklinen, joten tuhoutumisen jälkeen elämänpyörä pyörähtää uuteen syntymään.

Gurdjieffiläinen gnostilais-esoteerinen kosmologia asettaa kolmen voiman periaatteen erityisasemaan korvaamaan taolaisen kosmologian dualistisen jin-jang -ajattelun. Kolmen periaate olettaa kaikissa tapahtumissa olevan aina läsnä nämä kolme voimaa. Myös absoluutti koostuu kolmesta voimasta, joista jokainen sisältää täyden tahdon ja tietoisuuden, erillisinä absoluutin tahdosta ja tietoisuudesta. Törmäyskohdissaan nämä voimat luovat tapahtumia ja ”maailmoja”. Kaikissa näissä maailmoissa vaikuttavat jälleen kolme erillistä voimaa, eivätkä nämä voimat enää muodosta yhdessä absoluuttia, vaan ovat tavallaan ”toisen luokan” todellisuuksia. Näiden todellisuuksien sisäiset kolme voimaa luovat jälleen kohtaamispisteissään uusia ilmiöitä ja maailmoja. Maailmojen tasojen lisääntyessä maailmoihin vaikuttavien voimien määrä lisääntyy, sillä maailmojen kolme voimaa vaikuttavat myös näiden maailmojen sisään syntyneissä maailmoissa. Gurdjieffin mukaan maailma jossa me elämme, on järjestykseltään kuudes, ja tässä maailmassa olemme kaikkiaan 96:n voiman alaisuudessa.

Karkasin nyt vähän aiheesta, mutta mielestäni Gurdjieffilainen kosmologia on hyvä esimerkki esoteerisista maailmantulkintamalleista ja niiden monimuotoisuudesta. Todellisuus nähdään pyörteenä, jossa ylemmät ja alemmat maailmat ovat jatkuvassa vaikutussuhteessa keskenään. Kuten joissakin Kohtalonpyörä-korteissa pyörän keskeltä löytyvä heksagrammi meille kertoo: niin ylhäällä kuin alhaalla.

marras 082008
 

Minulla on ollut tapana keräillä eräänlaisia ohjenuoria, jotka koen helpottaviksi ajatuksiksi jokapäiväisessä elämässä, varsinkin pienissä ja suurissa kriisitilanteissa. Toinen ohjenuorien hyöty on vastaantulevan informaation seulominen. Jos pystyn sitomaan uudet ajatukset osaksi ohjenuorista syntyvää assosiaatioverkkoa, se helpottaa tiedon ymmärtämistä, sisäistämistä ja muistamista. Eräs ohjenuorista on lähtöisin itämaisperäisestä käsityksistä identiteetin luonteesta ja kehityksestä.

Nykypsykologia pitää vahvaa identiteettiä tärkeänä osana ihmisen aikuistumisprosessia ja yhtenä edellytyksenä ”onnelliselle elämälle”. Tärkeänä pidetään myös ihmisen vaikutelmaa kokonaisesta minästä. Mielikuvaa siitä, että oma itse on muuttumaton ja jatkuva kokonaisuus. Vahvaa identiteettiä arvostetaan myös muissa ihmisissä (wikipedia).

Itämaiset (tai yleismaailmalliset mystiset suuntaukset, en oikeastaan osaa sanoa mistä tämä filosofia on alunperin kotoisin) ajattelijat korostavat sen sijaan identiteetin purkamista. ”Egon” purkamista. He tunnustavat näkemystä, että yhtenäinen, kokonainen identiteetti on nimenomaan kokemus, ei todellisuutta. Jokainen hetki, jokainen halu, jokainen mielipide ja tilanne luo oman erivahvuisen identiteetin, jotka vaihtuvat hyvinkin nopeasti. Ihminen voi haluta jollain hetkellä jotain asiaa ja seuraavalla hetkellä on jo unohtanut halunsa, kun uusi halun kohde on näköpiirissä. Hän identifioi itsensä halun kohteen mukaan: sitten olen onnellinen ja täydellinen kun saan tuon uuden tavaran. Mikä vielä pahempaa, hän voi identifioida itsensä puhtaasti halujensa tyydyttäjäksi, kuluttajaksi.

Muutkin tunteet ovat yhtä häilyviä ja muuttuvia, vaikka tunne tuntuisi hetkessä täyttävän koko maailman. Onnistumisen ja osaamisen tunteet vaihtuvat nopeasti pettymyksiin ja sitten taas seuraavassa hetkessä kontrollin tunteeseen kun on saanut pettymyksen taltutettua ja toistettua itselleen peilin edessä että ”minä olen voittaja, minä olen voittaja”… Suru ja epätoivo lamauttavat joksikin aikaa, jopa pitkiksi ajoiksi, mutta väistyvät aina lopulta jonkun muun tunteen tieltä. Ihmisen ongelma ei siis ole itsessään tunteissa, vaan niihin samaistumisessa. Pettymyksen tunteen kokenut ihminen voi helposti oppia ajattelemaan, että jostain asiasta johtuvat pettymykset jotenkin liittyvät hänen persoonaansa.

