huhti 202010
 

Tarotpuun Tero Hynynen antoi luvan julkaista hänen Suomen logoterapiayhdistyksen Fikkari-lehteen kirjoittamansa mainion artikkelin tarot-korttien ja logoterapian yhteensopivuudesta.

Tarot-korteilla on sen verran hurja maine – tässä kohtaa voisi kenties puhua jopa stigmasta – että niiden mainitseminen logoterapian yhteydessä voi nostaa monella niskavillat pystyyn. Asetelma voi vaikuttaa suorastaan harhaoppiselta. Tarot-korttien kielteinen (tai vähintäänkin arveluttava) julkisuuskuva johtuu pääasiassa korttien käytöstä ennustusvälineenä. Asiaa ei myöskään lainkaan helpota median antama lisäväri; Tarotit ovat elokuvissa ja tv-sarjoissa yleensä ”pahan instrumentteja”, niitä käyttävät epäilyttävät henkilöt epäilyttäviin tarkoitusperiin. Harmi sinänsä. Tarotit ovat nimittäin erittäin tehokas ja hieno työväline itsetuntemukseen, ongelmanratkaisuun ja henkiseen kasvuun. Lisäksi kortit soveltuvat kuvallisena, projektiivisena menetelmänä erilaisten psykoterapioiden apuvälineeksi. Ehkäpä myös logoterapian?

Tarotin lyhyt oppimäärä

Tarot-pakka sisältää 78 kuvallista korttia jakautuneena kahteen osaan: 22 Valttikorttia (ns. ”Suuri Arkana” eli suurten salaisuuksien kortit) sekä 56 numero- ja hovikorttia (ns. ”Pieni Arkana” eli pienten salaisuuksien kortit). Valttikortit muodostavat Tarot-pakan sydämen. Näissä korteissa on kuvattuna erilaisia ihmis- ja eläinhahmoja, taivaankappaleita, mytologisia teemoja sekä klassisia hyveitä. Numerokortit jakautuvat edelleen neljään ryhmään tai ’maahan’: Sauvat, Maljat, Miekat ja Lantit. Kussakin maassa on 10 numerokorttia (Ässä-10) sekä neljä hovikorttia: Lähetti, Ritari, Kuningatar ja Kuningas. Hoviväki saa myös erilaisia jakoja, esim. Tytär, Poika, Äiti ja Isä.

Toisin kuin usein näkee mainittavan, Tarotit eivät ole nykyisten pelikorttien kantamuoto vaan asia on juuri päinvastoin. Pelikortit ovat lähtöisin Kiinasta 1000-luvun tietämiltä, Eurooppaan ne saapuivat 1350-luvun paikkeilla islamilais-maurilaisten alueiden kautta. Tarot-kortit syntyivät 1400-luvulla Pohjois-Italiassa, ensimmäinen maininta löytyy Ferraran hovin tilikirjoista vuodelta 1442. Vauraat Viscontin, Sforzan ja Esten suvut teetättivät hoveihinsa aidoilla kulta- ja hopeaväreillä käsinmaalattuja kortteja, joilla pelattiin nykyisen bridgen kaltaista peliä. Kuten muihinkin kuvallisiin järjestelmiin, on Tarotteihin voinut jo tuolloin myös sisältyä erilaisia opetustarkoituksia. Ennustamiseen ja okkultismiin Tarot liitettiin 1700-luvulla. Siitä lähtien kortit ovat toimineet mitä moninaisimpien filosofioiden ja uskomusten sulatusuunina.

Terapeuttinen Tarot

Tarot-korttien terapeuttinen käyttö pääasiassa pohjautuu psykiatri C. G. Jungin (1875-1961) kehittelemään arkkityyppiteoriaan. Jung oli itse kiinnostunut Taroteista, ja mainitsee ne muutamassa kirjassaan (Archetypes and the Collective Unconscious, 1959; Visions: Notes of the Seminar Given in 1930-1934, 1997), Jungin ei kuitenkaan tiedetä käyttäneen kortteja henkilökohtaisesti. Arkkityypeillä Jung tarkoittaa tiettyjä perittyjä psyyken ominaisuuksia, jotka ovat yhteisiä kaikille. Arkkityypit vaikuttavat toimintaamme ja käyttäytymiseemme, lisäksi ne ovat luonteeltaan konservatiivisia (ks. esim. Jung, C. G.: Psychological Types, 1971, s. 443-447). Tarot-korteissa, erityisesti Valteissa, on nähty samankaltaisuuksia perusarkkityyppien suhteen. Verena Kast kirjoittaa kirjassaan The Dynamics of Symbols – Fundamentals of Jungian Psychotherapy (1992, s. 2-3): ”Meidän ei tulisi olla sen enempää alitajunnan kuin yhteiskunnan luomien arvojenkaan määrittelemiä. Alitajunnan kahleista vapautuminen merkitsee mm. sitä, ettemme anna minkään arkkityypin määrittää elämäämme olematta tietoisia sen vaikutuksesta.” Tähän terapeuttinen Tarot juuri tähtää: tulemalla tietoiseksi elämässämme vaikuttavista (arkkityyppisistä) voimista voimme myös muuttaa niitä, ja siten muuttaa elämäämme.

