Scifistä ufostelua

Siitä lähtien, kun joskus kymmenen vanhana sain käsiini ensimmäisen Tähtien sota-sarjakuvalehteni, olen harrastanut enemmän tai vähemmän vakavasti science fiction -kirjallisuutta ja -kulttuuria. Viime vuosina harrastuneisuus on kuitenkin hiukan hautautunut monien muiden kiinnostuksen kohteiden alle, ja tuntuukin että jonkinlainen luonnollinen kehitys olisi johtanut ihmeellisistä mielikuvituksen tuotteista kohti elämän ja ihmisen ihmeellisyyksiä. Maailmankuvani on vuosi vuodelta avartunut hyväksymään hyvinkin monitasoisia elämän ilmiöitä.

Toissavuonna kävin pitkästä aikaa Suomen suurimmassa scifi-tapahtumassa, Finnconissa. Tapahtuma sytytti jälleen hiukan hiipunutta kiinnostusta tieteiskirjallisuutta kohtaan ja tuntui muutenkin kotoisalta touhulta. Eräs asia jonkun paneelikeskustelun aikana kuitenkin jäi kaivelemaan.

Tarkkaan en muista, mutta kyse oli maapallon ulkopuolisesta elämästä ja ufoista. Yllätyin scifiporukan kielteisestä asenteesta ufo-uskovaisia ja varsinkin ufoilmiön henkistä puolta kohtaan. Asenne oli suorastaan tyrmäävä. Olin ehtinyt tottua rajatieto- ja new age-porukoissa pyöriessäni hyvinkin avarakatseiseen ja omalla tapaa vapaamieliseen ilmastoon, joten scifi-jengin läpitunkeva skeptisimi oli melkoinen yllätys. Älkää ymmärtäkö väärin, new age-porukoissakin liikkuu monenlaista porukkaa ja ahdasmielisiä asenteita, mutta niistä enemmän joskus toisen kerrran.

Muistelin omaa scifi-menneisyyttäni, ja todentotta, kyllä sieltäkin kaikenlaista skeptisimiä löytyi, enkä tietenkään nykyäänkään ole mikään new age-uskovainen. Olen hyvin kriittinen monen asian suhteen. En kuitenkaan sorru ivalliseen asenteeseen toisten uskomusjärjestelmiä kohtaan tai edes halpahintaiseen naureskeluun, vaikka usein aika absurdeihin uskomuksiin törmäänkin. Rajatietoon avoimesti tutustuminen on opettanut suhtautumaan maailmankaikkeuden ja ihmismielen kummallisuuksiin kunnioittavalla myötämielisyydellä.

Mistä mahtaa sitten vahva vastakkainasettelu johtua? Onhan äkkiseltään ajateltuna esimerkiksi ufokontaktitarinoiden ja maan ulkopuolisen elämän kanssakäymistä käsittelevien tieteiskertomusten maailma hyvin lähellä toisiaan. Luulisi harrastajien ajatusmaailmojen helposti ristiävän keskenään.

Fox Mulderista seuraava, eli entinen Brittien puolustusministeriön virallinen ufotutkija, Nick Pope, joka on kirjoittanut myös pari kohtalaisen menestynyttä tieteisromaania, muotoili asian hyvin. Hänen mukaansa ufojakontaktissa olleille on tärkeää pitää joskus traumaattisiakin kokemuksiaan todellisina. He joutuvat usein taistelemaan yleistä skeptistä ilmapiiria vastaan. Scifi-harrastajat taas pitävät tarinoita taiteena, mielikuvituksen luomana fiktiona, jota ei tule missään tapauksessa sekoittaa todellisuuteen.

Scifiharrastus on alakulttuuri, joka perinteisesti on katsottu nörttien ja nuorten finninaamaisten miesten touhuksi. Keittiöpsykologina voisin väittää, että lievästä yleisestä ylenkatseesta johtuva matala itsetunto pakottaa scifiharrastat tekemään selkeä pesäero vielä ylenkatsotumpaan ufo- ja new age -porukkaan. Heidän täytyy korostaa eroa mielikuvituksen ja väitetyn todellisuuden välillä, joten myös skeptisismi korostuu entisestään.

Samantyyppinen ilmiö on nähtävissä myös taikatemppuja harrastavien piirissä. Jotkut mentalistitaikurit, joiden temput esittävät ajatustenluentaa, ennustamista ja selvänäköisyyttä, tykkäävät pitää yllä mielikuvaa yliluonnollisista kyvyistä. Vastaavasti “rehelliset” taikurit joutuvat tekemään pesäeroa “epärehellisiin” mentalisteihin, huijareihin sekä paranormaaleja kykyjä todellisena pitävään kansanosaan. Esittävällä taikuudella on juuret uskonnollisissa ja maagisissa käytännöissä, ja näistä juurista taikurit haluaisivat mieluusti eroon, julistaen taiteensa ainoastaan viihteen käyttöön.

Iso osa maineikkaista paranormaalien kykyjen debunkkaajista ja skeptikoista on myös taikureita. Ilmeinen selitys tälle lienee se, että taikurit tuntevat parhaiten paranormaaliin uskovia höynäyttävien huijareiden tekniikat ja näin ovat eturintamassa paljastamassa kyseisiä heittiöitä. Luulempa kuitenkin, että syy saattaa olla syvemmälläkin, juuri tuossa omaa ryhmäidentiteettiä korostavassa tarpeessa erottautua hörhöistä ja huuhaa-porukoista.

Voin olla hyvinkin väärässä tuntiessani, että kiinnostuksen laajetessa scifistä rajatietoon (tai vaikka esittävään taikuuteen), olisi tapahtunut jonkinlaista kehitystä ja ymmärryksen kasvamista. Uskon kuitenkin, että alakulttuurit tarvitsevat hiukan lisää kunnioitusta toisiaan kohtaan, aitoa pyrkimystä ymmärrykseen oman identiteetin ja erottautumisen pönkittämisen sijaan. Kriittisyyttä tietenkään unohtamatta.