Minulla on ollut tapana keräillä eräänlaisia ohjenuoria, jotka koen helpottaviksi ajatuksiksi jokapäiväisessä elämässä, varsinkin pienissä ja suurissa kriisitilanteissa. Toinen ohjenuorien hyöty on vastaantulevan informaation seulominen. Jos pystyn sitomaan uudet ajatukset osaksi ohjenuorista syntyvää assosiaatioverkkoa, se helpottaa tiedon ymmärtämistä, sisäistämistä ja muistamista. Eräs ohjenuorista on lähtöisin itämaisperäisestä käsityksistä identiteetin luonteesta ja kehityksestä.
Nykypsykologia pitää vahvaa identiteettiä tärkeänä osana ihmisen aikuistumisprosessia ja yhtenä edellytyksenä “onnelliselle elämälle”. Tärkeänä pidetään myös ihmisen vaikutelmaa kokonaisesta minästä. Mielikuvaa siitä, että oma itse on muuttumaton ja jatkuva kokonaisuus. Vahvaa identiteettiä arvostetaan myös muissa ihmisissä (wikipedia).
Itämaiset (tai yleismaailmalliset mystiset suuntaukset, en oikeastaan osaa sanoa mistä tämä filosofia on alunperin kotoisin) ajattelijat korostavat sen sijaan identiteetin purkamista. “Egon” purkamista. He tunnustavat näkemystä, että yhtenäinen, kokonainen identiteetti on nimenomaan kokemus, ei todellisuutta. Jokainen hetki, jokainen halu, jokainen mielipide ja tilanne luo oman erivahvuisen identiteetin, jotka vaihtuvat hyvinkin nopeasti. Ihminen voi haluta jollain hetkellä jotain asiaa ja seuraavalla hetkellä on jo unohtanut halunsa, kun uusi halun kohde on näköpiirissä. Hän identifioi itsensä halun kohteen mukaan: sitten olen onnellinen ja täydellinen kun saan tuon uuden tavaran. Mikä vielä pahempaa, hän voi identifioida itsensä puhtaasti halujensa tyydyttäjäksi, kuluttajaksi.
Muutkin tunteet ovat yhtä häilyviä ja muuttuvia, vaikka tunne tuntuisi hetkessä täyttävän koko maailman. Onnistumisen ja osaamisen tunteet vaihtuvat nopeasti pettymyksiin ja sitten taas seuraavassa hetkessä kontrollin tunteeseen kun on saanut pettymyksen taltutettua ja toistettua itselleen peilin edessä että “minä olen voittaja, minä olen voittaja”… Suru ja epätoivo lamauttavat joksikin aikaa, jopa pitkiksi ajoiksi, mutta väistyvät aina lopulta jonkun muun tunteen tieltä. Ihmisen ongelma ei siis ole itsessään tunteissa, vaan niihin samaistumisessa. Pettymyksen tunteen kokenut ihminen voi helposti oppia ajattelemaan, että jostain asiasta johtuvat pettymykset jotenkin liittyvät hänen persoonaansa.
Esimerkiksi lapsi, joka pärjää syystä tai toisesta huonosti matematiikassa, alistuu pian ajatukselle “minä olen huono matematiikassa”, jolloin hänen mahdollisuutensa oppia matematiikkaa vähenevät radikaalisti. Eihän kukaan viitsi kunnolla opetella asiaa jossa on luonnostaan huono vaan mieluummin keskittyy niihin asioihin jotka ovat joskus aiheuttaneet onnistumisen tunteita, jos niitä nyt sattuu olemaan. Samoin surullinen ihminen ajattelee helposti: “Minä olen surullinen”, vaikka lopulta ihminen itse ei ole muuttunut surulliseksi, tai iloiseksi tai miksikään, vaan hän tuntee tunnetta, joka on nimetty sanalla suru. Tallaisesta mallista voi olla yhtä hankala päästä eroon kuin uskomuksesta “olen huono matematiikassa”.
Uskomuksista eroon pääsemistä hankaloittaa myös ihmismielen taipumus löytää todisteita omille uskomuksilleen. Tämä liittyy alussa mainitsemaani assosiaatioverkkojen luomiseen. Todellisuuden hahmottamisen mahdollistamiseksi ihmismieli on tottunut filtteröimään järjettömästä määrästä ympäristöstä sinkoavaa informaatiota ne palaset jotka sopivat kulloiseenkin mielen ylläpitämään todellisuusmalliin. Ristiriitainen informaatio joko sivuutetaan, unohdetaan tai selitetään todellisuuteen sopivaksi. Niinpä todisteita haitallisen identiteetin purkamiseen joutuu tietoisesti etsimään.
