helmi 212018
 

Katsoja saa elokuvan avainkohdissa uutta tietoa juonen hahmottamiseksi, ja kohdat aiheuttavat identtiset reaktiot katsojan aivoissa. Tutkimustulokset lisäävät ymmärrystä aivojen toiminnasta, elokuvan kerronnasta, stressistä ja muistimekanismeista, jotka häiriintyvät muun muassa Alzheimerin taudissa.

Aivoalueet (pun.), jotka käsittelevät Mementossa muisti- ja tulkintavihjeinä toimivia kohtauksia ennen kohtausten alkua sekä niiden aikana. Näköaivokuorella havaitaan kohtauksen alkua ennakoivaa toimintaa jopa kahdeksan sekuntia etukäteen. Muistista hakuun ja aiemmin nähtyjen tapahtumien tulkintaan mahdollisesti liittyvää, sormenjäljen lailla tunnistettavia reaktioita esiintyy taas etuotsa- ja päälaenlohkojen alueella. Kuva: Memento-julisteen yksityiskohta, (c) Oy Nordisk Film Ab. Kuva (oik.): Iiro Jääskeläinen.

Aalto-yliopiston taiteita ja neurotieteitä yhdistävässä elokuvatutkimuksessa katsojille näytettiin Christopher Nolanin varhainen klassikkoelokuva Memento (2000). Se kertoo miehestä, jonka pitkäkestoinen muisti ei toimi eikä hän pysty muodostamaan uusia muistoja kuin minuuteiksi kerrallaan. Elokuvan tapahtumat etenevät käänteisessä aikajärjestyksessä. Tarinan seuraaminen on mahdollista tiettyjen kohtausten lopuksi toistuvien, aiempia tapahtumia kertaavien lyhyiden pätkien avulla.

Avainkohdissa katsoja saa uutta tietoa ymmärtääkseen elokuvan juonta, ja aivoissa reagoivat toistuvasti samat alueet. Jopa eri katsojien aivot reagoivat avainkohtiin samoin.

”Yleensä ihmiset muodostavat käsityksen elokuvan juonesta hyvin yksilöllisillä tavoilla. Aivokuvantamisen keinoin on ollut vaikeaa paikantaa useamman katsojan aivoista viitteitä siitä, että ymmärtäminen olisi yhtäaikaista ja samanlaista. Olemme onnistuneet nyt identifioimaan aivotoimintaa, joka liittyy tarinan rakentumiseen katsojan mielessä. Mementon toistuvat avainkohdat ovat meille tilaisuus vangita katsojien kognitiivinen toiminta, koska he kaikki reagoivat kohtien antamaan informaatioon samankaltaisesti”, kertoo Neurocine-tutkimusryhmän johtaja, Tallinnan yliopiston professori Pia Tikka.

Tutkimuksessa hyödynnettiin toiminnallista magneettikuvausta (fMRI), joka mittaa muutoksia aivojen veren happipitoisuudessa, sekä monimuuttuja-analyysiä eri katsojien aivotoiminnasta saadun informaation vertaamiseen. Aivodatan analyysia varten aivot jaettiin kolmiulotteisiin kuva-alkioihin eli vokseleihin. Monimuuttuja-analyysillä tarkasteltiin elokuvan erilaisten avainkohtien aiheuttamia, samanlaisena toistuvia, sormenjäljen tavoin tunnistettavia aktivaatiokuvioita eri katsojien aivoissa.

Mementossa on yhteensä 15 kohtaa, jotka kukin antavat katsojalle tilaisuuden ymmärtää tarinaa enemmän – eräänlaisen ”hovimestari on syyllinen” -oivalluksen. Vaikka muissa elokuvan kohdissa vokselien aktivaatio muuttuu satunnaisesti, elokuvan jokaisen 15 avainkohdan kohdalla tietyt vokselit ovat kullakin katsojalla samassa asennossa ja muodostavat keskenään identtisen sormenjälkikuvion”, kuvailee Aalto-yliopiston systeemisen neurotieteen professori Iiro Jääskeläinen.

Avainkohtiin liittyvät sormenjälkikuviot olivat havaittavissa laajoilla aivoalueilla, erityisesti etuotsalohkoilla ja päälaen lohkossa.

”Hämmästyttävää on se, että muutos katsojan aivoissa, erityisesti näköaivokuorella, alkaa tapahtua jo sekunteja ennen avainkohdan alkamista. Jokin vihje elokuvan tapahtumissa selvästi kertoo aivoille, että nyt on jotain olennaista tapahtumassa. Tämä kertoo aivojen kyvystä ennakoida”, lisää Jääskeläinen.

