Menu Close

Ilmari Rautapää – okkulttinen etsivä

Viime aikoina on ollut Tajunnassa hiukan hiljaista, sillä olen keskittynyt työstämään Ilmari Rautapään seikkailuja. Tarkoitus on saada jossain vaiheessa hiukan uudentyyppistä jatkuvajuonista seikkailusarjaa julki hiukan uudentyyppisellä julkaisufilosofialla.

Itse tarina hakee vaikutteita niin 80-luvun Yöjuttu-lehdistä, modernista magiasta, myyteistä kuin rikoslukemistoista.

Tarinoiden päähenkilö on Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä, rikollisuutta ja pimeyden voimia uhmaava shamanistinen antisankari.

Parikymppisenä Ilmari joutui tahtomattaan ulottuvuuksienvälisten voimien riepoteltavaksi ja haaksirikkoutui vieraaseen maailmaan – meidän maailmaamme.

Hän huomasi olevansa täydellisen ulkopuolinen: ilman henkilöllisyyttä, sukulaisia, asuntoa, ystäviä tai omaisuutta. Äärimmäinen vieraantumisen kokemus vei hänet sietokykynsä ja mielenterveytensä rajoille. Alkoholismi, huumeet ja itsetuhoisuus olivat vähällä suistaa hänet ennenaikaiseen hautaan.

Tutustuessaan Johannes Valkoseen, iäkkääseen shamaaniin, ja tämän johdolla monikerroksiseen todellisuuskäsitykseen, hän alkoi hyväksyä asemansa ulottuvuuksienvälisenä orpona. Hän sukelsi okkultismiin, spritismiin ja muihin näkymätöntä todellisuutta selittäviin oppeihin. Ilmari löysi kutsumuksensa henkisenä konsulttina ja hajottavien voimien vastavoimana. Hänet alettiin tuntea okkulttisena etsivänä, miehenä joka väsymättä taisteli pimeyden sekasikiöitä, nimettömiä kauhuja ja yliluonnollista pahuutta vastaan – ellei eiliset pari bisseä olleet sattuneet venähtämään pitkäksi.

Voit seurata projektin etenemistä Facebook-sivun kautta tai Tajunnassa.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: