syys 072017
 

Jeena Ranckenin kirja Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus on ilmestynyt!

Yhteyksiä jumaliin, henkiolentoihin, ruumiista irtautumisia, poltergeisteja, ennenäkyjä ja ihmeitä. Ihmiset ovat kaikkina aikoina kertoneet kokemuksista, jotka he ovat mieltäneet tai tulkinneet yliluonnollisiksi tai ihmeen kaltaisiksi. ”Yliluonnollisena pidetyt kokemukset eivät ole tänäkään päivänä kadonneet mihinkään, vaikka rationaalinen maailmankuva on ottanut vallan”, sanoo sosiaalipsykologian tutkija Jeena Rancken. Hän tutkii kirjassaan Yliluonnollinen kokemus, millä tavalla yliluonnollisena pidetty kokemus on vaikuttanut kertojiensa elämään. Kokemukset eivät katso ikää eivätkä säätyä, vaan sellaisista raportoi edelleen 15–50 prosenttia ihmisistä. Ilmiö ei siis ole marginaalinen, tabu kylläkin.

”Erityisesti 1990-luvulta lähtien ihmisten kiinnostus yliluonnolliseen aihepiiriin ja kokemuksiin näyttää lisääntyneen. Kiinnostus kytkeytyy laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa perinteisen uskonnon rooli on heikentynyt ja sen rinnalle on noussut ’uudeksi henkisyydeksi’ kutsuttu ilmiö”, katsoo Rancken. ”Myös yliluonnollisen ’yöpuoli’, eli kokemukset demoneista, kirouksista ja riivaajista ovat edelleen voimissaan ihmisten kertomuksissa.”

Yliluonnollisia kokemuksia ei voi todistaa luonnontieteellisesti. Niitä on pidetty hallusinaatioina, virhehavaintoina, sattumina tai aivoperäisinä ilmiöinä. Kokemuksista kuitenkin kerrotaan ja niille annetaan merkityksiä. Ne jopa muuttavat ihmisten elämän suunnan. Näitä seikkoja on mahdollista tutkia.

Pohjimmiltaan Yliluonnollinen kokemus kuvaa sitä, kuinka ihmiset ylipäätään rakentavat tapahtumista ja niiden tulkinnoista elämälleen merkityksen. ”Kokemuksen merkitys voi muodostua elämän mullistavaksi, jos sen ajatellaan olevan yliluonnollisten voimien tai olentojen aikaansaama eikä vaikkapa pelkkä tuulenpuuska tai sattuma”, Rancken toteaa.

Jeena Rancken on tutkija ja Sweet Jeena and her Sweethearts -yhtyeen solisti.

Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla keskiviikkona 20.9. klo 12.00 alkaen.

Jeena Rancken väittelee tällä kirjalla Tampereen yliopistossa lauantaina 23.9. klo 12.00 alkaen Väinö Linna -salissa (Kalevantie 5).

Tiistaina 26.9. kirjasta keskustellaan Tampere-talon Aulaklubilla klo 17.30 alkaen. Jeena Ranckenia haastattelee Antti Eskola.

Tilaa kirja tästä.

syys 272016
 

14733423296_7b8c355fd1_k

13. syyskuuta 2002 kaksi miestä ryösti ja pahoinpiteli karaokebaarin edustalla 31-vuotiaan washingtonilaisen huonekalukauppiaan Jason Padgettin. Hän selvisi mukiloinnista hengissä, mutta menetti tajuntansa ja sai vakavan aivotärähdyksen. Pian tapahtuman jälkeen, hän huomasi, että hänen näkönsä oli muuttunut. Hän huomasi myös, että hänelle oli kehittänyt merkittäviä matemaattisia kykyjä.

Padgett alkoi nähdä kuvioita kaikkialla ympärillään, ja hän alkoi piirrellä monimutkaisia ​​geometrisiä muotoja, ristikoita ja fraktaaleja. ”Näen hahmoja ja kulmia kaikkialla”, Padgett kertoo. ”Se on todella kaunista.”

Padgettin kohdalla on kyse hankitusta savantismista, tilasta, jossa aivovaurio on jollain tapaa tuonut esiin epätavallisia psykologisia kykyjä. Tähän mennessä on todettu vain alle 100 vastaavaa tapausta, mutta niiden olemassaolo on saanut jotkut tutkijat uskomaan, että meissä kaikissa asustaa piileskelevä nero – sekä etsimään tapoja, joilla tämä piilevä potentiaali voitaisiin tuoda esiin.

Savantismin syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Tony Cicoria, newyorkilainen ortopedi, löysi intohimon pianon soittoon sen jälkeen, kun häneen iski salama. Tommy McHugh alkoi maalata ja kirjoittaa runoja aivohalvauksen jälkeen. Toisaalta taas Kalifornian yliopiston tutkijat ovat huomanneet visuaalisen luovuuden ja taiteellisen lahjakkuuden lisääntyvän joillakin frontotemporaalidementiasta kärsivillä potilailla.