Ensimmäiset varsinaiset ’Tarot-terapia’ -kirjat olivat psykoterapeutti Sheldon Koppin The Hanged Man: Psychotherapy and the Forces of Darkness (1974) sekä Jan Woudhuysenin Tarot Therapy – A Guide to the Subconscious (1979). Uudemmista terapiakeskeisistä kirjoista on syytä mainita Steve Hounsomen Tarot Therapy (1999) sekä eritoten psykologi ja psykoterapeutti Arthur Rosengartenin Tarot and Psychology – Spectrums of Possibility (2000), jossa on mm. esitettynä Rosengartenin tutkimus, missä Tarot-kortteja käytetään apuvälineenä kotiväkivallan osapuolten auttamisessa. Rosengarten myös rinnastaa Tarotit muihin kuvallisiin, projektiivisiin menetelmiin, mm. klassiseen Rorschachin (’musteläiskä-’) testiin, TAT:iin (Thematic Apperception Test) sekä MARI:iin (Mandala Assessment Research Instrument) (Tarot and Psychology, s. 14, 88 & 99). Kulttuuriantropologi Angeles Arrien puolestaan kirjoittaa Tarotin sisäisen rakenteen ja terapiakeskeisyyden suhteesta: ”Tarot sisältää vain 13 symbolia [korttia] 78:n joukossa, joiden voi nähdä edustavan ns. Varjo -tiloja, neuroottisia tiloja tai psyko-patologisia tiloja… Tarot ilmentää yksilön terveyden ja hyvinvoinnin perustaa. Se muistuttaa meitä siitä, että kolmeatoista haaste- tai Varjo -tilan aspektia vastaan meillä on 65 rakkauden (Eros) ja viisauden (Logos) aspektia.” (Arrien, Angeles: The Tarot Handbook – Practical Applications of Ancient Visual Symbols, 1997, s. 19)

Jungilaista Tarot-kirjallisuutta löytyy englanniksi nykyisin jo melko paljon (mm. Gad, Irene: Tarot and Individuation (1994); Nichols, Sallie: Jung and Tarot (1980); Uecker, Ellen Z.: Through the Tarot Looking Glass (1999); Wang, Robert: Tarot Psychology (1988) & The Jungian Tarot and Its Archetypal Imagery (2001)), mutta suomenkielellä ei juurikaan. Pia Virtakallion Tarot (1994) pohjautuu pitkälti Woudhuysenin ajatuksiin. Virtakallio kirjoittaa: ”Tarot voi olla apuna, kun pyrimme pääsemään sopusointuun oman itsemme kanssa tai ymmärtämään muita ihmisiä. Jos me ymmärrämme itseämme paremmin, meillä on mahdollisuus kasvaa. Jos me ymmärrämme toisia paremmin, voimme rakentaa parempia ihmissuhteita.” (Tarot, s. 13).

Omat ajatukseni Tarotin terapeuttisuudesta ovat muotoutuneet niiden kahdenkymmenen vuoden aikana, joina olen tulkintoja tehnyt. Valttikortit näen kuvastavan yhtenä kokonaisena kuvasarjana ihmistä, joka on oppinut tuntemaan itsensä, ja tämän prosessin myötä eheytynyt kokonaiseksi. Valttikorttien kautta voimme peilata ajatus- ja toimintamallejamme sekä oppia kohtaamaan ja hyväksymään itsessämme olevia puolia; eheytyminen seuraa, kun nämä eri puolet saadaan toimimaan yhdessä. Numerokorttien ”tilannekuvissa” Valttikorttien teemat (psykologiset tilat) saavat näkyvän muodon, numerokorttien kautta voimme tarkastella Valteissa esitettyjen teemojen vaikutusta itseemme ja elämäämme. Neljän maan numerokortit liittyvät neljään elementtiin ja niiden vastaavuuksiin seuraavasti:

Sauvat – Tuli-elementti – Tahto; miten käytämme tahdonvoimaamme
Maljat – Vesi-elementti – Tunne; miten toimimme tunteista käsin
Miekat – Ilma-elementti – Mieli; miten ajatusmallit vaikuttavat elämäämme
Lantit – Maa-elementti – Keho; fyysinen todellisuus ja toiminta siinä

Hovikortit puolestaan peilaavat osia persoonallisuudestamme, ilmentäen erilaisia luonnetyyppejä ja suhtautumistapoja, käyttäytymismalleja myös. Tärkeää on muistaa, että itsestämme löytyvät kaikkina aikoina kaikkien hovikorttien edustamat laadut. Hovikorttien työskentelyn kautta voimme tutustua omiin luonteenpiirteisiimme ja toimintatapoihimme – sekä niihin jotka hallitsemme hyvin, että niihin joita voimme kehittää. Hovikortit liittyvät ikäkausiin ja elementteihin seuraavasti:

Lähetti (Lapsi) – Maa – tutustuminen elementtiin; ”mikä se on, miten se toimii?”
Ritari (Nuori) – Ilma – rajojen hakeminen; ”mikä on tehtäväni, mikä on haaste?”
Kuningatar (Aikuinen) – Vesi – feminiininen puoli; ”miten olen ja vaikutan?”
Kuningas (Vanhus) – Tuli – maskuliininen puoli; ”mitä olen ja ilmennän?”

Terapeuttinen Tarot tähtää opaskirjoissa korteille annettujen valmiiden merkitysten taakse: emme voi tietää toisen henkilön nostamien korttien merkityksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että vain tuo toinen henkilö voi tietää niiden merkityksen. Tarot on väkisinkin henkilökohtainen työväline – korttien kuviin voi peilata ainoastaan omaa elämää, ei kenenkään toisen. Sen minkä näemme korttien kuvissa näemme myös elämässämme. Lisäksi on syytä muistaa, että korteissa on esitettynä symboleja, ei merkkejä. Merkillä on tietty, pysyvä tarkoitus ja merkitys (esim. liikennemerkki) mikä ei ole riippuvainen katsojasta, symboli puolestaan voi merkitä kahdelle eri henkilölle täysin päinvastaisia asioita. Tarotteja voi tulkita niin itselle kuin toisellekin, ja molemmat käyttötavat voivat olla luonteeltaan terapeuttisia. Itselle tulkitseminen on toki haasteellisempaa koska tällöin toimimme samanaikaisesti sekä kysyjänä (henkilönä, jolle tulkinta tehdään) että tulkitsijana.