Identiteetti on siis jatkuvassa muutoksessa, kunnes mieli kerää tarpeeksi todistusaineistoa, joko määrällisesti tai laadullisesti. Esimerkiksi shokit ja “katastrofit” ovat vahvova tekijöitä mielen muutokseen, pääasiassa siksi, että shokeeraava tilanne jättää pysyvämmän ja selkeämmän muistikuvan tilanteesta. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan onnellisen minäkuvan luomiseen vaikuttaa enemmän pienet jatkuvat onnentunteet kuin kertarysäykset. Kaikki tämä jokatapauksessa luuduttaa mielikuvan itsestä. Ja tämä mielikuva on pelkkä mielen luoma harha.
Tämänkaltainen ohjenuora avaa mahdollisuuksia kahtaalle. Ensinnäkin identifioituminen epäonnistujaksi jossain tehtävässä on mahdollista kääntää mahdollisuudeksi oppia hallitsemaan mitä tahansa inhimillisten kykyjen piirissä olevaa asiaa. Oppimisen voi siis nähdä rajattomana mahdollisuutena. Tietenkin joitakin geneettisiä rajotteita on, mutta aivotutkimus on antanut viimeaikoina rohkaisevia tuloksia asian suhteen. Harjoittelun on todettu vaikuttavan aivojen neurologiaan, joten syntymässä annetut ominaisuudet eivät enää ole rajoite siinä mitassa kuin aikaisemmin on ajateltu.
Toisaalta tunteiden, halujen ja tarpeiden käsittely helpottuu. Ne voi nähdä ohimenevinä mielitekoina ja mielentiloina, vaikka ne kuinka tuntuisivat sillä hetkellä pysyviltä. Tietenkään negatiivisista tunteista ei pääse tyystin eroon (eikä positiivisista edes halua). Ahdistus voi tottakai lamauttaa kuten ennenkin, mutta tieto siitä, että tila on lopulta ohimenevä ja pelkkä mielentila, on vapauttava ajatus. Tunteelle vastaan paneminen, siitä väkisin irti rimpuilu aiheuttaa mielensisäisen konfliktin ja tekee tunteesta entistä voimakkaamman. Lisäksi konflikti itsessään aiheuttaa kärsimystä. Tärkeintä on siis tunteiden huomioiminen, niiden tunnistaminen, seuraaminen ja niihin reagoimattomuus. Eräs ystäväni oli saanut joltain buddhalaismunkilta tätä nuoraa noudattavan ohjeen tupakoinnin lopettamiseen: tutki itseäsi kun tupakanhimo iskee. Huomaat että himo on ohimenevä asia. Älä reagoi, anna sen mennä ohi.
Uudempaa persoonallisuuden tutkimusta käsittelevässä kirjassa Multiplicity: The Groundbreaking New Science of Personality kirjailija Rita Carter käsittelee identiteetin moninaisuutta. Voit lukea Carterin haastattelun tuolta tai testata persoonallisuutesi moninaisuutta. Vaikka Carterilla on esittää uusimpia neurologisia ja psykologisia tutkimuksia aiheesta, kovin mullistavia ja maatajäristyttäviä itse ideat eivät ole. Esimerkiksi kreikkalais-armenialainen mystikko G.I. Gurdjieff on painottanut ykeyden puutetta ihmisessä. P.D. Ouspenskyn kirjassa “Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta” hän kuvailee elävästi ihmisen häilyntää eri identiteetistä toiseen ja näiden ristiriitaista käyttäytymistä:
“Ne kaikki kutsuvat itseään ‘minäksi’ pitäen itseään herroina eikä niistä kukaan halua tiedostaa toista. Jokainen on kalifina tunnin ajan ja tekee mitä haluaa ottamatta mitään huomioon, ja myöhemmin muiden täytyy maksaa siitä. Eikä niiden joukossa ole minkäänlaista järjestystä. Se, joka pääsee niskan päälle on herra. Hän ruoskii jokaista joka puolelta eikä välitä mistään mitään. Kuitenkin seuraavassa hetkessä toinen anastaa ruoskan ja kurittaa ja löy häntä. Ja niin se jatkuu ihmisen koko elinajan. Kuvitelkaa maata, jossa jokainen voi olla kuningas viiden minuutin ajan ja tehdä kuningaskunnalla mitä tahtoo. Sellaista on elämämme.”