Mikä saa ihmisen pelkäämään hämähäkkiä, korkeita paikkoja, kipua tai jopa maapähkinävoin tarttumista kitalakeen?
Kyse on fobioista.
Tuhannelle amerikkalaiselle tehdyn selvityksen mukaan he pelkäävät eniten hämähäkkejä. Vieläpä enemmän kuin terroristeja. Kolmannella sijalla olivat käärmeet, neljännellä sijalla korkean paikan kammo ja vasta viidennellä sijalla, vähän ennen hammaslääkärillä käyntiä, oli kuoleman pelko.
Ahdistus on pieni puronen pelkoa, joka suikertelee aivojemme läpi. Jos kannustamme sitä, se kovertaa uoman, jonne kaikki ajatuksemme valuvat.
-Tuntematon
Pelkoahan on ollut maailmassa niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin, aina on ollut tarve pelätä jotain, pelkäämisen aiheet ovat vain aikakausien saatossa muuttuneet. Muinoin piti pelätä puussa mitä petoja alhaalla vaanii, tänä päivänä pitää pelätä mitä tauteja itää julkisten paikkojen ovenkahvoissa. Puhumattakaan niistä olemattomista möröistä.
Fobia tarkoittaa tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvää kohtuuttoman vahvaa pelkoa, kammoa tai kauhua, jota fobiasta kärsivä ihminen ei pysty hallitsemaan.
”Ihminen voi saada fobian periaatteessa missä iässä tahansa”, sanoo psykoterapeutti Jaana Jurmu.
Lapsuudessa alkanut neuroosi yleensä pahenee lähestyttäessä aikuisikää.
”3-5 -vuotiailla lapsilla pelkääminen on tavallista. He saattavat pelätä esim. pimeää tai koppakuoriasia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että heille ehdottomasti kehittyisi fobia, mutta se on mahdollista. Fobian voi saada myös aikuisiässä, jos joutuu esim. autokolariin.”
Jurmun mukaan psyykkiset ongelmat käynnistyvät yleensä piilotajuisten tai tiedostamattomien asioiden pohjalta. Siksi mielen liikkeitä onkin vaikea ennustaa ja niihin on hankala puuttua ennen kuin ne varsinaisesti tulevat esiin jossakin muodossa. Fobia voi putkahtaa esiin missä vaiheessa elämää tahansa.
Fobia voi olla myös opittua käyttäytymistä: esim. vanhemmat saattavat esimerkillään siirtää pelkonsa lapseen. Kun ihminen näkee toisen pelkäävän, tai jos häntä on varoitettu jostain saattaa kehittyä fobia.
Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa.
-Rudyard Kipling
Fobiahan luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin jotka ovat hoidettavissa siinä missä muutkin. Parantuminen fobiasta vaatii vainomaa ponnistelua, uskallusta kohdata pelkonsa sekä halua selättää se. Yleensä se onnistuu itsekseen, hoitomuotoja tarjoaa tosin myös erilaiset kurssit, joilla pyritään voittamaan esimerkiksi pelko lentämistä tai sosiaalisia tilanteita kohtaan. Harvat kuitenkin hakeutuvat hoitoon, sillä fobiat ovat yksittäisiä, eivätkä vaikuta arkielämään negatiivisesti. Hoitoon hakeudutaan, kun fobia konkreettisesti vaikuttaa elämään.
Pelolla on paljon silmiä.
-Miguel de Cervantes
Minä olen myös itse tunnistanut, tunnustanut oman fobiani. Virallisesti sitä kutsutaan nimellä Skabiofobia, joka tarkoittaa kutittamisen/kutiamisen pelkoa. Fobiani nosti eräs päivä päänsä viattomassa leikkimielisessä kutittamisessa, jota olen muistaakseni viimeksi kokenut lapsena, silloin kun kummi nosti syliinsä ja sai kikattamaan.
Tuskan hiki nousi, tunsin miten paniikki ja puristus kasvaa rinnassa, olotilaa tuntui kuin olisi ollut kala kiinni verkossa, ilman vettä ja ilman happea.
No, itse luultavasti pärjään fobiani kanssa, en vain päästä ketään kutittelemaan.
Mitä sinä pelkäät?
Löytyykö täältä omasi?
