syys 272016
 

14733423296_7b8c355fd1_k

13. syyskuuta 2002 kaksi miestä ryösti ja pahoinpiteli karaokebaarin edustalla 31-vuotiaan washingtonilaisen huonekalukauppiaan Jason Padgettin. Hän selvisi mukiloinnista hengissä, mutta menetti tajuntansa ja sai vakavan aivotärähdyksen. Pian tapahtuman jälkeen, hän huomasi, että hänen näkönsä oli muuttunut. Hän huomasi myös, että hänelle oli kehittänyt merkittäviä matemaattisia kykyjä.

Padgett alkoi nähdä kuvioita kaikkialla ympärillään, ja hän alkoi piirrellä monimutkaisia ​​geometrisiä muotoja, ristikoita ja fraktaaleja. ”Näen hahmoja ja kulmia kaikkialla”, Padgett kertoo. ”Se on todella kaunista.”

Padgettin kohdalla on kyse hankitusta savantismista, tilasta, jossa aivovaurio on jollain tapaa tuonut esiin epätavallisia psykologisia kykyjä. Tähän mennessä on todettu vain alle 100 vastaavaa tapausta, mutta niiden olemassaolo on saanut jotkut tutkijat uskomaan, että meissä kaikissa asustaa piileskelevä nero – sekä etsimään tapoja, joilla tämä piilevä potentiaali voitaisiin tuoda esiin.

Savantismin syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Tony Cicoria, newyorkilainen ortopedi, löysi intohimon pianon soittoon sen jälkeen, kun häneen iski salama. Tommy McHugh alkoi maalata ja kirjoittaa runoja aivohalvauksen jälkeen. Toisaalta taas Kalifornian yliopiston tutkijat ovat huomanneet visuaalisen luovuuden ja taiteellisen lahjakkuuden lisääntyvän joillakin frontotemporaalidementiasta kärsivillä potilailla.

Yli 50 vuotta savanteja tutkinut psykiatri Darold Treffert selittää ilmiötä aivojen neuroplastisuudella, eli aivojen kyvyllä mukautua vammoihin: ”Loukkaantumisen jälkeen aivot ottavat käyttöön vahingoittamatonta aivokuorta ja ehjälle alueelle ohjautuvan uudelleenjohdotuksen ansiosta vapautuu lepotilassa ollutta potentiaalia. Tämä kompensoiva mekanismi ottaa käyttöön lepotilassa olleita alueita tai ”varastaa” alueita uudenlaiseen käyttöön.”

Erilaisista aivovaurioista ja savantismin muodoista huolimatta aivokuvat ovat osoittaneet, että useimmat ihmiset, joille savantismi on puhjennut, ovat kärsineet vasemman temporaalilohkon etuosan vammoista. Nämä havainnot ovat johtaneet Treffertin kumppaneineen spekuloimaan, että savantismin kaltaisia ​​kykyjä voitaisiin aiheuttaa keinotekoisesti lamauttamalla tilapäisesti tämän aivoalueen toiminta.

Allan Snyder, Sydneyn Centre for the Mind -laitoksen johtaja, on testannut tätä hypoteesia. Eräässä pienessä, vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Snyder ja hänen kollegansa toteavat, että estämällä frontotemporaalilohkon toimintaa magneettipulssien avulla, saadaan joidenkin koehenkilöiden kohdalla aikaan pieniä parannuksia taiteellisissa kyvyissä ja oikolukutaidoissa (pdf). Tämän jälkeen tehdyt tutkimukset osoittavat, että sama käsittely voi aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​matemaattisia taitoja (pdf), parantaen merkittävästi koehenkilöiden kykyä arvioida tietokoneen ruudulla esitettyjen kohteiden lukumääriä, sekä vähentäen valemuistojen ilmaantumista.

Snyderin mukaan savanteilla on vasemman frontotemporaaliohkon heikentyneen ärsykkeiden suodatuskyvyn ansiosta pääsy aisti-informaatioon, joka ei yleensä päädy tietoiseen mieleen. Tämä voisi selittää, miksi autistiset savantit usein keskittyvät yksityiskohtiin suurempien kokonaisuuksien sijaan, ja miksi aivovauriot ja kokeellinen vasemman temporaalilohkon toiminnan vaimentaminen voivat aiheuttaa savantismin kaltaisia ​​ominaisuuksia.

Aivojen magneettinen stimulointi on vain yksi tapa tuoda esiin näitä piileviä potentiaaleja. ”Toinen tapa on tehdä se kemiallisesti”, Treffert jatkaa. ”Tiedämme, että amfetamiineilla on hyödyllisiä vaikutuksia lyhyen aikavälin muistiin, mutta ongelmana on, että ne ovat erittäin addiktiivisia. Myös psykedeelit vapauttavat kaikenlaisia ​​asioita – jotkut niistä asioista ovat hyviä, jotkut eivät erityisen hyviä.”