Yli 50 vuotta savanteja tutkinut psykiatri Darold Treffert selittää ilmiötä aivojen neuroplastisuudella, eli aivojen kyvyllä mukautua vammoihin: ”Loukkaantumisen jälkeen aivot ottavat käyttöön vahingoittamatonta aivokuorta ja ehjälle alueelle ohjautuvan uudelleenjohdotuksen ansiosta vapautuu lepotilassa ollutta potentiaalia. Tämä kompensoiva mekanismi ottaa käyttöön lepotilassa olleita alueita tai ”varastaa” alueita uudenlaiseen käyttöön.”

Erilaisista aivovaurioista ja savantismin muodoista huolimatta aivokuvat ovat osoittaneet, että useimmat ihmiset, joille savantismi on puhjennut, ovat kärsineet vasemman temporaalilohkon etuosan vammoista. Nämä havainnot ovat johtaneet Treffertin kumppaneineen spekuloimaan, että savantismin kaltaisia ​​kykyjä voitaisiin aiheuttaa keinotekoisesti lamauttamalla tilapäisesti tämän aivoalueen toiminta.

Allan Snyder, Sydneyn Centre for the Mind -laitoksen johtaja, on testannut tätä hypoteesia. Eräässä pienessä, vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Snyder ja hänen kollegansa toteavat, että estämällä frontotemporaalilohkon toimintaa magneettipulssien avulla, saadaan joidenkin koehenkilöiden kohdalla aikaan pieniä parannuksia taiteellisissa kyvyissä ja oikolukutaidoissa (pdf). Tämän jälkeen tehdyt tutkimukset osoittavat, että sama käsittely voi aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​matemaattisia taitoja (pdf), parantaen merkittävästi koehenkilöiden kykyä arvioida tietokoneen ruudulla esitettyjen kohteiden lukumääriä, sekä vähentäen valemuistojen ilmaantumista.

Snyderin mukaan savanteilla on vasemman frontotemporaaliohkon heikentyneen ärsykkeiden suodatuskyvyn ansiosta pääsy aisti-informaatioon, joka ei yleensä päädy tietoiseen mieleen. Tämä voisi selittää, miksi autistiset savantit usein keskittyvät yksityiskohtiin suurempien kokonaisuuksien sijaan, ja miksi aivovauriot ja kokeellinen vasemman temporaalilohkon toiminnan vaimentaminen voivat aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​ominaisuuksia.

Aivojen magneettinen stimulointi on vain yksi tapa tuoda esiin näitä piileviä potentiaaleja. ”Toinen tapa on tehdä se kemiallisesti”, Treffert jatkaa. ”Tiedämme, että amfetamiineilla on hyödyllisiä vaikutuksia lyhyen aikavälin muistiin, mutta ongelmana on, että ne ovat erittäin addiktiivisia. Myös psykedeelit vapauttavat kaikenlaisia ​​asioita – jotkut niistä asioista ovat hyviä, jotkut eivät erityisen hyviä.”

Treffert myöntää, että tämä ajatus on altis väärinkäytöille. Viime vuosina Ritalinin kaltaisten kognitiivisten stimulanttien käyttö on kasvanut merkittävästi. Myös kotikäyttöisten aivostimulaattoreiden määrä on lisääntynyt, vaikka on yhä epäselvää, onko laitteilla testiolosuhteiden ulkopuolella minkäänlaisia vaikutuksia ja mitkä ovat laitteiden pitkän ajanjakson riskit.

”Uskon meissä kaikissa olevan piilevää potentiaalia, jota saatamme pystyä hyödyntämään jollakin tavalla”, Treffert sanoo. ”Mutta useimmat eivät yllä nerojen tasolla. Saatamme löytää muutamia poikkeusyksilöitä, mutta meistä kaikista ei tule pikku-Rembrandteja tai Picassoja, joten on olemassa suuri valheellisen toivon riski, ja se on asia, josta on syytä olla tietoinen.”

Lähde.

syys 162016
 

Luovuus syntyy aivojen unelmointi- ja tietoverkostojen yhteistyönä, todetaan Laurea-ammattikorkeakoulun NeuroLabissa toteutetussa tutkimuksessa.

Moderni yhteiskunta tarvitsee tietäviä ja luovia ihmisiä eri tehtäviin. Usein kuitenkin tietämistä ja kontrolloitua ajattelua pidetään vastakohtana ja jopa esteenä luovuudelle.

aaa

Laurea-ammattikorkeakoulun NeuroLabissa toteutetussa juuri julkaistussa aivotutkimuksessa kuitenkin osoitettiin, että mitä tuotteliaampi luova prosessi oli, sitä enemmän sekä aivojen tiedolliseen prosessointiin että unelmointiin osallistuvat aivoalueet aktivoituivat. Luovuus on siis prosessi, jota tukevat samat aivojen kontrollialueet kuin esimerkiksi matemaattista päättelyä ja älyllistä ongelmanratkaisua.