Vertailuryhmälle elokuva näytettiin tapahtumien kronologisessa järjestyksessä, jolloin avainkohdat eivät toistuneet. Katsojien aivoissa ei havaittu aivoaktiviteetin sormenjälkikuviota avainkohdissa eikä myöskään ennakoivaa aktiivisuutta.

Ainutlaatuista tutkimuksessa on täyspitkän, 105 minuutin mittaisen elokuvan esittäminen luonnollisen kaltaisessa katselutilanteessa.

“Aivotutkimuksessa on yleisempää näyttää katsojille lyhyitä pätkiä samasta tai eri elokuvista, kun etsitään vastauksia tiukasti rajattuihin kysymyksiin. Silloin elokuvan dramaturgia ja henkilöiden kehityskaaret eivät pääse oikeuksiinsa. Tutkimuksemme pääsee askeleen lähemmäs paitsi aivojen toiminnan myös elokuvan kerronnan ymmärtämistä”, kertoo professori Tikka, itse myös elokuvantekijä.

Tutkimustulosten avulla voidaan ymmärtää yhä tarkemmin, miten aivot muistavat asioita annettujen tai saatujen vihjeiden avulla.

Memento simuloi, miltä tuntuu ihmisestä, jonka hippokampukset ja pitkäkestoiseen muistiin tallentuminen ovat vaurioituneet. Vain lyhytkestoinen muisti toimii pari minuuttia taaksepäin, kaikki muu vauriohetken jälkeen tapahtunut unohtuu. Hippokampus voi vahingoittua samalla tavalla muistia heikentävästi, tosin lievemmin, kovassa pitkäkestoisessa stressissä, kun stressihormoni tekee tuhojaan aivoissa. Tutkimuksemme voi auttaa ymmärtämään myös dementoivia muistisairauksia, kuten Alzheimerin tautia, valaisemalla muistin hermostollista perustaa”, Jääskeläinen uskoo.

Linkki artikkeliin: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1053811918300685.

Lähde: lehdistötiedote

syys 072017
 

Jeena Ranckenin kirja Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus on ilmestynyt!

Yhteyksiä jumaliin, henkiolentoihin, ruumiista irtautumisia, poltergeisteja, ennenäkyjä ja ihmeitä. Ihmiset ovat kaikkina aikoina kertoneet kokemuksista, jotka he ovat mieltäneet tai tulkinneet yliluonnollisiksi tai ihmeen kaltaisiksi. ”Yliluonnollisena pidetyt kokemukset eivät ole tänäkään päivänä kadonneet mihinkään, vaikka rationaalinen maailmankuva on ottanut vallan”, sanoo sosiaalipsykologian tutkija Jeena Rancken. Hän tutkii kirjassaan Yliluonnollinen kokemus, millä tavalla yliluonnollisena pidetty kokemus on vaikuttanut kertojiensa elämään. Kokemukset eivät katso ikää eivätkä säätyä, vaan sellaisista raportoi edelleen 15–50 prosenttia ihmisistä. Ilmiö ei siis ole marginaalinen, tabu kylläkin.

”Erityisesti 1990-luvulta lähtien ihmisten kiinnostus yliluonnolliseen aihepiiriin ja kokemuksiin näyttää lisääntyneen. Kiinnostus kytkeytyy laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa perinteisen uskonnon rooli on heikentynyt ja sen rinnalle on noussut ’uudeksi henkisyydeksi’ kutsuttu ilmiö”, katsoo Rancken. ”Myös yliluonnollisen ’yöpuoli’, eli kokemukset demoneista, kirouksista ja riivaajista ovat edelleen voimissaan ihmisten kertomuksissa.”

Yliluonnollisia kokemuksia ei voi todistaa luonnontieteellisesti. Niitä on pidetty hallusinaatioina, virhehavaintoina, sattumina tai aivoperäisinä ilmiöinä. Kokemuksista kuitenkin kerrotaan ja niille annetaan merkityksiä. Ne jopa muuttavat ihmisten elämän suunnan. Näitä seikkoja on mahdollista tutkia.

Pohjimmiltaan Yliluonnollinen kokemus kuvaa sitä, kuinka ihmiset ylipäätään rakentavat tapahtumista ja niiden tulkinnoista elämälleen merkityksen. ”Kokemuksen merkitys voi muodostua elämän mullistavaksi, jos sen ajatellaan olevan yliluonnollisten voimien tai olentojen aikaansaama eikä vaikkapa pelkkä tuulenpuuska tai sattuma”, Rancken toteaa.

Jeena Rancken on tutkija ja Sweet Jeena and her Sweethearts -yhtyeen solisti.

Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla keskiviikkona 20.9. klo 12.00 alkaen.

Jeena Rancken väittelee tällä kirjalla Tampereen yliopistossa lauantaina 23.9. klo 12.00 alkaen Väinö Linna -salissa (Kalevantie 5).

Tiistaina 26.9. kirjasta keskustellaan Tampere-talon Aulaklubilla klo 17.30 alkaen. Jeena Ranckenia haastattelee Antti Eskola.

Tilaa kirja tästä.

syys 272016
 

14733423296_7b8c355fd1_k

13. syyskuuta 2002 kaksi miestä ryösti ja pahoinpiteli karaokebaarin edustalla 31-vuotiaan washingtonilaisen huonekalukauppiaan Jason Padgettin. Hän selvisi mukiloinnista hengissä, mutta menetti tajuntansa ja sai vakavan aivotärähdyksen. Pian tapahtuman jälkeen, hän huomasi, että hänen näkönsä oli muuttunut. Hän huomasi myös, että hänelle oli kehittänyt merkittäviä matemaattisia kykyjä.

Padgett alkoi nähdä kuvioita kaikkialla ympärillään, ja hän alkoi piirrellä monimutkaisia ​​geometrisiä muotoja, ristikoita ja fraktaaleja. ”Näen hahmoja ja kulmia kaikkialla”, Padgett kertoo. ”Se on todella kaunista.”

Padgettin kohdalla on kyse hankitusta savantismista, tilasta, jossa aivovaurio on jollain tapaa tuonut esiin epätavallisia psykologisia kykyjä. Tähän mennessä on todettu vain alle 100 vastaavaa tapausta, mutta niiden olemassaolo on saanut jotkut tutkijat uskomaan, että meissä kaikissa asustaa piileskelevä nero – sekä etsimään tapoja, joilla tämä piilevä potentiaali voitaisiin tuoda esiin.

Savantismin syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Tony Cicoria, newyorkilainen ortopedi, löysi intohimon pianon soittoon sen jälkeen, kun häneen iski salama. Tommy McHugh alkoi maalata ja kirjoittaa runoja aivohalvauksen jälkeen. Toisaalta taas Kalifornian yliopiston tutkijat ovat huomanneet visuaalisen luovuuden ja taiteellisen lahjakkuuden lisääntyvän joillakin frontotemporaalidementiasta kärsivillä potilailla.

Yli 50 vuotta savanteja tutkinut psykiatri Darold Treffert selittää ilmiötä aivojen neuroplastisuudella, eli aivojen kyvyllä mukautua vammoihin: ”Loukkaantumisen jälkeen aivot ottavat käyttöön vahingoittamatonta aivokuorta ja ehjälle alueelle ohjautuvan uudelleenjohdotuksen ansiosta vapautuu lepotilassa ollutta potentiaalia. Tämä kompensoiva mekanismi ottaa käyttöön lepotilassa olleita alueita tai ”varastaa” alueita uudenlaiseen käyttöön.”

Erilaisista aivovaurioista ja savantismin muodoista huolimatta aivokuvat ovat osoittaneet, että useimmat ihmiset, joille savantismi on puhjennut, ovat kärsineet vasemman temporaalilohkon etuosan vammoista. Nämä havainnot ovat johtaneet Treffertin kumppaneineen spekuloimaan, että savantismin kaltaisia ​​kykyjä voitaisiin aiheuttaa keinotekoisesti lamauttamalla tilapäisesti tämän aivoalueen toiminta.

Allan Snyder, Sydneyn Centre for the Mind -laitoksen johtaja, on testannut tätä hypoteesia. Eräässä pienessä, vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Snyder ja hänen kollegansa toteavat, että estämällä frontotemporaalilohkon toimintaa magneettipulssien avulla, saadaan joidenkin koehenkilöiden kohdalla aikaan pieniä parannuksia taiteellisissa kyvyissä ja oikolukutaidoissa (pdf). Tämän jälkeen tehdyt tutkimukset osoittavat, että sama käsittely voi aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​matemaattisia taitoja (pdf), parantaen merkittävästi koehenkilöiden kykyä arvioida tietokoneen ruudulla esitettyjen kohteiden lukumääriä, sekä vähentäen valemuistojen ilmaantumista.

Snyderin mukaan savanteilla on vasemman frontotemporaaliohkon heikentyneen ärsykkeiden suodatuskyvyn ansiosta pääsy aisti-informaatioon, joka ei yleensä päädy tietoiseen mieleen. Tämä voisi selittää, miksi autistiset savantit usein keskittyvät yksityiskohtiin suurempien kokonaisuuksien sijaan, ja miksi aivovauriot ja kokeellinen vasemman temporaalilohkon toiminnan vaimentaminen voivat aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​ominaisuuksia.