Treffert myöntää, että tämä ajatus on altis väärinkäytöille. Viime vuosina Ritalinin kaltaisten kognitiivisten stimulanttien käyttö on kasvanut merkittävästi. Myös kotikäyttöisten aivostimulaattoreiden määrä on lisääntynyt, vaikka on yhä epäselvää, onko laitteilla testiolosuhteiden ulkopuolella minkäänlaisia vaikutuksia ja mitkä ovat laitteiden pitkän ajanjakson riskit.

”Uskon meissä kaikissa olevan piilevää potentiaalia, jota saatamme pystyä hyödyntämään jollakin tavalla”, Treffert sanoo. ”Mutta useimmat eivät yllä nerojen tasolla. Saatamme löytää muutamia poikkeusyksilöitä, mutta meistä kaikista ei tule pikku-Rembrandteja tai Picassoja, joten on olemassa suuri valheellisen toivon riski, ja se on asia, josta on syytä olla tietoinen.”

Lähde.

syys 212016
 

moon-rocks-1-768x403

H. G. Wellsin Maailmojen sodassa marsilaisten Maan valloituksessa oli yksi suunnitteluvirhe: he eivät ottaneet huomioon maassa elävien mikrobien vaikutusta. Ihmiskunta aikoo välttää tämän katastrofin EURO-CARES-hankkeen avulla.

EURO-CARES muodostuu sanoista European Curation of Astromaterials Returned from Exploration of Space ja hankkeen tarkoitus on rakentaa erityinen eristyslaitos, jonka suojissa avaruudesta tuotavia näytteitä voidaan eristää ja tutkia.

Lokakuussa laukaistavan ESA:n ExoMars-luotaimen tarkoitus on ottaa selvää, voiko Marsin ilmakehästä löytyneellä metaanilla olla biologinen alkuperä. Vuonna 2020 on määrä kuljettaa Maahan näytteitä Marsin maaperästä.

”Mahdollisuudet sille, että tuomme eliöitä Marsista, ovat todellisuudessa hyvin pienet, mutta luonnollisesti meidän on varauduttava pahimpaan ja luotava suunnitelmat sitä varten”, kertoo EURO-CARES-hankkeen koordinaattori, professori Sara Russell Lontoon luonnontieteellisestä museosta. Yksi hankkeen päämääristä on estää mahdollista Maan ulkopuolista elämää karkaamasta ja saastuttamasta Maan ekosysteemiä.

Tähän mennessä Maan ulkopuolelta tuotuja näytteitä ovat kuukivet, vuonna 2006 NASA:n Stardust-luotaimen mukana tuomat komeetan kappaleet ja avaruuspöly sekä Japanin Hayabusa-luotaimen tuomat Itokawa-asteroidin sirut vuonna 2010.

NASA:n viime vuonna julkaisema tiedonanto nestemäisen veden jäljistä Marsin pinnalla on lisännyt mielenkiintoa planeetan mahdollista elämää kohtaan ja vahvistanut pyrkimyksiä saada marsilaista maaperää Maahan tutkittavaksi.

EURO-CARES-hanke selvittelee, kuinka tutkijoiden on toimittava, jos Maahan tuotavista näytteistä löytyy elämää.

”Steriloimmeko koko näytteen heti vai säilömmekö sen tutkimusta varten”, puntaroi professori Russell.

Lisäksi erityistä huolta on kannettava kestävien ja kustannustehokkaiden paluukapseleiden suunnitelusta.

”Täytyy pitää mielessä niin sanotun epätavallisen lasketumisen – käytännössä maahansyöksyn – mahdollisuus, ja on varmistettava, että kapseli on suunniteltu täysin pomminvarmaksi, ettei mitään pääse ulos”, professori Russell muistuttaa.

Lue lisää EURO-CARES-hankkeestaLähde.

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin. (Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)

Vaikka voihan se olla, että maan ulkopuolinen elämä löytää meidät ensin.
(Twilight Zone: People Are Alike All Over, 1960 CBS)

syys 162016
 

Luovuus syntyy aivojen unelmointi- ja tietoverkostojen yhteistyönä, todetaan Laurea-ammattikorkeakoulun NeuroLabissa toteutetussa tutkimuksessa.

Moderni yhteiskunta tarvitsee tietäviä ja luovia ihmisiä eri tehtäviin. Usein kuitenkin tietämistä ja kontrolloitua ajattelua pidetään vastakohtana ja jopa esteenä luovuudelle.

aaa

Laurea-ammattikorkeakoulun NeuroLabissa toteutetussa juuri julkaistussa aivotutkimuksessa kuitenkin osoitettiin, että mitä tuotteliaampi luova prosessi oli, sitä enemmän sekä aivojen tiedolliseen prosessointiin että unelmointiin osallistuvat aivoalueet aktivoituivat. Luovuus on siis prosessi, jota tukevat samat aivojen kontrollialueet kuin esimerkiksi matemaattista päättelyä ja älyllistä ongelmanratkaisua.

