Niin sanotut kuolinvuodekokemukset (Deathbed phenomena) ovat vähemmän tutkittu tai tunnettu ilmiö. Kuolinvuodekokemus tarkoittaa tietynlaista kuolemanrajakokemusta, sillä erotuksella, että kokijat eivät palaa kertomaan läheltä-piti -tilanteen jälkeen asiasta. Kokemuksesta pystyvät siis raportoimaan ainoastaan kuolinhetkellä paikalla olleet läheiset tai hoitohenkilökunta.
Ilmiöön kuuluu monenlaisia kokemuksia. Toisinaan viimeisinä hetkinään ihmiset kertovat näkevänsä edesmenneitä sukulaisiaan, toisinaan uskonnollisia hahmoja tai valonsäteitä. Myös muunlaiset aistimukset ovat mahdollisia, kuten ruusun tuoksu. Kokemukset ovat useinmiten myönteisiä, ne tuovat rauhaa ja lohtua kuolevan viimeisiin hetkiin ja toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä. Toisinaan ne kuitenkin voivat olla myös pelottavia ja outoudessaan ahdistavia tapahtumia kuolevalle ja hänen omaisilleen.
Viimeaikoina tehtyjen tutkimusten mukaan kuolinvuodekokemuksilla on huomattava merkitys kuolevalle henkilölle ja tämän hoitajille. Saattohoitajat kuitenkin kertovat tuntevansa olevan usein huonosti valmistautuneita ja kyvyttömiä vastaamaan asianmukaisesti kuolevan henkilön tai perheenjäsenten kysymyksiin. Hoitoalan ammattilaisten keskuudessa kuolinvuodekokemuksista keskustellaan harvoin, sillä niitä ei ymmärretä. Hoitohenkilökunnan tehtäviin kuitenkin tulisi kuulua kuolemaan liittyvien kokemusten normalisoiminen ja niiden käsittely sekä potilaiden että omaisten kanssa.
Kuolinvuodekokemuksia on dokumentoitu läpi historian. William Shakespeare viittaa niihin, ja varhaiset lääketieteen hakuteokset kertovat kokemusten olevan viitteitä siitä, että kuolema on lähellä. 1900 luvun alussa Dublinilainen lääkäri Sir William Barret alkoi järjestelmällisesti kirjata ylös epätavallisia kokemuksia, kuten kuolinvuodeella koettuja näkyjä. Muissa tutkimuksissa, esim. Osis ja Haraldsson (1977), on todettu, ettei kuolinvuodeilmiö ole yhteydessä lääkehallusinaatioihin. Lääkkeen tai kuumeen aiheuttamat harhat ovat usein epämiellyttäviä ja satunnaisia, kun taas kuolinvuodeilmiön kokemukset ovat keskenään melko yhteneviä ja usein myönteisiä.
Irlannissa toissavuonna jaettiin 111 saattohoidossa työskenneelle henkilölle kysely tunnetuista kuolinvuodeilmiöön liittyvistä kokemuksista. Vastausprosentti oli 36, näistä 62 prosentilla olivat kohdanneet ilmiön omaisten kautta ja 65 prosenttia potilaiden kautta.
Yleisimmät kokemukset olivat:
- Potilaat näkevät ihmis- / eläinhahmoja sivusilmällä – 62,5 prosenttia
- Näkyjä kuolleista sukulaisista, mitkä antoivat emotionaalista lohtua – 60 prosenttia
- Näkyjä kuolleista sukulaisista, joiden päämäärä oli nimenomaisesti viedä mukanaan kuoleva henkilö – 57,5 prosenttia;
- Potilaat syvässä koomassa tulevat yhtäkkiä tarpeeksi tietoisiksi hyvästelläkseen sukulaisensa - 57,5 prosenttia.
Eräs sairaanhoitaja kertoi, että näillä kokemuksilla “ei useinkaan ole järkevää selitystä. En kuitenkaan usko, että ihmisten kokemuksia voidaan vähätellä tai kiistää. Ne ovat yksilöllisiä, voimakkaita ja todellisia kokemuksia monille potilaille ja perheille. ”
Näiden kokemusten ymmärtäminen ja niistä avoimesti puhuminen ovat tärkeitä askelia päästäksemme eroon peloista ja hämmennyksestä, jotka usein ympäröivät ihmiselämän viimeisiä tunteja.
nämä kokemukset mielenkinntoisia,niitä pitäisi tutkia enemmän.itselläni kokemuksia,vainajan tulosta luokeni..kertomaan kuulumisia ja missä on…kaikki yleensä hyvin eikä huolta tarvitse kantaa.itselläni läheltä piti tilanne,jonka myös sivulliset näkivät ja sanoivat etteivät koskaan ole nähnyt vastaavaa!!emmehän me kuole kuin ruumiillisesti sielu jatkaa matkaansa,,,sinne seuraavaan paikkaan,,,taivas,,,tai jotain muuta sen näkee aikanaan.
Tämä oli mielenkiintoinen asia:
“Potilaat syvässä koomassa tulevat yhtäkkiä tarpeeksi tietoisiksi hyvästelläkseen sukulaisensa - 57,5 prosenttia.”
Lääkäri Rick Strassman teorisoi, että äärimmäisissä stressitilanteissa (syntymä, kuolema, psykoosi, kuolemanrajakokemukset) käpyrauhanen vapauttaa sisäsyntyistä dimetyylitryptamiinia, DMT:tä huomattavia määriä ja hän antaa ymmärtää, että DMT on tärkeä aine tietoisuuden rakentamisessa. Ehkä juuri tämä ryöpsähdys aiheuttaa koomapotilaan heräämisen? Onkohan kukaan kokeillut mitä tapahtuu jos koomapotilaaseen tyrkkäsee DMT:tä? “Ihmeparantuminen?” Tuskin kuitenkaan tuota on kokeiltu, sillä epäilen, ettei mikään eettisistä asioista päättävä taho antaisi semmoisille kokeille lupaa. Voinkohan allekirjoittaa varmuuden vuoksi pyynnön, että jos koskaan joudun koomaan, minuun tulee tuuppasta DMT:tä? Se saattaisi kiertää ne eettiset ongelmat.