Terapeuttinen Tarot pohjautuu aktiiviseen kuvatyöskentelyyn; annamme korttien kuvien puhutella itseämme, nostaa esiin sisältämme ajatuksia ja tunteita, toiveita ja pelkoja, kysymyksiä ja vastauksia. Korttien terapeuttinen käyttö ei pakosta edellytä Tarot-järjestelmän laajempaa tuntemusta. Suotavaa kuitenkin on perehtyä korttien perusmerkityksiin, niiden symboliikkaan ja eri vastaavuuksiin, jotta voimme paremmin auttaa niin itseämme kuin asiakastakin tulkinnassa. Ylipäänsä eri mytologioiden ja symbolien ymmärrys tukee Tarot-työskentelyä. Terapeuttinen tulkinta on kirjaimellisesti asiakaslähtöistä; asiakas itse löytää uusia toimintatapoja ja mahdollisuuksia korttien kuvien kautta, terapeutin kannustaessa ja tukiessa asiakasta tämän suuntautuessa kohti uutta tarkoitusta.

Tarot ja logoterapia yhdessä

Viktor Frankl ei tietääkseni ole omissa kirjoituksissaan Tarot-kortteja koskaan maininnut. En myöskään ole nähnyt sellaista kirjaa, missä logoterapiaa ja Tarotteja käsiteltäisiin yhdessä. Tämä on sinänsä outoa ottaen huomioon, kuinka paljon muuta ’Tarot-terapia’ -kirjallisuutta nykyisin löytyy. Amber Jayanti mainitsee kirjassaan Living the Tarot (1993) Franklin keskitysleirikokemukset Kohtalonpyörän kortin yhteydessä, painottaen vapaata tahtoa valita suhtautumisensa muutoksiin (”Pyörän kääntymisiä ei aina kykene ymmärtämään, eivätkä ne myöskään aina vaikuta oikeudenmukaisilta”, s. 155). Jotta Tarot-kortteja voisi menestyksekkäästi käyttää logoterapian apuna täytyy ensin oppia näkemään koko Tarot-järjestelmä uudessa valossa: Tarot on yksinkertaisesti sarja symbolisia kuvia pahvinpaloilla, joiden kautta peilataan itseä ja omaa elämää. Taroteissa on magiaa, mutta tuo magia on siinä miten voimme oppia löytämään vastaukset itsestämme yksinkertaisen kuvallisen projektion kautta.

Tulkinnassa laitamme kortteja eteemme pöydälle joko jonkin tietyn, ennalta olemassa olevan kuvion mukaisesti (ns. ’pöytä’ eli valmis tulkintakaavio, esim. viuhka, risti, jne.) tai sitten emme käytä mitään valmista mallia tulkinnan pohjana. Kortit voi nostaa joko kuvapuoli alaspäin (ts. emme tiedä mitä kortteja nostamme) tai sitten valitsemme sellaisia kortteja, joiden kuvat puhuttelevat meitä. Käytimmepä kumpaa tapaa hyvänsä, näemme korttien kuvissa oman elämämme tarinat; mitä olemme tehneet, mistä olemme tulleet, mihin haluamme olla menossa ja miksi. Katselemme omaa tilannettamme yläpuolelta käsin, saaden laajempaa perspektiiviä asioihin. Jo tämä perusasetelma on mielestäni logoterapian näkökulmasta huomionarvoinen; eikö ’oman tilanteen ja elämän yläpuolelle nouseminen’ ole itsestä etääntymisen ja itsen transsendenssin kannalta melko hieno aloitus? Aivan kuin Tarot sanoisi, ”kyllä, voit nousta tilanteesi yläpuolelle ja nähdä asiat selvemmin – näetkös, olet jo yläpuolella.”

Jokaisessa tulkinnassa on loppuen lopuksi kyse tarkoituksen löytämisestä. Terapeuttiseen tulkintaan saapuvalla asiakkaalla harvoin on elämä kohdallaan, yleensä taustalla vaikuttaa jokin kriisi. Voidaan jopa sanoa, että hyvin usein tämä kriisi on laadultaan eksistentiaalinen. Tulkinnassa pyrimme saamaan uuden näkökulman asioihin, lisäämään ymmärrystämme asioista. Meillä on aina jokin kysymys, johon haluamme löytää vastauksen. Olipa vastaus mikä hyvänsä, se antaa meille uuden tarkoituksen; voidaan siis sanoa, että vastaus = tarkoitus. Mutta kuka meille tuon vastauksen / tarkoituksen tulkinnassa antaa ja miten sen löydämme? Tämän vuoksi kysyn asiakkaalta, samoin kuin itselleni tulkitessani itseltäni, ”mitä tämä kortti kysyy sinulta tässä ja nyt?” Tällä yksinkertaisella kysymyksellä käynnistämme aktiivisen dialogin kortin kuvan kanssa, ja varmistamme myös sen ettemme takerru korteille annettuihin valmiisiin merkityksiin. Dialogia voi myös harjoittaa korttien kuvista assosioituvien satujen ja tarinoiden kautta, mikä tarjoaa yhden yhtymäkohdan lisää Tarotin ja logoterapian välille. Tarinat voivat yhtä hyvin olla improvisoituja tai sitten aikaisemmin kuultuja ja muistiin jääneitä opetuksia (aiheesta lisää esim. Ricklef, James: Tarot Tells the Tale – Explore Three-Card Readings Through Familiar Stories, 2004).