Tutkimukseen osallistui 16 henkilöä, joille näytettiin kuvia tutuista arkipäiväisistä esineistä. Heidän tehtävänään oli keksiä jokaisesta esineestä niin monta vaihtoehtoista käyttötapaa kuin mahdollista. Tehtävän aikana kunkin henkilön aivotapahtumia seurattiin toiminnallisen magneettikuvauksen avulla Aalto-yliopiston aivotutkimusyksikössä. Ilmeni, että aivojen tiedollisten tapahtumien kontrollointiin osallistuva pihtipoimun etualue (Anterior Cingulate Cortex) ja aivojen unelmointiin osallistuvat alueet etukiila, alempi päälakilohko ja pihtipoimun taka-alue (Precuneus, Inferior Parietal Lobule, Posterior Cingulate Cortex) aktivoituivat sitä enemmän, mitä useamman vaihtoehdon koehenkilöt keksivät tutulle esineelle.

Aivojen unelmointialueet (Resting State) aktivoituvat yleensä silloin, kun henkilö lepää tai kun hän saa vapaasti unelmoida ilman ulkoisia ärsykkeitä. Laurean tutkimus osoitti, että tätä unelmointialuetta tarvitaan luovassa prosessissa yhdessä tiedolliseen prosessointiin osallistuvien aivoalueiden kanssa. Tutkimus tukee ajatusta siitä, että vaativa tiedollinen ponnistelu ja luovuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne tukevat toinen toisiaan.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Aalto-yliopiston aivotutkimusyksikön, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, Helsingin yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Santa Barbarassa sijaitsevan Kalifornian yliopiston kanssa. Tutkimus on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä tiedelehdessä PlosOne.

elo 232016
 

PSM_V46_D167_Outer_surface_of_the_human_brain

Monen aikuisen työmuisti heikentyy aivoperäisten ongelmien tai viimeistään ikääntymisen myötä. Työmuistin treenaamisesta tietokoneohjelmilla ja älypuhelinsovelluksilla on tullut yhä suositumpaa. Tutkimuksen mukaan aivojumpan hyödyt työmuistille ovat kuitenkin luultua vaatimattomammat.

”Työmuisti on ikään kuin mentaalinen työpöytä. Se sisältää kulloinkin mielessä olevat ja käsiteltävät asiat. Työmuisti on myös ihmisen tiedonkäsittelyn pullonkaula, sillä sen kapasiteetti on rajattu”, kertoo Åbo Akademin psykologian professori Matti Laine.

Laineen johtamassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa tutkitaan aikuisen työmuistin harjoitettavuutta. Akatemiahankkeen tutkimusryhmä on testannut väitettä, jonka mukaan työmuistia on mahdollista parantaa muistiharjoituksilla. Ryhmän kokeet ovat osoittaneet, että työmuistitreenauksen vaikutukset ovat hyvin rajallisia.

”Suorittamamme treenauskokeet ja vielä julkaisematon meta-analyysi osoittavat, että työmuistitreenauksen myönteiset vaikutukset rajoittuvat lähinnä suorituksen kohenemiseen harjoitteiden kaltaisissa tehtävissä”, kertoo hankkeen tutkija Anna Soveri.

Muistiharjoitusohjelmien hyödyistä ei todisteita

Toimiva työmuisti on arkielämämme sujumisen kannalta välttämätön. Sen ansiosta voimme esimerkiksi kirjoittaa ylös juuri kuulemamme puhelinnumeron tai laskea kertolaskuja päässämme. Viime vuosina älyllisten toimintojen ja erityisesti työmuistin treenaus on herättänyt kasvavaa kiinnostusta. Aivotreenausohjelmista on tullut maailmanlaajuinen bisnes, mutta samalla niihin kohdistuva tieteellinen kritiikki on voimistunut.

Aikaisempien tutkimusten mukaan tietokoneella suoritettava ja vähitellen vaikeutuvia tehtäviä toistava harjoittelu voi parantaa suorituksia työmuistitehtävien lisäksi älykkyystesteissä. Laineen ja Soverin mukaan työmuistitreenauksen aiheuttamasta yleisen työmuistikapasiteetin paranemisesta, älykkyyden lisääntymisestä tai arkielämän toimintojen sujuvoitumisesta ei kuitenkaan ole olemassa luotettavaa näyttöä.

”Tutkimuksemme tulosten valossa on syytä suhtautua epäilevästi myös kaupallisten aivoharjoitusohjelmien antamiin lupauksiin. Yhdysvalloissa on jo ollut tapaus, jossa yritys sai miljoonien dollarien sakon treenausohjelmasta annetuista katteettomista lupauksista”, Laine sanoo.

Tutkimuksella toimivampia treenausmuotoja

Vaikka työmuistin treenauksen hyödyt ovat tällä hetkellä rajatut, on treenaustuloksiin vaikuttavien tekijöiden tutkiminen tärkeää. Laineen tutkimusryhmässä etsitään tekijöitä, jotka ennustavat harjoitusmenestystä ja myönteisten tulosten pysyvyyttä.

