Kävelin aamuna eräänä ajatuksissani kevään äkkipikaisessa säässä Kauppakatua alas torille päin. Räntäsade ja auringonpaiste vuorottelivat tiuhaan pikkaisen päälle nollan kelissä, joka tukki katuviemärit tyystin. Joensuu säästi aikoinaan viemäritöissä ja veti varmaankin tilalle olkipillit. Ritilät eivät vedä, eivät millään. Suojatiet lainehtivat. Räpyläjalkaiset muuttolinnut saattaisivat vallan hyvin laskeutua niihin lepäämään matkallaan Lappiin ja Siperiaan.
Torilta päin huomasin hahmon tarpovan minua vastaan levein askelin koivet längellään, lintaten kenkänsä tantereeseen ikään kuin varman päälle. Molemmat kätensä huitoivat ilmaa kuin Joe Cockerilla pysyäkseen pystyssä. Selvä tapaus. Keskushermosto on juotu piloille vuosia sitten josta juontui tämä erilainen askeleen haku. Mies läheni ja kohta hänen silmänsä nappasivat minusta kiinni. Ne tiirasivat sinisen pipon alta jonka reunassa kiersi valkoinen raita ja päälaella nyörin nenässä heilui samanvärinen tupsu. Mielestäni annoin tilaa tarpeeksi, mutta äijä tarttuikin molemmin käsin minua rinnuksista ja alkoi tuijottamaan silmiin. Hän tuijotti pitkään ja tosissaan. Pienellä viiveellä iskivät hapen syrjäyttävät pinttyneen tupakan, hien, lian, vanhan viinan ja luovasti valituissa nukkumapaikoissa ryvettyneiden vaatteiden löyhkä.
– Katsos, mies aloitti ja jatkoi sitten painottaen joka sanaa, -minä olen penkkiurheilija! Heti sen sanottuaan hän irrotti otteensa, kääntyi ohitseni ja jatkoi lampsimistaan. Se oli sellainen aamunavaus sillä kertaa sille päivälle.
Viinan murheeseen juonnin voi perustella Raamatusta käsin. Huomatkaa, puhun murheellisista, en örveltäjistä, perheensä pahoinpitelijöistä, kännissä tappelijoista ja muista viinan väärin käyttäjistä. Totta kai tästä alkaa valitus, että käyttämäni sitaatti on vanhasta testamentista, siis vanhasta liitosta eikä siten enää pätisi. Sitaatti on sananlaskuista, ja sananlaskuja lainataan yhä hyvin mielellään sekä valtionkirkoissamme, niiden sisäisissä liikkeissä että Amerikan Jeesuksen suuntauksissa eli ns. karismaattisissa liikkeissä.
Näillä sanoilla äiti opetti poikaansa, tulevaa Massan kuningasta Lemuelia:
”Poikani, sinä joka synnytin, jota rukoilin, kuule tämä:
Älä tuhlaa voimaasi naisiin,
älä jaa sitä kuninkaiden tuhoajille.
Ei sovi kuninkaille, Lemuel,
ei sovi kuninkaille viinin juonti,
eikä ruhtinaille,
olutmaljan kallistelu.
Juopuessaan he unohtavat lait,
ja jättävät köyhät oikeutta vaille.
Olut sopii onnettomalle,
viini sille jonka mieli on katkera.
Juodessaan hän unohtaa kurjuutensa,
eikä mieti murheitaan.
Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta,
hanki oikeutta syrjityille.
Avaa suusi ja anna oikea tuomio,
aja kurjan ja köyhän asiaa”. -Sananl:31
Toisin sanoen Arvoisa Esivalta; pitäkää tekstarit kurissa, kännykkä housun taskussa, housut jalassa ja konjakit loitolla, että saatte pidettyä huolta jokaisesta kansalaisesta tarpeensa mukaan, kykenette toimittamaan työnne jonka olette kontollenne varta vasten haalineet. Köyhä ja murheellinen; pistä kotiviini käymään ja juo murheeseesi kunnes edellä mainittu Esivalta saa asiasi kuntoon, antaa sinulle edellytykset selvitä elämässäsi niillä lahjoilla kuin sinulla on, sillä siihen heillä on valta.
Suomessa jopa työssä käyvät elävät niukkuudessa, saatikka sitten pitkäaikaistyöttömät ynnä muut syrjäytyneet. Ensin niukkuus ahdistaa, sitten alkaa juotattaa. Kun juo, maailma näyttää paremmalta.