Mary K. Greer – yksi Tarot-maailman kärkinimiin lukeutuva kirjailija ja pitkän linjan tulkitsija – kirjoittaa blogissaan Tarotin ja logoterapian suhteesta. Lapsuutensa sodanjälkeisessä Japanissa ja myöhemmin Saksassa vietettyään Greeriä kiinnosti erityisesti Franklin keskitysleirikokemukset, ja se miten Frankl pystyi muuttamaan kipeät kokemuksensa kullaksi. Greer kirjoittaa: ”Voi tuntua ironiselta, että kiinnostuin sitten Tarotista, jonka voi mieltää paljastavan ennalta määrätyn tulevaisuuden. Henkilökohtaisesti en koe Tarotin olevan kovinkaan hyvä tulevaisuuden tapahtumien näkemisessä. Sen sijaan koen, kuten blogini yläpalkissakin lukee, että ’Tarot auttaa meitä kohtaamaan minkä hyvänsä eteemme tulevan parhaalla mahdollisella tavalla.’ Se auttaa meitä etenemään ’tarkoituksellisesti’, ja vähentää ahdistuksen tunnetta.” Greer siteeraa Franklin ajatusta elämän tarkoituksesta (”merkityksellisempää on tarkastella henkilökohtaista tarkoitusta ja hetken tarkoitusta”), ja jatkaa sitten: ”Tarot on työkalu, jonka avulla voi löytää oman tehtävän ja tarkoituksen tietyssä hetkessä, jolloin tekemämme valinnat ja päätökset ovat merkityksellisiä.” Vastauksessaan kommenttiini, jossa esitän ideoita Tarotin ja logoterapian mahdollisuuksista (ja joiden pohjalta tämä artikkeli syntyi), Greer päättää mielenkiintoiseen ajatukseen: Tarot-tulkinnan tulisi tähdätä noeettiselle tasolle. (Greer, Mary: Finding Meaning: 21 Ways to Read a Tarot Card. http://marygreer.wordpress.com)

Tarot-kortit perinteisesti mielletään ”kohtalon työkaluksi” mutta entäpä jos Tarot olisikin Vapauden Työkalu? Voisiko tulkinta auttaa meitä näkemään paremmin omalla ”mahdollisuuksien tähtitaivaalla”? Jos olemme paremmin tietoisia mahdollisuuksistamme, voimmeko silloin myös tehdä selkeämpiä valintoja? Sillä valinnastahan aina loppuen lopuksi on kysymys; haluanko jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti vai uskallanko tehdä muutoksen? Toivottavasti jonkinlainen muutos – herääminen kenties – tulee tapahtumaan myös Tarotin ja logoterapian suhteen. Kotisivuillani (www.tarotpuu.com) olen käsitellyt Tarot-korttien merkityksiä osittain logoterapian näkökulmista, näistä esimerkkinä Narrin kortin tulkinta:

Narri: Jokainen askel on mahdollisuus. Huomisesta ei voi kukaan tietää, joten tästä päivästä kannattaa nauttia. Luota siihen, että elämä kantaa. Ulkonaisiin olosuhteisiin emme välttämättä pysty aina vaikuttamaan mutta se, miten suhtaudumme elämään, on aina omissa käsissämme. Narri opettaa meitä katsomaan vapauden ja vastuun suhdetta elämässämme. Kuten logoterapiassa sanotaan: ”Vapaus ei ole vapautta jostakin, vaan vapautta johonkin.”

Kirjoittaja on LogoArt -taideterapiaohjaaja (Academic Associate in Logotherapy), Tarot-tulkitsija ja -kouluttaja, sairaanhoitaja AMK, ravinto- ja luontaishoitaja. Kahden DVD:n opetuskokonaisuus, ”Opas Viisauteen – Tarot itseoivalluksen apuvälineenä” ilmestyy syksyllä 2010.

helmi 262010
 

Vuoteen 2001 asti Carl Gustav Jungin mahtipontinen, 205 suurikokoista Jungin itsensä käsin väkertämää teksti- ja kuvasivua sisältävä Liber Novus eli Punainen kirja oli ainoastaan perikunnan hallussa ja kielletty jopa tutkijoilta. Viimein Jungin pojanpoika heltyi vuosikausia jatkuneeseen tivaamiseen ja kallisarvoinen käsikirjoitusnippu skannattiin. Viime vuoden lopulla myös suuri yleisö pääsi ihastelemaan opusta kun ”Punainen järkäle” vihdoin julkaistiin.

Jung aloitti kirjan tekemisen vuonna 1913 ja teki sitä kuudentoista vuoden ajan. Tuona aikana hän kehitteli merkityksellisimmät teoriansa arkkityypeistä, kollektiivisesta alitajunnasta ja individuaatio-prosessista. Kirja syntyi Jungin kehittelemän ”aktiiviseksi kuvitteluksi” kutsumansa tekniikan avulla. Tämän meditaatiivisen metodin aikana hänen luonaan vieraili kaksi olentoa, vanha mies Elijah ja nuori tyttö Salome, mukanaan suuri musta käärme. Myöhemmin Elijahista kehittyi Jungin henkiopas Philemon ja Salome identifioitui arkkityyppiseksi Animaksi. Jungin mielestä hahmot osoittivat selkeästi, että ihmispsyyke sisältää asioita, joita ihminen ei itse luo, vaan jotka luovat itse itsensä, ja joilla on oma elämä.