”Työmuistin treenausta kannattaa edelleenkin tutkia. Ihmisille, joilla on työmuistin kanssa ongelmia, pienilläkin positiivisilla muutoksilla voi olla merkitystä”, Laine kertoo.

Lähde: Suomen Akatemian lehdistötiedote

kesä 042015
 

Ikäinstituutissa on tuotettu tietoa ja välineitä ikääntyvien mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

”Haluamme lähestyä ikääntyvien mielen hyvinvointia myönteisestä näkökulmasta. Tärkeä viestimme onkin se, että vaikka ikääntymiseen liittyy usein haastavia elämänmuutoksia, oma elämänkokemus on voimavara, josta jokainen voi ammentaa kykyä selvitä ja sopeutua. Se antaa myös voimaa, jonka avulla voi suunnata katseen eteenpäin”, projektipäällikkö Suvi Fried toteaa.

Kimmoisuus auttaa selviytymään

Ikäinstituutin näkemyksen mukaan elämänkokemuksen tuoma oppi ja niihin liittyvät selviytymiskeinot lisäävät psyykkistä kimmoisuutta eli muutoskyvykkyyttä.

”Tapa suhtautua elämänmuutoksiin ja sopeutua niihin ovat aivan keskeisiä mielen voimavaroja. Ne lisäävät myös kykyä voida hyvin sairauksista tai toimintakyvyn alenemisesta huolimatta”, projektipäällikkö Eija Kaskiharju kertoo.

Henkinen kasvu jatkuu koko elämän

Moni ei ole tullut myöskään ajatelleeksi, että ihmisen henkinen kasvu jatkuu läpi elämän.

”Vanhuudesta ja vanhenemisesta puhuttaessa keskustelun sävy viittaa usein rapistumiseen sen sijaan että ikääntyminen nähtäisiin mahdollisuutena nauttia eletyn elämän sadosta. Ikääntyneellä on mahdollisuus kokea uuden sadon kypsymistä, joka voi löytyä vaikkapa taidetyöpajasta. Meillä on hyviä kokemuksia siitä, miten taidelähtöiset menetelmät, kuten taidetyöpajat ovat auttaneet löytämään kadotetun tai piilossa olleen luovuuden, joka vahvistaa elämänvoimaa, nostaa pintaan tunteita ja tuo esille voimavaroja”, suunnittelija ja taidepajojen ohjaaja Christine Oesch-Börman toteaa lopuksi.

Mielen hyvinvointi on jokaiselle mahdollista

Ikäinstituutti haluaa kannustaa ikäihmisiä pitämään huolta mielen hyvinvoinnistaan.

mielen_voimaaMielen taitoja ja hyvinvointia voi vahvistaa arjessa yksinkertaisilla keinoilla. Hyvä apuväline on Ikäinstituutin julkaisema Mielen Voimaa -opas. Elämysmatkoja arjen yläpuolelle -opas johdattelee luovien menetelmien käyttöön. Oppaat ovat ladattavissa www.ikainstituutti.fi -sivustolta.

Lisätietoa: Ikäinstituutti, puh. 09-6122 160

Lähde: lehdistötiedote

kesä 022015
 

Lisätty todellisuus sekä täysin virtuaalinen todellisuus ovat tekniikan alan kenties kuumin juttu seuraavan kymmenen vuoden tähtäimellä. Google Glassin viitoittamalle tielle on syntynyt lukuisia uusia hankkeita, joilla pyritään saamaan puettavaa teknologiaa yhä useamman alan käyttöön.

Käyttöä tämänkaltaiselle teknologialle riittää varmasti. Kuvittele, jos tulevaisuudessa voidaan yhdistää asuntojen 3D-mallinnus ja virtuaalitodellisuus siten, että tulevaa taloa voidaan esitellä ostajalle virtuaalitodellisuuden avulla realistisesti suoraan tontilla.

Virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus

Virtuaalista todellisuutta voidaan jakaa käytännössä kahteen eri sarjaan – virtuaalitodellisuuteen sekä lisättyyn todellisuuteen.
Virtuaalitodellisuudella tarkoitetaan keinotekoista tietokonesimuloitua ympäristöä, joka voi olla täysin kuvitteellinen tai perustua johonkin todelliseen ympäristöön. Esimerkiksi tietokonepelien pelimaailmat ja sotilasorganisaatioiden käyttämät taistelusimulaattorit ovat virtuaalitodellisuuden sovelluksia.

Lisätty todellisuus puolestaan mahdollistaa tietokoneella tuotetun lisäinformaation esittämisen todellisessa ympäristössä läpinäkyvien näyttöjen kautta. Lisättyä todellisuutta voisi siis valjastaa vaikkapa kirurgian käyttöön, jossa kirurgit saisivat silmälasiensa näytöille tietoa potilaasta ja sen hoitohistoriasta kesken operaation.

