kesä 162011
 

Yritän tässä tekstissä nostaa esiin joitain roolipelaamiseen liittyviä ajatuksia suhteessa vallankumoukseen ja Kansainvälisten Situationistien teorioihin.

Situationistit

Situationistit olivat 50-60 -luvuilla lähinnä Ranskassa toimineita avantgardisteja, vallankumouksellisia ja kulttuurikriitikoita. Liikkeen juuret olivat avantgarde-taiteessa. Pian situationistit kuitenkin huomasivat, että yhteiskunnalla on taipumus nollata vallankumoukselliset ideat ja rampauttaa yhteiskuntakriittinen taide kulttuuriteollisuudeksi.

Situationistien keskeisiä käsitteitä on spektaakkeli. Termillä tarkoitetaan kaupallisia etuja ajavaa, ihmisen ja todellisuuden väliin tunkevaa tuotteistamista. Karkeana esimerkkinä spektaakkelia edustaa Facebook, jonka tarkoitus on tuotteistaa ihmisten väliset sosiaaliset suhteet. Samaa spektaakkelia edustaa viihdeteollisuus, massamedia, muoti, tavarafetisismi, kaikki mikä pyrkii vieraannuttamaan ihmisen todellisesta kommunikaatiosta taloudellisen edun nimissä.

Voit lukea lisää spektaakkelista tästä artikkelista.

Roolipelit

Roolipelit taas syntyivät joskus 70-luvun lopulla, joten situationisteillä ei ollut vielä hajua tästä uudesta kulttuurinmuodosta.

Roolipelit ovat siinä mielessä jänniä, että niitä ei ole voitu kaupallistaa kovinkaan tehokkaasti. Korkeintaan pari kustantamoa ovat pystyneet tekemään tiliä julkaisemalla roolipelikirjallisuutta, mutta kustannustoiminnan voitot ovat hyvin pieniä verrattuna moniin muihin populaarikulttuurin muotoihin.

Roolipeliin tarvitaan hyvin vähän välineistöä, pelkistetyimmillään roolipelaaminen on kahden tai useamman ihmisen keskinäistä jutustelua. Peli tapahtuu pelinjohtajan luomassa kuvitteellisessa ympäristössä, jossa pelaajien ohjaamat pelihahmot toimivat. Pelaajat eläytyvät hahmoihin ja kuvailevat sanallisesti tai näyttelevät pelin tapahtumat.

Yleesä roolipelaaminen aloitetaan kirjoja ja noppia apuvälineinä käyttäen, mutta nämä menettävät usein hiljakseen merkityksensä kun peliporukka tottuu tuottamaan tarinaa omaehtoisesti. Tottakai pelityylejä on monenlaisia, ja peli voi olla hyvinkin sääntöorientoitunutta ja painottua nopilla ratkaistaviin fantasiataisteluihin. Itse kuitenkin näkisin tämän tyyppisen pelaamisen välivaiheena kohti pelkistetympää, tarinavetoista pelaamista.

Monitahoisista nopista on kuitenkin syystä tai toisesta muodostunut jonkinlainen roolipelaamisen symboli. Noppiin liittyykin eräs anekdootti, joka on samalla mainio esimerkki spektaakkelin taipumuksesta hamuta kehittyvät taidemuodot kynsiinsä.

Ensimmäisen varsinaisen roolipelin katsotaan olleen Dungeons & Dragons, jonka kehittäjäporukan jäsenillä oli kytköksiä noppavalmistajiin. Niinpä peliin kehitetty pelimekaniikka vaatii toimiakseen jopa kuusi erimuotoista noppaa. Käytännössä saman satunnaislukugeneraattorin tehtävän olisi voinut hoitaa pari jokaisesta kodista löytyvää arpakuutiota.

Taide

Vaikea kaupallistaminen on pitänyt roolipelit marginaalissa. Helpommin kaupallistettavat tietokoneilla pelattavat ”roolipelit” ovat saaneet saaneet legitiimin aseman osana populaari- ja nuorisokulttuuria, mutta varsinaisia roolipelejä pidetään yhä pitkälti nörttien puuhailuna. Niukat rahavirrat eivät ole mahdollistaneet mittavia merkkinointikamppanjoita ja näkyvyyden kautta tapahtuvaa sulautumista kulttuuriin.

Puhtaimmillaan roolipelaaminen on hyvin lähellä ikiaikaista tarinankerronnan perinnettä, jonka arkkityyppisessä muodossa nuotiolla kerrotaan tarinoita sankareista ja myyttisistä tapahtumista, kuulijoiden tuijottaessa tuleen ja luoden tarinan maailman mielikuvituksessaan. Kaiken kertovan taiteen voi nähdä lähteneen tästä perinteestä. Nykyisilleen jalostuneet taiteet – esim. kirjallisuus, teatteri ja elokuva – ovat kaikki kuitenkin sulautettu spektaakkelin palvelukseen. Tästä näkökulmasta roolipelaaminen on ehkä puhtain kaikista taidemuodoista.