Philemon kommunikoi myyttisen kuvaston avulla. Punaiseen kirjaan syntyneet kuvat eivät vaikuttaneet olevan peräisin Jungin omasta kokemuspiiristä, vaan hän tulkitsi niiden juontuvan kollektiivisesta alitajunnasta.

Lataa The Red Book – Liber Novus PDF:nä.

Tarot-korttien historia

 Posted by at 14.40  Tarot
joulu 292009
 

Tarot-peli ja tarotin synty

Kukaan ei tiedä mistä tarot-korttien kuva-aiheet ovat varsinaisesti peräisin. Siitä on kuitenkin esitetty hanakasti hyvin vaihtelevia ja mielikuvitusta kutkuttavia teorioita. Jotkut väittävät tarotin periytyvän muinaiselta Atlantikselta, toiset ovat olleet varmoja tarot-syboliikan egyptilaisesta alkuperästä, jotkut taas pitäytyvät pelkästään todistettavissa faktoissa ja väittävät tarotilla olevan korkeintaan 1400-luvulle ulottuvat juuret.

Tarotin tutkimisen voi jakaa karkeasti kahteen haaraan. Toinen edustaa niin sanottua esoteerista historiantulkintaa ja toinen niin sanottua eksoteerista tulkintaa.

Esoteerinen tulkinta väittää tarokortteihin kätkeytyvän salaisuuksia. Tulkinta perustuu ajatukseen, että joskus muinoin tarot-kortit muodostivat eräänlaisen kirjan, joka sisälsi opetuksia ikuisista viisauksista. Myöhemmin ymmärrys näistä viisauksista joko unohtui, tai se tietoisesti naamioitiin kirkon vainolta piiloon viattoman näköiseksi korttipeliksi. Tarot-kirjan sivut ikäänkuin revittiin irralliseksi ja kätkettiin vain niiden löydettäväksi, jotka osaisivat tulkita salattut totuudet ja avata mystisen Tarot-koodin.

Sittemmin monet esoteerikot ovat pyrkineet palauttamaan tarotit alkuperäiseen paljaaseen muotoonsa, mutta todellisuudessa he ovat vain sekoittaneet korttien järjestystä, vaihtaneet korttien nimiä ja liittäneet korttien kuva-aiheisiin uusia, mielestään relevantteja symboleja. Tämä on osaltaan sumentanut tarot-symbolien alkuperää.

Eksoteerinen tulkinta taas rajaa tutkimuksen ulkopuolelle teoriat salatuita tarkoitusperistä, ja paneutuu pelkästään nykyään löydettäviin faktoihin.

Tarottien faktinen historia on vahvasti sidoksissa tavallisten pelikorttien kehitykseen. Tarotpakka määritelläänkin syntyneen siitä, kun egyptiläisten mamelukien Eurooppaan tuomaan 52 kortin pelikorttipakkaan lisättiin 22 valttikorttia ja jokaiseen maahan yksi hovikortti lisää. Ensimmäiset lähes kokonaiset tarot-pakat ovat peräisin 1400-luvun alkupuoliskolta Milanon aluetta hallinneiden Viscontin ja Sforzan sukujen hoveista. Vanhimmat säilyneet kortit olivat siis aatelisten huvituksia, eikä mikään viittaa silloisten tarotkorttien muuhun kuin pelaamiskäyttöön.

Aatelisten tilaamat, käsin maalatut, lähinnä taideteoksiksi rinnastettavat kortit ovat säilyneet meidän päiviimme saakka, koska niitä on säilytetty huolella arvonsa mukaisesti. Sen sijaan rahvaan käyttämät puupiirroksista painetut kortit olivat lähinnä kulutustavaraa, ja näitä kortteja on säilynyt paljon huonommin. Varsinaisesti ei siis tiedetä ovatko ylhäisön käyttämät kortit ensimmäisiä tarot-kortteja, vai oliko niiden taustalla vielä vanhempi perinne. Rahvaan käyttämät kortit eroavan hiukan aatelisten korteista, joiden kuvamaailma oli hillitympää, esimerkiksi Pyörä-kortin hahmojen eläimellisiä piirteitä oli häivytetty taustakuviointiin. Aatelisten korteista myös puuttuvat Paholainen ja Torni, ne ovat joko hävinneet, tai tarottien kuvittajat näkivät paremmaksi jättää hämäräperäisimmät kortit kokonaan pois.

Puupiirroskorteista vakiintui pikkuhiljaa tarotin perusmalli, niin kutsuttu Marseillen pakka.

Tarot-korttien kuva-aiheiden alkuperää selvitellessä on tutkittu renesanssiajan muuta visuaalista kuvastoa. Selkein rinnastus tarot-kortteihin löytyi ns. Mantegnan tarokista. Tätä viidenkymmenen kuvan sarjaa ei käytetty pelaamiseen, vaan todennäköisesti opetustarkoituksessa, muistamisen ja mieleenpainamisen apuvälineinä. Kuvat sisältävät kymmenen hahmon sarjoina ammattikuntia, yhdeksän runotarta ja Apollon, klassiset taiteet ja tieteet, seitsemän hyvettä ja kolme valon henkeä, taivaankappaleet sekä Ensimmäisen liikuttajan. Taroteista tuttuja hahmoja ovat muun muassa Aurinko, Kuu, Voima (kuva alla), Kohtuus, Hallitsija ja Hallitsijatar. Tämäntyyppiset opetustarkoitukseen tehdyt kuvataulut ovat saattaneet olla tarotin valttikortteihin valittujen kuva-aiheiden taustalla.

