Magia ja uskonto on äkkiseltään helppo nähdä kuuluvan samaan maailmankuvaan, onhan kummankin peruspyrkimys luoda yhteys transendentteihin voimiin. Näillä on kuitenkin myös pohjimmiltaan merkittäviä eroja. Uskonnollisuus ja uskonnolliset rituaalit osoittavat alistumista ylemmän voiman tahtoon. Leimallista on Jumalan pyyteetön palvominen, ylistäminen ja vastoinrikkomusten alituinen hyvittäminen. Magialle taas on ominaista pyrkimys ottaa valta yli luonnon, sattuman ja henkiolentojen, tai vähintäänkin toimia näiden kanssa tasavertaisina. Tarkoitus on ohjailla luonnolliset tapahtumat oman tai yhteisön tahdon mukaisiksi. Vanhimmat tunnetut maagiset käytännöthän pyrkivät juuri tähän: turvaamaan metsästysonnen tai hyvän sadon. Tietenkin esim. 100 kertaa toistettu pyyntörukous lähenee maagista mekaniikkaa, eli rajanveto voi olla joskus hankalaa. Ymmärtänette kuitenkin lähtökohtaisen eron. Rukouksen ja magian eroja pohtii myös Matti Tossavainen, tosin redusoiden magian alkukantaisuudeksi.
Moderni magia nähdään enemmän henkilökohtaisena työskentelynä ja henkisenä kasvuna kuin yhteisöllisenä toimintana, mutta itsen ja ympäristönsä hallinta on yhä erityisasemassa. Kuten joku jossain yhteydessä sattuvasti lohkaisi, magia on universumin Leatherman’s Tool. Työkalu, joka jeesaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Eräs keino hallita on ymmärtää. Maagin tulee ymmärtää ylemmän todellisuuden mekaniikka. Hänen tulee tietää millä sanoilla mitkäkin luonnonhenget, henkiolennot, enkelit ja demonit saa tekemään mitä maagi haluaa. Maagin tulee tuntea henkivaltojen nimet, piirtää tietyt sinetit, tehdä eleet, osata invokaatiot ja evokaatiot. Modernimman maagisen ajattelun puitteissa maagi ymmärtää oman psyykkeensä toiminnan, ymmärtää uskomusjärjestelmänsä mekanismit, kielen merkityksen, tuntee oman ja kollektiivisen alitajunnan, symbolit, temput…
Olli Alho vetää “Makiaa magiaa”-kirjasen artikkelissa edellisestä yhteläisyyksiä jopa viihdetaikuuteen.
Esiintyvä taikuri tuntee sleittien kulut ja on opetellut ne täysin automatisoiduiksi. Hänellä on tieto jota katselijalla ei ole. Katselijan kannalta tapahtuu ihmeitä: todellisuus ei ole enää ennustettavissa, ruutukuningatar on jossain aivan muualla kuin mihin katselija sen asetti. Ihme on kuitenkin vain katselijan havainnoissa, taikuri ymmärtää salatun logiikan ja pystyy esittämään ihmeen varmuudella, hämmentymättä todellisuuden kausaaliteetin säröytymisestä. Taikuri näyttää käsittelevän todellisuutta mielensä mukaan.
Näin magia läheneekin uskonnon sijaan tiedettä. Magia lähtee todellisuuteen vaikuttavien mekanismien ymmärtämisestä, ei uskosta korkeampien voimien armoon tai niiden arvaamattomuuden pelosta.
Myös tiedonhankinta muistuttaa tieteellistä prosessia. Uskonnon piirissä tieto tulee annettuna ja siihen tulee suhtautua vääristelemättömänä totuutena, dogmana. Maagi, tai tässä tapausessa paremminkin mystikko, luottaa vain omaan kokemukseensa, empiiriseen tutkimukseen. Esimerkiksi mietiskelyn kautta mystikko pyrkii suoraan yhteyteen Jumalaan ja hakee ekstaattisia kokemuksia. Lopulta hän saavuttaa tiedon, gnosiksen. Vaihtoehtoinen reitti voi olla syödä kourallinen kärpässieniä, langeta loveen ja hakea tieto alamaailman henkiolennoilta. Tuli tieto sitten gnostilaisittain ihmisen sisäpuolelta, jumaluuden kipinästä ihmisen sielussa, taikka keskustelussa pyhän suojelusenkelin tai jonkun muun ulkopuolisen entiteetin kanssa, on tieto aina omien henkilökohtaisten kokemusten kautta todennettua, eli ainakin henkilökohtaisella tasolla todempaa kuin dogmaattinen ja annettuna otettu tieto.
Uskominen ja tietäminen liittyvät tiedon, kokemuksen ajalliseen hahmottamiseen. Sitä uskoo oppimansa, kokemansa, muistavansa ns. oikein. Sitä tietää soveltavansa oppimaansa jne. noin oikein ja tietenkin sitä toivoo onnistuvansa, eli että se, mitä pitää oikeana olisi sitä myös. Toisaalta, virheet mahdollistavat oppimisin.