Tosi-tv-ohjelmien lisääntyessä ihmiset ympäri maailmaa ovat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että he ovat jatkuvan tarkkailun alaisina The Truman Show-elokuvan tavoin.
Parhaillaan pyörivillä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla on kaksi mielenkiintoista dokkaria, jotka käsittelevät Tajunnassakin vilahtaneita aiheita. Toinen on sarjakuvakäsikirjoittaja Grant Morrisonista kertova Talking with Gods, ja…
Tämänkertainen kilpailu koskee Terry Gilliamin kutkuttavaa uutuuselokuvaa The Imaginarium of Dr Parnassus. Tehvätänä on käydä katsomassa elokuva (tai lataa vaikka torrenttina) ja listata meikäläiselle mahdollisimman…
Undergroundin elävä ikoni ja kummisetä Robert Crumb tekaisi (tai viitisen vuotta siinä meni) kuvituksen Genesikseen omaan rehelliseen ja kuviakumartelemattomaan sävyynsä. Järkäleestä justkaillaan mm. Alterwebissä: An…
Olen pyöritellyt ajatusta elokuvantekemisestä. Esoteerisen, initiatoorisen, okkuttisen elokuvan, tai mitä mystiseltä kalskahtavaa termiä haluaakaan käyttää. Olen pitkään ollut kiinnostunut harrastelijavoimin tehtävän elokuvan mahdollisuuksista ja vapauksista…
Olin jonkun aikaa netitönnä, joten blogauspaastokin oli väistämätön. Nyt nettikokkinne on jälleen patojen ääressä, joten tarjolla on seisova pöytä herullisia, uunituoreita linkkiherkkuja. Aivosopat: 10 vinkkiä…