1500-luvulla tarot-pakan muodon vakiintumisen myötä peli alkoi levitä ja saavutti suurta suosiota. Tarot alkoi saada muotoja myös pelin ulkopuolella kun korttiaiheiden ihmisen persoonallisuuksia tyylittelevien hahmojen yleismaailmallisuus huomattiin. Syntyi tarocchi appropriati, eli luonteenomainen tarot. Aluksi tarot-pelin aikana saatettiin huvitella kuvailemalla pelaajia tarot-tyypittelyiden mukaan, ja pikkuhiljaa tarocchi appropriati sai myös pelkästään kirjallisia muotoja kun hahmoista tuli yleinen tapa kuvata ihmisten luonteenlaatuja runoelmissa, soneteissa ja satiireissa. Erityisesti tätä käytettiin Italian hovien naispuolisista edustajista.

Okkultimi

1400-luvulla latinaksi käännetty Hermes Trismegistoksen kirjoittamaksi nimetty, alunperin ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla kirjoitettu tekstikokoelma Corpus Hermeticum oli osaltaan vaikuttamassa renesanssiajan Euroopassa syntyyneeseen kiinnostuksen esoteerisia oppeja kohtaan. Myös vanhat alkemistiset opit ja juutalainen mystiikka – kabbala – alkoi kiinnostaa kristittyjä okkultisteja. Pimeän keskiajan kurjuuden sijaan katseet käännettiin sitä edeltävään valoisampaan, sivistyneeseen aikaan, antiikkiin, hermeettiseen filosofiaan ja uusplatonismiin. Näiden henkisten järjestelmien avulla ajateltiin päästävän lopulta käsiksi alkuperäisiin totuuksiin.

1700-luvun valistusajalle tultaessa taas korostui älyn ja tiedon voitto mystiikasta ja taikauskosta. Katseet kääntyivät menneisyyden sijasta nykyaikaan ja eurooppalainen kulttuuri nähtiin ensimmäistä kertaa kehityksen huippuna. Esoteerisempiakin näkemyksiä löytyi. Eräs valistusajan vastarannankiiski oli protestanttipappi, vapaamuurari ja lingvisti, Antoine Court de Gébelin, joka kirjoitti yhdeksänosaisen teoksen Le Monde primitif, analysé et comparé avec le monde moderne, eli Primitiivinen maailma, sen analyysi ja vertaily nykypäivän maailmaan. De Gébelinin ajatus oli, että primitiivinen maailma oli yhtä sivistynyt ja valistunut kuin nykyaika.

De Gébelin tutustui sattumalta suosionsa pohjamudissa viruviin tarot-pelikortteihin, ja heti ne nähdessään hän tunnisti tarotin alkuperältään egyptiläiseksi ja tulkitsi valttikorttien sisältävän ikivanhoja salaisuuksia ja allegorioita. Esimerkiksi Vaunut-kortti kuvasi Osirista, Tähti kuvasi Siriusta, Tuomio-kortissa de Gébelin näki maailman luomisen ja niin edelleen. De Gébelin kartoitti korttien historian lähteneen egyptiläisistä papeista, jotka tiivistivät ikivanhan “Thothin kirjan” valttikorttien kuviin. Pikkuhiljaa kortit olisivat ajautuneet Rooman kautta Ranskaan korttipeliksi degeneroituneessa muodossa.

Myöhempi tutkimus ei ole löytänyt de Gébelinin väitteille tarotin egyptiläisistä juurista minkäänlaisia todisteita. 1700-luvun valistuksenajan rationaalisuuden vastapainoksi syntynyt romantiikan aikakausi otti kuitenkin ahnaasti vastaan mielikuvitusta kutkuttelevat kertomukset ikivanhoista salaisuuksista. De Gébelin lanseerasi lähtemättömästi okkultistien mielenkiinnon tarotia kohtaan ja pani alulle nykyaikaan jatkuvat yritykset löytää tarot-symbolien takaa niiden alkuperäinen, salattu muoto.

Tavallisia pelikortteja oli käytetty lähes heti Eurooppaan ilmaantumisesta lähtien povaamiseen, olihan korttipakka näppärä satunnaislukugeneraattori, joka mahdollisti kohtalon käden lukeminen, samaan tapaan kuin vaikkapa satunnaisen sivun avaaminen Raamatusta. Tarot-korttien käyttäminen ennustamisessa alkoi vasta paljon myöhemmin. De Gébelinin Primitiivinen maailma -teoksessa julkaistiin myös Comte de Melletin essee, joka ensimmäistä kertaa yhdisti tarot-kortit 22 heprean aakkoseen ja esitti ajatuksen, että pelikorteilla ennustaminen oli kaikuja tarot-korttien salaisena pysyneestä käytöstä. Vaikka de Mellet veti yhteläisyyksiä pelikorteilla ennustamisen ja tarotin välille, hän ei kuitenkaan esitellyt täydellistä ennustamisen systeemiä, sen teki muutaman vuoden kuluttua pariisilainen siemenkauppias ja ennustaja Jean-Babtiste Alliette, joka oli jo aiemmin kirjoittanut kirjan pelikorteilla ennustamisesta ja tunnettiin paremmin nimellä Etteilla.

