Reima T.A. Luoto: Temppeliherrat, Fenix-kustannus 2014
Se on harvoin kun minä kirjaa ostan, ja vielä harvemmin täysihintaisena, mutta nyt pisti akateemisessa silmään tollanen Reima T.A. Luodon tietokirja Temppeliherrat.
No hemmetti, kyllähän jokainen esoteriaan hurahtanut tollasen ostaa. Onhan templarit kumminkin sitä klassista kulttikamaa. Temppeliherroihin tai –ritareihin – miten sitä milloinkin ilmaistaan – kun liitetään myyttiä jos toistakin. Eikä vähiten heidän omituisen pääkokoelmansa vuoksi, tai kadonneiden rikkauksiensa, Jaques Molayn langettaman kirouksen tai jopa sveitsiläisen pankkitoiminnan aloittajina. Kuuleman mukaan vielä palvoivatkin Baphomet–nimistä pukinpäistä epäjumalaa, johon siihenkin liittyy templarimainen arvoitus, että sana muodostaa heprealaisessa kryptiikassa sanan Sofia – Viisaus.
Vaan mitä kaikkea näissä myyteissä on sitten totta ja mikä tarua? Mikä on bestselleriä tavoittelevan rajatiedekirjailijan villiä mielikuvitusta, ja mikä oikeasti liittyy keskiajan mystiseen maailmankuvaan. Luoto yrittää ottaa asiasta selvää, ja taiteilee lähdekriittisen puristuksen, että toisaalta ymmärtävän suhtautumisen keskiajan mystiikkaa kohtaan välimaastossa. Vaikka alussa varoiteltiinkin että tullaan ampumaan monia templareihin liittyviä myyttejä alas, niin suhteellisen ymmärtäväisesti niihin oli otettu asenne. Myönnän että etukäteen pelkäsin jotain kotikutoista nihilisti-skeptikkoa ruotimassa kaikkea kiukun vimmassa, mutta ei onneksi mitään sen näköistäkään. Lopputulos oli hyvinkin tasapainoinen, ja mielestäni hän tasapainoili kahden maailmankuvan välissä vieläpä suhteellisen hyvin. Lyhyesti sanoen, Luodolla on oivallinen näkökulma, tai pikemmin asenne, ja se pelastaa kirjaa hukkumasta keskinkertaisuuden aaltoon.
Eikä se minusta huono ollut – ei ollenkaan. Oivallinen historiankirjahan se, ja suhteellisen lavealla ja sivistyneellä otteella. Luodolla on ihan lennokas kynä ja ottaen huomioon millaista vuosiluvuilla päähän lyömistä tällaiset teokset tapaavat olla, ne oli onnistuneesti vältetty sutkausten ja lennokkuuden avulla. Eli ei tämä mikään raskas tiiliskivi sentään ollut. Asia johon liian vähän tavataan keskittyä tietokirjojen saralla, on juuri kynän lennokkuus. Kirjailijan ote ratkaisee kunkin kirjan luettavuuden, ei suinkaan itse informaatio.
Jos nyt jotain huonoa todettaisiin, niin ei tässä kirjassa sittemmin muuta vikaa ollutkaan kun että se ilmestyi viitisentoista vuotta myöhässä. Se olisi varmasti ollu hitti edellisellä vuosikymmenellä jossain siinä Umberto Econ ja Baigentin välimaastossa ennen daVinci–koodia. Kuitenkin hyvä että edes nyt ilmestyi kun ei aiheesta ole sanottavammin ollut suomenkielistä esitystä.
Kirja on myynnissä mm. Tajunnan kaupassa.