Flickr: Loïc Le Meur on Google Glass

Flickr: Loïc Le Meur on Google Glass

Virtuaalitodellisuuden monet mahdollisuudet

Erilaisia virtuaali- ja lisätyn todellisuuden sovelluksia kehitetään kovaa vauhtia jo monilla teknologian aloilla. Pitkälle viedystä tekniikasta on sekä huvia että hyötyä. Videopelit muuttuvat asteen realistisemmaksi, mutta toisaalta virtuaalitodellisuudelle löytyy käyttöä myös vaikkapa fobioiden hoidossa.

Sotateknologiassa virtuaalitodellisuutta on käytetty hyödyksi jo kauan. Esimerkiksi hävittäjälentäjät käyttävät kypärää, jonka laseihin voidaan heijastaa havainnollistavaa grafiikkaa kohteista ja etäisyyksistä. Teoriassa pilotti voi pian katsella ohjaamon seinien läpi kypärän avulla.

Rakennus- ja sisustusarkkitehtien olisi virtuaalitodellisuuden avulla helppo mallintaa käytännössä miltä suunniteltu rakennus tulisi näyttämään. Esimerkiksi sisustusta voisi testata etukäteen tyhjässä huoneessa, johon asetellaan virtuaalisia huonekaluja tai kokeillaan eri pintamateriaaleja virtuaalilasien avulla.

Kenties nopeiten virtuaalitodellisuutta käyttöönottava ala on kuitenkin peliteollisuus, jossa virtuaalitodellisuudelle on helppo nähdä kysyntää. Tällä hetkellä perinteisten pelien rajat alkavat tulla vastaan – on vaikeaa luoda enää vaikuttavampaa grafiikkaa, ja fysiikan lait pelaajien pelitoimintojen kohdalla ovat rajalliset. Virtuaalitodellisuudessa pelaaja on itse keskellä pelikenttää, ja ohjaa katsettaan päätä kääntämällä.

Esimerkiksi Microsoft aikoo paljastaa omat Xboxin kanssa toimivat virtuaalilasinsa jo tänä kesänä, ja peliyhtiö Crytek ilmoitti kehittävänsä jo virtuaalitodellisuuteen pohjaavaa pelimoottoria PC- ja konsolipelejä varten. Myös nettikasinot ja rahapeliteollisuus tutkivat aktiivisesti virtuaalitodellisuuden tuomista peleihin mukaan.

Tulevaisuudessa myös arkikäyttöön

Googlen jo pitkään kehittämä Google Glass on tämän hetken pisimmälle viety kokeellinen lisätyn todellisuuden tuote, joka on suunniteltu nimenomaan arkikäyttöön. Laseissa on näyttö sekä kuvaa tunnistava kamera, ja tietenkin nopea nettiyhteys tiedon hakemiseksi verkosta.

Lasit päässä voidaan teoriassa saada automaattista informaatiota ympäristön esineistä ja asioista. Esimerkiksi katsomalla auton rekisterikilpeä, laite voisi hakea ajoneuvon tiedot ja omistajan yhteystiedot näytölle. Tai kun kuljetaan kaupungilla, näyttö voisi tarjota reaaliajassa päivittyvät navigointiohjeet.

Laseihin voi myös periaatteessa kuka tahansa kehittää omia sovelluksia. Esimeriksi rahapeliyhtiö Betfair on kehittämässä sovellusta ravivedonlyöjille, joka tunnistaa hevoset ja tuo ravurin tiedot ja kertoimet näytölle pelkästään hevosta katsomalla.

elo 192014
 

Mielikuvitusystävät ovat olleet monelle lapsuuden leikki- ja seurakavereita. Joillakin heitä on ollut jopa useampi. Mielikuvitusolennot ja -kaverit ovat parhaimmillaan hyvinkin konkreettisia, ja he/ne osallistuvat paitsi lapsen, myös omaisten ja lähi-ihmisten elämään.

Kuvitella voi myös kokonaisia maailmoja. Arkipäiväiselle todellisuudelle rinnakkaisessa kuvitteellisessa maailmassa esineillä voi olla uudet funktiot ja käsitteet temmeltävät uusissa nimikkeissä.

Onko sinulla ollut mielikuvitusystävä tai oletko seikkaillut mielikuvituspaikoissa? Olisi erittäin kiinnostavaa saada kuulla tarinasi: minkälainen ja minkäniminen olento oli kyseessä, millainen oli kuvitteellinen todellisuus, millaisia olivat asioiden muuttuneet merkitykset ja käyttötavat, muistatko anekdootteja kommelluksista mielikuvitusystäviesi kanssa, osaistiko mahdollisesti piirtää heidät? Onko lähipiirissäsi lapsia, joilla on tällä hetkellä mielikuvitusystävä? Kirjoita tarinasi osoitteeseen info@tajunta.net.