Etteillan mielestä ennustaminen oli jännittävää ja miellyttävää ajanvietettä, johon voi suhtautua joko vakavasti tai kepeästi, riippuen siitä miten paljon ennustuksiin uskoo. Hän ei siis suhtautunut kuolemanvakavasti tarottien ikiaikaisiin viisauksiin, eikä perustanut vapaamuurareista tai muista esoteerisistä veljeskunnista. Luultavasti näistä syistä myöhemmät okkultistisen tulkinnan kannattajat ovat väheksyneet Etteillan näkemyksiä. Hänet on nähty opportunisitina ja Gébelinin ja de Melletin ideoiden plagioijana. Kuitenkin Etteillan systeemi ja hänen ensimmäiset pelkästään ennustustarkoituksiin tehdyt korttinsa sytyttivät uudelleen hiipuvan kiinnostuksen tarot-kortteihin. Pelinä tarot oli jo menettänyt suosionsa ja ilman ennustamisen tuomaa huomiota olisi koko tarot saattanut painua unohduksiin.

Etteilla muokkasi tarot-pakan edustamaan mielikuvaansa alkuperäisestä egyptiläisestä pakasta ja vaihtoi korttien nimien paikalle korttien ennustamiseen käytetyt merkitykset. Esimerkiksi Taikuri-kortissa luki oikeinpäin suru ja väärinpäin sairaus. Etteillan pakka erosi monelta osin merkittävästi sitä edeltäneistä ja myös sitä seuranneista pakoista, ja onkin virkistävä sivujuonne tarotin historiassa.

Vakavahenkistä okkultismin tutkimista jatkoi 1800-luvun merkittävin maagi Eliphas Lévi. Hän oli avainhahmoja heräteltäessä valistusajalla unohtunutta kiinnostusta mystisiin filosofioihin, hermetismiin ja magiaan. Lévi yhdisteli kabbalaa, astrologiaa, seremoniamaagisia perinteitä ja siinä sivussa myös tarotin elimelliseksi osaksi maagista järjestelmäänsä. Hän perusti magiansa kolmeen perusoppiin. Ensinnäkin materiaalinen maailma oli vain pieni osa maailmankaikkeuden kokonaisuutta. Kaikki maailmankaikkeudessa oli yhteydessä toisiinsa niin sanotun Astraalivalon avulla. Astraalivalo on Lévin nimitys eetterille, kaikkialla tilassa olevalle energialle. Toiseksi ihmisen tahdonvoima on nähtävä todellisena voimana, joka pystyy saamaan aikaan muutoksia niin materiaalisessa todellisuudessa kuin Astraalivalossa ja muillakin todellisuuden tasoilla. Kolmanneksi ihminen on mikrokosmos, makrokosmisen maailman kuva, ja nämä kaksi olemisen tasoa ovat kytköksissä toisiinsa. Alemmalla tasolla tapahtuvat muutokset aiheuttavat muutoksia myös ylemmällä tasolla. Näillä periaatteilla Lévi lanseerasi koko läntisen okkultismin, jonka lähtemätön osa myös tarot on siitä lähtien ollut.

Koska Lévi näki kaiken olevan yhteydessä toisiinsa, oli luontevaa ajatella maailmankaikkeuden muodostuvan vastaavuuksien verkostosta, jossa esimerkiksi eläinradan merkkejä vastasivat tietyt värit, kasvit, tuoksut, jumaluudet ja niin edelleen. Tarot solahti yllättävän vaivattomasti vastaamaan heprean aakkosten lisäksi myös kabbalistisen elämänpuun 22 polkua. Pakan neljä maata taas edustavat niin neljää elementtiä, vuodenaikoja, perhesuhteita kuin Jumalan nimen neljää kirjainta ja elämänpuun neljää osaa. Tämän Lévi näki todistavan, että sekä tarot että kabbala ammentavat samasta muinaisen viisauden lähteestä.

Lévin mukaan tarot-kortteja saattoi käyttää myös ennustamiseen, mutta siihenkin tuli liittää pyrkimykset henkiseen kasvuun. Sensijaan hän halveksi Ettaillen tapaa alentaa korttien käyttö pelkäksi povaamiseksi rahasta. Lévi ei myöskään pitänyt Etteillen kortteihin tekemiä muutoksia oikeasuuntaisina, vaan jatkoi omaa työtään de Gébelinin ja marseillen pakan pohjalta.

Golden Dawn

Tarottien sulauttamista osaksi länsimaista rituaalimagiaa jatkoi englantilainen esoteerinen järjestö Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta, eli lyhyemmin Golden Dawn.

Golden Dawn syntyi modernien salaseurojen kulta-aikaan 1800-luvulla ja se tunnetaan pyrkimyksestään kutoa hermeettis-kabbalistis-alkemistinen perinne saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tarotin avulla Golden Dawnin keskeiseen symboliin, elämänpuuhun saatiin mukaan kuvallinen ulottuvuus kirjainten, nimien ja lukujen lisäksi. Järjestö käytti tarottia monissa rituaaleissaan, esimerkiksi jokaisen jäsenen tuli käsin kopioida henkilökohtainen korttipakka järjestön mallin mukaan.

Golden Dawnin käyttämää pakkaa ei julkaistu kuin vasta 1970-luvulla, mutta järjestön tulkinnat tulivat tutuiksi kahden merkittävän Golden Dawnin pohjalta ponnistaneen tarot-teoreetikon kautta. Toinen näistä oli Arthur Edward Waite, jonka ohjeiden pohjalta Pamela Colman Smith piirsi niinsanotun Rider-Waite -pakan. Pakka julkaistiin vuonna 1910 ja se saavutti nopeasti suuren suosion ja on nykyäänkin todennäköisesti myydyin tarot-pakka englanninkielisissä maissa. Pakan suosioon on varmasti vaikuttanut muun muassa se, että myös numerokortit olivat kuvitettuja, joten korttien merkitykset oli helpompi muistaa. Perinteisesti numerokorteissa oli vain pelikortteja muistuttavat symmetriset kuvioinnit.