Situationistit halusivat irrottautua spektaakkelista ja integroida taiteen osaksi arkielämää, tarkoituksena tehdä elämästä taidetta. He näkivät perinteisten taiteiden epäonnistuneen tehtävässään ylläpitää aitoa vallankumouksellista ajattelua, joten elämästä tuli tehdä sarja situaatioita, jolloin taide tapahtuisi todellisuudessa, ei todellisuudesta vierautuneessa spektaakkelissa. Situationistit myös korostivat pelien, leikkien ja vapaa-ajan merkitystä.

Roolipelaamista voi nähdäkseni pitää yhdenlaisena konstruoituna situaationa. Situationismit pitivät oleellisena dogmeista vapaata kokeilua ja tutkimista. Määritelmän mukaan kostruoitu situaatio on ”yhtenäisen ympäristön ja tapahtumien pelin muodostaman kollektiivisen organisaation konkreettisesti ja hallitusti organisoima hetki elämää”.

Roolipeli on aina yhteisesti organisoitu tilanne, sekä ulkoisilta puitteilta, että pelin sisäisessä maailmassa. Peli mahdollistaa vapaan kokeilun ja pelin sisäisen todellisuuden tutkimisen mielikuvituksen ja pelinjohtajan hermojen rajoissa.

Perinteinen taide tarvitsee kaksi osapuolta: taiteilijan ja katsoja-kokijan. Situationistit halusivat häivyttää tämän erotuksen ja tehdä elämästä taidetta. Roolipeleissä taideteos syntyykin peliporukan kesken, se ei tarvitse ulkopuolista katsoja-kokijaa, vaan taideteos muodostetaan vain kyseistä tilannetta varten.

Vallankumous

Roolipelaamisen määritteleminen situaatioksi on kuitenkin hankala ainakin siinä mielessä, että peli tapahtuu kuvitteellisessa ympäristössä, ei suoraan todellisuudessa, mikä lienee ollut yksi situationistien ehdoista. Toisaalta spektaakkelin poissaolo pelaamisen, kommunikaation ja todellisuuden välistä lähentää roolipeliä ja konstruoitua situaatiota. Pelaaminen on sosiaalisen tilan takaisin valtaamista kaupalliselta viihteeltä ja kulttuuriteollisuuden tuotteilta.

Roolipelit voivat myös lähestyä todellisuutta hyvinkin lähelle. Larpit irrottavat pelaajat pöydän ja pelkän sanallisen kommunikaation äärestä ja voivat äärimmillään olla pelattavissa reaaliympäristössä niin, että ainoastaan pelaajan toiminnan motiivit erottavat tapahtumat muista tapahtumista. Pelin taustana voi siis toimia todellinen ympäristö sivullisine ihmisineen ja tapahtumineen.

Toinen situationisteista erottava tekijä on politiikka. Situationistit olivat selvästi vallankumouksellinen liike. Roolipelit voivat joko sisältää poliittisia tapahtumia tai olla sisältämättä. Peleihin on kuitenkin sisäänrakennettu yhdenlainen vallankumouksellisen ajattelun siemen.

Roolipelit paljastavat pelaajilleen todellisuuden keinotekoisen ja sopimuksenvaraisen rakenteen. Jokaista peliä varten rakennetaan oma fiktio, jonka sisäisten sääntöjen mukaan pelissä edetään. Kuvitteellisten maailmojen rakentaminen ja niissä toimiminen edistää kriittistä ajattelua, todellisuuden sosiaaliset ja poliittiset rakenteet eivät ehkä olekaan niin pyhiä kuin usein annetaan ymmärtää. Maailman ei tarvitse välttämättä olla sellainen kuin se on. Rakennetaanhan jokaisella pelikerralla todellisuudesta yksi mahdollinen vaihtoehto.

Roolipelaaminen voi siis parhaimmillaan olla sekä huippuunsa viritettyä taidetta, että vallankumouksellista toimintaa. Kannustankin nyt jokaista lukijaa suuntaamaan lähimpään Fantasiapeleihin ja kantamaan sieltä sylillisen kalliita roolipelikirjoja… vai miten se meni.

Lähteinä mm.
Pettersson, Juhana: Roolipelimanifesti
Pyhtilä, Marko: Kansainväliset situationistit – spektaakkelin kritiikki

Jyrki

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.