hoh kuzka

joulu 242010
 

Jälleen yksi maailman tapahtumia ja ns.  hyvinvointiyhteiskuntaamme rakentavien vaalilupausten vaalikausi on ohi. Meillä on jälleen kavereita. Muutoin kevät olisi kaunis.

Hyvät ihmiset; vaalit ovat tulossa ja me olemme karjaa, joten seuraavaksi manipulatiivisen viestinnän lyhyt oppimäärä. Koska aina on valitettu, että politiikka ei kiinnosta ketään, esitänkin että tutustuttuanne kunnolla edellä esitettyihin metodeihin, jokainen miettii miten voi koetella, hyökätä vastaan ja kerrankin haastaa toreilla roikelehtivat ehdokkaat. Heidän on ansaittava mahdollinen eduskuntapaikkansa, hehän ovat tulossa meille töihin hyvänen aika! Meidän kuuluu katsoa heitä nenän vartta pitkin, eikä heidän meitä. Epäonnekkaat heistä jäävät keskuuteemme siviilityöhönsä tai pakastevirkaansa ja onnekkaat nousevat ylös taivaisiin. Olkaamme kriittisiä. Äärimmäisen kriittisiä.

Copy & Mclaughlinin kuusi dimensiota:

1. Tuttavallisuus on vaihe jossa vaalikarjalle tarjotaan torilla kahvia ja hernekeittoa. Ehdokas astuu äänestäjiensä kanssa samalle tasolle.
2. Dominointi jossa ehdokas kuitenkin pyrkii pitämään keskustelun ohjaksia käsissään, yrittää pysyä asiantuntijana.
3. Vastustuksen voittaminen, eli ehdokas yrittää voittaa myötätuntoa antamaansa viestin sisältöä kohtaan.
4. Oikeutus, eli ehdokas osoittaa oikeutuksen, että ääni kuuluu hänelle.
5. Henkilökohtaisten hyötyjen osoittaminen, eli mitä sekä äänestäjä että ehdokas hyötyvät jos ääni menee oikeaan osoitteeseen.
6. Ehdokas ilmoittaa pitkän aikavälin tavoitteensa (jotka yleensä on ollut ylivoimainen toteuttaa, osoittaa historia)

Sosiaalidemokraattisen puolueen johtohenkilöt ilmestyivät tasollemme viimeksi viime itsenäisyyspäivänä. Kolmen pitkän vuoden jälkeen he saapuivat lehtien ja tv-kameroiden kuvattaviksi Hurstin Laupeudentyö ry:n itsenäisyyspäiväjuhliin Hakaniemen torille. Lisää samanlaista odotamme piakkoin tapahtuvaksi poikki puoluekentän. Vaihetta yksi työstetään siis jo täyttä päätä.

Silmukan kiristys – metodi on paitsi poliitikkojen, myös mm. pyramidivärvääjien ja karismaattisten seurakuntien käyttämä keino ja hyvin läheistä sukua kuudelle ulottuvuudelle. Se jakautuu Yes-osioon, Truismeihin ja Suggestioon:
”Oletko kyllästynyt pienellä palkalla tai työttömyysturvalla kituuttamiseen?”, ”Eikö olisi hienoa määrätä itse oma työaikansa kasvattamalla samalla ansioitaan?”, ”Lapsiperheiden tulevaisuus on turvattava?”. ”Haluatko tulla uudeksi ihmiseksi?”

Truismeja on helppo keksiä; ”Raha on perheelle tärkeä” on yhtä päivän selvä kuin väittäisi että kaikki kissat ovat nisäkkäitä. Suggestio on tärkein, siinä asetetaan sanat oikein, tässä kohden puhuja ui yleisönsä sydämiin. Suggestio sisältää sen tärkeimmän eli puhujan oman asian. Unelmayleisö on ollut samaa mieltä koko ajan ja se on samaa mieltä loppuun asti. Liian myöhään moni huomaa ostaneensa tuotteita jälleen myytäväksi ja sitoutuneensa hankkimaan lisää alihankkijoita. Liian myöhään joku ymmärtää äänestäneensä henkilöä, jonka kanssa ei kuitenkaan ole samaa mieltä.

Olen osallistunut pyramidivärväystilaisuuteen, samoin myös erilaisten karismaattisten liikkeiden tilaisuuksiin, mm. torontolaiseen nauruliikkeeseen ja kiertävien helluntaisaarnaajien tilaisuuksiin. Formaatti on kaikissa pitkälti sama, läpi vietävä asia vain on eri.

