Linkkiveitsi-kilpailu

 Posted by at 14.43  Blogi, Kilpailut, Linkit
marras 252009
 

linkkuveitsiTajunta.net järjestää toisen lukijoille suunnatun kilpailun. Ensimmäisessä kilpailussa etsittiin taikatemppuvideoita, mutta se ei saanut ihan mieletöntä osallistujavyöryä aikaiseksi, joten katsotaan miten tällä erää käy.

Tällä kertaa kilpailuun osallistutaan 3 – 5 internetlinkin avulla. Linkkien tulee olla jollain tapaa toisiinsa liittyviä. Ne voivat esimerkiksi kommentoida toisiaan tai muodostaa loogisen kehityskaaren. Aihepiirin pitäisi pysyä jollai tapaa blogin aiheissa (parapsykologia, henkisyys, ajattelu, psykologia, salaliitot, okkultismi, henkinen kasvu, rajatieto jne.), mutta hauskat, kummalliset ja epätavalliset jutut toki luetaan bonuksiksi. Linkkeihin voi liittää pienen johdatuksen tai selvennyksen, jos se tuntuu tarpeelliselta.

Palkinnot ovat tälläkin kertaa messevät. Voittajalle lähtee näistä seuraavista kirjoista kolme vapaavalinnaista: Simon Cox: Illuminating Angels & Demons, Patanjalin jooga-ajatelmat, Tatu Hirvonen ja Esa Mangeloja: Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi ja Michael Bradley: Salaseurojen käsikirja.

Voittajan valinnan suoritan loppukädessä minä, mutta lisään saapuneita kilpailulinkkejä blogipostauksiksi, joten jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa kunkin postauksen oikeanpuoleisessa palkissa olevan tähdityssysteemin avulla. Voin myös kieltäytyä jakamasta palkintoja, jos osallistujia on huonosti tms.

Kilpailu alkaa nyt, ja jatkuu tästä päivästä viikon verran, eli viimeinen osallistumispäivä on 2.12.09. Osallistuvat linkit kommenttina tähän postaukseen tai sähköpostilla vonqlippoth (at) tajunta.net.

Linkkiveitset teräviksi!

Säätöä blogissa

 Posted by at 21.16  Blogi, Tiedotteet
maalis 132009
 

oi-119Olen yrittänyt saada Tajunnan ulkoasua vähän uusiin kuosiin, mutta tyydyttävää WordPress-teemaa onkin yllätävän hankala löytää. Haluaisin blogin etusivulle kerralla näkyviin muutaman kategorian postaukset. Kategorioiden tulisi päivittyä omiin paikkoihinsa omia aikojaan, toisin kuin perinteisessä blogipohjassa, jossa kaikki postaukset päivittyvät kronologiesesti yhteen palstaan. Sarjakuville, videoille, linkeille ja artikkelipostauksille olisi siis omat alueensa tai palstansa, uusimmat kustakin nähtävissä kerralla.

Jos joku php-guru haluaa jeesailla meikälaistä hommassa niin otan avun avosylin vastaan, itsellä kun tuo koodauspuoli on vielä hakusessa. Luulen kylläkin että homman rakentaminen on liian työlästä, joten jatkan valmiiden teemojen testailua. Blogi tulee olemaan siis ulkoasultaan tärviöllä jonkun aikaa.

Kirjoittajia!

 Posted by at 22.20  Blogi
tammi 272009
 

Meitsillä on ollut töiden ja muun luovan toiminnan kanssa niin kiireistä, että on jääny blogailu aika vähälle. Vastaavan varalle olisikin hyvä saada blogiin myös muita kirjoittajia. Jos siis lukijakunnasta (älkää yrittäkö, minä tiedän että teitä on sielä jossain) löytyy aihepiiristä kiinnostuneita ihmisiä, niin rohkeasti mukaan. Mitään paineita päivitystahtiin tai tiukkoja rajotteita aiheiden suhteen ei ole. Yhteyttä voi ottaa vaikka sähköpostiin vonqlippoth@tajunta.net