Tutkijaryhmä Johns Hopkinsin lääketieteellisessä yliopistossa on hiljattain dokumentoinut turvallisen, kestävän keinon parantaa elämänlaatua ja lisätä hyvinvointia: taikasienet.
Monenlaisten pelien ja harjoitusten on väitetty lisäävän älykkyyttä sillä perusteella, että aivot mukautuvat melko nopeasti uusiin tehtäviin ja harjoituksia tekemällä syntyy uusia neuroniyhteyksiä. Ongelma on…
Kevät on elämän ja hyvinvoinnin aikaa. Henkisen terveyden lisäksi kokaisvaltaisen hyvinvoinnin peruspilareita ovat liikunta ja tietenkin hyvä ruoka. Niinpä Tajunta-kaupan loppukevään teemana onkin Ruoka. Teeman…
BBC:n Horizon-sarjan dokumenttiohjelma What is reality? Erinomaisen ymmärrettävästi kerrottuja teoreettisen fysiikan konsepteja jotka saa kovemmankin jätkän pään taatusti pyörälle. Todellisuus on pohjimmiltaan todellakin hyvin hyvin…
Jokunen päivä sitten uutisoitiin uudesta lääketieteellisestä keksinnöstä, jonka luvataan tekevän kannabiksesta uuden aspiriinin.
Niin sanotut kuolinvuodekokemukset (Deathbed phenomena) ovat vähemmän tutkittu tai tunnettu ilmiö. Kuolinvuodekokemus tarkoittaa tietynlaista kuolemanrajakokemusta, sillä erotuksella, että kokijat eivät palaa kertomaan läheltä-piti -tilanteen jälkeen…