Tuli tässä joutessaan selattua Ylen Elävän arkiston ihan kiinnostavaa rikosreportaasien ja -ohjelmien hakemistoa Rikokset ja rötösherrat (miksi muuten rötösherra-sanaa käytetään vain vanhakantaisissa asiayhteyksissä, tuntuu että se olisi nyt ajankohtaisempi kuin koskaan?). Pari aiheeltaan kiinnostavaa dokumentaarista ohjelmaa jäi mieleen.
Unisaarnaaja
Maria Åkerblom oli 1898-1981 elänyt syntyjään Kokkolalainen ns. unisaarnaaja, eli jonkinlaisessa transsi- tai hurmostilassa Jumalan sanaa ja profetioita julistava maallikkosaarnaaja. Åkerblom oli ollut koko ikänsä sosiaalisesti hyvin lahjakas ja manipulatiivinen persoona. Joidenkin tulkintojen (kai lähinnä Hannu Lauerman) mukaan hän oli sivupersoonallisuushäiriöstä kärsivä, toisaalta hyvin empaattinen ja kaunosieluinen saarnaaja, toisaalta jopa sadistinen manipulaattori.
Åkerblom onnistui keräämään ympärilleen salaseuramaisen lahkon. Lahko toimi aikansa omissa oloissa Marian palatsiksi kutsutussa hulppeassa huvilassa, kunnes joutui kahnauksiin paikallisen virkavallan ja yleisen uskonnollisen konsensuksen kanssa. Parisatapäinen yhteisö muutti karkuun Helsinkiin. Myöhemmin vaikutusvaltaansa hyväksikäyttäen Åkerblom masinoi ainakin yhden murhayrityksen sekä tehokkaasti toteutetut vankilapaon.
Ohjelma on viihdyttäväksi tarkoitettu, melko pintapuolinen katsaus Åkerblomin elämänkerran kohokohtiin. Vaikka manipulaatio ja (ainakin osittain) tietoisesti toteutetut huijaukset ovat aina kiinnostavia aiheita, jää – kuten odottaa saattaa – lahkoutumisen ja uskonnollisten yhteisöjen positiiviset puolet hyvin niukalle käsittelylle. Se on tietysti moraalisesti ihan ymmärrettävää, kun yksittäisen henkilön vallankäyttö johtaa murhayrityksiin. Åkerblomin tarinassa on kuitenkin vetoa.
Jos ohjelmaa ei jaksa katsoa, ovat haastateltavien repliikit käytännössä lähtöisin täältä.
Kaksoisveljesten mystiset kuolemat
Toinen kiinnostanut reportaasi oli aivan toista maata, ja vaikka on otsikoltaan “Rikostarinoita Suomesta: Kaksoisveljesten kuolema“, siihen ei itse asiassa liity rikosta. Ohjelma on seikkaperäinen kertaus kahdesta, ilmeisesti aikanaan melko laajasti esillä olleesta kuolemantapauksesta.
Pattijokelaiset 70-vuotiaat kaksoisveljet kuolivat liikenneonnettomuuksissa lähes identtisellä tavoilla vain parin tunnin välein, toisistaan tietämättä. Ensimmäisen pyörällä lumituiskussa rekan alle jääneen henkilöllisyyttä vielä selviteltiin, kun toinen hetken mielijohteesta kääntyi letkassa ajaneen rekan eteen.
Vastaavantyyppisiä tapauksia tulee vastaan silloin tällöin kaksosten telepaattista yhteyttä käsittelevissä kirjoissa tai dokumenttiohjelmissa. Jokaisen pohdittavaksi tietenkin jää onko kyse vain sattumasta, vai jostain vielä tuntemattomasta kommunikaatiomenetelmästä. Varsin kiinnostava aihe kuitenkin.
Jälleen jos ohjelmaan asti ei vaivaudu, voi vuoden 2002 Hesarin uutisen lukaista tästä.
Kiinnostavaa, kovin tulee noista veljeksistä mieleen näiden identtisten kaksoissiskosten tapaus:
http://www.hermeetikko.com/15/foorumi/7-konspiraatio/10042-ursula-ja-sabina-erikssonin-tapaus.html
Todella mystistä tuo tapauksen videoaineisto.
“They’re going to steal your organs”
“I recognise you – I know you’re not real”.