kesä 022011
 

Cracked.com listaa kuusi tapaa, jolla ikävien henkiolentojen pelko on vaikuttanut arkkitehtuuriin aikojen saatossa.

 

 

6. Kiinassa talojen katot ovat kaarevia. Perimätiedon mukaan henget kulkevat ainoastaan suoria linjoja, joten kaarevat katot suojaavat taloa ilkeiltä hengiltä.

5. Siniset ikkunanpielet ja verannat. Etelän jenkit uskoivat henkien olevan kykenemättömiä ylittämään vesialueita, joten kummituksia hämätäkseen veranta ja ovien-/ikkunanpuitteet maalattiin taivaansinisiksi.

4. Japanilainen Kimon-nurkkaus. Japanissa demonit tulivat ainoastaan yhdestä suunnasta, koillisesta, joten sen suuntaan vältettiin rakentamasta oviaukkoa. Koilliseen osoittavan kulmauksen katsottiin olevan ongelmallinen, siksi se usein tylpistettiin, tai siihen rakennettiin suojaava torni. Myös WC koillisen suuntaan saattaa aiheuttaa mitä ikävimpiä seurauksia.

3. Kerros 13. Useissa länsimaisissa rakennuksissa jätettiin taikauskon takia 13. kerros välistä. Kiinassa huonon onnen luku on 4 (koska numeron äänneasu muistuttaa sanaa ”kuolla”), joten kerrokset 4, 14, 24 jne. skipattiin.

2. Filipiineillä uskottiin henkien asuvan kellareissa. Henget kuitenkin poistuivat jos uloskäynti kellarista oli alempana kuin sen lattia. Oikeaoppisesti rakennettu talo sisälsi siis henkiviemäröinnin.

1. Thaimaalaiset rakensivat hengille omat talonsa. Animistisen opin mukaan henkiolentoja on kaikkialla, joten ihmisasumusten rakentaminen saattaa häiritä henkiä, ja aiheuttaa konflikteja. Niinpä hengille rakennettiin omat pienet asumukset, jotta ne eivät aiheuttaisi suutuspäissään epäonnea.

Lisäjutut täältä:

6 Bizarre Ways Architecture Is Designed to Ward Off Ghosts | Cracked.com.

Jyrki

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*