Olen leikkimielisesti sanonut että minulla on omphalofobia, eli napakammo 😀 Kuulostaa hassulta, mutta etoo kaikenlainen koskeminen siihen. Ulkonäkö niillä yleensäkin.. Sitten pitkälle vietynä kun kuvittelee tökkääävänsä sen läpi neulalla hyhyyi stn! 😀 Kai sen jonkin asteiseksi fobiaksi voinee laskea?
aika hurja 😀 tässä tuli taannoin televisiosta semmonen sarja ku “pakkomielteiden vangit” missä käytiin läpi jos jonkin näköistä fobiaa, yks pelkäs siis kaikkeen koskemista lisäksi vihasi sormia ja käsiä yli kaiken 😀 mielenkiintoinen aihe,ihmismieli on jännä miten se kehittelee tommosia.
Eikä hajuakaan mistä minulle joku tuollainen on tullut.. 😀
Muakin inhottaa napa jutut ja sen kaivelu,tökkiminen!!
Navan pohjakin on hyvin herkkä kosketukselle ja kun nainen on raskaana,se kääntyy jotenkin auki.Ihme,että kestää!…
Juuh, sama minulla- napa tuntuu jotenkin niin herkältä kohteelta kehoomme ja kun olin ekaa kertaa raskaana,niin kun masu oli pullistunut tarpeeksi ja navan pohja tullut esiin,se aluksi jotenkin ällötti,mut siihen tottui,eika sitä enää ajatellut sen enempää. Edelleekään napaani ei saa koskea! Äiti kaiveli vauvaiän aikaisia hiekkoja napani kiemuroista(olin alle 6kk ikäisenä hiekkarannalla 18v. äitini kanssa monesti…)… Eli tiedän, mistä napa juttuni juontaa.
Olisi hyvin mielenkiintoista tietää,onko kellään muulla suomi tytöllä tai pojalla haikala fobiaa??!
Minulla ollut lapsesta asti.Varhaisin muisto on,kun olin sylilapsi,enkä osannut sanoa,mitä halusin,pelkäsin. Tiesin vain,että se jokin oli iso paha olento,hirviökala,joka asui vesissä ja tein kaikkeni,että mummini,joka minua vyötäisillään vei syvemmäksi veteen,oli saatava menee sinne selkänsä edellä,että jos se paha tulis,ni ottais mummin ensin ja ehtisin uida rantaan! Varhaisin muisto haikala kammostani…ja kun sitten teininä näin ekan kerran tappajahain, menin jonkinlaiseen psykoosiin!En edes ensin voinut mennä kats,kun tuli leffaan,vasta myöhemmin…Pelon ja fobian eroittaa siitä,että pelko,joka rajoittaa normaalia elämistä,on fobiaa ja mulla rajoittaa pahasti;suihkut ahdistaa ja uiminen ja mä kun rakastan vettä ja uimista,mut vain matalis altais ja kirkkais vesis,että näen…:/
Koen kammoavaa fobiaa lääkkeiden ottoa kohtaan.Tilanne on todella hankala, sillä juuri tällä hetkellä sairastan keuhkokuumetta ja en pysty ottamaan lääkettä.Muutama vuosi sitten minulle määrättiin triptyl-kuuri ja lääkärit “pakottivat”kokeilemaan sitä.Sain ihan kalalia ahdistuskohtauksia, olo oli levoton ja sydän löi ihan valtavasti, viikon pinnistelyn jälkeen uskaltauduin lopettamaan kuurin, mutta sen koommin en ole lääkkeitä ottanut.Kaksi kertaa minulla on ollut raju allerginen reagtio lääkkeistä, ja päälle kipupiikeistä tullut kammo silmien “palaminen”, joka on ominaista tälle kipulääkkeelle.
Juuri nyt tätä kirjoittaessani olen ihan hukassa, sillä tiedän että kuuri on aloitettava en muuten tervehdy.
Juuh, sama minulla- napa tuntuu jotenkin niin herkältä kohteelta kehoomme ja kun olin ekaa kertaa raskaana,niin kun masu oli pullistunut tarpeeksi ja navan pohja tullut esiin,se aluksi jotenkin ällötti,mut siihen tottui,eika sitä enää ajatellut sen enempää. Edelleekään napaani ei saa koskea! Äiti kaiveli vauvaiän aikaisia hiekkoja napani kiemuroista(olin alle 6kk ikäisenä hiekkarannalla 18v. äitini kanssa monesti…)… Eli tiedän, mistä napa juttuni juontaa.