Tutkimukseen osallistui 16 henkilöä, joille näytettiin kuvia tutuista arkipäiväisistä esineistä. Heidän tehtävänään oli keksiä jokaisesta esineestä niin monta vaihtoehtoista käyttötapaa kuin mahdollista. Tehtävän aikana kunkin henkilön aivotapahtumia seurattiin toiminnallisen magneettikuvauksen avulla Aalto-yliopiston aivotutkimusyksikössä. Ilmeni, että aivojen tiedollisten tapahtumien kontrollointiin osallistuva pihtipoimun etualue (Anterior Cingulate Cortex) ja aivojen unelmointiin osallistuvat alueet etukiila, alempi päälakilohko ja pihtipoimun taka-alue (Precuneus, Inferior Parietal Lobule, Posterior Cingulate Cortex) aktivoituivat sitä enemmän, mitä useamman vaihtoehdon koehenkilöt keksivät tutulle esineelle.

Aivojen unelmointialueet (Resting State) aktivoituvat yleensä silloin, kun henkilö lepää tai kun hän saa vapaasti unelmoida ilman ulkoisia ärsykkeitä. Laurean tutkimus osoitti, että tätä unelmointialuetta tarvitaan luovassa prosessissa yhdessä tiedolliseen prosessointiin osallistuvien aivoalueiden kanssa. Tutkimus tukee ajatusta siitä, että vaativa tiedollinen ponnistelu ja luovuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne tukevat toinen toisiaan.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Aalto-yliopiston aivotutkimusyksikön, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, Helsingin yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Santa Barbarassa sijaitsevan Kalifornian yliopiston kanssa. Tutkimus on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä tiedelehdessä PlosOne.

elo 232016
 

PSM_V46_D167_Outer_surface_of_the_human_brain

Monen aikuisen työmuisti heikentyy aivoperäisten ongelmien tai viimeistään ikääntymisen myötä. Työmuistin treenaamisesta tietokoneohjelmilla ja älypuhelinsovelluksilla on tullut yhä suositumpaa. Tutkimuksen mukaan aivojumpan hyödyt työmuistille ovat kuitenkin luultua vaatimattomammat.

”Työmuisti on ikään kuin mentaalinen työpöytä. Se sisältää kulloinkin mielessä olevat ja käsiteltävät asiat. Työmuisti on myös ihmisen tiedonkäsittelyn pullonkaula, sillä sen kapasiteetti on rajattu”, kertoo Åbo Akademin psykologian professori Matti Laine.

Laineen johtamassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa tutkitaan aikuisen työmuistin harjoitettavuutta. Akatemiahankkeen tutkimusryhmä on testannut väitettä, jonka mukaan työmuistia on mahdollista parantaa muistiharjoituksilla. Ryhmän kokeet ovat osoittaneet, että työmuistitreenauksen vaikutukset ovat hyvin rajallisia.

”Suorittamamme treenauskokeet ja vielä julkaisematon meta-analyysi osoittavat, että työmuistitreenauksen myönteiset vaikutukset rajoittuvat lähinnä suorituksen kohenemiseen harjoitteiden kaltaisissa tehtävissä”, kertoo hankkeen tutkija Anna Soveri.

Muistiharjoitusohjelmien hyödyistä ei todisteita

Toimiva työmuisti on arkielämämme sujumisen kannalta välttämätön. Sen ansiosta voimme esimerkiksi kirjoittaa ylös juuri kuulemamme puhelinnumeron tai laskea kertolaskuja päässämme. Viime vuosina älyllisten toimintojen ja erityisesti työmuistin treenaus on herättänyt kasvavaa kiinnostusta. Aivotreenausohjelmista on tullut maailmanlaajuinen bisnes, mutta samalla niihin kohdistuva tieteellinen kritiikki on voimistunut.

Aikaisempien tutkimusten mukaan tietokoneella suoritettava ja vähitellen vaikeutuvia tehtäviä toistava harjoittelu voi parantaa suorituksia työmuistitehtävien lisäksi älykkyystesteissä. Laineen ja Soverin mukaan työmuistitreenauksen aiheuttamasta yleisen työmuistikapasiteetin paranemisesta, älykkyyden lisääntymisestä tai arkielämän toimintojen sujuvoitumisesta ei kuitenkaan ole olemassa luotettavaa näyttöä.

”Tutkimuksemme tulosten valossa on syytä suhtautua epäilevästi myös kaupallisten aivoharjoitusohjelmien antamiin lupauksiin. Yhdysvalloissa on jo ollut tapaus, jossa yritys sai miljoonien dollarien sakon treenausohjelmasta annetuista katteettomista lupauksista”, Laine sanoo.

Tutkimuksella toimivampia treenausmuotoja

Vaikka työmuistin treenauksen hyödyt ovat tällä hetkellä rajatut, on treenaustuloksiin vaikuttavien tekijöiden tutkiminen tärkeää. Laineen tutkimusryhmässä etsitään tekijöitä, jotka ennustavat harjoitusmenestystä ja myönteisten tulosten pysyvyyttä.

”Työmuistin treenausta kannattaa edelleenkin tutkia. Ihmisille, joilla on työmuistin kanssa ongelmia, pienilläkin positiivisilla muutoksilla voi olla merkitystä”, Laine kertoo.

Lähde: Suomen Akatemian lehdistötiedote