Pienoisromaani Valaankesyttäjän tarina lähti hahmottumaan jo vuoden 2017 paikkeilla, kun lapsuudenystäväni kavereineen kehitteli psykedeelis-eroottista scifi-sarjakuva-antologiaa. Lähdin ideoimaan tarinaa lätkyttämällä näppiksestä tajunnanvirtatekstiä, ja antologian teeman innoittamana tekstistä syntyi jonkinlainen lähes pornografinen kyberpunkfrakmentti. Mukana oli jo “valas”, tosin jonkin humanoidimuukalaisen nimityksenä.
Ote tajunnanvirrasta:
Kouristukset on nopeesti ohi ja mä katon valasta. Se on jo omissa ajatuksissa, kerii kyrpäänsä rullalle, mä en kiinnosta sitä enää. Niinpä mä uskallan ettiä oksennuksen seasta sitä, minkä takia mä tän kaiken kärsin, ja sieltä se löytyy, valkoinen löntti sitkeää spermaa. Valaan siemen.
Mä nousen kvanttikanavasta lihamaailmaan ja oon jälleen oma itseni. Valaan alitajunta on pelkkä muisto, mutta mua oksettaa silti. Mä lataan siemenen muistista ja käsken daimonin purkamaan kryptausta. Siinä kestää aikansa, valaan koodi on tiivistä ja sitkeää kuin kissannahka.
Muistan suunnitelleeni tarinan kaaren melko valmiiksi ja piirtäneeni joitain hahmotelmia, mutta kyseistä muistikirjaa en tähän hätään löytänyt. Sarjakuva-antologiasta ei kuitenkaan tullut mitään, joten homma hautautui.
Tarinan seuraava iteraatio syntyi 2019. Tarina lähti vahvasti toisille urille ja perustui nyt hähmäiseen ideaan ihmisestä kosmisen olennon loisena. Jos ihmisen elämää katselee ajan ulkopuolelta, se muodostaa elämänpituisen madon, jonka toinen pää on syntymä ja toinen pää kuolema. Nämä madot möyrivät jonkin multidimensionaalisen olennon suolistossa ja aiheuttavat kaikenlaisia ikäviä ongelmia. Ehkä palaan tähän ideaan joskus myöhemmin, ehkä en.
Tämä kyhäelmä eteni outline-asteelle, mutta jäi toteuttamatta. Ajatus kosmisista loisista jäi kuitenkin elämään, ja kun lähdin ideoimaan vuoden 2021 paikkeilla Kuoriaiskirjojen avaruusscifiantologiaan tarinaa, yhdistyivät loiset, valaat, yliampuva seksuaalisuus ja muutamat uudet ideat melko koherentiksi keitokseksi. Lisäksi täytyy mainita, että olin juuri lukenut uudestaan erään suosikkisarjakuvistani,Pat Millsin ja Kevin O’Neillin Nemesiksen, joka myös jätti tarinaan jälkensä.
Avaruusscifiantologian oli tarkoitus olla Kuoriaiskirjojen viimeinen rutistus, mutta jäi lopulta toteutumatta, kuten niin moni muukin antologiahanke skenessä, joka toimii käytännössä harrastelijavoimin.
Tarina lojui kovalevyllä ja yritin keksiä aina välillä sille käyttöä. Jossain vaiheessa päätin tehdä siitä vihkojulkaisun ja pyysin Kuoriaiskirjoja aikoinaan pyörittänyttä kirjailija Tuomas Salorantaa toimittamaan tekstin. Tuomas silotteli siitä pois pahimmat rypyt, mutta piti sitä muutoin melko valmiina. Ja Tuomaan sanoihin minä luotan.
Vihkohankekin jäi teloille, koska aikaa ei oikein tahtonut irrota. Varsinkin kun halusin mukaan jotain, joka tekisi julkaisusta hiukan spesiaalimman: kunnon kuvituksen.
Kun vihko ei ottanut syntyäkseen, tarjosin tarinaa erääseen nettilehteen julkaistavaksi. Heille se sisälsi kuitenkin liikaa seksiä. Hylsy sai omat julkaisurattaat jälleen pyörimään.
Nyt 2026 sain tehtäväksi kuvittaa Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kustantaman Matkaopas mahdolliseen -tieteiskirjoitusoppaan. Löysin kuvitukseen mielestäni kivan tyylin jota innostuin varioimaan valas-kuvituksiin. Yhtäkkiä kuvituskin oli valmis.
Suunnitelmissa oli siis tehdä vihko samaan tapaan kuin Kauhun ja himon ostari, mutta aloin miettimään myös kirjamaisempaa ulkomuotoa. Teksti oli sen verran pitkä, että siitä saisi taitettua ihan kivan pehmeäkantisen läpyskän, eikä fonttiakaan tarvitsisi suurentaa aivan mahdottomaksi. Taloudellisista syistä päädyin mahdollisimman kompaktiin kokoon, A6:een. Käytännössä lopputuloksesta tuli vielä sitäkin pienempi, sillä kuvituksen leikkausvarat kannatti jättää A6-koon sisäpuolelle. Sivumääräksi tuli 91 sivua.
Ja kas, sehän ei olekaan enää novelli vaan pienoisromaani! Vähän yli 10 000 sanaa on toki hiukan niukka määrä pienoisromaaniin, mutta toisaalta esim. Jälkisanat-blogi määrittelee pienoisromaanin pituudeksi 5 000–27 000 sanaa. Joten tästä tuli nyt sitten meikäläisen esikoisromaani. Jeij.
Kirjasta on nyt ennen ilmestymistä ennakkomyyntitarjouksessa Aavetaajuuden verkkokaupassa.