Aivojen magneettinen stimulointi on vain yksi tapa tuoda esiin näitä piileviä potentiaaleja. ”Toinen tapa on tehdä se kemiallisesti”, Treffert jatkaa. ”Tiedämme, että amfetamiineilla on hyödyllisiä vaikutuksia lyhyen aikavälin muistiin, mutta ongelmana on, että ne ovat erittäin addiktiivisia. Myös psykedeelit vapauttavat kaikenlaisia ​​asioita – jotkut niistä asioista ovat hyviä, jotkut eivät erityisen hyviä.”

Treffert myöntää, että tämä ajatus on altis väärinkäytöille. Viime vuosina Ritalinin kaltaisten kognitiivisten stimulanttien käyttö on kasvanut merkittävästi. Myös kotikäyttöisten aivostimulaattoreiden määrä on lisääntynyt, vaikka on yhä epäselvää, onko laitteilla testiolosuhteiden ulkopuolella minkäänlaisia vaikutuksia ja mitkä ovat laitteiden pitkän ajanjakson riskit.

”Uskon meissä kaikissa olevan piilevää potentiaalia, jota saatamme pystyä hyödyntämään jollakin tavalla”, Treffert sanoo. ”Mutta useimmat eivät yllä nerojen tasolla. Saatamme löytää muutamia poikkeusyksilöitä, mutta meistä kaikista ei tule pikku-Rembrandteja tai Picassoja, joten on olemassa suuri valheellisen toivon riski, ja se on asia, josta on syytä olla tietoinen.”

Lähde.

syys 212016
 

moon-rocks-1-768x403

H. G. Wellsin Maailmojen sodassa marsilaisten Maan valloituksessa oli yksi suunnitteluvirhe: he eivät ottaneet huomioon maassa elävien mikrobien vaikutusta. Ihmiskunta aikoo välttää tämän katastrofin EURO-CARES-hankkeen avulla.

EURO-CARES muodostuu sanoista European Curation of Astromaterials Returned from Exploration of Space ja hankkeen tarkoitus on rakentaa erityinen eristyslaitos, jonka suojissa avaruudesta tuotavia näytteitä voidaan eristää ja tutkia.

Lokakuussa laukaistavan ESA:n ExoMars-luotaimen tarkoitus on ottaa selvää, voiko Marsin ilmakehästä löytyneellä metaanilla olla biologinen alkuperä. Vuonna 2020 on määrä kuljettaa Maahan näytteitä Marsin maaperästä.

”Mahdollisuudet sille, että tuomme eliöitä Marsista, ovat todellisuudessa hyvin pienet, mutta luonnollisesti meidän on varauduttava pahimpaan ja luotava suunnitelmat sitä varten”, kertoo EURO-CARES-hankkeen koordinaattori, professori Sara Russell Lontoon luonnontieteellisestä museosta. Yksi hankkeen päämääristä on estää mahdollista Maan ulkopuolista elämää karkaamasta ja saastuttamasta Maan ekosysteemiä.

Tähän mennessä Maan ulkopuolelta tuotuja näytteitä ovat kuukivet, vuonna 2006 NASA:n Stardust-luotaimen mukana tuomat komeetan kappaleet ja avaruuspöly sekä Japanin Hayabusa-luotaimen tuomat Itokawa-asteroidin sirut vuonna 2010.

NASA:n viime vuonna julkaisema tiedonanto nestemäisen veden jäljistä Marsin pinnalla on lisännyt mielenkiintoa planeetan mahdollista elämää kohtaan ja vahvistanut pyrkimyksiä saada marsilaista maaperää Maahan tutkittavaksi.

EURO-CARES-hanke selvittelee, kuinka tutkijoiden on toimittava, jos Maahan tuotavista näytteistä löytyy elämää.

”Steriloimmeko koko näytteen heti vai säilömmekö sen tutkimusta varten”, puntaroi professori Russell.

Lisäksi erityistä huolta on kannettava kestävien ja kustannustehokkaiden paluukapseleiden suunnitelusta.

”Täytyy pitää mielessä niin sanotun epätavallisen lasketumisen – käytännössä maahansyöksyn – mahdollisuus, ja on varmistettava, että kapseli on suunniteltu täysin pomminvarmaksi, ettei mitään pääse ulos”, professori Russell muistuttaa.

Lue lisää EURO-CARES-hankkeestaLähde.

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin. (Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin.
(Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)