Waite edusti Golden Dawnin mystiikkaa painottavaa haaraa, eikä ollut niinkään kiinnostunut magian avulla saavutettavista tuloksista. Hänen tulkintansa tarotista myös poikkesi jonkun verran järjestön tulkinnoista, hän ei esimerkiksi välittänyt yhdistää kortteja heprealaisiin aakkosiin. Waiten mielestä oli tärkeämpää mietiskellä korttien äärellä itsenäisesti, eikä niinkään liittää niitä teoreettisiin kehyksiin. Waite perustaa tulkintansa enemmän kuva-aiheiden universaaleihin ja yleistajuisiin symboleihin kuin numerologiaan ja kabbalistisiin kiemuroihin.

Toinen Golden Dawnista lähtöisin oleva, nykyään hyvin suosittu pakka on englantilaisen okkultistin, kirjailijan ja vuorikiipeilijän Aleister Crowleyn suunnittelemat ja Frieda Harrisin näyttävästi maalaamat Thoth-tarotit. Siinä missä Waiten pakka pyrki kiteyttämään korttien merkitykset, viljeli Crowley hanakasti eri perinteisiin harovaa symboliikkaa. Crowleyn näkemys erosi Waiten näkemyksestä myös sillä, että piti tarot-kortteja magian työkaluina. Kortit eivät olleet vain passiivisesti kuvaa maailmaa, vaan oikein käytettynä ne ohjaisivat käyttäjänsä toimia tietyn tahdonalaisen vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Golden Dawn oli länsimaisen magian sulatusuuni, joka onnistui yhdistämään moninaiset järjestelmät jokseenkin järjelliseksi kokonaisuudeksi. Järjestö ei kuitenkaan pystynyt pitämään itseään sisäisesti kokonaisena, vaan se hajosi vain kymmenisen vuotta syntymänsä jälkeen skandaalien saattelemana. Kiinnostus esoteerisiin oppeihin oli pohjalukemissa kymmeniä vuosia, kunnes jälleen vastaliikkeenä teollistuneen yhteiskunnan rationalisuudelle nousi kukoistukseen 1960-luvulla new agen ja hippiliikkeen saattelemina. Tarotkin alkoi jälleen kerätä suosiota. Tarotin nousuun oli merkittävästi vaikuttamassa sveitsiläisen psykologin Carl Gustav Jungin elämäntyö myyttien, uskontojen ja arkkityyppien tutkijana.

Arkkityypit

Jung kehitteli teorian kollektiivisesta alitajunnasta. Tämä jokaiselle periytyvä tiedostamattoman osa pitää sisällään arkkityyppejä. Arkkityypit ovat jokaisen ihmisen psyykkeessä vaikuttavia alkukuvia, kuten Sankari, Äiti, Vanha viisas mies, tai ideatason arkkityyppejä, kuten Kotiinpaluu, Kuolema tai Ylösnousemus. Arkkityyppien universaalisuus saa samat aiheet kumpuamaan esiin tarinoissa ja myyteissä, kulttuuritaustasta riippumatta. Arkkityyppien tuli olla tasapainossa ihmisen henkilökohtaisen psyykkeen kanssa.

Jungin teoriat herättivät valtavasti kiinnostusta tarot-tulkitsijoiden keskuudeessa. Tarot-korttien huomattiin heijastelivat arkkityyppejä, eikä oleellista ollut enää esoteeristen järjestelmien, vastaavuuksien ja korttien merkitysten pänttääminen, vaan se, kuinka jokainen kortti avautui henkilökohtaisella tasolla. Korttien järjestys rinnastettiin Jungilaiseen individuaatioprosessin käsitteeseen, jolloin kortit nähtiin matkana kohti eheytynyttä ja kokonaista minää, joka on oppinut tuntemaan itsensä ja käyttämään hyödykseen koko potentiaalinsa.

Populaarikulttuuri

Nykyajan ihmiselle tarotit eivät ole niinkään tuttuja ennustamisen tai henkisen kasvun välineinä, vaan popuulaarikulttuurin kautta. Esimerkiksi heavymetal-musiikki, joka muutoinkin tapaa flirttailla okkultistisen aiheiden kanssa, käyttää tarotkuvastoa ahkerasti hyväkseen. Eräs Suomalainen heavy-bändi on jopa nimeltään Tarot.

Kortit vilahtelevat myös vähän väliä sarjakuvissa, elokuvissa ja kirjoissa, yleensä luomassa mystistä ja uhkaavaa tunnelmaa, mutta joskus ne myös toimivat tarinoiden temaattisina lähtökohtina kuten vaikkapa Italo Calvinon teoksissa tai Minttu Hapulin kirjassa Tarot-tarinat.

Kuvataiteessa tarot-kortteja on käsitelty pääasiassa kahdella tapaa. Tarotsymboliikkaa on joko käytetty symbolisena tehokeinona, tai taiteilija on tehnyt omat versionsa tarot-korteista. Jälkimmäisestä on hyvänä esimerkkinä muun muassa multimediataiteilija Marita Liulian nykysuomalaiselle suunnatut kortit.

Parhaimmillaan tarot voi olla äärimmäisen nautittavaa kuvataidetta, joka palvelee käyttäjäänsä useammalla tasolla: sekä esteettisenä, että henkisenä itseoivalluksen välineenä, joka kykenee saattamaan tutkiskelijansa eteenpäin pitkin henkisen kasvun polkua.