Esimerkiksi lapsi, joka pärjää syystä tai toisesta huonosti matematiikassa, alistuu pian ajatukselle ”minä olen huono matematiikassa”, jolloin hänen mahdollisuutensa oppia matematiikkaa vähenevät radikaalisti. Eihän kukaan viitsi kunnolla opetella asiaa jossa on luonnostaan huono vaan mieluummin keskittyy niihin asioihin jotka ovat joskus aiheuttaneet onnistumisen tunteita, jos niitä nyt sattuu olemaan. Samoin surullinen ihminen ajattelee helposti: ”Minä olen surullinen”, vaikka lopulta ihminen itse ei ole muuttunut surulliseksi, tai iloiseksi tai miksikään, vaan hän tuntee tunnetta, joka on nimetty sanalla suru. Tallaisesta mallista voi olla yhtä hankala päästä eroon kuin uskomuksesta ”olen huono matematiikassa”.

Uskomuksista eroon pääsemistä hankaloittaa myös ihmismielen taipumus löytää todisteita omille uskomuksilleen. Tämä liittyy alussa mainitsemaani assosiaatioverkkojen luomiseen. Todellisuuden hahmottamisen mahdollistamiseksi ihmismieli on tottunut filtteröimään järjettömästä määrästä ympäristöstä sinkoavaa informaatiota ne palaset jotka sopivat kulloiseenkin mielen ylläpitämään todellisuusmalliin. Ristiriitainen informaatio joko sivuutetaan, unohdetaan tai selitetään todellisuuteen sopivaksi. Niinpä todisteita haitallisen identiteetin purkamiseen joutuu tietoisesti etsimään.

Identiteetti on siis jatkuvassa muutoksessa, kunnes mieli kerää tarpeeksi todistusaineistoa, joko määrällisesti tai laadullisesti. Esimerkiksi shokit ja ”katastrofit” ovat vahvova tekijöitä mielen muutokseen, pääasiassa siksi, että shokeeraava tilanne jättää pysyvämmän ja selkeämmän muistikuvan tilanteesta. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan onnellisen minäkuvan luomiseen vaikuttaa enemmän pienet jatkuvat onnentunteet kuin kertarysäykset. Kaikki tämä jokatapauksessa luuduttaa mielikuvan itsestä. Ja tämä mielikuva on pelkkä mielen luoma harha.

Tämänkaltainen ohjenuora avaa mahdollisuuksia kahtaalle. Ensinnäkin identifioituminen epäonnistujaksi jossain tehtävässä on mahdollista kääntää mahdollisuudeksi oppia hallitsemaan mitä tahansa inhimillisten kykyjen piirissä olevaa asiaa. Oppimisen voi siis nähdä rajattomana mahdollisuutena. Tietenkin joitakin geneettisiä rajotteita on, mutta aivotutkimus on antanut viimeaikoina rohkaisevia tuloksia asian suhteen. Harjoittelun on todettu vaikuttavan aivojen neurologiaan, joten syntymässä annetut ominaisuudet eivät enää ole rajoite siinä mitassa kuin aikaisemmin on ajateltu.

Toisaalta tunteiden, halujen ja tarpeiden käsittely helpottuu. Ne voi nähdä ohimenevinä mielitekoina ja mielentiloina, vaikka ne kuinka tuntuisivat sillä hetkellä pysyviltä. Tietenkään negatiivisista tunteista ei pääse tyystin eroon (eikä positiivisista edes halua). Ahdistus voi tottakai lamauttaa kuten ennenkin, mutta tieto siitä, että tila on lopulta ohimenevä ja pelkkä mielentila, on vapauttava ajatus. Tunteelle vastaan paneminen, siitä väkisin irti rimpuilu aiheuttaa mielensisäisen konfliktin ja tekee tunteesta entistä voimakkaamman. Lisäksi konflikti itsessään aiheuttaa kärsimystä. Tärkeintä on siis tunteiden huomioiminen, niiden tunnistaminen, seuraaminen ja niihin reagoimattomuus. Eräs ystäväni oli saanut joltain buddhalaismunkilta tätä nuoraa noudattavan ohjeen tupakoinnin lopettamiseen: tutki itseäsi kun tupakanhimo iskee. Huomaat että himo on ohimenevä asia. Älä reagoi, anna sen mennä ohi.

Uudempaa persoonallisuuden tutkimusta käsittelevässä kirjassa Multiplicity: The Groundbreaking New Science of Personality kirjailija Rita Carter käsittelee identiteetin moninaisuutta. Voit lukea Carterin haastattelun tuolta tai testata persoonallisuutesi moninaisuutta. Vaikka Carterilla on esittää uusimpia neurologisia ja psykologisia tutkimuksia aiheesta, kovin mullistavia ja maatajäristyttäviä itse ideat eivät ole. Esimerkiksi kreikkalais-armenialainen mystikko G.I. Gurdjieff on painottanut ykeyden puutetta ihmisessä. P.D. Ouspenskyn kirjassa ”Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta” hän kuvailee elävästi ihmisen häilyntää eri identiteetistä toiseen ja näiden ristiriitaista käyttäytymistä:

”Ne kaikki kutsuvat itseään ’minäksi’ pitäen itseään herroina eikä niistä kukaan halua tiedostaa toista. Jokainen on kalifina tunnin ajan ja tekee mitä haluaa ottamatta mitään huomioon, ja myöhemmin muiden täytyy maksaa siitä. Eikä niiden joukossa ole minkäänlaista järjestystä. Se, joka pääsee niskan päälle on herra. Hän ruoskii jokaista joka puolelta eikä välitä mistään mitään. Kuitenkin seuraavassa hetkessä toinen anastaa ruoskan ja kurittaa ja löy häntä. Ja niin se jatkuu ihmisen koko elinajan. Kuvitelkaa maata, jossa jokainen voi olla kuningas viiden minuutin ajan ja tehdä kuningaskunnalla mitä tahtoo. Sellaista on elämämme.”