Ykkösen aamu-tv ruoti jälleen suomalaisten alkoholin käyttöä 12.01 kuluvaa vuotta. Tohtori Jukka-Pekka Kouri toivotti tipattoman tammikuun tervetulleeksi, mutta toivoi myös seuraavat kuut enempi tipalliseen suuntaan –eikä litrakaupalla lotraamiseen. Ehdotonta kuivuutta tohtori ei toki tarjoa, sillä kohtuudessa on jopa terveydellisiä etuja. Suomessa ovat maksakirroosiin kuolemat nousseet jyrkästi. Hyvinvointiyhteiskuntamme voi erittäin pahoin. Olen huomaavinani, että dominoivan näkemyksen mukaan ryyppääminen aiheuttaa vahinkoa yhteiskunnalle, mutta yhteiskunnan epäkohdat eivät aiheuttaisi ryyppäämistä.
Ammoin arjalaiset kieltäytyivät avioitumasta muiden kuin oman rotunsa kanssa. He pitivät tiukasti kiinni omasta kulttuuristaan ja uskonnostaan. Pikku hiljaa kehittyi jako yhteiskuntaluokkiin, joihin Intian myöhempi kastijako perustuu, se samainen jota ei enää pitäisi olla olemassa. Kolme ylintä kastia ymmärsivät ajan mittaan että tämähän on hieno juttu. – Kun toimimme oikein, saamme pönkitettyä asemaamme.
Kastijärjestelmässä yhteiskunta on jaettu neljään pääkastiin; varnaan eli väriin: Brahmaaneihin, Kshatriyaihin, Vaisvoihin ja Sudreihin. Kirjoitusasuja löytyy useita, mutta kirjoitan ne nyt näin ja toisekseen; nykyään kastijärjestelmä on kaiken kaikkiaan järkyttävän sekamelskainen ja voidaan sanoa että tuosta perusnelikosta järjestelmä on pirstaloitunut kuin heavy rock 1980-luvun alussa.
Siis: brahmaanit ovat perehtyneet pyhiin kirjoituksiin, kshatriyat ovat sotureita ja maan puolustajia, vaisvit ovat kauppiaita, sudrit maanviljelijöitä ja käsityöläisiä ja hyljeksityimpinä kärvistelevät dalitit eli koskemattomat, jotka ovat pohjasakkaa, saastaisia ja kastittomia jotka kelpaavat mainiosti esimerkiksi aukomaan viemäreitä. Jos olen ymmärtänyt oikein, Mahatma Gandhi poikkeuksena kutsui kastittomia Jumalan lapsiksi mutta yleensä asenne kastittomien läsnäoloon saatikka kosketukseen on että se saastuttaa. Siksi esimerkiksi heidän liikkumista temppeleihin rajoitetaan.
Ostin aikoinaan itselleni singaporelaisissa kaupassa stereot. Liike oli intialais-omistuksessa, palvelu erittäin ystävällistä, jollaista kaipaan usein täällä Suomessa. Oli tammikuu ja käveleksin kaupungilla. Silloin tällöin auringonpaisteen katkaisi sadekuuro, joka oli kuin joku heittäisi isolla ämpärillä vettä päin näköä loppuen yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Mutta jos tilanne ei vaadi muuta kuin shortsit, t-paidan ja sandaalit, jotka päiväntasaajan lämmössä kuivuvat hetkessä, niin mitä siinä valittamaan. Ei niin mitään. Menin siis tähän kauppaan. Kaupan hyllyt notkuivat stereoita, radioita, kodinkoneita, tuttuja merkkejä ja malleja kaikki. Tiskin takana moitteettomaan pukuun puettu järkyttävän aurinkoinen miehen hymy toivotti minut tervetulleeksi sisään. Hymyä kehysti musta parta. Ensimmäisenä tämä ehätti kysymään saisiko herralle olla jotain? Kahvia? Teetä? Olutta? Taivuin sillä hetkellä olueen, ja nam, se oli ihanan kylmää. Kolmen ilmaisen oluen ja usean perusteellisen ja asiantuntevan esittelyn jälkeen ostin itselleni stereot. Nyt tulee se tämän kappaleen pointti: Partasuuhymy hihkaisi eräälle klopille, joka singahti raketin lailla varastoon, toi sieltä avaamattoman laatikon, otti paperia ja narua ojentaen koko höskän toiselle pojalle. Tämä taas paketoi laatikon huolellisesti ja ojensi sen kolmannelle joka taas kiikutti sen partasuuhymylle. Partasuuhymy ojensi sen viimein minulle, kunnia-arvoisalle asiakkaalle! En mene sanomaan oliko tuo paketoimisen marssijärjestys merkki kastijärjestelmästä, mutta vaikutuksen se minuun teki. Minä lähdin kaupasta arvostettuna, onnellisena, hyväksi osoittautuvat stereot kainalossa ja päässäni humisi alkava runsaan kahden päivän putki.