Ensin astuu lavalle alustaja, jonka tehtävänä on toivottaa yleisö sydämellisesti tervetulleeksi, vakuuttaa kuinka fiksuja he ovat olleet tullessaan tilaisuuteen, tänä iltana kaikki muuttuu ja sielunne pelastuu. Hehkutus alkaa, jännitys tihenee kunnes äkkiä kaikki pysähtyy; on aika kutsua lavalle illan tähti, ratkaisija, elämän muuttaja, saarnaaja kaukaa, mies joka on käynyt taivaassa, menestynyt ketjumarkkinoija ja puolueemme tukipylväs. Näitä metodeja voi käyttää yhdessä tai erikseen. Hyvin kotiläksynsä tehnyt pyyhkii yleisöllään pöytänsä.

joulu 222010
 

Olen ollut kerran palkattuna arkunkantajana. Keikkapalkkiolla. Indie dokumentaristille kuten minä, tällaiset mahdollisuudet ovat tervetulleita tilkitsemään aukkoja leivän ansaitsemisessa. Se oli kerta kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus. Seisoin vakavan näköisenä muiden palkattujen arkunkantajien kanssa pienen luterilaisen siunauskappelin takaseinällä kuunnellen papin puhetta ja virren veisuuta. Vastaus siihen miksi olin palkattu tähän arvokkaaseen tehtävään, avautui silmieni edessä. Saattajia oli muutama. Vainajalla ei siis ollut enää jäljellä yhtään arkunkantokykyistä omaista. Tilanne pisti miettimään ja käänsin päätäni ihan pikkaisen nähdäkseni ulos. Papin puhe vaimeni ajatuksieni taakse, ulkona paistoi lämmin alkusyksyinen päivä, valo pilkkoi varjoja suikaleiksi ja ikkunan karmissa heilahteli hennosti hämähäkin verkko. Hömötiaiset ipittivät toisilleen kuusen oksalla. Kauempana puitten takaa näkyi keltainen sänkipelto. Keskuudessamme on paljon yksinäisiä vanhuksia, siitä on ollut puhetta ties missä ajankohtaisohjelmassa ja tiedotusvälineessä. Minulle saattaisi siis olla alalla töitä tiedossa myös tulevaisuudessa, jos nyt tekisin itseni työnantajalle oikein tykö. Heräsikö minussa toivo? Toisaalta, voisiko sen pätkempää työtä olla kuin odottaa seuraavaa vainajaa. En keksinyt siihen hätään.

Toimitus loppui. Siirryimme arkun viereen. Minä sijoitettiin isona miehenä eteen vainajan oikealle puolelle. Arvokas paikka. Asetimme hihnat tukevalla otteella olkapäillämme ja nostimme, ja huh, olipas painava. Sitten rauhallisesti ja ryhdikkäästi askeltaen ulos, portaat alas ja arkku kärryille. Polku kulki juurakkoisena hautarivien välissä. Kolmipyöräisten kärryjen sukkuloiminen vaati kohtuullisesti huomiota kunnioittavan arvokkuuden säilyttämiseksi.

Paikalliset sosiaali- ja terveystyöntekijät täällä Joensuussa ovat olleet huolissaan jo jonkun aikaa siitä kun suuret ikäluokat eläköityvät ja samalla alkoholisoituvat ja asialle täytyisi tehdä pikaisesti jotain. Eläkepommin lisäksi alkoholisairauksien hoitokulupommi olisi pienelle maallemme liikaa kaiken muun kaaoksen päälle. Asiaa on murehdittu valtakunnallisestikin. Suuret ikäluokat juovat itsensä hengiltä. Pohdittuaan sosiaali- ja terveystyöntekijöiden aivoriihi päättivät tuottaa valistusvideon ehkäisytyötä silmällä pitäen, jonka vuoksi rahapulaansa korostetun valitellen kysyivät tarjousta minultakin. Tulikin mieleeni; pitäisiköhän kysyä mikä oppilaitos on sen toimekseen saanut tässä av-yrittäjää rakastavassa Joensuussa?