Tajunta Media kustantaa aiheesta kirjan. Keräämme tässä vaiheessa tarinoita ja haastattelemme tarvittaessa kertojaa tarkemmin. Projektia vetää Markku Kuronen.

mielikuvitusystava

elo 082014
 

1

Useimmiten ihminen arvostaa ja muistelee kaiholla eniten lapsuuttaan. Lähes poikkeuksetta normaalin lapsuuden läpikäyneen ihmisen käsitys onnesta on verrattavissa lapsuuden ajan vilpittömään onnellisuuteen. Mistä tämä johtuu? Piileekö vastaus siinä, että lapsi saa olla autuaan tietämätön käsitteistä kuten velvollisuus, aika, raha ja työ? Nämä haastavat seikat kuitenkin ovat lähes välttämättömiä ihmisen tyypillistä kehityskaarta ajatellen, jotka monesti on kohdattava ja taidettava iän kertyessä. Leikki-iän päättyessä valmistaudutaan koulu- ja työelämään, opetellaan sisäistämään ajan merkitys ja toimimaan itsenäisesti. Iän myötä taitoja kertyy yhä enemmän – elämä kirjavoituu – miksi ihminen kuitenkin tuntee menettävänsä jotakin siirtyessään aikuisuuteen?

Vastaus lienee yksinkertainen, mutta kuitenkin nyky-yhteiskunnalle monimutkainen; aikuisuuden myötä saattaa menettää mahdollisuuden tuntea joka solullaan aidon vapauden merkityksen; sen vapauden, kun saattoi vielä nähdä koko maailman päättymättömänä leikkikenttänä.

Aikuisten ja ajan arvoitus

Ongelmaa tarkastellessa on syytä pureutua aiheeseen ruohonjuuritasolta lähtien – mitä termi ”leikki” pitää ylipäätänsä sisällään? Leikki on väline, jonka avulla ihminen oppii hahmottamaan ympäröivää maailmaa, luomaan minäkuvaansa sekä kehittämään emotionaalisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitojaan. Luovuus, ongelmanratkaisutaito, mielikuvitus, itseluottamus, assosiatiivisuus, syy-seuraus ajattelu ja kielen kehitys ovat kaikki tärkeitä taitoja, joita harjoitetaan ja jalostetaan leikin elein.

Siinä missä leikkiminen on ratkaisevassa osassa ihmisen kehityksessä, on se yhtä lailla välttämätöntä myös muille eläimille. Ihmisrotu hahmotetaan helposti irralliseksi muista eläimistä, vaikka yhteneväisyyksiä on valtavasti ja evolutiivisessa mittakaavassa eroavaisuudet ovat lähes mitättömät ottaen huomioon vaistomaiset, geeniperäiset ja alkukantaiset taipumuksemme. Kahden täysikasvuisen koiran ilakoiva painiminen pihamaalla ei tuota hämmennystä, mutta aikuisten ihmisten välinen leikkimielinen telmiminen olisi oudoksuttava ja jopa mahdollisesti häpeällinen näky.

Aikuisten todellisuustunneli on herkästi vaarassa suppeutua painostavan ympäristön altistamana. Myös lasten mahdollisuus elää lapsuutensa loppuun saakka lapsena on huolestuttavasti ajan saatossa vain alati rajoittuneempaa. Väitetään jopa, ettei lapsuutta enää ole olemassa. Aikuinen ihminen verhoaa leikin harrastuksiksi, ikään kuin puuhailu ja leikkimielisyys viestisi jälkeenjääneestä kehityksestä. Todellisuudessa asia on päinvastainen; leikki ei ole pelkästään lasten oikeus ja velvollisuus, vaan leikki on ihmisen, meidän jokaisen, perusominaisuus.

Lapselle tulisi antaa aikaa, sillä ns. ”pikkuaikuisten” määrä on hälyttävässä nousussa, minkä osoittaa selkeästi mm. nykyajan kauneusihannointi. Yhä nuoremmat lapset tarkkailevat huolissaan linjojaan ja haaveilevat näyttävänsä muotilehtien muokkaamilta muovimalleilta. Terveessä yhteiskunnassa lapsi ei toivoisi olevansa muuta kuin lapsi. Nykymaailmassa lapsen osa ei ole arvossa ja sitä pidetään ikään kuin riesana, ikävänä kautena, josta tulisi äkkiä kasvaa pois. Mikäli lapsi menettää lapsuutensa liian varhaisessa vaiheessa, lapsi menettää myös tärkeitä neurologisia kehitysvaiheita, jotka tulisi kokea aivojen nopeassa muovautumisvaiheessa, eli leikki-iässä.

