Olen useaan otteeseen määritellyt, että eräs hyvän taideteoksen merkki on teoksen elähdyttävyys. Yksi keino saada aikaan tuntemus elämisen voimasta, asemasta elämän kiertokulussa tai jostain niistä lukemattomista vitaalisuuden virtaavista energioista on käsitellä taiteen aiheena kuolemaa.
Kuoleman muistaminen yhdistyy usein ajatukseen elämän nauttimisesta vielä kun voi. “Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”, kuten Jesajakin muistelee paheksuvasti kirjassaan. Ajatus onkin hiukan ristiriidassa kristillisen synnintunnon kanssa. Kristittyjähän syömingit ja juomingit odottaa vasta kuoleman jälkeen, tämänpuolinen elämä tulee pyhittää kärsien, hammasta purren ja otsa hiessä. Toinen vaihtoehto ikuiselle ilonpidolle on tietysti Helvetti. Kristityille kuoleman muistaminen siis on viimeisen tuomion muistamista, muistuttelua siitä, että lopulta niin hyvät kuin pahat palkitaan ansioidensa mukaan, joten on parempi pysyä nöyränä ja jumalanpelossa. Klassinen länsimainen (kristillinen) kuolemasymboliikka käsittää pääkalloja ja sääriluita, enkeleitä ja luurankojen tanssia, sammuneita kynttilöitä€, tiimalaseja ja lakastuvia kukkia ($olisi muuten mielenkiintoista analysoida lastenmuodin kuolemakuvastoa. Ainakin taannoin H&M:n lastenosastolla palloillessa oli oikeasti vaikea törmätä vaatteisiin joissa ei olisi ollut pääkalloprinttejä).
Hiukan vielä elähdyttävämpi on ainakin kaikille budokoille tuttu ajatus siitä, kuinka joka aamu ja ilta täytyy muistaa oma kuolevaisuutensa, jotta voisi elää hyvän elämän ja ymmärtää hetken kauneus. Jokainen hetki voi olla viimeinen, joten siitä on syytä osata nauttia. Tulee mieleen zen-kertomus miehestä, joka joutui tiikerin takaa-ajamana kielekkeen yli ja köynnöksen varaan, sekä ylhäällä että alhaalla varma kuolema. Hiiri alkoi nakertaa poikki köynnöstä, eikä miehellä ollut enää mitään selviytymisen mahdollisuuksia. Silloin hän huomasi kielekkeen reunalla kasvavan mansikan. Se oli makein, mehukkain ja kaikin puolin parhaimman makuinen asia, mitä hän oli elämänsä aikana maistanut.
Se mikä toi mieleen kirjoittaa kuolemasta (pyhäinpäivän lisäksi), oli artikkeli johon törmäsin. Artikkeli kertoo tutkimuksesta, jossa jännittävien koejärjestelyiden kautta tultiin siihen lopputulokseen, että oman kuoleman muistaminen aiheuttaa tiedostamattomia onnellisuuden tuntemuksia.