Kun yhdistetään jo olevat yksinäiset vanhukset ja pian itsensä hengiltä ryyppäävät isot ikäluokat, asettuu arkunkantajan ammatti aivan uuteen valoon. Viimeksi mainittujen omaisille ajatusta joutunee lobbaamaan, mutta vetoamalla mukavuuteen se mennee läpi. Pistän idean korvan taakse. Muutenkin hautajaiskeikasta jäi hyvä mieli. Kyllä minutkin joku hautaan lykkää, jos ei muuten niin rahasta.

Mielikuvitus

 Posted by at 12.34  Artikkelit
joulu 212010
 

Luet kirjaa ja keskityt meneillään olevaan kohtaukseen niin intensiivisesti, ettet kuule mitä ympärilläsi tapahtuu. Istut ratikassa, ja sinulla on matkaa vielä monta pysäkkiä. On ilta ja ruuhka-aika, ihmisiä tulee ja menee. Ovien pneumatiikka pihisee ja koko kulkuneuvo rytisee, kuten ratikan kuuluu. Päässäsi pyörii elokuva, ideoitten ketju mielikuvia luetusta tekstistä. Mielikuvat juontuvat omista kokemuksistasi, näkymistä, kosketuksista, hajuista, äänistä, joita olet sieluusi tallentanut vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa elämäsi varrella. Se on sinun itsesi luoma virtuaalimaailma.

Kokemukset ovat joko suoria tai välillisiä. Pudottuaan kerran jäihin tervejärkinen muistaa takuulla olla menemättä enää uhmapäisyyttään heikolle jäälle. Välilliset muistikuvat ovat sen sijaan abstraktimpia, epäselvempiä, mutta niillä on arvonsa, jonka varaan voi laskea, esimerkiksi stereotypiat; ”ranskalainen on baskeripäinen monimutkaisesti asiansa esittävä viiksekäs, käsillään ilmaan huitova patongin syöjä ja viinin särpijä!” Stereotypiat syntyvät työkaluiksi maailman hahmottamiseksi, pääasiassa ilman omakohtaista kokemusta, muualta kuultuina puutteellisella tiedolla -mikä seikka usein lasketaan sille synniksi asti.

Mutta minkälaiseksi kuvittelet kirjasi päähenkilön? Minkä näköinen on Rikos ja Rangaistus -kirjan Raskolnikov? Hän on pitkä, tumma, laiha, ristiverinen, komea, säälittävä, köyhä, parrakas, parraton, kiltti, huonosti käyttäytyvä; hahmon muuttuessa kuta useammalta kysytään.

Entä kuinka paikka elää mielikuvissa? Käpylässä kesät olivat kauniita. Minä viihdyin siellä koska siellä oli paljon siilejä. Puu-Käpylään oli matkaa vain parisataa metriä. Tiesin tarkkaan koska juosta mäkeä alas bussipysäkille siihen oikeaan bussiin ja vaihtaa Sturen- ja Mäkelänkadun risteyksessä ratikkaan. Se oli työmatkani Ruoholahteen. Siinä kulmatalossa oli ratikkapysäkin kohdalla ulkopintaremontti. Eräänä aamuna näin miehen putoavan telineeltä jostain kolmannesta tai neljännestä kerroksesta katuun jääden niille sijoilleen. Tuo näky tulee poikkeuksetta mieleen kulkiessani ohi tuosta paikasta, tai kun luen jostain kyseisestä seudusta, tai kuulen puhuttavan sanallakaan. Se on minun ikioma maantieteellinen kiintopiste Helsingissä. Se on ja pysyy kuvana minun päässäni.

Elokuvan on väitetty näyttävän todellisuuden todellisempana kuin se oikeasti on, Hill Street Blues -sarjan peruskallio oli realistisen affektin aikaan saaminen, puhumattakaan sairaalasarjoista. Katsoja uskoo tapahtuvien asioiden ja toimenpiteiden imitoivan todellisuutta. Virtuaalisuus taas on utooppista ja keinotekoista todellisuutta ja periaatteessa kaiken voi muuttaa virtuaaliseksi. Elokuvassa leikkaus liikuttaa katsojaa paikasta toiseen, virtuaalimaailmassa liikkuminen lienee nopeampaa ja hallittavissa käyttäjänsä tahdolla, mutta nopeinta päästä paikasta A paikkaan B on ihmisen mielikuvitus. Se on kuin uni joka lähtee uinahtaessamme matkalle, eikä nukkuvaa ihmistä saa herättää.