makeup

Aivan kuten taiteen eri aspektien kautta, myös leikin ohessa ihminen saattaa menettää ajan ja paikan tajun. Kello kaulassa elävä aikuinen saattaa alitajuisesti, tiedostamattaan, siirtää toimintamallinsa myös lapseen, mikä näkyy tutkimusten mukaan jo käytännön elämässä leikkien vähentymisellä ja muovautumisella ”vain hyödyllisiin” harrastuksiin, kuten musiikilliseen tai urheilulliseen toimintaan. Aikuinen elää maailmassa, jossa lähes jokaiseen tekemiseen ja ajatukseen on kytkeytynyt tuo yksi ihmeellinen käsite – aika. Sillä on valtava vaikutusvalta aikuisen ihmisen toimintaan ja kuten monien suusta kuulee, on ”käytettävä aika hyödyksi.” Lapsen maailmassa aika näyttäytyy täysin erilaisena ilmiönä, eikä lapsi osaa murehtia aikuisten luomia arkiongelmia, kuten ”kuinka käyttää vapaa-aika mahdollisimman potentiaalisesti.”

 Leikki henkisen kasvun tukena

Leikki itsessään on hyödyksi. Etusijalla ei niinkään ole hyötytavoitteinen päämäärä, vaan puhtaasti leikki, sillä hyöty syntyy itsestään. Muistan monia tapauksia leikki-iästäni, kuinka toisten lasten kesken suunnittelimme hyvin maltillisesti ja yksityiskohtaisesti, kuinka tulemme jotakin leikkiä lopulta leikkimään. Rakensimme sisätiloihin erilaisia majoja/luolia lakanoiden avulla, suoritimme roolijaot ja visualisoimme toisillemme kuinka näemme miljöön – olemmeko leijonia kuivalla savannilla, vai kenties humanoideja toiselta planeetalta. Muistan sen sisällä kuplivan innon, kun sain kertoa kanssaleikkijöille ideoistani ja juoniehdotuksistani, kuinka leikkimme tarina voisi kulkea.

Muut lapset hyväksyivät usein ehdotukseni, mutta ryhtyessämme leikkimään sain huomata, että jokainen toteuttaa rooliaan oman persoonansa kautta, jokaisella on kertomastani tarinasta huolimatta oma käsityksensä leikin kulusta ja juonenkäänteistä ja jokainen improvisoi vapaasti hahmonsa kautta ennalta sopimamme tarinan kulkua. Muistan turhautuneeni toisinaan, mikäli osa leikkijöistä ei noudattanut sovittua tarinaa, vaan leikki riistäytyi ”liian vapaaksi,” eli toisin sanoen hallitsemattomaksi. Kirjoitin päässäni tarinoita, joita ”näyttelijäni” eivät osanneet mielestäni toteuttaa toivotulla tavalla. Leikit loppuivat usein lyhyeen harmistuessani ja tylsistyttyäni, kun tarina ei kulkenut oman mieleni mukaan.

Nämä leikkikokemukset olivat erittäin tärkeitä ja hyödyllisiä kehitystäni ajatellen; minun oli opittava taipuvaisuutta, ymmärrystä, vuorovaikutusta, heittäytymistä, improvisaatiota ja hyväksymistä. Olin ahtautunut liialti omiin visioihini, ikään kuin leikissä pitäisi olla tietynlaiset säännöt tarinan kulkua varten. Opin hiljalleen ymmärtämään, että vapaamuotoinen leikkiminen voi olla myös mielenkiintoista ja olen itse vain itsestäni vastuussa – jokainen kantaa roolinsa tavallaan ja voin tehdä leikistä itselleni mielekkäämpää vain harjoittamalla omia vuorovaikutustaitojani, luovuuttani ja mielikuvitustani. Saatoin kantaa aluksi kevyehkösti dominoivaa osaa, mutta leikkien avulla muovasin itsestäni hyväksyvämmän ja avarakatseisemman yksilön. Tärkeää on ottaa huomioon, että nämäkin leijonaleikit saattoivat  joidenkin aikuisten silmissä näyttää viihteelliseltä, mutta hyödyttömältä ajan tapolta – omien kokemusten kautta uskallan väittää vastaan.

2

Todellisuuden illuusiot

Henkilökohtaisesti olen nuoresta saakka suhtautunut yhteiskunnan asettamiin roolivaatimuksiin ja velvoitteisiin hieman kyseenalaistavasti ja lapsenmielisesti. Muistan leikkineeni ”kaupunki-leikkiä” eräällä kesäleirillä ollessani n. 10-vuotias. Ohjaajat olivat rakentaneet erilaisia kaupungin osia yksinkertaisin kulissein; liiterissä oli kahvila, ulos oli pystytetty elokuvateatteri pienellä kankaalla varustettuna, kottikärryt toimivat taksina jne. Kaupungin tarjonnasta sai nauttia leikkirahaa vastaan.

Kierrellessämme paikasta toiseen, eri palveluista nauttien, poikkesimme muutaman kaverin kanssa vielä myöhemmin uudestaan ”kaupungin kahvilaan” ostaaksemme toiset hillomunkit, mutta silloin yksi ohjaajista särki illuusion tokaisemalla; ”Yksi munkki per leiriläinen! Ne on jaettu tasan.”