Tämän päivän brahmaaneja maassamme ovat esimerkiksi EU-eliitti, puoluepamput ja -broilerit, byrokraatit ja ammattiyhdistysten pamput. Viimeksi mainitut ujuttivat itsensä eliittiin sisään kolmikannan kultaisina vuosina ja tänä päivänä tukevat muita brahmaaneja mm. optioissa ja bonuksissa, saadakseen itse olla loistosta osallisena. Varsinaiset opettajat ja papit sen sijaan ovat kokeneet inflaation. Brahmaanin tulosta ilmoitetaan ajoissa, että epäpuhtaan kastin edustaja ehtii poistua näköpiiristä. Tiukat säännöt määräävät välimatkat eri kastien välillä, paitsi joitain poikkeuksia on; naiset naivat maamme kastijärjestelmässä paljon helpommin ylöspäin kuin mies. Jos mies on daliti, hän on sitä silkkaa omaa syytään ja tyhmyyttään.
Kshatriyan tehtävänä on puolustaa maata, heidän paikkansa on selvä, joskin brahmaanit urkkiutuvat heidänkin asemaansa kutistamalla puolustusmäärärahoja.
Ylemmät kastit tarvitsevat toisiaan. Ne pitävät yhteyttä ja hyödyntävät toisiaan. Vaisvit ostavat Kehittyvien Maakuntien Suomi -kaltaisten säätiöitten kautta itselleen valtaa brahmaaneilta, niin sanottua maksettua vaikuttamista, kuten eräs vaisvi meneillään olevan vaalirahoituskatastrofin ilmettyä asian ilmaisi. Kolmen kastin kesken siis on hyväveliverkosto. Sudrien kasti on romahtamaisillaan, suomalainen maatalous on kurimuksessa.
Dalitit, pienien ammattiryhmien pienipalkkaiset, pätkätyöläiset, daliti-opiskelijat, peruspäivärahan varassa elävät sosiaaliluukun kolkuttelijat ja syrjäytyneet edustavat näitä kastittomia paskiaisia, niitä jotka lakaistaan silmistä pois heti kun ylväs brahmaani saapuu maisemiin. Dalitin nöyrä pyyntö peruspäivärahan korottamisesta on vastakkain asettelua liiton jäseniä vastaan, jyrähtää ay-brahmaani. Daliti laitetaan kurssille, josta ei saa töitä. Daliti työllistetään, mutta ei saa siitä palkkaa. Brahmaani tukee rahallisesti brahmaania että tämä voi työllistää dalitin ilman palkkaa.
Nykyään opiskelijat sentään saavat ansaita opintotukensa päälle ja se merkitsee paljon se. Se on saavutus siinä mielessä, että opiskelijan ei ehkä tarvitsekaan ottaa brahmaanilta pakko-opintolainaa.
Palataanpa alkuun kun kaksi dalitia, pätkätyöläinen ja syrjäytynyt, kohtasimme toisemme Joensuun loskaisessa kevätaamussa. Pipon alla silmien välissä pilkisti perunanenä jonka alla rehotti sängen kruununa viikset. Suu vääntyili koko ajan tahattomia liikkeitä. En olisi millään halunnut että hän koskee minuun, mutta minkä mahdoin. Heppu erkani minusta ja näytti suunnistavan kohti Kansalaistaloa. Minä etsiydyin pesemään käteni ostoskeskuksen pullonpalautuspisteen lavuaarilla. Kansalaistalon ovelle on annettu tehtävä; kuka tahansa siitä sisään astuu, sillä hetkellä hänen ihmisarvonsa on todettu. Kaunis ajatus. Siellä kahvitellessaan tulee usein mieleen, että kuinkahan kukin määrittelee itse oman ihmisarvonsa?
Eikös tässä ole jo perusteluja tarpeeksi yhden kolmen litran punaviiniämpärin noutamiseen? Brahmaaneihin tympääntyneenä mutta uskovaisena ihmisenä.