Parhaillaan pyörivillä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla on kaksi mielenkiintoista dokkaria, jotka käsittelevät Tajunnassakin vilahtaneita aiheita. Toinen on sarjakuvakäsikirjoittaja Grant Morrisonista kertova Talking with Gods, ja toinen Genesis Breyer P-Orridgen elämänvaiheita luotaava The Ballad of Genesis and Lady Jaye.
Sekä Morrison, että P-Orridge sekoittavat omalla tavallaan fiktiota ja todellisuutta, käyttävät magiaa taiteensa pontimena ja taidettaan magiana. Miehet (Mikäli P-Orridgen kohdalta voi puhua miehestä) ja heistä kertovat elokuvat ovat kuitenkin hyvin erilaisia.
Patrick Meaneyn ohjaama Talking with Gods piirtää haastatteluiden kautta kuvan Grant Morrisonin kehityksestä sarjakuvataiteen tunnustetuksi – ja kiistellyksi – mestariksi. Haastateltavina Morrisonin itsensä lisäksi on liuta hänen ystäviään ja työtovereita. Joukosta poimittakoon mm. Warren Ellis, Rickhard Mezger ja Douglas Rushkoff (joka muuten toimi lyhyen aikaa P-Orridgen Psychic TV:n basistina). Pelkät puhuvat päät ovat hiukan puuduttavaa katsottavaa, joten ohjaaja on mahdollisuuksien mukaan käyttänyt kuvituksena Morrisonin kirjoittamia sarjakuvaruutuja. Tämä on sinänsä luonteva ratkaisu, sillä Morrison ammentaa tarinoihinsa paljon omasta elämästään. Kertomukset heijastelevat miehen elämänvaiheita, villejä huippuja, alakuloisia aikoja ja mystisiä kokemuksia. Tämä ei kuitenkaan riitä magian vakavasti ottavalle Morrisonille, vaan tarinat myös konkreettisesti muokkaavat todellisuutta. Tästä elokuvassa vilahtaa pari hykerryttävää esimerkkiä.
Elokuva itsessään on pienoinen kasvutarina Morrisonin kehittymisestä käsikirjoittajana ja kypsymisestä ihmisenä. Hänessä yhdistyvät lahjakkuus, oikeanlainen tausta, kunnianhimoinen asennoituminen luomiseen ja ymmärrys oikein valjastetun luovuuden maagisesta voimasta. Varsinkin Morrisonia vähän ennakolta tuntevalle leffa tarjoaa mukavaa viihdykettä ja outoja ideoita, muttei kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttävää kokemusta.
Jos Morrison on pienoinen kummajainen sarjispiireissä, niin punk- ja avantgarde-estetiikassa kylpevä Genesis P-Orridge vasta kummajainen onkin. P-Orridge tunnetaan lähinnä muusikkona, joka on paljolti vastuussa industrial-musiikkigenren synnystä. Musiikin lisäksi hän on kuitenkin itsessään kävelevä taideprojekti, sukupuolisuuden, ruumiillisuuden ja identiteetin rajoja huojuttava kokeilu.
Genesiksen yhdessä vaimonsa Lady Jayen kanssa toteuttaman Pandrogynia-projektin tarkoitus oli luoda kahdesta ihmisyksilöstä yksi kokonaisuus. Käytännössä pariskunta pyrki tähän häivyttämällä identiteettejään plastiikkakirurgisin leikkauksin ja pukeutumalla samankaltaisesti.
Elokuvan tekoaikana Lady Jaye kuoli sairaskohtaukseen, ja elokuvasta muodostuikin Genesiksen henkilökuvan ohessa karhean kaunis ja romanttinen kertomus rakkaudesta.
Itseäni olisi kiinnostanut kuulla enemmänkin industriaalin alkuvaiheista sekä Morrissonin tapaan vakavasti magiasta kiinnostuneen Genesiksen todellisuuskuvasta, mutta ensimmäinen sivuutettiin muutamalla pikaisella maininnalla ja yhdellä räkäisellä keikkataltiopätkällä, ja jälkimmäinen muutamalla viitteellä Burroughs-Gysin -akseliin. Sen sijaan elokuva antaa paljon tilaa visuaaliselle fiilistelylle ja siinä sivussa kertoo pääkohtia Genesiksen ja Lady Jayen elämistä. Ehkä parempi näin, sillä nyt elokuvasta muodostuu nimensämukainen balladi silmittömästi rakastuneista, monitahoisesti fyysillisyyteen suhtautuneista sielunkumppaneista. Elokuva on mainio harppaus erääseen varsin outoon, mutta silti hyvin samaistuttavaan maailmaan.
Jäljellä olevat elokuvien esitysajat:
Talkin with Gods: Ke 21.09. 18:45 – Kinopalatsi 10
The Ballad of Genesis and Lady Jaye: Ti 20.09. 14:15, To 22.09. 18:45 – Kinopalatsi 10