Silloin havahduin leikin sisästä todellisuuteen; kyseessä ei ollutkaan oikea maailma, oikea kaupunki, vaan vain hahmotelma maailmasta – pelkkä leikki. Kaikille on jaettu eri roolit ja leikimme voivamme päättää itsenäisesti asioistamme, vaikka oikeasti kaikki on tarkkaan ennalta suunniteltu.

Muistan pysähtyneeni kaiken tuon kulissin keskelle ja ihmettelin, millä tavalla tämä leikki loppujen lopuksi eroaa aikuisten maailmasta, siitä todellisuudesta, mikä leirin ulkopuolella pyörii? Eikös aikuisten rakentama leikki tuolla jossain ole pohjimmiltaan samanlaista illuusiota?

Siitä lähtien muistan suhtautuneeni yhteiskuntaan kevein mielin – sen vaatimukset ja odotukset ovat pelkkää harhaa, eikä minun tule elää luontoani vastaan kieltämällä eläimellinen leikkimielisyyteni. Suhtautuminen elämään suurena leikkinä saattaakin hipaista todellisuutta hieman enemmän, kuin vakava nykyajan hengen mukainen menestystavoitteellinen elämäntyyli.

 Synnynnäinen viisaus

06-child-climbing-tree-lgnSaman ajatuksen lähteillä toimii myös ihmisrotumme yksi merkittävimmistä aloista kehityksen kannalta; tiede. Tiede syntyy leikkimielisyydestä, uteliaisuudesta ja puhtaasta innosta kokeilla uusia asioita, leikitellä hullunkurisilla asioilla ja ottaa selvää, kuinka ne taipuvat todellisuuteen. Tieteen käytännöllinen puoli on tietenkin enimmäkseen mittaamista ja rasittavaa uudelleen testaamista. Uudet ajatukset ja teoriat kuitenkin syntyvät leikkimielisten kuvitelmien ansiosta, jolloin askelletaan jälleen lähemmäs uusia oivalluksia.

Hienointa kuitenkin on se, ettei lapsi vaadi hyödylliseen leikkimiseen paljoakaan ylimääräisiä ulkoisia objekteja. Toisinaan pelkästään kanssatoverit riittävät esimerkiksi roolileikkeihin. Omassa lapsuudessa roolileikit olivat mielekkäimpiä, sillä tuolloin vain mielikuvitus on rajana ja lapsillahan tunnetusti se on lähes rajaton. Mieli muokkaa ympäristöstä ja itsestään millaisen tahansa ja useimmiten juuri leikin suunnittelu ja roolien kuvittelu on antoisin osa leikkimisessä. Tutkimusten mukaan luovat, puuhastelevat ja leikkimieliset ihmiset, kuten keksijät, ovat tilastollisesti huipulla pitkän elämän sarakkeessa. Tämä lienee maalaisjärjellä ajateltuna täysin loogista; luovuus on myös itsensä kehittämistä ja leikkimielisyys pitää henkisen tilan vireessä. Kenties aikuisten menestystavoitteellisen mallin ja yhteiskunnan painostavuuden sijaan olisikin aika pysähtyä ja pohtia lasten synnynnäistä viisautta – oppia heiltä, kuinka löytää sisäisen eläimensä ja nähdä maailma jälleen päättymättömänä leikkikenttänä.

loka 112013
 

Miksi musiikki vaikuttaa niin voimakkaasti meihin? Dosentti Elvira Brattico tutkimusryhmineen (Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteinen Monitieteisen musiikintutkimuksen huippuyksikkö ja Aalto yliopisto) tutki musiikin kuuntelemista samalla tavalla kuin esimerkiksi liikuntaa, joka tuottaa mielihyvää ja laukaisee dopamiiniriippuvaisia käytösmalleja. – Mitä enemmän pidämme musiikista, sitä enemmän aivomme välittävät dopamiinia, Brattico toteaa. Continue reading “Musiikista tulossa entistä tärkeämpi terapiamuoto?” »

elo 052013
 

Tutkijat ovat löytäneet skitsofrenialle ja älyllisen kehityksen häiriöille altistavan geneettisen muutoksen, joka on Suomessa kymmenen kertaa yleisempi kuin muualla maailmassa; muutosta kantaa lähes prosentti suomalaisista. Erityisen paljon geneettisen muutoksen kantajia on Koillismaalla.

Pieni puutos kromosomissa 22 kaksinkertaistaa skitsofrenian ja nelinkertaistaa kognitiivisten eli tiedollisten ja älyllisten toimintojen häiriöiden riskin, osoittaa arvostetussa Nature Neuroscience -lehdessä vastikään julkaistu tutkimus. Tutkimuksen ovat tehneet Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM), Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat yhteistyössä Würzburgin yliopiston tutkijoiden kanssa. Continue reading “Skitsofreniaan altistava geenivirhe yleisempi suomalaisilla” »