Menu Close

Yhdenmukaistuminen: kymmenen tapaa vaikuttaa

Yhdenmukaistuminen, tuo varsinainen vastakulttuurin arkkivihollinen, on eräs sosialisoituneen ihmispsyykeen perusmekanismeja. Aikojen saatossa sitä on yhtälailla suosittu ja siitä on yritetty eroon, ja kumpikin pyrkimys on aiheuttanut sekä voittoja että turhanpäiväistä kärsimystä. Esimerkiksi yksi nykyaikaisen taiteen perustarkoituksista on rikkoa totuttuja ajatusmalleja ja kyseenalaistaa sääntöjä. Myös mainonta ruokkii tehokkaasti massasta erottumisen tarvetta. Toisaalta yhteiskunta – vaikkapa liikenne – toimisi varsin huonosti ilman vapaaehtoista halua yhdenmukaiseen käyttäytymiseen.

PsyBlog listaa ansiokkaasti kymmenen voimakasta yhdenmukaistavaa mekanismia, jotka vaikuttavat jokaisen meidän mielissämme, halusimme tai emme. Kannattaa vilkuilla ja peilailla omaan maailmaansa.

Conformity: Ten Timeless Influencers | PsyBlog.

1 Comment

  1. Kati

    Kysymys on kai siitä, onko yhdenmukaistaminen paha vai hyvä asia, minkälaisia arvoja halutaan palvella. Luulen, että tämän hetkinen massamielisyys on särkymässä, kun yhä useampi ihminen on alkanut näkemään tämän länsimaisen rakentamamme järjestelmän nurjan puolen. Emansipoitunut ihminen kun ei projisoi tarpeitaan materiaan eikä usko, että talouskasvun myötä tipahtelisi murusia myös köyhille. Olen samaa mieltä, että taiteiden kautta syntyy uusia ideoita. Ehkä löydämme erilaisten näkökulmien välisestä vuorovaikutuksesta uuden konformoivan idean, johon voimme uudelleen orientoida itsemme, kun tämä vanha näyttää hajoavan käsiin. Ehkä tämä yhteinen päämäärä löytyy korkammalta tietoisuuden metatasolta, kuka sen tietää?

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.