Mainio dokkari Areenassa. Dok: Davidin katoamistemppu Dokumentti loukkaamattomuudesta ja valvonnasta. David Bond testaa kuinka valvottuja me olemme. Hän katoaa yhteiskunnasta ja kokeilee, onko mahdollista elää…
Areenalla on pari varsin mielenkiintoista ohjelmaa koskien elintarviketeollisuutta ja jokapäiväisiä kemikaalejamme. Mats Dumellin toimittama Väärennetty ruoka: Ruokakaupan hyllyt notkuvat tuotteita, joiden maku, väri ja koostumus…
Otsikon pahaenteisen raamantulainauksen siivittämänä saatiin mukavaa vaihtelua ufo- ja kummitushavainnoille, kun Pohjanmaalla viisi ihmistä näkivät jättimäisen enkelin leijuvan puoli tuntia taivaalla. Metsän takaa nousi valtavan…
Berkeleyn yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että ammatilaistanssijat eivät ole yhtä hyvin emotionaalisesti yhteydessä kehojensa kanssa kuin säännöllisesti meditoivat henkilöt. Modernin tanssin ja baletin ammattilaiset harjoittelevat…
Viime vuoden puolella ilmestyi kaikkien tajuntalaisten suosikkiohjaajan, David Lynchin ensimmäinen single, Good Day Today, ja nyt miehellä on työn alla kolme pitkäsoittoa. Elokuvia ei siis…
Ilta-Sanomissa julkaistiin Jediakatemian johtajan, Kars Skywalkerin haastattelua. Karsin mukaan akatemia ottaa uskontonsa tosissaan ja perustaa näkemyksensä esikirstilliseen ja buddhalaiseen mystiikkaan. Jediritari tarkoittaa suomennettuna hengellistä mestaria,…