touko 082009
 

lumedemokratia-coverKotimaista poliittista vastakulttuuria edustaa hiljattain julkaistu pamfletti Lumedemokratia. Äkäisesti Matrix-sitaateilla käynnistyvä kirja maalailee kuvaa Suomesta autoritäärisenä valedemokratiana aidon länsimaisen demokratian sijaan. Poliittiset päätökset leivotaan konsensukseksi suljettujen ovien takana ja herraseuroissa ilman avointa keskustelua eduskunnan, median, saati sitten kansalaisten kanssa. Suomesta puuttuu tyystin keskusteleva ilmapiiri, kriittinen lehdistö ja ajatteleva älymystö. Toisaalta salailun perinne, toisaalta hampaattomaksi tekevä kolmipuoluejärjestelmä nollaavat kansalaisten vaikutusmahdollisuudet. Äänestysprosentti onkin suomessa pelottavan alhainen verrattuna muihin pohjoismaihin. Tälle demokratian alennustilalle kirjoittaja etsivät syitä taistolaisista, enemmistökommunisteista ja demarien vasemmasta laidasta. Kirjoittajat ovat siis vahvasti länteen ja vapaaseen markkinatalouteen kallellaan. Itse olen vielä kirjan alkupuolella, joten kokoiskuva poliittisista asetteluista on vielä muodostumatta, mutta suomalaisen demokratian kato on käynyt jo käsinkosketeltavaksi.

Kirjoittajien haastattelu Ajankohtaisessa kakkosessa, ja Kalevan arvostelu.

Kirja on näemmä ladattavissa myös torrenttina.

Markkinatalouden ihanteita konkretisoiva USA on tunnetusti oman järjestelmänsä kanssa myös ongelmissa. Näitä ongelmia pohtii Disinfo-miehen Richard Metzgerin uusi haastattelusarja Dangerous Minds w/ Richard Metzger. Ensimmäisessä osassa Metzger juttelee Charles Hugh Smithin kanssa selviytymisestä lähitulevaisuuden vääjäämättömistä katastrofeista. Juttu vähän kuivuu USA:n sisäpolitiikkaan ja sosialismiin. Toinen osa sen sijaan on timanttia. Siinä amerikkalaisen vastakulttuurin johtava media-analyytikko Douglas Rushkoff äityy ruotimaan taloutta ja manaa velkaantumiselle perustuvan kulutusyhteiskunnan loppua. Juttua myös paikallisvaluutasta ja muista anarkistisista herkuista. Taloudellinen romahdus on oikein käytettynä mahdollisuus siirtää valta takaisin ihmisille, pois pankeilta ja megakorporaateilta.

Jyrki

 Leave a Reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.