Postsekulaari uskonnollisuus on ilmiö, jonka havaitseminen perinteisen uskonnollisuuden näkökulmasta voi olla hyvin vaikeaa, tai jopa mahdotonta. Uskonnollisuus siirtyy uudenlaisiin sosiaalisiin medioihin, eikä suostu yksityiseen lokeroon, johon moderni aika sen koetti sovittaa. Aiheesta ensimmäisen pro gradu-tutkielman Suomessa kirjoittanut Essi Mäkelä tutustuu tutkielmassaan uskonnon muuttumista tarkasteleviin teorioihin ja erityisesti yhteen uuden uskonnollisuuden ääriesimerkeistä, diskordianismiin.
Tutkielmassa käsitellään lähiluvun ja sisällönanalyysin metodien kautta haastateltujen diskordianistien puhetta suhteessa Teemu Tairan notkistuvan uskonnollisuuden teoreettiseen viitekehykseen. Aineistona on käytetty seitsemää yksittäistä sähköistä haastattelua, yhtä tarkentavaa sähköistä haastattelua, sekä nauhoitettua viiden hengen ryhmähaastattelua.
Diskordianismi syntyi 1950-luvulla muutaman nuoren miehen ateistisena vitsinä ja uskontosatiirina. Se kehittyi lopulta kyseenalaistamista ja kaaoksen sekä järjestyksen välistä epätasapainoa tasoittamaan pyrkiväksi liikkeeksi ja on levinnyt erityisesti Internetin välityksellä ympäri maailman. Diskordianismia on tutkittu hyvin vähän ja sitä on pidetty enemmän parodiana kuin aitona uskonnollisena liikkeenä. Carole Cusack julkaisi ensimmäisen diskordianismia teoreettisesti käsittelevän teoksen Invented Religions vuonna 2010. Kiinnostus uusiin uskonnollisiin ilmiöihin on nous-sut myös muun postsekulaarin tutkimuksen kautta, kun sekularisaatioteoriat ovat typistyneet koskemaan vain institutionaalista ja oppiin pohjautuvaa uskonnollisuutta.
Teemu Taira on kirjoittanut Zygmund Baumanin notkean modernin käsitteeseen viitaten notkistuvasta uskonnollisuudesta. Notkistuva uskonnollisuus keskittyy naulakkoyhteisöihin, sisäiseen auktoriteettiin, affektiivisuuteen, uskonnon rajojen notkistumiseen, thaumaturgiseen ajatteluun ja päämäärättömyyteen. Tutkielma nostaa haastatteluista näihin kategorioihin viittaavia teemoja ja vertaa diskordianistista ajattelumallia Tairan teoreettiseen viitekehykseen. Diskordianismi on notkistumisen ääriesimerkki sen individualistisuuden ja Internetin naulakkoyhteisön, sekä erityisesti rajojen tietoisen notkistamisen kautta. Affektiivisuus painottuu myös diskordianistisessa elämänkatsomuksellisessa rakentamisessa, vaikkakin sen kyseenalaistava asenne ja näkökulmien aktiiviseen vaihtamiseen pyrkivä ideologia on tulkittavissa diskordianistiseksi opiksi tai asenteeksi.
Diskordianismi asenteena ja uskonnollisuutena on mielenkiintoinen ilmiö uskonnollisuuden kentällä, jolla on totuttu siihen, että parodioita ei oteta tosissaan ja uskonnot otetaan vakavissaan. Diskordianismi enemmän kuin kyseenalaistaa tämän näkemyksen: se onnistuu luomaan kantavan perustan kokonaiselle elämänkatsomukselle ottamatta edes itseään kovinkaan vakavissaan. Nykyaikana elämänkatsomuksen rakentaminen eri osasista on usein kuvattu erilaisin “helpoin” termein, kuten supermarket-uskonnollisuus. Vaikka diskordianismi ei määrittele sitä muotoa, millä yksilö itseään toteuttaa, se toimii vahvana vaikuttavana asenteena halki koko ihmisen identiteetin ja ajattelumaailman.