Keväällä 1853 pöydät tanssivat Suomessakin. Ilmiö kiinnosti, soraääniäkin kuultiin. Pöytien liikkumisen ajateltiin johtuvan sähköstä. 1940-luvulla kirjailija ja kääntäjä Helmi Krohn otti käyttöön spiritualismin käsitteen. Minna Canthin salongin pöytätanssissa eli spiritistisessä istunnossa vierailivat mm. Juhani Aho, Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius. Spiritismi ja teosofia olivat aikansa uusia ja vaihtoehtoisia uskontoja.
Teologian maisteri Tea Holmin väitöskirja on aatehistoriallinen tutkimus tunnustuksellisen suomalaisen spiritismin muotoutumisesta 1800-luvulta nykypäivään.
– Suomalainen spiritualismin juuret ovat angloamerikkalaisessa spiritualismissa. Aatehistoriallisesti tarkasteltuna kyseessä on modernilla ajalla syntynyt uskonto.
Alkusysäyksen spiritualistiselle liikkeelle antoivat Yhdysvalloissa vuonna 1848 Foxin sisarukset, joiden uskottiin kommunikoivan kuolleen miehen kanssa. Noin sata vuotta myöhemmin perustettiin Suomen Spiritualistinen Seura Helmi Krohnin aloitteesta. Krohnin käännöskirjat sekä hänen meedion ominaisuudessa kirjoittamansa kirjat ovat toimineet suomalaisen spiritualismin kivijalkana.

Tämän päivän suomalaiseen spiritismiin kuuluvat Holmin mukaan keskeisinä toimintamuotoina meedioistunnot ja henkiparannus. Spiritualistit kokoontuvat Suomessa myös mietiskelyn, herkkyysharjoitusten ja piirityöskentelyn pariin. Suomen spiritualistiset yhdistykset julkaisevat yhdessä Henkinen kehitys -lehteä.
Yhtenä osana Holmin tutkimusta ovat kyselyt.
– Kyselyt valottavat suomalaisen nykyspiritualismin tilaa ja sitä, mitä suomalaiset spiritualistit 2010-luvulla ajattelevat sen olevan. Tutkimuksesta selviää, että spiritualismia pidetään nykyään paitsi elämänkatsomuksena myös elämäntapana. Yksittäiset suomalaiset spiritualistit pitävät spiritualismia myös uskontona.
Spiritualismia ei voi pitää pelkkänä henkiyhteyksien harjoittamisena. Siihen kuuluu oleellisena osana myös spiritualistinen filosofia. Spiritualismista ovatkin Holmin mukaan olleet tyypillisesti kiinnostuneita henkilöt, jotka ovat hakeneet uskonnollisia vaihtoehtoja ja halunneet itse ottaa selvää asioista. Spiritualismia voi harjoittaa minkä tahansa uskonnon sisällä.
Teologian maisteri Tea Holmin väitöskirja Spiritualismin muotoutuminen Suomessa: Aatehistoriallinen tutkimus tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 25. marraskuuta.
Väitöskirja E-thesis -palvelussa
Katso Tea Holmin Hengen ja tiedon messuilla pitämä esitelmä aiheesta:
Otsikossa näyttäisi olevan virhe vuosilukujen osalta. Youtubesta löytyy Tea Holm piti Hengen ja tiedon messuilla luentoesityksen spiritualismin aatehistoriasta, joka löytyy youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=vSo68ufbaaY
Virhe korjattu ja kiitos vinkistä videon suhteen, lisäsin sen mukaan.
Otsikossa näyttäisi olevan virhe vuosilukujen osalta. Tea Holm piti Hengen ja tiedon messuilla luentoesityksen spiritualismin aatehistoriasta, joka löytyy youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=vSo68ufbaaY