helmi 182011
 

Tutkijoiden mukaan ruumiista irtautuminen ei ole paranormaali, yliluonnollinen tai hengellinen kokemus, vaan tilanne, jossa mieli tekee temput ihmiselle.

Väite: Yliluonnollisille ruumiista irtautumisille selitys — Uusi Suomi.

Uusi Suomi uutisoi Olaf Blanken 2007 tekemää tutkimusta ja onnistuu kunnon valtamedian tavoin sivuuttamaan koko OOBE-ilmiön ytimen.

Tutkimuksessa vapaaehtoiset katselivat virtuaalista 3D-avatarta itsestään. Kuva heijastettiin heille 3D-lasien kautta. Kun heidän selkäänsä silitettiin, myös avatarin selkää silitettiin. Tämä sai ihmiset luulemaan, että avatar-hahmo olivat he itse. Toisin sanoen vapaaehtoisten aivot menivät tavallaan sekaisin näkö- ja tuntoaistin yhdistelmän takia ja luulivat katselevansa itseään parin metrin päästä.

Toki Blanken tutkimus antaa tietoa ruumiistairtautumiskokemuksen neurologisesta taustasta ja onnistuu jopa aiheuttamaan OOBE-kokemusta muistuttavia aistiharhoja, mutta ilmiön varsinaisesti kiinnostava osuus sivuutetaan suvereenisti. Ruumiistairtautumiskokemuksiin liittyy anomalia: henkilöt näkevät ja kokevat asioita, joita heidän ei pitäis pystyä näkemään tai kokemaan. Tämä voi lisäksi tapahtua myös tiloissa, joissa minkäänlaista aivotoimintaa ei pitäisi tapahtua.

Blanken tutkimus ei siis millään tapaa selitä ilmiötä pois, se vain valaisee OOBE:n neurologista ilmenemistä. Tämänkaltainen uutisointi on mainio esimerkki skeptistä paradigmaa pönkittävästä asenteesta, jonka tarkoitus on häivyttää kaikki epätavallinen ja ”yliluonnollinen” materialistis-naivistisen maailmankatsomuksen tieltä.

helmi 092011
 

Ajattelu on sähköistä toimintaa, ja pienet sähköshokit aivoihin saattavat tehostaa ongelmanratkaisua huomattavasti. Näin ainakin väittää Richard Chin ja Allan Snyderin tuore tutkimus.

Snyder laittoi koekaniininsa ratkomaan yksinkertaisia, mutta logiikaltaan vaihtuvia ongelmia ja johti aivoihin matalan sähköjännitteen. Oikeanpuoleiseen ohimolohkoon johdettiin jännite ja vasemmanpuoleisen aktiivisuutta vaimennettiin. Kuuden minuutin sisällä 60 % sähköistetyistä koehenkilöistä oli ratkaissut tehtävän, kun verrokkiryhmästä ratkaisuun oli päässyt vain 20%.

Snyderin mukaan sähkövirta sotkee hetkellisesti mentaaliset esteet ja ennakkokäsitykset, jolloin ongelman voi ratkaista uudesta näkökulmasta käsin.

Lue lisää:

Can electrical jolts to the brain produce Eureka moments? | Not Exactly Rocket Science | Discover Magazine.

loka 182010
 

Hyvä ja tuoreita tutkimuksia esittelevä tiededokkari. Tosin varsinainen terapeuttinen käyttö jäi aika vähälle ja esim. masennushoidot kokonaan pois.  Ylimalkaisuudesta huolimatta erinomaisen yleispätevää settiä.

Prisma: Tutkimuskohteena LSD | Toista | Yle Areena | yle.fi.

Prisma: Tutkimuskohteena LSD

LSD oli keksijänsä Albert Hofmannin mukaan lääkettä sielulle. Mitä uusimmat tutkimukset kertovat LSD:stä, lisääkö se luovuuttamme ja onko siitä apua sairauksien hoitoon? T: National Geographic, Yhdysvallat.